Sivut

tiistai 28. helmikuuta 2017

Helmikuun parhaat

Helmikuu kului minulla pitkälti koulutöiden ja kesäduunijännityksen parissa. Pääsin yhteen videohaastatteluun ainakin, joten ei auta muu kuin jännityksellä odottaa ja pitää peukkuja. Helmikuuhun mahtui myös paljon kaikkia kivoja asioita, jotka ovat pitäneet mielen korkealla.

 Kuukauden alussa vietettiin Aleksin synttäreitä. Alunperin oltiin suunniteltu, että mentäisiin Helsinkiin syömään ja leffaan, mutta sitten todettiinkin ettei jakseta lähteä mihinkään. Käytiin siis vain lähellä ravintolassa ja katsottiin leffoja. Olin organisoinut Aleksille synttärilahjaksi mitäpäs muutakaan kuin partatuotteita. Partasaippua oli lahja vanhemmiltani ja vaha ja öljy minulta. Partasaippuasta hän yllättyi eniten, koska olin monta kertaa kaupassa maininnut, että saippua on mielestäni kallis. 

Vanhempani yllättivät minut helmikuun aikana pariinkin otteeseen pudottamalla postiluukusta paketin. Oli kyllä ihanaa tulla väsyneenä sunnuntaina töistä kotiin, kun ovelta löytyi paketti jossa oli nuo kuvan herkut + pari lakupatukkaa jotka eivät selvinneet kuvaamiseen asti. Toisella kertaa yllätyslahja taa sisälsi kasvonaamion, Hurraw!-huulirasvan ja herkkuja. Äiti ja isä ovat niin ihania kun vieläkin haluavat piristää ja pitää huolta.

Ostin vihdoinkin uuden kameran! Aleksi bongasi Canon EOS M10 -minijärkkärin Gigantin viikonloppualesta ja vinkkasi siitä minulle ja nettikaupan ostoskoriinhan se päätyi. Tuo malli on sellainen, joka on Gigantilla alessa usein, mutta kuitenkin sellainen perushyvä järkkäri. Olen todella innoissani tästä kamerasta! Pitäisi vielä opetella käyttämään sitä kunnolla, kun aiemmin olen omistanut vain pokkareita.

Sain Aleksilta maailman söpöimmän ystävänpäiväkortin! Koko juttu oli kyllä lähtenyt siitä, että olin ronskisti vain ilmoittanut hänelle että kortti olisi kiva. En edes uskaltanut tosissani odottaa saavani ystävänpäiväkorttia, enkä varsinkaan mitään tuollaista. Kortin kuva on niin suloinen ja toiselle puolelle oli kirjoitettu paljon ihanaa asiaa, vaikka mies on omien sanojensa mukaan huono kirjoittamaan. Pöh.

Näiden uutisten lisäksi kohdalleni sattui myös yksi tosi kiva blogiin liittyvä juttu, jonka pidän kuitenkin yllätyksenä vielä teille. Saatte lukea siitä ensi kuun aikana! Ihanaa helmikuun viimeistä päivää kaikille!

Translation:
My February was mostly anxious because of schoolwork and finding summer job. However there have been many nice things also to keep me in a good mood.
  • In the beginning of the month was Aleksi's birthday. At first we were planning to go to Helsinki, but in the end we were so tired that we just went to a restaurant and watched movies at my place. I had organised some nice presents for him - beard products of course. The soap was from my parents and other things from me.
  • My parents surprised me a couple of times by dropping a package to my letterbox. It was so nice to come home after Sunday work when there was a flat package of sweets waiting for me! I have so lovely parents!
  • I finally have bought a new camera! Aleksi found Canon EOS M10 in sale and linked it to me and of course I had to buy it! This is my first systems camera so I'm not too good at using it but I try to learn!
  • And last but not least I received so lovely valentine's card from Aleksi.

8 kommenttia:

  1. Hihi tulee mun vanhemmat mieleen, niilläkin on tapana lahjoa vähän väliä :) Tuli kiss-kisseistä mieleen ne jääkarhukarkit, ne on musta parempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset porukat on kyllä ihan parhaita! Ihanaa kun jaksavat vielä välittää, vaikka aikuisia jo ollaankin :) Poikaystävä itseasiassa selitti noista karkeista juurikin tuota samaa viimeksi! Minä en ole asiasta oikein vielä osannut omaa mielipidettä muodostaa. Tuo Kiss-kissien kuva on kyllä ihan super söpsö. Minulla on sellainen vanha peltipurkki, jossa säilytän nykyään nappeja :D

      Poista
  2. Tsemppii työhaastatteluun! Mulla on Olympuksen minijärkkäri, kuvaan aina automaatilla koska manuaalista en osaa käyttää. :D Pitäis mennä jonnekin valokuvauskurssille, niin sais parhaan hyödyn kamerasta. Minijärkkärit on kyllä ihana keksintö, tarkkaa kuvaa tulee, mutta ei tartte jättikameraa kanniskella ympäriinsä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, sitä tarvitaan! :) Olen jossain vaiheessa ehtinyt harhailemaan myös manuaaliasetusten pariin, mutta kyllä se vielä paljon harjoittelua vaatii! Joku kurssi olisi kyllä kätevä ottaa niin oppisi :)

      Poista
  3. Onpa kivoja juttuja! :) Kiinnitin huomioni tuohon tarjottimeen/ lautaseen, todella kaunis! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo metallinen lautanen on kirppislöytö ja ehdottomasti yksi kotini sisustus suosikeista :)

      Poista
  4. Ihanan kuuloinen helmikuu sulla! Tollaiset ylläripaketit on ihan parhaita, onpa sulla kyllä suloiset vanhemmat :)
    Munkin äiti tosin askarteli mulle viime jouluksi teejoulukalenterin ja lähetti postissa yllätyksenä, se oli jotenkin tosi liikuttavan söpöä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanan yllätyksen äitisi teki sinulle! Tuollaiset vanhemmat ovat kyllä sellainen juttu, josta saa olla kovasti kiitollinen :)

      Poista

Share your thoughts! ♥

Please note that I don't do follow for follow.