keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Halloween special: Pumpkin pie

Lupailin Budapestin reissun ostospostausta, mutta se saa nyt odotella seuraavaan kertaan :)

Kurpitsapiiras on ollut minulle entuudestaan tuttu lähinnä Tylypahkasta, enkä ole koskaan edes maistanut sitä missään. Olen tänä syksynä ollut jotenkin aika toimelias, joten otin nyt tässäkin asiassa sitten härkää sarvista kiinni ja päätin tehdä piiraan itse. Resepti ei taaskaan ollut omaa käsialaani, vaan löysimme sen ystäväni kanssa Googlen kautta Hunajaa ja maitoa -blogista.

Näin alkuun täytyy ainakin todeta, ettei kurpitsapiiraan tekeminen todellakaan ole mitään leppoisaa leipomista - tai sitten minulla oli tekniikka aivan hakusessa! Jalkapallon kokoisen kurpitsan pilkkomiseen meni aikaa noin tunti ja monesti teki mieli hakea varastosta saha. Kurpitsojen soseuttaminen oli myös tavallista työläämpää sillä tästä huushollista ei löydy sauvasekoitinta eikä blenderiä. Muussaamalla lopputuloksesta tuli kuitenkin ihan kelpo. Loput työvaiheet olivatkin sitten vähän tutumpia.



Teknisesti piiras vaikuttaisi onnistuneen todella hyvin, jos nyt ei siis lasketa sitä ettei kurpitsaa soseutettu sauvasekoittimella. Kurpitsapiiras saa makunsa kanelista, inkivääristä ja neilikasta. Aika jouluisella makupaletilla siis mennään. Yleensä se tarjoillaan kylmänä, mutta mielestäni hitusen lämmitettynä maut pääsevät kyllä paremmin oikeuksiinsa.

Tänä vuonna halloweenini taitaa kulua kotosalla kullan kanssa sohvalla nököttäen ja elokuvia katsellen. Ei jotenkaan ole sellaista oloa, että jaksaisi raahautua mihinkään juhliin. Lauantaina tulee myös kivoja ihmisiä kaukaa teelle.

Kivaa Halloweenia teille!



Translation:
Pumpkin pie is familiar for me only from Hogwarts. I have never even tasted it. This autumn I decided to bake own pumpkin pie. I must admit it's really hard work but it was worth it!

I guess this year I will spend halloween watching movies at home with J. I just don't feel like going anywhere to party. Our friends from afar come for tea on saturday. Can't wait!

Happy halloween!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥