Sivut

tiistai 16. tammikuuta 2018

Inspiraatiota torkkupeittoihin

Heippa! Toivottavasti teillä on viikko alkanut hyvin! Minulla päättyi eilen pienen ikuisuuden kestänyt joululoma. Aluksi oli vähän nihkeä fiilis, kuten monella muullakin varmasti on aina pitkän loman jälkeen. Maanantaina ekan suuntautumiskurssin alkaessa mieli onneksi virkistyi ja nyt aivot raksuttavat uusien ideoiden parissa.

Koulun ja urapohdintojen lisäksi mielessä on pyörinyt jo kesästä asti uuden torkkupeiton hankkiminen. Siitä saa muuten yllättävän ison projektin! Minulla on taipumus paisutella useita hankintoja ihan uusiin mittasuhteisiin. Ovela tapa huijata itseään ja samalla säästää rahaa, kun osaa tehdä pienistäkin hankinnoista ison numeron itselleen.

Nykyinen peitto on siis punamusta. Punainen ei sovi yhteen oikeastaan minkään muun kanssa mitä kotoa löytyy. Unelmien peitto olisi lämmin, jossain musta-harmaa-valkoinen -skaalalla ja siinä olisi joku kiva graafinen kuvio. Tässä tähänastisten etsintöjen parhaat! Tuotekuvat on lainattu yritysten verkkosivuilta.


Ikean torkkupeittovalikoima oli tällä hetkellä aika tylsä. Eldbjörg (1.) oli oikeastaan ainoa kiinnostava, vaikka siitä puuttuukin haluamani graafinen ilme. Tahtoisin, että torkkupeitto tulee jotenkin enemmän esille tummanharmaasta sohvasta. Lisäksi tämä oli akryylia, joten ei ihan nappaa. Jotain täysvillaisiakin oli, mutta niistä tuli liian bohovibat.

Finlaysonin Villipedot (2.) on 100 % puuvillaa. Peiton kuvio on ihan tajuttoman söpö. Siihen tuskin kyllästyisi, koska suurimman osan ajasta peitto on kuitenkin viikattuna sohvan käsinojalla ja viikkaustapaa muuttamalla peitosta saisi erilaisia pintoja esille. Lähes 70 euron hinta tosin on opiskelijabudjetille liikaa. Tulisikohan joskus jotain hyviä aleja, torkkupeitot -20%?

H&M Homen Jakardikuvioitu huopa antrasiitinharmaana (3.) on tosi nätti kääntöhuopa, mutta taas päästään siihen, että materiaali on akryylia, höh! Hinta tosin ei huimaisi päätä nyt, kun se on jopa alennuksessa.

Hobby Hallin Striking (4.) olisi puuvillaa ja muuten kiva kääntöpeitto, mutta matsku näyttää ainakin tuotekuvissa tosi ohuelta. Tahtoisin kuitenkin, että torkkupeitto olisi sellainen vähän muhkeampi ja oikeasti lämmittävä. Tämäkin olisi nyt alessa!

Kovista etsinnöistä huolimatta täydellinen torkkupeitto on siis edelleen hakusessa! Luulen, että sen ostaminen jää ensi syksyyn, koska kauppoihin puskee jo kevättavaraa. Jos kuitenkin teillä on jotain hyviä vinkkejä tai suosituksia, niin otan niitä mieluusti vastaan!

Millaisia torkkupeittoja teiltä löytyy?

Translation:
Hi! I hope that everyone have a nice beginning of the week. Yesterday my very long yule holiday was finally over and I started spring semester.

I have been planning to buy a new blanket for several months but I still have not found one that would be right material and price range. The blanket of my dreams would be in black-grey-white -scale, it would have some nice graphic pattern and it would be something else than acrylic. (Pictures are not mine, they are borrowed from web stores.)

8 kommenttia:

  1. Ostelen jatkuvasti uusia torkkupeittoja! Tuo Finlaysonin torkkupeitto olis ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Villipedot olisi niin ihana! Millaisia torkkupeittoja sinulta löytyy? :)

      Poista
  2. Mä haluaisin semmoisen merenneidon pyrstö -torkkupeiton :'p Olen tosin törsäillyt turhuuksiin siihen malliin, että jääkööt vielä myöhemmäksi.

    Mihin muuten suuntauduit jos saa uudella? Itse aloitin laskennan ja rahoituksen ja mulla hajoaa pää kun siellä edetään niin nopeasti..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merenneidonpyrstöpeitto kuulostaa ihan tajuttoman hauskalta! :D

      Suuntauduin markkinointiin ja viestintään. Se tuntuu eniten omalta ja ei mene Photari- ja Illustrator-taidotkaan hukkaan! Nyt tosin pää on pyörällä kaikista uusista tehtävänannoista ja vielä on yksi kurssi alkamattakin. Mutta eiköhän se tästä selkeydy! Tsemppiä laskentaan ja rahoitukseen! <3

      Poista
  3. Mun mielestä näistä peitoista toi 3. on todella nätti!

    Mulla on kotona Ikeasta ihan tämmöset perus harmaat huopaa, ollut ehkä 2e/kpl ainakin laadulta. Ne on olkkarissa, saatan käydä joskus siihen kääriytyneenä tupakalla. Vähän semmoset huonommat, kun meillä käy melko usein vieraitakin.

    Makkarissa on Hemtexin silkkisen samettiset ihanat pehmeät! Olen myös pessyt koneessa ne pari kertaa vuosien aikana, laatu on säilynyt hyvänä! Sen perusteella ostaisin uudestaankin Hemtexistä tuotteita :) Omat suositukset, mutta tietysti vähän ton finlaysonin hintatasoon menee. Tyynyjä myös Hemtexistä, mutta niiden nimeen en mitään mene rukoilemaan, laatu ei ole samaa tasoa viltin kanssa. Ainakaan tommonen jakauksen vaativa kuviolla ja pörröllä oleva tyyny kärsii helposi käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo 3. kyllä houkuttelee kovasti! Nykyinenkin torkkupeitto on kyllä akryylia, joten sinänsä tuo olisi sitten materiaaliominaisuuksiltaan samaa tasoa ja esteettisesti kuitenkin parempaa. Hmm!

      Hemtexin valikoimaa tulin myös katsoneeksi, mutta ainakaan verkkokaupan puolelta ei löytynyt mitään tarpeeksi miellyttävää. En tiedä olisiko sitten myymälöissä osittain eri tuotteita. Nyt löytyi itseasiassa Sotkasta vielä yksi vaihtoehto! Saapa nähdä mihin tässä nyt päätyy... :)

      Poista
  4. Mulla oli tismalleen samat ongelmat viime syksynä, kun koitin etsiä mitä tahansa huopaa tai vilttiä sohvaoleiluun. Halusin tummanpunaisen tai violetin, kun ne ovat sisustukseni kaksi pääväriä mustan lisäksi. Haaveilin jostakin kivasta kudotusta, vaikkapa puuvillaisesta tai pellavaisesta peitosta, mutta ei löytynyt sitten millään. Akryylia ja geometriaa kaikkialla! Lopulta tyydyin luumunväriseen pörröiseen härskin polyesteriseen peittoon, mutta se ajaa asiansa :) ei sähköisty ja nyppyynny yhtä pahasti kuin akryyli ja peitto on tosi lämmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ei geometria haittaa, mutta sitä akryyliä on joka paikassa. Tahtoisin kuitenkin, että peitto näyttäisi parin pesunkin jälkeen ihan kivalta edelleen. Kiva, että onnistuit lopulta löytämään mieluisan peiton itsellesi! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥