Heippahei ja ihanaa ystävänpäivää teille! Minulla on tänään jännä päivä. Menen nimittäin ensimmäistä kertaa fysioterapeutille kun nyt aletaan hoitamaan kädestäni tuota jännetupentulehdukseksi varmistunutta riesaa kuntoon. Koulua tai töitä se ei onneksi ole estänyt, vaan tehnyt vain kaikesta tasaisen kurjaa. Ollaan kuitenkin positiivisilla fiiliksillä siitä, että se saataisiin suht nopeasti kuntoon. Onko jollain teistä muuten ollut samanlaista vaivaa joskus?
Mitään ihmeellistä ystävänpäivätekemistä minulla ei siis ole. Näen Aleksia viikonloppuna, joten silloin voisi ehkä pitää jonkin "romanttisen" leffaillan. Lainausmerkeissä siksi, että leffavalintamme eivät kyllä ole yleensä kovin romanttisia. Viimeksikin katsottiin muistaakseni ensimmäinen Nälkäpeli ja The VVitch.
Kuulumisten lisäksi halusin tulla myös vihdoinkin jakamaan teidän kanssanne tämän kuvan! Se on kyllä otettu nolosti jo yli vuosi sitten, mutta en ole aiemmin keksinyt sopivaa hetkeä. Saimme joskus neiti S:n kanssa hassun idean, että miltäköhän näyttäisi jos minut, ikuinen mustiinpukeutuja, puettaisiin lolitaan? Tässä tulos! Kaikki muu tuossa on minun mielestäni ylisöpöä, paitsi nuo hiukset. S askarteli hiuksiini ihania kiharoita varmaan ainakin tunnin, mutta ei sitä kuvista huomaa kun ne ehtivät jo lässähtää. En oikein vieläkään tiedä mikä neuvoksi jos haluaisin jotain laineita ihmeellisempää hiuksiini. Oletteko te kokeilleet tämmöisiä tyylinvaihdoksia joskus?

Ensi kerralla kerron teille yhdestä ihanan helposta herkusta, johon olen ollut koko talven ihan koukussa!
Translation:
Happy valentines day! I have an interesting day now because it's first time I'm going to physiotherapist. We try to get the infected synovium of my hand healed. It has not been bothering me so much I could not work but it just makes everything plainly awful. Lets hope it gets healed fast!
I actually came here to share this picture with you finally. This was taken over a year ago when me and miss S started to think that would it be funny to dress me in lolita style and here is the result! So cute, even though my hair was not cooperating too well. S spend an hour to make me curls but then when we went out to take the pictures the hair just got instantly flat.