Sivut

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Marraskuun parhaat

Joko marraskuukin loppui? Kuukausi piti sisällään ihaniakin hetkiä, mutta päällimmäisenä fiiliksenä käteen jäi kiire ja jännitys. Olen tähän asti aina ollut sitä mieltä, ettei minulla ilmene mitään kaamosmasennukseen viittaavia fiiliksiä, mutta nyt joudun pyörtämään puheeni. Pudotus halloween-hypetyksestä synkkään ja pimeään marraskuuhun todellakin tuntui. Valintojen tekeminen ahdisti, ärsytystaso nousi nollasta sataan sekunneissa ja halusin vain käpertyä peittoburritoksi ja syödä mm. kaiken. Listasin kuitenkin marraskuulta iloisia juttuja, jotka sattuivat liittymään teehen!


London fog on ollut kokeilulistallani ikuisuuksia, mutta pääsin maistamaan sitä vasta hiljattain. En ollut löytänyt London fogia minkään tee- tai kahvipaikan valikoimasta, kunnes meidän vakkaripaikka Teesalonki Sylvia yllätti. Earl greyn, vaniljan ja vaahdotetun maidon hienostunut balanssi oli herkullinen. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

Pitänee joskus kokeilla tehdä London fogia myös kotona, vaikka yhtä nättiä vaahtoa siihen tuskin tulen samaan. Meillä ei ole maidonvaahdotinta, eikä moinen härpäke ole myöskään ihan ykkösenä ostoslistalla. Yritän nimittäin pitää keittiömme sähkövimpainvalikoiman mahdollisimman kompaktina.


Sitrushedelmillä maustetut teet ovat viime aikoina maistuneet hyvin ja luulen niiden tuovan hieman vastapainoa kaamokselle. Esimerkiksi Veiströmin Earl Grey Limone * on sellainen tee, johon on tullut usein tartuttua viime aikoina. Luomulaatuisessa teessä mustan teen makua ryhdittää bergamotin lisäksi sitruuna. Sitruksisuudestaan huolimatta tämä tee on aromiltaan kuitenkin yllättävän pehmeä toisin kuin monet muut sitruunaa sisältävät mustat teet. Saapa nähdä tulevatko mausteisemmat teet tai suklaata ja kermatoffeeta muistuttavat herkkuteet syrjäyttämään tämän innostuksen joulukuussa.

* Maistelunäyte saatu blogin kautta


Forsman Tean teejoulukalenterista  pääsi vihdoin tänä aamuna avaamaan esimmäisen luukun, ja olin tästä kalenterista jo marraskuussakin todella innoissani. Tämähän on tosiaan ensimmäinen vuosi, kun Forsmanilla on ollut ikioma teejoulukalenteri myynnissä, joten olihan sellainen nyt pakko ostaa. Loistavan teen lisäksi erityisen ihana juttu tässä kalenterissa on se, että jokaisesta ostetusta kalenterista Forsman Tea lahjoittaa 0,5 € arktisen luonnon suojeluun. Pakkaus on myös suunniteltu ajatuksella ja se on 100 % kierrätettävä ja täysin ilman muovia. Tulen tekemään joulukuun aikana vielä erillisen postauksen tästä teejoulukalenterista.


Miten sinun marraskuusi meni?

2 kommenttia:

  1. Marrasmasista täälläkin, toivottavasti helpottaa pikkuhiljaa sielläkin ♥
    Mukavia teejuttuja, teejoulukalenteri oli itselläkin mielessä, mutta lankesin sitten Body Shopin kalenteriin kun se tuoksui niin taivaalliselle :'p Hyvännäköistä myös tuo London Fog, täytyypä kokeilla jos löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Body Shopin kalenteri on houkutellut minuakin tässä muutamana vuotena, mutta vielä en ole siihen tarttunut. Toivottavasti saat sieltä kaikkea ihanaa ja hyödyllistä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥