Sivut

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Maaliskuun parhaat 2020

Maaliskuu sujui mukavasti, kunnes Iso K saapui ja sekoitti kaiken. Minä ja läheiseni olemme kuitenkin pysyneet terveinä ja toivottavasti niin on myös jatkossa. Jokaisella on varmasti feedit täynnä korona-juttuja, joten en viitsi alkaa avautumaan vallitsevasta tilanteesta enempää. Noudatetaan kiltisti ohjeita, pidetään huoli niin itsestä kuin muistakin, ei hamstrata wc-paperia ja luetaan tietoa vain luotettavista lähteistä, joohan? Eipä tästä nyt muuta minulla.


Valoisuus jos jokin on ollut maaliskuussa erittäin positiivinen juttu. Ulkona on niin monena päivänä ollut ihana sää, josta on saanut nauttia kävelylenkillä Welcome to Nightvale nappikuulokkeista kuuluen. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta vastaantulijoiden väistely on pelillistänyt lenkkeilyä hauskasti - pyrin usein kääntymään sellaiselle kadulle, jossa ei kulje muita.

Ikioma piha on nyt todenteolla ilahduttanut myöskin. Edelliset omistajat olivat jättäneet pihan kohtalaisen siistiin kuntoon, mutta silti siellä on nyt riittänyt haravoitavaa, kitkettävää ja saksittavaa reilusti. Haaveilen jo kovasti puisesta terassista ja liuskekivipolusta, mutta kasvien osalta en ole vielä osannut päättää selkeitä tavoitteita. Haluanko esimerkiksi hyötypuutarhan vai vain kaunista katseltavaa? Huikatkaa, jos rivitaloasunnon pihahaaveet kiinnostavat, niin teen niistä ehkä oman postauksensa.


Aikaa kotoiluun on nyt ollut harvinaisen paljon ja se on näkynyt itsellä lisääntyneenä käsityö-, taiteilu- ja sisustusintona. Maaliskuussa meille muutti peräti kaksi uutta huonekasvia, rahapuu ja traakkipuu. Lisäksi olen ripotellut meille pääsiäiskoristeita, sillä olen kaikesta huolimatta innoissani keväästä.

Lushille tehdyn tilauksen saapuminen piristi kovasti yhden hillittömän työhärdellipäivän jälkeen. Tilasin varastoon uuden Honey I washed my hair shampoopalan ja uutena tuttavuutena No drought -kuivashampoon. Kuivashampoo vilahtikin jo aiemmin synttäritoivepostauksessa, mutta en malttanut olla ostamatta sitä nyt, kun Lushille pamahti postikulut 0 € -tarjous yli 50 € ostoksille. Kaksi ihanaa testeriäkin odottelevat käyttöön pääsyä.


Miten sinun maaliskuusi meni ja onhan teillä pysytty terveenä?

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Mustaa teetä Japanista ja Jaavalta

Nyt jos koskaan on aika tukea suomalaisia yrityksiä, jos vain oma talous siihen venyy. Monella kuluu kotoillessa teetä varmasti tavallista enemmän, joten on hyvä hetki tilata teehyllylle täydennystä verkkokaupasta tai vaikka ostaa lahjakortti myöhemmin käytettäväksi omaan suosikkiteesalonkiin. Jos kaipaat ideoita siihen missä tehdä teeostoksia, tsekkaa tekemäni lista Suomen teekaupoista.


Kesän 2019 Tampereen reissulta tarttui mukaan roppakaupalla teetä. Niiden joukossa oli myös pari mustaa maustamatonta teetä Veströmiltä. Maustamattoman mustan teen osalta ehdottomia kestosuosikkejani ovat kiinalaiset Yunnanin ja Anhuin maakuntien teelaadut. Nyt oli kuitenkin aika kokeilla jotain muutakin ja lopulta mukaan vaikoitui musta Jaavan tee sekä japanilainen erikoisuus Wakoucha.

Musta Jaavan tee p8-9 on nimensä mukaisesti kotoisin Indonesian viidenneksi suurimmalta saarelta, Jaavalta. Tämä tee on tymäkkä ja suora musta tee ilman mitään kikkailua. Vahvan makuinen Jaavan tee kestää hyvin myös nokareen hunajaa, joka täydentää sen makua miellyttävästi. Tämä tee on mainio valinta tarjottavaksi myös niille, jotka yleensä tykkäävät tykkäävät juoda pitkään ja hartaudella haudutettua vahvaa pussiteetä.


Japanilainen musta tee Wakoucha on erikoisuus, sillä suurin osa tarjolla olevasta japanilaisesta teestä on vihreää teetä tai matchaa. Esimerkiksi minun teehyllylläni ei ole koskaan ennen ollut japanilaista mustaa teetä, vaikka teetä onkin tullut harrastettua vuosia.

Wakoucha on japanilaiseksi teeksi melko voimakas. Lisäksi siitä puuttuu kokonaan esimerkiksi kiinalaisille Yunnanin maakunnan mustille teelaaduille tyypillinen herkkä makeus. Aidoimmillaan Wakoucha on sellaisenaan ilman lisämakeutusta. Erittäin mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Wakoucha ei kuitenkaan syrjäyttänyt lemppareitani, vaan kiinalaiset mustat teet jatkavat edelleen suosikkeinani.


Millaisesta mustasta teestä tykkäät?

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Synttärilahjatoiveet 2020

Korona puhuttaa varmasti kaikkia tällä hetkellä. Itse olen viettänyt tätä lauantaipäivää kotona siivoillen ja innostuin tekemään yhden tuunailunkin, josta on luvassa juttua myöhemmin. Ensi viikolla meinasin tehdä töitä etänä kotoa käsin ja olen karsinut kalenterista ylimääräisiä tapaamisia pois. Kotoilua rakastavana introverttina sosiaalisten kontaktien välttely ei ole tuntunut hankalalta, mutta vanhempia olisi ihana päästä näkemään mahdollisimman pian ihan normaaliin tapaan. Muistetaan siis kaikki nyt pestä käsiä kunnolla ja usein, yskiä oikein, jäädä kipeänä kotiin matalalla kynnyksellä ja välttää turhaa ihmisten parissa ravaamista, jotta saadaan tämä pöpö äkkiä pois päiväjärjestyksestä.

Koronasta huolimatta halusin kuitenkin kirjoitella tällä kertaa leppoisasta asiasta – nimittäin synttärilahjatoiveista. Syntymäpäivääni on enää reilu kuukausi, joten nyt täytyi kiireesti miettiä muutamat lahjatoiveet! Suurin osa näistä toiveista on netin kautta tilattavissa olevia, jotta on mahdollista välttää turha kaupoissa pyöriminen.

Postauksessa olevat tuotekuvat eivät ole omiani, vaan ne on lainattu tekstissä esiintyvien yritysten verkkosivuilta.


Littlebit Designen Mehiläinen -kaulakoruun taisin alunperin törmätä joskus I Love Me -messuilla. Siro hopeakoru on valmistettu Kouvolassa ja sen mukaan tulee myös purkillinen kouvolalaista hunajaa. Samaa sarjaa on olemassa myös korvakorut. Tässäpä loistava tapa tukea kotimaista työtä!

Valurautainen teepannu on alkanyt nyt houkuttelemaan kovasti. Olen todella värirajoittunut, mutta tässä esineessä mintunvihreä resonoi jostain syystä eniten. Pannun tilavuus saisi olla mieluiten jotain 0,4–0,6 l väliltä. Erityisesti onnellistuisin, jos teepannu löytyisi meidän lähiteepaikasta, eli Teesalonki Sylviasta. Teesalongilla on myös myynnissä söpöjä puisia teekannukorviksia.

Meillä on meneillään projekti, jotta saataisiin uuden kodin eteisestä kiva ja toimiva. Tuohon projektiin kuuluu puisien takkihenkarien lisääminen. Periaatteessa haluaisin löytää noita ripustimia käytettynä ja tykkään eniten vanhoista puuhenkareista, joissa on kauppojen ja tuotemerkkien logoja. Etsintä ei kuitenkaan ole tuottanut vielä tulosta, joten uudetkin leveät puuhenkarit olisivat avuksi.

Ruusukvartsi on horoskooppikiveni, joten sellainen olisi ihana saada synttärilahjaksi. Tykkään ruusukvartsista eniten rumpuhiottuna, sillä silloin kiven kauneus tulee mielestäni parhaiten esille. Myös kiteinen ametisti olisi upea. Avomies on kuitenkin epäsuorasti kieltäytynyt antamasta minulle lahjaksi "pelkkiä kiviä". Entäpä söpö noro-pehmo? Kieltämättä kuulostaisi vähän karulta, kun mies kertoisi töissä kollegoilleen antaneensa minulle lahjaksi kiviä ja noron.

Vihreä noita ja Kodin noita vaikuttavat molemmat kirjoilta, joihin haluaisin tutustua. Tuskin näidenkään kirjojen myötä ala loitsimaan, mutta nämä kiehtovat kovasti mindfulness-mielessä. Näissä teemoissa erityisesti kiinnostavat taikausko ja siihen liittyvät perinteet, yksinkertaisten asioiden äärelle palaaminen ja asioiden tekeminen huolellisesti ja ympäröivästä maailmasta välittäen. Kodin rooli omaa palautumista ja hyvinvointia tukevana asiana on tosi puhutteleva.

Suomalaisen Pure Wasten musta huppari vetoketjulla on keikkunut toivelistallani jo aiemmin. Jokin aika sitten tuli karsittua kaapista huppareita urakalla ja nykyään eniten käytetty hupparini on jo aika kulunut, joten tämä olisi sille varmasti hyvä työpari. Pure Wasten huppari on valmistettu 100 % kierrätysmateriaalista, joten se olisi vastuullinen valinta vaatekaappiin.

Lushilta voisin tutuun tapaan kotiuttaa ilomielin melkein kaiken, mutta Lush-ostoslistani kärjessä keikkuu tällä hetkellä No Drought -kuivashampoo. Haluaisin päästä testaamaan, sietäisikö herkkä hiuspohjani tätä Lushin versiota yhtään paremmin kuin Batistea.

Tarkoin harkittujen tavaralahjojen lisäksi lahjakortit tietty kelpaavat aina. Uudessa kodissa on monta asiaa työlistalla, joten kodin laittoon sopivat lahjat ja lahjakortit olisivat käytännöllisiä. Haaveilen mm. akkuporakoneesta ja odotan myös innolla lämpimiä kelejä, jolloin päästään kunnolla miettimään, mitä kaikkea uudistusta takapiha kaipaisi.

lauantai 7. maaliskuuta 2020

Pirteä gluteeniton mutakakku appelsiinilla

Mutakakku on ehdottomasti gluteenittoman leivonnan bravuurini. Mutakakku kuulostaa yksinkertaiselta, mutta oikeasti hyvää ja kosteaa gluteenitonta mutakakkua on yllättävän vaikea tehdä. Haluankin nyt kevään kunniaksi jakaa teille reseptin, jossa perinteiseen kaakaoiseen mutakakkuun on tuotu piristystä appelsiinilla. Appelsiinien satokausi ajoittuu tammikuusta maaliskuuhun, joten tätä kannattaa leipoa pian hedelmien ollessa vielä parhaimmillaan.


Gluteeniton appelsiini-mutakakku

Resepti on suunniteltu halkaisijaltaan 24 cm piirasvuokaan. Jos käyttämäsi vuoka on hieman pienenmpi tai suurempi, voit kokeilla pidentää tai lyhentää paistoaikaa hieman.

  • 4 kananmunaa
  • 2,5 dl sokeria
  • 1 dl kaakaojauhetta
  • 200 g leivontamargariinia
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2,5 dl mantelijauhoa
  • 1 luomuappelsiinin kuoriraaste ja mehu
  • + vuoan voiteluun ja hunnuttamiseen hieman margariinia ja kaakaojauhetta

Aloita voitelemalla piirasvuoka ja hunnuta se kaakaojauheella. Pese myös valmiiksi appelsiini, raasta sen kuori ja purista mehu talteen. Ongi mahdolliset siemenet lusikalla pois mehun seasta.

Sulata margariini varovasti kattilassa. Mittaa kulhoon sokeri ja munat ja vaahdota ne sähkövatkaimella. Lisää mukaan leivinjauhe, mantelijauho, kaakaojauhe ja appelsiinin kuoriraaste sekä mehu. Sekoita lopuksi joukkoon sulatettu margariini. Kaada taikinamassa vuokaan ja paista uunin keskitasolla 175 °C ~30 min.

Mutakakku on parhaimmillaan kunnolla jäähtyneenä tai jääkaappikylmänä. Mutakakun voi halutessaan myös koristella. Itse käytin tällä kertaa yksittäisten annospalojen koristeluun kinuskikastiketta ja keltaisia strösseleitä.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Helmikuun parhaat 2020


Minttuteet ja -haudukkeet
Minttuteetä ja minttua sisältäviä yrttihaudukkeita on tullut alkuvuodesta nautittua monta kertaa viikossa. Alkuvuosi on tuntunut hieman raskaalta joten ei mikään ihme, että teehyllyltä on valikoitunut usein käyttöön nimenomaan minttua sisältävä tee tai yrttihauduke. Minttuhan tunnetaan etenkin vatsaa rauhoittavana ja unenlaatua parantavana yrttinä. Esimerkiksi Veiströmin luomulaatuinen vihreä piparminttutee* on ollut aivan ihana uusi tuttavuus. Tämä aidolla intialaisella piparmintulla maustettu tee on nimittäin samaan aikaan makea ja raikas. Millaisista minttuteelaaduista tai minttuhaudukkeista te muuten tykkäätte?

* Maistelunäyte saatu blogin kautta

Lomaviikko
Minulla oli viikon loma helmikuun lopussa ja se tuli kyllä tarpeeseen. Oli ihanaa viettää kiireettömiä aamuja ja niistä huolimatta käymään vaikka missä avomiehen kanssa ja näkemään perhettä ja ystäviä. Viikon kohokohta taisi olla keskiviikon käynti Sea Lifessa, jossa vierähti leikiten 2,5 tuntia kaloja katsellen. Sieltä ehdottomasti mieleenpainuvimpia otuksia olivat suloiset ja vikkelät nelisilmät (kuvassa keskellä), joilla on kumassakin silmässä kaksi pupillia.

Lomalla käytettiin myös paljon aikaa ostoslistalla olevien huonekalujen etsimiseen. Kirppareilta sopivia huonekaluja ei kuitenkaan löytynyt, mutta sen sijaan tein muutaman pienemmän löydön, jotka ajattelin esitellä teille myöhemmin. Huonosta huonekalutuurista huolimatta löydettiin Torin kautta eteiseen kovasti kaivattu pieni lipasto.


Nefrin tytär
Kaksoisauringot-trilogiassa olen edennyt jo sarjan viimeiseen osaan, Nefrin tyttäreen, jota lukiessa odotan jännityksellä miten tarina oikein päättyykään. Trilogiassa esiteltyä erittäin kekseliäästi suunniteltua maailmaa tulee varmasti ikävä, kun saan tämän kirjan päätökseen. Mitähän seuraavaksi lukisi?

Satokausikalenteri
Olen ollut koko elämäni ihan surkea syömään erilaisia hedelmiä. Vuodenvaihteessa hankittiin motivaattoriksi Satokausikalenteri, jonka ansiosta olen jo tässä vaiheessa vuotta syönyt tuoreita hedelmiä varmaankin enemmän kuin koko viime vuoden aikana. Veriappelsiini ja puoliveriappelsiini ovat osoittautuneet herkullisiksi uusiksi löydöiksi. Sweetie ja pomelo sen sijaan eivät hirveästi ihastuttaneet, mutta tulipahan maistettua niitäkin!

Hyvän mielen kosmetiikkaa
Alkuvuodesta Lushille pamahti läjä Suomessa uusia vartalosuihkeita, joita piti kirmata innolla nuuhkimaan. Lopulta viikon pohdinnan jälkeen palasin hakemaan herkullisen Let the Good Times Roll -tuoksun, jossa yhdistyvät suolainen popcorn ja makea kakkutaikina. Mikäs sen ihanampaa? Let the Good Times Roll on ehdoton hyvänmielen tuoksu, joka tuo päivään hieman enemmän iloa ja leikkisyyttä.

Toisena kosmetiikkanostona haluaisin mainita Crazy Rumorsin Banana Split -huulirasvan, vaikka tämä tulikin hankittua jo vuodenvaihteessa. Leaping Bunny -sertifikaatilla varustettu huulirasva kosteuttaa erinomaisesti ja sen äklömakea tuoksu on saanut helmikuussa hymyn huulille.


Millainen sinun helmikuusi oli?