Sivut

torstai 6. tammikuuta 2022

Tavoitteita ja muita vuodenvaihteen juttuja

Viime vuonna lähestyin alkanutta vuotta lupausten sijaan tavoitteilla, ja niin teen nytkin. Lupaukset tuntuvat tässä kontekstissa jotenkin liian mustavalkoiselta. Jos vaikka lupaat käydä joka viikko joogassa, mutta et pääse sinne koska tunnit ovat peruttu koronarajoitusten vuoksi, onko lupaus rikottu? Saako sitten luovuttaa? Tavoitteet tukevat minusta paremmin itsensä kehittämistä pitkällä aikavälillä.

Viime vuonna minulla oli kaksi tavoitetta. Ensimmäinen niistä oli iho-ongelmien hoito kosmetiikan lisäksi ruokavaliolla ja siihen tilasin TwistBeltä starttiohjeet iho-ongelmien hoitoon sisäisesti. Myönnän, etten noudattanut ohjeita tunnollisesti koko vuotta, mutta terveellinen iltapala jäi niistä tavaksi. Aloitin uusien syömistottumusten opettelun vuosi sitten tammikuussa, ja nyt podiin / ruusufinniin viittaavat oireeni ovat melkein kokonaan poissa. Avain onneen on ollut iltaisin tuorepuuro tai perinteinen puuro yleensä jogurtilla ja omenahillolla. Treenipäivinä iltapalaksi olen tehnyt chia-kaakao-vanukkaan, jossa on runsaasti magnesiumia.

Toinen viime vuoden tavoitteeni oli karsia yksi tavara päivässä ja sen feilasin kunnolla. Sain vuoden aikana karsittua 111 tavaraa, vaikka merkitsin mukaan jopa rikkoutuneet ponnarit. Nyt kun miettii, niin en edes koe että tavaroiden ostaminen on minulle varsinaisesti ongelma. Kynttilöitä ja kosmetiikkaa tulee kyllä haalittua, mutta kaipa meillä kaikilla on omat paheemme?

Tälle vuodelle ajattelin asettaa tavoitteeksi viikoittaisen 15–30 minuutin kotijoogan. Käyn kerran viikossa joogaamassa muualla, mutta ajattelin että siitä tuttuja venytyksiä ja tasapainoharjoituksia olisi hyvä tehdä muulloinkin. Tarkoitus on pitää nämä kotijoogasessiot rennompina, jotta niiden tekeminen onnistuu matalalla kynnyksellä ja vaatteita vaihtamatta.

Tavoitteiden lisäksi toinen tapani valmistautua alkavaan vuoteen on nyt toista vuotta käytössä ja se liittyy siivoamiseen. Moni varmaan tunnistaa tilanteen, ettei muista milloin on viimeksi suorittanut jonkin harvoin tehtävän kotiaskareen, kuten vaikka suihkun lattiakaivon putsaamisen? Olen tehnyt tällaisista siivoustöistä meille kuukausitasolla kalenterin jääkaapin oveen. Siitä näkee helposti, koska nämä askareet pitäisi tehdä. Näin koti pysyy paremmin kunnossa ja oma mieli myös vapaampana, kun ei tarvitse mennä vain muistin varassa. 

Miten sinä valmistaudut alkavaan vuoteen?

8 kommenttia:

  1. Hauska tuo sinun viime vuoden tavoite "heitä tavara päivässä pois", tekisi hyvää myös tänne keräilyyn taipuvaiselle ihmiselle :D En tiedä miten se onkaan niin vaikea toisinaan luopua jostain vaikkei jotain olisi tarvinnutkaan ikuisuuksiin, niin silti sitä tyhmästi ajattelee "entä jos vielä jonain päivänä...?"

    Tämän vuoden tavoitteesi kuulostaa hyvältä ^_^ Miten paljon varmasti tuo siivouksien aikatauluttaminen helpottaa arkea ja ehkä sille toisellekkin osapuolelle helpottaa, havainnoimaan mitä töitä sitä kotona onkaan!?

    Itse asetin myös tulevalle vuodelle tavoitteita lupauksien sijaan. Toivon saavani omaa mieltäni tasapainoon ja koulut käytyä, sekä työpaikan. Toivon myös, että ensi kesänä pääsisi käymään edes yhdellä keikalla/tapahtumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tavara päivässä -haaste on kyllä mainio, jos tuntuu siltä että kaappeihin on kertynyt kaikenlaista roinaa. Jos taas haluaa vähän järjestelmällisemmin karsia ja järjestellä, niin silloin varmaan kaappi kerrallaan tavaroiden läpikäyminen tai konmari-metodi on parempia. 😊

      Kuten sanoitkin, niin siivoustöiden listaaminen on myös mainio tapa tehdä askareita muillekin kodin asukkaille näkyvämmiksi. Meillä imurointivuorot yms. viikoittain tehtävät siivoamiset hoituvat kyllä ilman taulukkoakin, mutta harvemmin tehtävien hommien seurannassa siitä on iso apu.

      Kuulostaa todella hyviltä kaikki nuo tavoitteesi ja toiveesi tätä vuotta kohtaan. Toivottavasti ne kaikki täyttyvät! <3

      Poista
  2. ihana tuo siivoustavoite! mä oon aika kova siivoamaan, joten noita perusteellisia lattiakaivojen tai uunin putsauksia tulee tehtyä muutamien kuukausien välein.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itse kutsuisi tuota meidän siivouskalenteria tavoitteeksi, vaan se on ennemminkin organisoinnin apuväline. Itsekin olen siis ahkera siivoamaan, mutta kalenteri tekee harvemmin tehtävien siivousaskareiden jaksottamisesta ja seurannasta meidän taloudessa helpompaa. 😊

      Poista
  3. Ihana ja inspiroiva postaus! Tavoitteet on paljon parempi, kuin lupaukset, varsinkin jos tavoite on jokin ylätason juttu (esim. just sinulla iho-ongelmien hoito) ja siihen valitsee sitten sopivat keinot (terveellinen ruokavalio). Olen itse jo pitkään miettinyt hormonaalisen ehkäisyn lopettamista, ja nyt päätin viimein tehdä sen. Se sattui tähän uuteen vuoteen, kun pilleriliuskat loppuivat. Jännitän aika paljon, tuleeko minulle finninen iho, sillä pillerit on alunperin olleet akneen. 😬 Tuo kerran viikossa vähintään vartti joogaa kuulostaa kanssa tosi hyvältä tavoitteelta, taidan yrittää sitä kanssa. Mua on harmittanut tosi paljon, kun koronan takia en ole halunnut mennä hotjoogaan tai oikeestaan muillekaan ohjatuille tunneille, ja sitten kotosalla en itsekseni saa aikaiseksi. 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska huomata näiden kommenttien perustella, että muutkin kannattavat uudenvuoden tavoitteita lupauksia enemmän!

      Toivottavasti sun iho ei ota itseensä hormonaalisen ehkäisyn lopettamisesta. 😊 Itsellä ei ole tuollaisesta tilanteesta kokemusta, kun endon vuoksi se ei ole mulle vaihtoehto. Sit jos tulee oireita, niin ei muuta kuin matalalla kynnyksellä lääkärille sekä ihonhoitotuotteiden päivittäminen uuteen tilanteeseen sopivaksi, mahdollisesti kosmetologin avustuksella.

      Tsemppiä kotijoogailuun! Se tuntuu mustakin kyllä hankalalta, mutta lyhyestä ajasta on helpompi aloittaa. Ei tule sitten niin helposti sellaista oloa, että ei keksi mitä tekisi. :D

      Poista
  4. Tavoitteet ovat kyllä lupauksia parempi vaihtoehto tässä tilanteessa - täälläkin juuri ilmoittauduttiin kaksille tanssitunneille, mutta vallitsevan tilanteen takia saa nähdä pääseekö ollenkaan tanssimaan ryhmien kanssa. :/ Harmi, että matalan kynnyksen paikkoja laitetaan kiinni tai lopetetaan, kun samaan aikaan korkean riskin paikat saavat olla auki. Mutta pidän peukkuja, että saisi viimeinkin harrastukset takaisin normaaliin arkeen, tekisi hyvää jaksamiselle ja kunnolle kun kaikki on ollut enemmän tai vähemmän peruttu jo kaksi vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmu kurjaa, jos nuo sun tanssitunnit ovat peruuntuneet! En tiedä miten siellä päin Suomea rajoitukset ovat, mutta ainakin täällä on liikuntapaikat kiinni pitkälle tammikuun lopulle saakka. Joogailla sentään voi kotona yksinkin (jos vain saa aikaan), mutta just esim. parin tai ryhmän kanssa tapahtuvaa vuorovaikutteinen tanssi on ihan eri juttu. Mutta positiivisen kautta – eiköhän tämä tilanne pikkuhiljaa ala aukeamaan. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥