Sivut

perjantai 6. joulukuuta 2019

Joulun kirppisarvonta

Huomenta ja mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille! Minulla on aamu sujunut leppoisasti tietokoneen äärellä itse tehtyä glögiä maistellen. Mitään erityisiä juhlia tai muita menoja ei tälle päivälle ole, vaan sen sijaan olen ajatellut panostaa vain kotona olemiseen ja hyvään ruokaan.

Jokunen aika sitten minulla oli tapana järjestää blogissa giveaway aina jouluisin sekä blogin syntymäpäivänä. Tämä tapa kuitenkin jäi unholaan reilu vuosi sitten, kun arjen kiireet kasvoivat ja blogimaailman giveaway-kulttuuri yleisesti muutenkin väheni. Ajattelin nyt kuitenkin herätellä vanhaa ideaa uudelleen henkiin kirppisarvonnan merkeissä.

Arvottavana on tällä kertaa ihania, mutta itselläni vähälle käytölle jääneitä asusteita ja koruja, joista olen kasannut kaksi settiä. Toinen seteistä on aivoineen ja moottorisahoineen zombiteemainen ja kaulakorussa komeilee mustavalkokuva George A. Romeron legendaarisesta Night of the Living Dead -elokuvasta. Toinen setti taas on vähän söpömpi ja enemmän synkiörockabilly-henkinen. Kummastakin setistä suoritetaan oma arvontansa, joten voittajia tulee olemaan kaksi!


Osallistu arvontaan näin:
  • Arvontaan voit osallistua ollessasi blogini julkinen lukija Bloggerin / Bloglovinin / Blogit.fi:n kautta. Saat yhden arvan per kanava.
  • Kerro millaisia postauksia tykkäisit lukea Tea & Vanity -blogissa?
  • Kerro kumman asuste-/korusetin haluaisit.
  • Kerro myös sähköpostiosoitteesi. Osoitetta käytetään vain arvontavoitosta ilmoittamiseen.
  • Viimeinen osallistumispäivä on perjantai 13.12.
Arvontapalkinnot toimitetaan ainoastaan Suomeen.

3 kommenttia:

  1. Ylempi setti ois makee, hauskat on noi aivot! :D
    Tykkään lukee roskapostausta ja kosmetiikka ym. tuotejuttuja. Oon tosi arka kokeilemaan mitään uusia tuoksuja tai edes pesuaineita, niin kivaa aina kuulla muiden kokemuksia jos itsellekin löytyis jotain testailtavaa :)

    VastaaPoista
  2. Kumpi vaan setti oikeastaan kävisi, mutta tällä hetkellä ykkös setti puhuttelee enmpi. (Liekö syynä viime päivinä katotut kauhuleffat)

    Aikoinaan tee aiheiset jutut ovat saaneet mut jäämään seurailemaan, nykyään tykkään kamalasti kun sun blogissa on semmonen vanhojen hyvien blogiaikojen henki ja tykkään lukea oikeastaan mitä tahansa kirjotat. Jatka samaan malliin <3 Seurailen bloglovinin kautta :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Tykkään tosi paljon loppuneiden kosmetiikkatuotteiden esittelypostauksista. Jos pitäisi ehdottaa jotain uusia postausaiheita, niin mielelläni lukisin esim. Kymmenen faktaa minusta-, Epäsuositut mielipiteeni- tms. postauksia, joissa pääsee tutustumaan persoonaan blogin takana.

    Olen Blogger-lukija. Ottaisin setin nro 2.

    pokkaritaivas (a) gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥