Sivut

perjantai 8. joulukuuta 2017

DIY: 3 x säästövinkit lahjapaketointiin

Toivottavasti teillä on ollut mukava alkuviikko ja itsenäisyyspäivä! Minä vietin itsenäisyyspäivää leipoessa, kuvankäsittelykurssin kuvia räpsiessä, paketoidessa ja linnanjuhlia katsoessa. Kuvaamisen kannalta nyt eletään vuoden hankalinta aikaa, joten pahoittelut kuvien laadusta! Varmaan muutkin painivat saman ongelman kanssa? Kesällä niin ihana parveke hämärtää talvella olohuonetta hirveästi.



Rakastaako joku muukin paketointia? Kaunis paketti viimeistelee ihanan lahjan, mutta minusta paketointiin ei kannata tuhlata paljoa rahaa. Mielummin panostaisi enemmän sitten itse lahjaan. Siksi käytän paketointiin hyvin pitkälti kierrätysmateriaaleja. Toki välillä tulee käytettyä ihan uuttakin lahjapaperia ja varsinkin nauhoja. Tässä kuitenkin minun säästövinkkini paketointiin - näillä säästää sekä rahaa että ympäristöä!



Tuunaa kauppojen paperikasseja
Kauppojen paperikassit ovat käteviä arjessa sellaisenaan ja pienellä vaivalla niistä saa sopivia lahjojen paketointiin. Kuvissa näkyvät kassit olivat alunperin Demmer'sin ja The Body Shopin ostoskasseja, joista logot on peitetty vanhasta Lushin kuvastosta leikatuilla kuvilla. (Lushin printattu markkinointimatsku taipuu muuten hyvin myös joulukortteihin! Lue lisää täältä.) Minusta näistä tuli aika söpöjä, eikä haittaa vaikka jossain reunassa näkyisikin vielä alkuperäisiä tekstejä.

Tee pakettikortit itse
Varsinkin karkki- ja kosmetiikkalaatikoista saa usein kauniita materiaaleja pakettikortteihin - ja miksei tietenkin teepakkauksistakin, jos juo paljon pussiteetä. Minusta pakettikortteja on suht turha ostaa kaupasta, kun ne lentävät lähes poikkeuksetta kaikilla roskiin lahjan avaamisen jälkeen. 

Uusiokäytä lahjapaperit ja nauhat
Kerran käytetyt lahjapaperit ja -nauhat menevät myös jemmaan jatkokäyttöä varten. Niillä saa usein paketoitua kaikkea kivaa pientä. Lahjapaperia voi myös hyvin käyttää aiemmin mainittuun paperikassien tuunaamiseen.



Miten te tykkäätte paketoida?

Translation:
Hi there! I love wrapping up presents as you may know already. Here are my tips for money (and environment) saving gift wrapping because I think that it is much wiser to use money for the gift, not the wrapping.
  • Modify paper bags. You can hide irrelevant company logo if you glue beautiful paper on it! This time I used Lush's old catalog.
  • Make your own package cards. Use candy and cosmetic cartons for package cards!
  • Reuse wrapping papers and ribbons. Usually you could wrap up some smaller items or use paper for modifying paper bags.

8 kommenttia:

  1. Hauska idis, eikä noi kuvat huonojakaan ole! Mä ihan ostin tokmannilta 4 rullaa hintaan 2 euroa, tietenkään se ei ole kaikista ekologisinta.. mutta kenkälaatikot olen paketoinut niillä niin tulee kivoja laatikko-lahjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri ja kiva kuulla, että kuvatkin oli kaikesta huolimatta jees! Noi kenkälaatikot on kyllä kans tosi jees, voi lahjan saaja sitten käyttää niitä edelleen paketointiin tai käyttää kotona säilytykseen :)

      Poista
  2. Mä kerään myös vanhat pakettikortit ja joko revin sen yhden kerroksen paperia irti, jossa on se lahjan saajan nimi, tai peitän sen jollain kivalla paperilla tai tussilla. Kelpaa hyvin seuraaviin paketteihin.
    Ahdistaa ihan hirveästi tuo roskan määrä jouluna, joten mahdollisuuksien mukaan paketoin lahjakasseihin, koska ne saatetaan säästää seuraavalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ookkaan tajunnut vanhoja pakettikortteja käyttää, hyvä idea! Kiva kuulla että muutkin marttailee näissä :D Joulussa monia ahdistaa materialismi ja roskan määrä. Tunnen jopa kavereita jotka ei sen takia välitä joulua viettää. Olen kuitenkin sitä mieltä, että joulu on just sitä mitä siitä tekee, ja esimerkiksi näillä kierrätysmatskupaketoinneilla hommasta saa vähän ekologisempaa :)

      Poista
  3. I love anyone who uses upcycling or recyling materials for crafts.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. What a lovely comment Sarah! Thank you so much! ^^ <3

      Poista
  4. Meikäläinen hamstraa myös käytettyjä lahjapapereita, varsinkin isommista pakkauksista :') Toki olen tarkka siitä että se ei sitten näytä käytetyltä. Ja lahjakassit tottakai pitää käyttää uudelleen, harvoin ne miksikään menevät varsinkaan kun ne yleensä kulkevat vain pienen hetken ihmiseltä toiselle.

    Kokeilen tänä vuonna vähän erilaisia paketointityylejä, niistä tulee postaus johonkin kohtaan kalenteria :D Paketointi on ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kierrätetään siis paketointitarvikkeita teilläkin! Tosiaan varsinkin noita lahjakasseja olisi ihan hölmöä olla käyttämättä uudelleen, kun ovat yleensä käytönkin jälkeen melkein uuden veroisia. Innolla jään odottelemaan millaisen paketointipostauksen kirjoitat! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥