Sivut

lauantai 26. lokakuuta 2019

Herkullinen aivopähkinäjuustokakku

Pari viikkoa sitten tein postauksen, jossa oli seitsemän ideaa halloweenin viettoon ja yksi ideoista oli leipoa jotain teeman mukaista. Haluaisinkin nyt jakaa teidän kanssa yhden tämänvuotisista halloween-leivoksistani. Idea tähän juustokakkuun lähti siis saksanpähkinöistä, jotka ainakin omasta mielestäni muisuttavat ulkonäöltään aivoja.


Juustokakun pohjan ja täytteen valmistin mukaillen Nutellasta herkullisen makunsa saavan Kinuskikissan Linnunpesäkakun reseptiä. Kerman määrää vähensin kuitenkin 6 dl:stä neljään desiin. Kakusta tuli tästä muutoksesta huolimatta kuitenkin ihanan ilmava ja pehmeä, kuten sen kuuluikin olla.

Juustokakun jähmetyttyä hunnutin koko komeuden kaakaojauheella ja asettelin tarkoin valitut saksanpähkinät paikoilleen. Halusin pähkinöihin myös kiiltävän pinnan ja muutenkin kauhuteemaisen ulkonäön, joten valmistin vielä marjamehutiivisteestä, liivatteesta ja parista pastaväritipasta kiilteen, jonka levitin pähkinöille pullasutia käyttäen ja josta tein pisaroita kakun päälle. (Jos haluaa oikaista, niin tässä voi varmaan myös vallan mainiosti käyttää valmista punaista läpikuultavaa koristelugeeliä.)


Monesti teemakakuissa taitaa olla se ongelma, että ulkonäkö menee maun edelle. Siitä huolimatta tässä aivopähkinäjuustokakussa sekä maku että ulkonäkö olivat mielestäni kohdillaan. Näyttävän teemakakun voi siis saada aikaan melko vaatimattomillakin koristeilla.

Jos innostun ensi vuonna pitämään halloween-teemaiset teekutsut, niin tämmöinen löytyy herkkupöydästä erittäin suurella todennäköisyydellä. Mitähän kaikkea muuta hyvää voisi leipoa tarjolle?


Oletko leiponut jotain halloween-teemaista joskus?

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

I Love Me 2019 -messujen tarjonta

Jälleen tänä viikonloppuna oli I Love Me -messujen aika, jonne menin äitini kanssa viettämään yhteistä päivää jo kolmatta kertaa. Oli taas ihanaa viettää aikaa yhdessä ja tutustua messujen tarjontaan kaksin. Tänä vuonna messujen kiertely tuntui sujuvan jotenkin edellisvuotta kevyemmin, kun valittiin suunta enemmän fiiliksen mukaan eikä kuljettu orjallisesti jokaista käytävää läpi.

Messuilla erityisesti ilahdutti se, että kotimaiset brändit olivat aiempaa näyttävämmin esillä niin kosmetiikan kuin muodinkin puolella. Kumpikin meistä tuntui tänä vuonna panostavan enemmänkin laatuun, joten kiersimme kaukaa kaikki epämääräisen oloiset pöydät ja parilla eurolla tuotteita myyvät pisteet kuin yhteisestä sopimuksesta.


Messuilta mukaan tarttuneet ostoksetkin poikkesivat nyt edellisvuoden ostoksista huomattavasti. Viime vuonna ostin enimmäkseen hiustenmuotoilutuotteita, kun taas nyt kosmetiikkaostosten pääpaino oli enemmän ihonhoidossa. Edellisvuodesta poiketen myös kaikki kosmetiikkalöydöt olivat tällä kertaa luonnonkosmetiikkaa.


Atopikin rauhoittava kauravoide oli minulla ostoslistalla jo ennen messuja ja olen nyt tosi tyytyväinen kun sain ostettua sen messuhintaan ennen kuin edellinen päivävoiteeni ehtii loppumaan. Minulla on tosiaan alkuvuodesta asti ollut riesana lievä ruusufinni ja yritän pikkuhiljaa saada optimoitua ihonhoitorutiineja sen paranemista tukeviksi. Atopikin tuotteet olivat saaneet vahvasti suositusta tähän tarkoitukseen.

Unna on tullut ennestään minulle tutuksi joistain blogeista, mutta nyt pääsin ensikertaa tutustumaan heidänkin tuotteisiinsa. Unnan pisteellä asiakaspalvelu oli ihanan lempeää ja välittävää ja siellä mietittiin mikä tuote sopii juuri minulle, sen sijaan että kannustetaan vain ostamaan euron kuvat silmissä. Unna Havu balancing toner lähti mukaan ehkä vähän heräteostoksena, mutta tuote oli minulle juuri sopiva, sillä sen pitäisi myös rauhoittaa ruusufinni-ihoa.

Lisäksi ostin Evolven Hyaluronic eye complex -silmänympärysseerumin. Tämän tuotteen kohdalla minuun vetosivat itse aineen tunnun ja koostumuksen lisäksi konstailematon pakkaus ja kätevä roll-on. Minulla jää monesti sy-voide laittamatta illalla, joten jospa nyt tuo roll-on tekisi tuotteen käyttämisestä helpomman tuntuista.


Kävin hiljattain kehonkoostumusmittauksessa ja analyysin mukaan minun olisi hyvä pudottaa ~ 6 kg, jollaista määrää olin itsekin vähän uumoillut ja johon yritän nyt tähdätä. Erityisesti haluaisin sisäelinten ympärille kertyneen rasvan normaalitasolle. En kuitenkaan usko totaalisiin herkkulakkoihin, vaan enemminkin siihen, että kannattaa etsiä asioita, joita on hyvä syödä. Nuo messuilta löytyneet Nicksin patukat olivat hyvä esimerkki herkusta, jossa on maku kohdallaan, mutta jotka ovat kevyempiä kuin tavalliset patukat.

Puhdistamon energiajuomat olivat tuliainen Aleksille, sillä itse en engergiajuomia juo. Aleksilla niitä kuluu kolmivuorotyön vuoksi välillä, kun päivärytmi heittelee ja on vain pakko pysyä hereillä.


Suomalaisen designen saralta päädyin jälleen kerran pörräämään Mine Güngörin korujen äärelle. Kiertelin ja kaartelin koruja ihmetellen varmaan 10 minuuttia, kunnes sain lopulta valittua nappikorvikset, joissa on silmälliset kissankellot. Nämä ovat taas sellaisia, jotka ovat kivan oudot, mutta sopivat myös toimistolle. Yhdet planeettakorvikset jäivät myös kaihertamaan mieltä, mutta olen näihin kukkasiin kyllä erittäin tyytyväinen.


Miltä I Love Me -tarjonta on vaikuttanut tänä vuonna?

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

7 ideaa halloweenin viettoon

Lokakuu on jo kauan ollut yksi suosikkiajoistani vuodessa, sillä rakastan syksyä ja halloweenia! Varsinaisia vuodesta toiseen toistuvia halloween-perinteitä minulla ei ole, mutta joka vuosi tulee kyllä keksittyä monenlaista teemaan sopivaa tekemistä. Siitä intotuneena keräsinkin nyt tähän postaukseen muutamia ideoita halloweenin viettoon.


1. Siivoa koti huolellisesti ja koristele se halloweenia varten. Tämä ilahduttaa hurjasti jopa, vaikka luvassa ei olisikaan mitään juhlia tai muita ihmeellisyyksiä. Omistatko ehkä jo jotain teemaan sopivaa, jonka voisi vain siirtää näyttävämmin esille? Mieti saatko iloa enemmän jopa kitsch-henkisistä halloween-koristeista vai tykkäätkö enemmän hienovaraisista koristuksista, kuten kynttilöistä. Oma tyylini syksyn sisutuksessa on ehkä jotain siltä väliltä.

2. Leivo jotain sopivan synkeää. Voit tehdä vaikka kokonaisen fantasiakakun sokerimassahahmoineen jos intoa riittää. Mikäli aika tai osaaminen eivät kuitenkaan anna periksi, aina voi tehdä vaikkapa helppoja ja varmasti hyviä oranssein nonparellein koristeltuja kuppikakkuja tai mokkapaloja.

3. Käy kävelyllä, nauti raikkaasta ilmasta ja kiinnitä erityisesti huomio syksyn upeaan väriloistoon. Tänä vuonna ruska on Suomessa poikkeuksellisen näyttävä.


4. Tee shoppailukierros ja tsekkaa läpi kauppojen halloween-tarjonta. Nyt on hauska fiilistellä mitä kaikkea hienoa (ja ei niin hienoa) kauppojen hyllyille on ilmestynyt. Nyt on myös se aika vuodesta, kun synkiökotiin voi löytää jotain kivaa helposti ja edullisesti. Muista kuitenkin myös, ettei kaikkea ole pakko ostaa. Kodistasi paikan ansaitsevat vain ihanimmat löydöt. Mikäli laatu ei miellytä, jätä tavara hyllyyn.

5. Vietä teehetki. Keitä tämän syksyn suosikkiteetäsi iso kupillinen erityisen huolellisesti ja maistele sitä rauhassa. Jos haluat teehetkestä vielä suuremman ohjelmanumeron, kokeile teenlehdistä ennustamista! Itse en osaa ennustaa varmaan yhtään sen paremmin kuin Ron Weasley, mutta joskus voisi olla hauska leikkimielisesti testata.

6. Katsele leffoja ja sarjoja, joissa pahtuu jotain yliluonnollista. Omia ikisuosikkejani ovat muunmuassa Harry Potter -elokuvat, What We Do in the Shadows, Lost Boys, The Crow sekä Guillermo del Toron elokuvat.

7. Järjestä jokin tapahtuma ystävillesi tai heidän kanssaan. Sopivia tekemisiä voisivat olla vaikka leffailta, peli-ilta, brunssi, teehetki tai kunnon kemut. Itse olen ollut viime aikoina erittäin huono järjestämään tapahtumia, mutta olisi hauska kokeilla vaikka ensi vuonna, että kiinnostaisiko ystäviä osallistua halloween-teemaisille teekutsuille.


Onko sinulla perinteitä halloweenin viettoon?

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Lokakuun alun halloween-ostokset

Eilen koitti taas minun ja Keep Changing Colors -blogin Enin jo perinteeksi muodostunut halloween-shoppailukierros. Viime vuonna olin kirjoittanut yhteen halloween-postaukseeni muistutuksena itselleni, ettei halloween-ostoksille kannata yrittää mennä ennen 10.10., mutta eihän ensi viikkoon asti malttanut millään odottaa! Vaatekauppojen halloween-tarjonta oli näin lokakuun alussa tänäkin vuonna melko köyhää, mutta muissa kuin vaatekaupoissa halloween oli jo hyvin esillä. Täytyy siis tehdä jälleen kerran toinen ostoskierros vielä lokakuun aikana. Jokohan ensi vuonna olisi oppinut odottamaan tarpeeksi pitkään?



Tiger yllätti tänä vuonna erittäin postitiivisesti. Valikoimasta löytyi toki edelleenkin muovista halloween-krääsää, mutta myös vähän enemmän arkeen sopivia koristeita. Metallisen noidanhatun omaava kurpitsan muotoinen tuikkukippo oli niin suloinen, että sellainen oli pakko saada. Noidan hattu toimii varmaan hyvin myös keväällä pääsiäiskoristeena. Pääkallokynttilät olivat jo viime vuodelta tuttua tavaraa. Tällä kertaa valitsin kynttilän mustana, koska ideana oli tehdä siihen hopeisella värillä koristekuviointi.

Sisustusjuttujen lisäksi Tigerista löytyi söpöjä tarroja, silmämunasuklaata ja sokerikallo-teemainen kangasnaamio. Itsehän en tosiaan ole mikään kangasnaamioiden ystävä yleensä. Niistä tulee hirveästi roskaa, ne ovat kalliita ja osa niistä on ihan pöljän mallisia. Myönnän että ostin tämän nyt lähinnä pakkauksen takia. Naamiossa on mm. teetä, taikapähkinää, mikä kuulostaa ihan hyvältä ja sellaiselta, mitä ihoni saattaisikin kaivata juuri nyt.


Vaatekaupat eivät tosiaan olleet vielä heränneet halloweeniin ja niinpä Monkin avaruussukat jäivät ainoaksi vaateostokseksi. Sukkia nyt tarvitsee aina lisää ja varren kirjailu oli kerrassaan ihana. Lushin halloween-valikoiman kanssa puntaroin pitkään ja hartaasti. Lopulta valitsin Lord of Misrule -kylpypommin, jota muistan katselleeni jo vuosi sitten. Voi kumpa tätä tulisi taas hajuvetenä myyntiin!

The Body Shop jätettiin tällä kertaa kokonaan välistä, sillä heille oli jo kolmannen kerran peräkkäin tullut syksyn kausisarjana Vanilla Pumpkin. Herkullinen tuoksuhan se toki on, mutta olisipa tullut jotain uutta, eikä jälleen sama tuoksu täsmälleen samoissa tuotteissa.


Päivän viimeiset ostokset tuli tehtyä Tokmannilla, jossa halloween-tarjonta oli aikalailla juhlanäkökulmasta kasattua. Tokmannilta mukaan tarttui lisää suklaata ja paperiset lautasliinat (huomaathan lautasliinan söpöt merirosvokummitukset!


 Odotatko halloweenia innolla?