Sivut

lauantai 11. joulukuuta 2021

Joulun lahjatoiveet 2021

Hei siellä ruudun toisella puolella! Miten menee? Me käytiin eilen työpäiväni jälkeen joulukuusiostoksilla – päädyttiin nimittäin viimein hankkimaan tekokuusi. Olen kovasti tykännyt aidostakin kuusesta, mutta toisaalta muovikuusen kaivaminen varastosta on niin vaivatonta ja sen voi laittaa koristamaan olkkaria vaikka koko joulukuuksi. Niin ison muovihärpäkkeen hankkiessani tunsin piston sydämessä, mutta pitää toivoa että kuusi pysyy hyvänä pitkään ja ilahduttaa meitä lukuisina jouluina. Millä linjalla teillä muuten ollaan joulukuusiasioissa?

Olen vähän myöhässä joulun lahjatoivepostauksen kanssa, kuten joulun järjestelyssä tänä vuonna ylipäätäänkin. Halusin nyt kuitenkin julkaista tämän, koska satuin tuhlaamaan näiden miettimiseen aika paljon aikaa.

Tässä postauksessa olevat tuotekuvat eivät ole omiani, vaan ne ovat peräisin postaukseen linkitettyjen yritysten verkkosivuilta.


Hehkutin Helsingin Henget -kirjaa blogissa pariinkin kertaan, mutta omasta hyllystä tuo kyseinen opus vielä puuttuu, joten se olisi erittäin kiva lahja.

Kosmetiikan osalta mieleen tuli useampikin toive. Ensi kevään tuoksuarsenaalia olisi kiva piristää jollain uudella hankinnalla ja L'Occitanen Happy Cherry Blossom olisi siihen oiva. Siinä yhdistyvät kirsikan kukan sekä kirsikoiden tuoksut, nam! Lisäksi Flow Cosmeticsin laventelivesi alkaa olemaan lopussa ja saman brändin piparminttu butterin ottaisin mielellään kokeiltavaksi jalkavoiteena. Ihania luomuväripaletteja on myös tullut muutama, mutta niitä en ihan oikeasti tarvitse juuri nyt yhtään enempää.

Työhuoneeni on jo pitkään kaipanut päivittämistä kalusteiden, sekä kaikkien pienempienkin tavaroiden osalta. Yksi kestotoiveistani onkin Hay Shade Bin -roskakori, jossa roskapussin suu jäisi kivasti irrotettavan reunakappaleen alle piiloon.

Pienestä söpöstä kilpipiileasta olen haaveillut jo jonkin aikaa. Niiden sateenvarjomaisissa lehdissä on jotain tosi veikeää ja satumaista, ja niiden helppo vaativuustaso natsaa viherpeukalo-osaamiseeni hyvin. Pistokas kävisi myös.

Toinen haaveeni on vähän hassumpi. Minua on nimittäin salaa houkuttanut hankkia makkarin kattoon sellaisia pimeässä loistavia tähtiä. joita minulla oli lapsena. Alnilamista löytyisi niitä (ja kaikenlaista muutakin ihanaa).


Mitä toiveita sinun listaltasi löytyy?

8 kommenttia:

  1. Meillä on myös muovikuusilinja, koska saan jostain syystä oireita sisätiloissa olevasta aidosta kuusesta :p Pitkään mulla oli musta tekokuusi, mutta se alkoi olla jo vähän kissanpieksemä, niin ostin vihreän. Toivottavasti tosiaan kestää monta vuotta - onhan se kaunis kun mikä!

    Omalta lahjatoivelistalta on löytynyt lähinnä teetä, pari kirjaa ja museokortti, mutta satuin yhteen ammattiliiton tapahtumaan osallistuessani saamaan just ilmaisen museokortin vuodeksi, joten se onkin jo pois listalta :)

    Nuo pimeässä loistavat tähdet on kyllä hienoja, mulla on niitä edelleen vanhemmilla entisen huoneeni katossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi tylsä homma jos aito kuusi aiheuttaa oireilua, mutta tosiaan onneksi on nykyään sille läjäpäin hyviä allergisoimattomia vaihtoehtoja! :)

      Kivan kuuloinen toivelista sulla! Mä en ikinä muista hommata museokorttia, vaikka oon nyt näitä kuluneenkin vuoden museokäyntejä summaillut yhteen ja saanut todeta, että niitähän on aikas monta... :D

      Meillä on kans porukoilla mun vanhassa huoneessa tähdet katossa yhä!

      Poista
  2. :D Noi tähdet on ihan best! Mä oon säästäny lapsuudesta joku kaks tähtee muistolaatikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla pitäisi olla myös jossain lelujemmassa edelleen ihanat pimeässä loistavat koppakuoriaislelut! Täytyypä kaivaa ne esille ihmeteltäväksi :D

      Poista
  3. Hauskoja lahjaideoita, tuollaisen kasvin haluaisin itsekin! 😄 Laventelivesi oli minulle uusi tuttavuus ja nyt kiinnostaa kovasti, millaisia kokemuksia sinulla siitä on! Rauhoittaako se tosiaan ihon rasvoittumista ja aknea? Olen nimittäin miettinyt e-pillerin lopettamista ja sen seurauksena iho voi alkaa kukkimaan. 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oikeastaan ole kokemusta ihon rasvoittumisesta näin aikuisiällä, niin siitä en osaa sanoa. Mun iho on pintakuivuuteen taipuvainen, ja siinä on ollut viitteitä lievästä ruusufinnistä tai POD:ista. Laventelivesi rauhoittaa ihon epäpuhtauksia lempeästi. Ja toki kaikessa hormoniperäisessä oireilussa maltti on valttia – iholla kestää yllättävän kauan tottua erilaisiin tilanteisiin. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä, jos tulee tarve! 😊

      Poista
  4. Mulla on ollut useampana jouluna muovinen kuusi ja pidän siitä kovasti kun sen voi ottaa aina uudelleen ja uudelleen esiin ja säilyy toivottavasti käyttökelpoisena vuosia. Jotenkin aina itseä ahdistanut se oikean kuusen kertakäyttöisyys.

    Kivoja lahjatoiveita sinulla ^_^
    Itselle mieluisia olisi Kingin kirjat, taidekirjat/oppaat, pörröinen lämmin aamutakki, suklaa ehkä lahjakortti johonkin kivaan kahvilaan tai ruokapaikkaan ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että siellä on positiivisia kokemuksia muovikuusesta! Mua vähän aluksi mietitytti hankkia muovikuusi, mutta on se vaan niin helppo 😊

      Tosi kivoja lahjatoiveita löytyy sieltäkin! Kelpaisi melkein sama lista itsellenikin :D Kingin tuotantoa oon kovasti tykännyt lukea, mutta yhtäkään ei vielä omasta hyllystä löydy

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥