Sivut

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Toukokuun parhaat

Toukokuun loppupuolella alkoi vihdoin loma koulusta ja sen vaikutus näkyy kyllä hyvin omassa jaksamisessa. Vaikka teenkin nyt melkein täyttä työviikkoa, niin energiaa riittää paljon kaikkeen muuhunkin! Kaikki nämä toukokuun parhaat jutut ovat itseasiassa nimenomaan loppukuussa tapahtuneita.


Kävin vihdoin kampaajalla! Aiemmin olen suosinut opiskelijakampaamo Unikaa, mutta keväällä mieltä alkoi kutkuttaa ajatus oman luottokampaajan löytämisestä. Googlailin aikani Keravan kampaamotarjontaa ja päädyin varaamaan ajan Hiushuone Happyn Essille. Mittaa lähti pois reilusti ja olen nyt tosi tyytyväinen. Samalla hamstrasin Four Reasonsin kosteuttavaa hoitoainetta ja ostin kokeiluun myös hiusöljyn, molemmat olivat alessa. Tuohon hoitoaineeseen tutustuin alun perin kun ostin sitä kevään Hulluilta päiviltä. Ihastuin heti sen tehoon ja nyt pitänee jatkossakin panostaa laadukkaampaan hoitoaineeseen jotta latvat pysyvät kunnossa.

Ihanat auringonlaskut. Mitä niistä enempää kertomaan? Niiden värit ovat niin upeita, että useampaankin kertaan on saanut ravata parvekkeella kuvaamassa.

Pidettiin Aleksin kanssa treffipäivä pitkästä aikaan. Käytiin Helsingissä, ostettiin paljon teetä ja kahvia (mies meni pimeälle puolelle ja hankki vähän aikaa sitten kahvinkeittimen grinderillä) sekä Aleksille uudet kengät ja käytiin leffassa katsomassa uusi Alien.

Millainen toukokuu teillä oli?

Translation:
All the best things of May happened in the end of the month when school was finally over for this semester. Despite I work almost full week I now have more energy to do other stuff also.
  • I finally went to hairdresser! So nice feeling now. I also bought some products from Four Reasons to keep my hair now in good condition longer.
  • Beautiful sunsets.
  • Date day with my love. We went to Helsinki and bought lots of tea and coffee (he has gone to the dark side and bought a coffee maker with grinder) and went to movies to watch the new Alien.

10 kommenttia:

  1. No ainakin ostokset toukokuulta oot nähnyt ^.^, lähinnä vaan ollut töissä ja kotona. Kumpa ois enemmän aikaa viettää ukon kanssa noita treffejä. Me käytiin kattoo se uusim Fast and Furious kyllä ja oli yhtä hyvä ja eeppinen kun aiemmat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei meilläkään mitenkään liikaa aikaa ole treffeille, tuota ennen edellinen kerta taisi olla joskus tammikuussa jolloin käytiin myös leffassa. Elokuvissa käyminen on ihanan rentouttavaa, kun unohtuu kaikki muu hetkeksi :)

      Poista
  2. Oliko hyvä leffa? Just katoin Prometheuksen kun se kuulema liittyy tohon Alieniin. Alien ykkösestä ja kakkosesta tykkään, joten kiinnostais kyllä nähdä tuo uusinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tykkäsin! Prometheus on oikeastaan melkein pakko olla ensin nähtynä, että tuo leffa aukeaa hyvin. Fiilikseltään minusta aika paljon oikeastaan juurikin Prometheuksen kaltainen. Innolla jään kyllä jatkoa odottelemaan tuolle taas :)

      Poista
  3. Toukokuulta jäi hauskoja muistoja itselleni. Kylmyys ei harmittanut edes erityisesti, vaikka osa oli niin allapäin. 😀 Four Reasonsin hius öljy on ainakinnosoittanut hyväksi hiystuotteeksi mulle. Suosittelen myös saman sarjan lämpösuojaa, koska siinä on miellyttävämpi tuoksu kuin Osiksen vastaavassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuussa oli kyllä tosi hassut kelit, mutta minuakaan se ei kauheasti liikuttanut kun aika meni kuitenkin koulujutuissa ja töissä aika pitkälti :D Hitsi, juuri loppui lämpösuoja ja menin seuraavaksi ostamaan kokeiluun TRESemmen lämpösuojan jota on jossain hinta-laatusuhteeltaan kehuttu. Täytyy pitää tuo Four Reasonsin lämpösuoja mielessä, jos sen sitten tuon jälkeen ostaisi. Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  4. Four Reasonsin tuotteet on hyviä! Varsinkin tuo hiusöljy on ollut positiivinen yllätys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo hiusöljy on kyllä ihan huippu! Tykkään siitä jo nyt kovasti, mutta varmasti talvella se tulee olemaan varsinainen pelastus kuiville latvoille! :)

      Poista
  5. Munkin pitäisi joskus käydä ihan kampaajalla, Lahdessa oli luottokampaajakaveri mutta täällä ei. Hyvin pitkälti hoidan kyllä kuontaloni itse. Oon kans tosi pihi hiustuotteiden kanssa, lämpösuojasuihkeen sentään vaivauduin ostamaan kun opettelin tekemään suoristusrautakiharaa. :p joku hyvä hoitoaine olis kyllä aika jees. Mun toukokuusta oletkin jo lukenut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löydät Tampereeltakin jonkun kivan kampaajan! Minäkin värjään itse ja etuhiuksia saatan lyhentää itse, mutta käyn kampaajalla 2-3 kertaa vuodessa leikkauttamassa kunnolla mallin kuntoon :) Ihana muuten kuulla että joku muukin piheilee noiden tuotteiden kanssa! Suunnittelen tässä parhaillaan kokeilla tehdä suolasuihketta itse :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥