Alkufiilikset kalenterista on luettavissa täältä muistin virkistykseksi. Olin siis yllättynyt siitä, miten kiva tuo joulukalenterin pakkaus oli. Hämmästys syveni entisestään joulukuun alussa tajutessani, että jokaisen luukun takana tosiaan on pieni punainen pöllö, kuten olin jostain kuvasta kerennyt näkemään. Kukin pöllö kätki sisäänsä päivän teen. Laitoin kaikki pöllöt esille kotiin ja jouluaattona kirjahyllyn päällä niitä olikin pitkä rivi. Ainoa kehitysidea pakkauksesta liittyi luukkuihin, jotka olisivat saaneet olla helpommin avattavissa. Jos ei ollut varovainen, niin luukku saattoi revetä.
Entä itse tee? Luukuista löytyi niin vanhoja tuttuja kuin itselle uusiakin makuja. Otin joulukalenterin arvioinnin vakavasti ja arvioin jokaisen teen asteikolla 1-5! Suurin osa sai tähtiä 3-5! Joukossa oli tietenkin pari sellaistakin, joista en niin välittänyt. Olen huomannut, että varsinkin valkoinen pussitee kitkeröityy hauduttaessa irtoteetä herkemmin jos ei ole varovainen. Oli myös pari sellaista teetä, jotka maistuivat tosi hyviltä, mutta ei siltä mitä nimi lupasi. Suurin osa laaduista kuitenkin miellytti!
Suurimpia suosikkejani olivat klassikko Keisarin morsian, Uskollinen ystävä, Nippon green ja Sadepäivän ilo. Näistä monia on tullut aiemmin nautittua lähinnä meluisissa opiskelijakahviloissa ja vastaavissa. Oman kodin rauhassa makuelämys oli huomattavasti parempi. Sadepäivän iloa minulla on ollutkin irtoteenä ja pitänee joskus ostaa myös Keisarin morsianta.
Oliko teillä käytössä tätä tai jotain muuta teejoulukalenteria?
Translation:
Now when Nordqvist tea christmas calendar is finally fully opened it's time for a review as I promised!You can read my first impression of the calendar here. So I was impressed of the packing and I was surprised that there really was a little red owl for every day as I saw in one picture. Inside of each owl was the pyramid teabag of the day. The owls also work as nice yule decoration! The little doors of the calendar could have been a bit more easy to open but overall it worked nicely.
How about the tea? Some of the teas I had tasted before but there was also flavours that were new for me. After tasting them I graded all of them in scale 1 to 5. Most of them got grade of 3 to 5! Of course there was a couple of flavours that I did not like that much and I noticed that it is easier to infuse badly white tea in teabag than loose leaf tea. There was also a couple of teas that tasted great but not like I expected. However most of the flavours were nice!
The most I liked Keisarin morsian, Uskollinen ystävä, Nippon green and Sadepäivän ilo. Most of them I have tasted earlier only in busy school cafeterias and so on but they tasted so much better in the peace of home. I have had Sadepäivän ilo as loose leaf version and I guess that I have to buy Keisarin morsian some day.
Have you had this or other tea christmas calendar this year?
Ihania nuo pöllöt.♥
VastaaPoistaEikös olekin! Tässä kalenterissa ei kyllä oltu säästelty yksityiskohdissa! :)
PoistaIhan pakko hankkia tällainen ensi vuonna!
VastaaPoistaTää oli kyllä tosi kiva vaihtoehto perinteisille suklaakalentereille! :)
Poista