Sivut

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Loppuneet kosmetiikkatuotteet 2023 #1

Hei! Miten menee? Minun viikonloppuni ainakin kirmasi ohi kovin vikkelästi. Kyläilin vanhempieni luona ja oli tosi mukavaa, mutta työviikosta palautuminen olisi vaatinut yhden päivän lisää. Siksi järjestinkin itselleni ensi viikolle ekstravapaan. Sen pyhitän palautumiselle ja kaikelle kivalle. Olen jo kovasti miettinyt tuolle päivälle vaihtoehtoja aamupalaksi, kun olen tämmöinen aamiaisihminen.


Nyt kun tärkeät kuulumiset on vaihdettu, niin mennään asiaan. Tässä postauksessa on loppuneita kosmetiikkatuotteita syyskuun lopulta tammikuun puoliväliin. Mukana on 13 täysi- tai matkakokoista tuotetta sekä peräti 10 testeriä, sillä käytin tehokkaasti kaikki I love me -messuilta saamani testerit pois. Eri brändejä taitaa olla ennätysmäärä edustettuna, nimittäin 15!


Flow Cosmetics Lavender floral water ♥
Laventelivesi rauhoittaa sekä ihoa että mieltä, ja se onkin kestosuosikkini. Selasin tätä postaussarjaa taakse päin, ja edellinen tyhjentynyt laventelivesiputeli löytyi viime helmikuulta. Tämä on siis riittoisaakin, vaikka on käytössä lähes päivittäin. Käytän tätä päivävoiteen alla sekä meikin viimeistelyvaiheessa, kun haluan highlighterille hyvän tarttumapinnan puuterin päälle.

Naturel Charcoal Mud Masque
Sain tämän syväpuhdistavan kasvonaamion syksyllä Salaiselta kurpitsaltani. Myönnettäköön, että tämä kuulosti vähän liian stydiltä omaan nassuun, mutta toimi mainiona alibina siihen, että pääsin vihdoin tekemään kotikasvohoidon puolisolle. Tämän jälkeen ihon sävy oli tasaisempi ja kuulemma osa epäpuhtauksistakin oli kadonnut, joten hyvältä vaikutti!

Lumene Tiivistetty seerumi Nordic Ageless Ajaton (matkakoko)
Muistatteko vielä Bette Boxin? Tämä tuli siitä lokakuussa 2018. Tätä voidemaista seerumia pystyi käyttämään sellaisenaan tai kasvovoiteen alla. Minulle tämä anti-age-tuote olisi ollut kerrostettuna liian tuhti, joten käytin tätä yksinään kasvoveden päällä. Matkakäytössä tämä oli kuitenkin kiva, koska seerumi ja yövoide olivat samassa purkissa.

Lush Glen Cocoa tuorekasvonaamio ♥
Glen cocoa tuoksui herkullisesti brownietaikinalta sekä ruusuilta ja oli ihan best! Jos sinulla on hieman epäpuhtauksia, mutta ihosi on myös herkkä, niin tähän kannattaa tarttua.

Herbina hoitava kasvovoide / syväkosteuttava 3in1
Toinen loppunut Bette Box -aarre! Tämä kasvovoide oli positiivinen yllätys, sillä se oli tuhtia, mutta sujahti ihoon nopeasti. Purkki lupaili että tämä sopii sekä päivä- että yövoiteeksi että naamioksi. Kasvonaamiona koin tuotetta menevän hukkaan, mutta yövoiteeksi tämä oli täydellinen. Tätä ei kai ole enää myynnissä, joten siirrytään seuraavaan.

Four Reasons Moisture mist ♥
Rakastan tätä! Four Reasons Moisture mist kosteuttaa jättäen hiukset kevyen näköisiksi ja tuoksuu niiltä sitruunakarkeilta, jotka on puristettu kasaan kirpeästä jauheesta.

Four Reasons Ultra moisture conditioner ♥
Tämä Moisture conditionerin tuhdimpi sukulainen oli mainio. Hiukset ovat olleet paremmassa kunnossa, ja hoitsikka ei tehnyt niistä raskaan tuntuisia. Pesun jälkeen hiuksiin sopi hyvin vielä argan beauty serum sekä muotovaahto.

TRESemmé Heat defence
Tällä lämpösuihkeella oli mainio hinta-laatusuhde. Se oli ollut hyllyssä jo varmaan 5 vuotta, joten otin sen tehokäyttöön kosteussuihkeena.

Lush New shampoopala (testeri)
Tämä hiusjuurta stimuloiva ja verenkiertoa aktivoiva shampoo oli lämpimään vuodenaikaan aika kiva, vaikkakin sen tuoksut (kaneli, neilikka ja piparminttu) nojaavat enemmän talveen. Voisin joskus ehkä  ostaa.


Herbina Soft Cashmere antiperspirantti
Jälleen yksi tämmöinen tyhjentynyt. Herbina on muuten uudistanut dödöjään jotenkin ja tämä on nyt minulla viimeinen tätä vanhaa mallia.

The Body Shop Coconut body butter matkakoko ♥
The Body Shopin vartalovoit ovat klassikko ja tämä kookoksen tuoksuinen on erityisen nostalginen, sillä siitä tulee mieleen jokin lapsuuden aurinkorasva.

Oriflame Cranberry & Black Tea käsivoide
Söpön tuoksuinen käsivoide keskitason kosteusteholla. 30 ml koko oli kätevä mukana kuljetettavaksi.

? Vanilla & Coconut Hand cream
Pakkaus on söpö, mutta en löytänyt siitä brändin nimeä. Tämä käsivoide tuoksuu vaniljalta ja kookokselta kuten lupasikin ja tuntui myös varsin hoitavalta ollakseen tämmöinen suloisella paketilla tiensä kaupasta kotiin valloittava kaveri.

L'Occitane Lavender hand cream ♥
Tämä käsivoide on laventelisen tuoksunsa vuoksi kestosuosikkini iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Se on hoitavaa, mutta imeytyy myös nopeasti. Vielä kun saisi muovit pois koostumuksesta.


Testeripussien arvostelut lyhyesti:

  • Centella Poreminimizing Light Gel Cream x 2: Tämä hujahtaa nopeasti ihoon, mutta huokosia pienentävä ominaisuus tuntuu tekevän kalvon, jonka päälle ainakin Lumenen CC-voiteen levittäminen tasaisesti oli työlästä. En muista, miltä firmalta tämä testeri oli, mutta kotimaista jälleenmyyjää oli vaikea löytää Googlella. Ihonhoitotuotteita en vaivautuisi tilaamaan ulkomailta.
  • Centella Sleeping pack (testeri) & Centella Moisture Cream: Nämä molemmat tuntuivat kivemmilta kuin yllä mainittu. Sleeping pack oli geelimäinen ja Moisture cream voidemainen. Jälkimmäinen oli minulle sopivampi, mutta molemmista jäi kiva tuntu.
  • Beauty of Joseon Dynasty Cream: Ravitsevan tuntuinen, mutta sisältää akrylaatteja ja polymeereja.
  • Beauty of Joseon Revive Serum: Sisältää ginsengiä ja etananlimaa. Kaiketi jälkimmäisestä johtuen seerumi oli hassun venyvää. Se sai ihon tuntumaan kivalta, mutta vaikka etanalima onkin tehokasta ja olen entinen lemmikkikotiloiden omistaja, niin koostumus ei ollut mieleeni.
  • Evolve Bio-retinol + C booster ♥: Tämä oli tosi kiva! Seerumi sujahti nopeasti ihoon, mutta tuntui myös oikeasti hoitavalta ja virkistävältä. Tuoksukin oli kiva. Ostoslistalle pomppasi.
  • Flow Cosmetics Hualuron probiotics facial serum: Minulla oli tästä hyvä fiilis, mutta en tiedä oliko sattumaa että samoihin aikoihin leukaan ilmestyi pari oikein kipeää finniä. En nyt siis uskalla ostaa tätä.
  • L'Occitane Almond milk concentrate ♥: Kosteuttaa kovasti, mutta imeytyy nopeasti. Mantelinen tuoksu muistuttaa makeaa marsipaania ja on herkullinen. Mukana on carbomeria, mutta tämä on silti aika ihana, joten saatan joskus hairahtua.

Löytyikö näistä sinulle tuttuja? Tai mikä on uusin lempparilöytösi?

4 kommenttia:

  1. Ihanasti kertynyt tähän loppuneita. Voi ei tuo Herbinan voide, myös minä olen joskus tuon saman käyttänyt :) Ja tuo Four Reasons Moisture Mist on ihan mun suosikki myös, nyt yksi toinen suihke käytössä, mutta sitten haluaisin jo palata tuohon takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja ihanaa että sieltäkin löytyy hiuspuolen suosikeista Four Reasons Moisture mist! On se vaan niin mainio ♥

      Poista
  2. Multakin suositukset Four Reasonsin Moisture mistiin, mutta meillä onkin aika samanlainen hiuslaatu. Toi laventelivesi hieman kiehtoisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos päädyt hankkimaan tuon Flow Cosmeticsin laventeliveden ja et jostain syystä välitä siitä, niin mä voin ostaa sen sitten! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥