Sivut

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Joululahjatoiveet 2019

Tällä viikolla arkipäivät tuntuivat koostuvan kiireessä joka suuntaan sekoilusta ja stressistä. Yhtenä päivänä jopa stressasin sitä, ehdinkö fiilistelemään joulua tarpeeksi. Ajatuksesta säikähtäneenä lampsin kauppaan ostamaan piparkakkusuklaata, avasin glögikauden perjantaina ja parhaillaan uunissa tekeytyy riisipuuro.

Olen myös hieman jäljessä muiden lahjojen hankinnassa ja myöskin omien joululahjatoiveiden tiivistäminen muille kommunikoitavaan muotoon on ollut haasteellista. En tiedä vaikuttiko tähän toiveiden haasteellisuuteen aloitettu konmari-prosessi vai se, että lähivuosina olisi tarkoitus ostaa oma koti ja suurin osa materiahaaveistani on keskittynyt sen sisustukseen liittyviin asioihin.

Postauksessa olevat tuotekuvat eivät ole omiani, vaan ne on lainattu  yritysten verkkosivuilta.


Pure Waste -huppari
Huppareita on tullut hiljattain karsittua vaatekaapista pois, joten vetoketjulliselle Pure Wasten mustalle hupparille olisi käyttöä varsinkin, kun olen vuosi vuodelta enemmän vilukissa talvisin.

Harry Potter -fanituotteet
Erityisesti ihastuin kuvassakin olevaan Maulder's Map -t-paitaan, jonka itseasiassa ostin jo vähän niinkuin itselle varhaisena joululahjana, hups! Muukin Harry Potter -tavara kyllä kelpaa myös, mutta mieluiten haluaisin tosiaan ihan käyttötavaraa, enkä figuureja tai muuta krääsää. (Olen fanitavaroiden osalta aika valikoiva ja harmittaa, ettei tarjolla ole mitään järkevää tai tyyliin sopivaa Luna Lovegood -tavaraa tai vaatetta.)

Welcome to Nightvale -fanituotteet
Welcome to Nightvale on oikeastaan tällä hetkellä ainoa podcast, jota tulee kuunneltua. Rakastan niitä asiallisen kuuloisia, mutta niin outoja tarinointeja. Welcome to Nightvalen kaupasta voisin kelpuuttaa mm. sukat, t-paidan logolla sekä pinssejä (Glow Cloud & Sheriff's Secret Police). Myöskin tarrat ja kangasmerkit kiinnostelevat.

Nordic Ware Vaulted Cathedral -kakkuvuoka
Nordic Waren goottilaisvaikutteinen kakkuvuoka taisi olla myös viime vuonna toivelistalla. Pyöreää kuivakakkuvuokaa meillä ei vieläkään ole ollenkaan, joten tämä olisi erinomainen lisä leivontatarvikkeisiin.

Kivet
Kiteisen ametistin hankkiminen on houkuttanut jo pitkään, sillä sen lukuisat kiiltävät pinnat ja violetin monet syvyydet ovat kiehtovia. Myöskin rumpuhiottu ruusukvartsi olisi ihana, sillä se on yksi horoskooppikivistäni. (Lisäksi haaveilen suolakivituikusta, mutta niitä tulee usein kirpparilla vastaan halvalla ja ajattelin hankkia sen vasta seuraavaan kämppään, koska suurien kivien raahaaminen muutossa ei nappaa.)

Lushin tuotteita
Brittien Lushilla saatavilla oleva Love-parfyymi kuulostaa erittäin houkuttelevalta siitäkin huolimatta, että tuoksussa on mukana hitunen jasmiinia. Brittien Lushilla on myös läjäpäin muita tuotteita, joihin olisi ihana tutustua. Suomen Lushin valikoimasta haaveilen mm. Sun-parfyymista ja Hsuan Wen Hua -hiusnaamiosta, jota viime talvena käytinkin yhden purnukallisen.

Ihonhoitokonsultaatio
Olisi kiva oppia tietämään lisää siitä, millaiset ihonhoitotuotteet sopivat juuri omalle iholle. Jonkin verran olenkin jo löytänyt tuotteita lievää ruusufinniä ajatellen, mutta lisätieto ei kai olisi pahitteeksi (tosin tuotteita on nyt jemmassa kohtalaisen hyvin I Love Me -messujen jäljiltä). Villimimmin ihonhoitokonsultaatio sisältäisi ihon tarpeiden kartoituksen, minikasvohoidon sekä iholle sopivien tuotteiden valinnan.


Millaisia joululahjatoiveita sinulla on?

2 kommenttia:

  1. Kivoja toiveita! Mä en ole vielä kauheasti miettinyt, mitä toivon jouluksi. Olen viimeiset puoli vuotta haaveillut omasta kitarasta, mutta sellainen on ehkä parempi ostaa itse, niin pääsee kokeilemaan, mikä instrumentti tuntuu itselle hyvältä.

    Joogamatto ja lahjakortti musiikkiliikkeeseen tai Ruohonjuureen olisi kans jees. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitara kuulostaa kyllä sellaiselta hankinnalta, joka on tosiaan varmaan paras tehdä itse jotta olisi omaan käyttöön mahdollisimman sopiva :)

      Lahjakortti Ruohonjuureen kelpaisi kyllä mullekin! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥