Sivut

sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Teesalonki Sylvian herkulliset jouluteet

Hurraa, vihdoin kaikki joululahjat ovat ostettuna ja paketoituna kuusen alla! Nyt on niin helpottunut olo. Pitää taas ensi vuonna yrittää palata takaisin aiempaan aikatauluun, ja hommata lahjat viimeistään marraskuun aikana, niin saisi koko joulukuun vain nauttia joulutunnelmasta.

Viime vuonna ostin lahjaksi pari jouluista teetä täältä Hyvinkäältä ihanasta Teesalonki Sylviasta. Silloin minulla kävi kuitenkin hassu ajatusvirhe, ja ostin teet vain lahjaksi enkä yhtäkään itselle. Tänä vuonna tilanne piti korjata! Teesalongin valikoimasta löytyi monta jouluista teesekoitusta, joista valitsin kolme kiinnostavinta. Kolmikon kaikki teet ovat laadukkaita maustettuja teelaatuja, joissa on mukana makua antamassa muun muassa aitoja kuivattuja hedelmiä.

Teesalongin Joulutee oli juurikin se teelaatu viime vuonna, jota ostin lahjaksi pari pussia ja itselleni en yhtäkään. Oli ihan parasta päästä maistelemaan tätä viimein, koska tämä on ihan hurjan hyvää! Teesalongin Joulutee on musta tee, joka on maustettu omenalla, mantelilla, ananaksella ja marsipaanilla. Päämakuina teessä ovat omena ja manteli, ja tämä muistuttikin minusta maultaan jouluista omenatorttua. Nams!


Kimmeltävä tähtönen edustaa hieman raikkaampaa linjaa. Siinä pohjana on vihreä tee, joka on maustettu mandariinilla, omenalla, kardemummalla, tähtianiksella, piparmintulla ja neilikalla. Kimmeltävän tähtösen maku on ihanan selkeä ja aito. Siitä maistaa kirpeänmakean mandariinin sekä sen kanssa täydellisesti yhteen kietoutuvat lempeät mausteet.


Luoman talon luumuinen oli tästä kolmikosta yllättävin. Toivottavasti tykkäät luumumarmeladista, sillä tämä maistuu aivan siltä. Luoman talon luumuinen on kevyesti kanenilla maustettu luumuinen musta tee, ja luumun maun se saa aidoista pakastekuivatuista sekä riisijauholla kuivatuista luumuista. Tämän makuiseen maustettuun teehen en ollut törmännyt koskaan aiemmin, ja tämähän on kerrassaan ihana.

Onko sinulla jokin jouluinen tee tänä vuonna?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥