Sivut

perjantai 27. syyskuuta 2013

Black Planet

Nykyään minulle tulee todella harvoin vaatekaupassa semmoinen "Pakko saada tämä!" -fiilis. Tällä kertaa se tapahtui Indiskassa, jossa poikkesin jokin aika sitten pikaisesti kiinan kurssilta tullessani. Tykästyin kyseiseen kauppaan joskus vuosi sitten, mutta valitettavan harvoin sieltä löytyy tämmöiselle värirajoitteiselle yksilölle mitään. Nyt myymälä kuitenkin tuntui olevan pullollaan ihanuuksia! Juuri silloin ei kuitenkaan ollut aikaa ostoksien tekoon, joten takaisin piti palata myöhemmin. Shoppailu on muutenkin kivempaa silloin, kun on hyvää seuraa.

Kuvien lähde indiska.com

Kävimme yhtenä päivänä töiden/koulun jälkeen äitini kanssa syömässä ja iltaostoksilla. Reissu meni todella mukavasti. Päätimme käydä vain parissa kolmessa kaupassa, joten ilta ei kulunut stressatessa ja ympäriinsä juoksennellessa. Ilokseni löysin myös Indiskasta juuri ne tuotteet joihin olin viimeksi silmäni iskenyt. Lopuksi kävimme lasillisella viiniä. Oli mukavaa, kun ehti kunnolla ajan kanssa juttelemaan. Kiitos äipälle kivasta illasta <3

Huivin ja ohuen neuletakin lisäksi Indiskasta tarttui mukaan myös paketillinen suitsukkeita ja Strawberry Ginger -tee. Teen tuoksu on ihanan makea, mutta omaan nenääni on kyllä paljon lähempänä persikkaa kuin mansikkaa. Inkivääri tulee esille sitten vasta valmiissa haudutetussa juomassa joka ei enää ollutkaan niin överimakea. Pidin kuitenkin teen mausta ja pakko sanoa, että siinä on ainakin hinta-laatu -suhde kunnossa.


lauantai 14. syyskuuta 2013

Bat Maniac

Lepakko on näköjään nyt tämän syksyn muotieläin ja sehän sopii minulle paremmin kuin hyvin! Jokin aika sitten Seppälästä tarttui mukaan nappikorvissetti, jossa oli tuommoiset ihanaiset. Jäin myös pohtimaan, olisiko pitänyt ostaa setti lepakkosukkiakin. 


Parisen vuotta sitten tuli myös haalittua läjä lepakkotarroja, joita nyt tämän innostuksen myötä olen maanisesti liimaillut sinne tänne.


Pssst!!! Vinkkinä muuten varsinkin pääkaupunkiseutulaisille, että jos nuo lentävät nahkasiipiset todenteolla kiinnostavat, niin Helsingin luonnontieteellisessä museossa on vielä vuoden loppuun asti Vampyyrin varjostamat – lepakoiden salainen maailma -näyttely. Kävimme ystäväni kanssa viime talvena katsastamassa tuon. Näyttelysali oli hirmuisen tunnelmallinen ja aihetta käsiteltiin niin todellisuuden kuin fiktionkin näkökulmasta.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Syksy

Viikonloppuna kävin kiertelemässä Lahden kirppareita vanhempieni kanssa. Päivä alkoi varhaisella  herätyksellä ja ikkunasta vilkaistessa näky oli upea. Aamuinen aurinko nosti metsästä usvaa. Tällaisia hetkiä pitäisi päästä taltioimaan useamminkin, varsinkin jos saisi hankittua paremman kameran.


Lahden runsaasta kirpputoritarjonnasta huolimatta päivän löydöt jäivät vain pariin vaatteeseen. En sitten tiedä lieneekö vika tuotteiden sijaan omassa valikoivuudessani. Kirppistelyn jälkeen vietimme muutaman tunnin Lahden keskustassa. Lahti on ollut minulle aina pelkkä läpikulkupaikka, joten oli kiva päästä kaupungille vähän ihmettelemään. Pitäisi varmaan harrastaa tuollaista ennalta tuntemattomien kaupunkien hämmästelyä useamminkin.


Olen inspiroitunut alkavasta syksystä ja sen raikkaista aamuista aivan hurjasti. Ideoita tulee sitä vauhtia, ettei kaikkia ehdi kirjoittamaan muistiin saatika sitten toteuttamaan. Tämän inspiraation turvin aloin ideoimaan myös pitkään jäissä ollutta tatuointia. Ensi vuonna tulee täyteen kymmenen vuotta siitä, kun tutustuimme parhaan ystäväni kanssa ja sen kunniaksi olisi sitten uutta leimaa luvassa. Mutta siitä lisää sitten joskus lähempänä!