Sivut

sunnuntai 26. tammikuuta 2025

Uudet vaatteet 2024 2/2

Seurasin vuonna 2024 vaatehankintojani ja postasin kesällä ensimmäisen puolikkaan tulokset. Nyt on vuorossa viime vuoden jälkimmäinen puoli!

Taustaa

Ostoseurannassa mukana ovat vaatteet aina alusvaatteista päällysvaatteisiin, sekä kengät ja puettavat asusteet. Korut, aurinkolasit ja laukut on rajattu seurannan ulkopuolelle.

Lukuja heinä-joulukuulta

  • Hankitut vaatteet: 20 kpl
  • Kaupasta ostettu: 11 kpl (55 %)
  • Kirpparilta ostettu: 9 kpl (45 %)
  • Rahaa kulunut: 195,65 €

Rahaa kului vuoden jälkimmäisellä puolikkaalla vähemmän kuin ensimmäisellä ja kirpparilöytöjen määrä oli isompi. Suurin osa kaupasta ostetuista vaatteista oli sukkia ja alusvaatteita, joita en osta käytettynä. Muita vaatteita uutena tarttui mukaan vain kolme kappaletta, mikä on minusta todella hyvä suoritus!


Musta farkkutakki, hihassa lepakko-kangasmerkki.

Onnekkaita kirppislöytöjä

Kirppikseltä löytyi todella kivoja ja hyödyllisiä vaatteitä tällä vuosipuolikkaalla. Erityisen innoissani olen mustasta farkkutakista, jollaista olin etsinyt jo pari vuotta. Kaikki aiemmin vastaan tulleet olivat olleet väärän kokoisia tai jo tehtaalta tullessa liian kulutettuja. Tämä löytämäni maksoi vain 3,75 €!

Farkkutakki löytyi täydelliseen aikaan reilu kuukausi ennen Lontoon matkaa, johon toivoin farkkutakkia mukaani. Hihoja ja helmaa tarvitsi hieman lyhentää. Lisäksi lisäsin takin povitaskuun vetoketjun sekä hihaan Killstarin lepakkoaiheisen kangasmerkin. Tavoitteena on kerätä tähän takkiin muitakin vampyyriteemaisia koristuksia.

Huolella valitut uutena ostetut vaatteet

Alusvaatteiden ja sukkien lisäksi kotiutin uutena ainoastaan kolme tarkoin valittua vaatekappaletta:
  • Kesällä nappasin Killstarin alesta överi-ison college-paidan, jota käytän mekkona. Olin kaivannut rentoa placement print -mekkoa vaatearsenaaliini jo jonkin aikaa.
  • Ostin matkamuistoksi Lontoosta The World's End -baarista The Underworld -t-paidan. The Underworld on keikkapaikka, joka sijaitsee The World's Endin alakerrassa.
  • Kaikki pyjamashortsini olivat joko tosi kuluneita tai väärää kokoa. Ahkeran etsimisen jälkeen löysin Lindexiltä kierrätyspuuvillaiset flanellishortsit, joissa pääväri on musta ja kuviona ruutuja. (Oli muuten hirveä savotta tämä, koska edelleen kaikki vähänkin laadukkaammat yökkärit ovat vaaleita neutraaleita sävyjä, vaaleanpunaista, punaista tai laivastonsinistä.)
2024 toisen vuosipuolikkaan uudet vaatteet

Loppusanat ostoseurannasta

Kiitos, että seurasit vaateostoksia kanssani! Aion tänäkin vuonna shoppailla harkiten ja fiksusti, mutta en toteuta tämänkaltaista ostoseurantaa. Kaksi vuotta ostosdatan esittelyä riittänee. Jatkossa ajatuksena on postata ajatuksia vaatteista ja tyylistä taikka kivoja poimintoja uusista hankinnoista silloin kun siltä tuntuu. :)

4 kommenttia:

  1. Määkin oon käynyt tuolla The World's Endissä! Ensin syömässä ja sitten kattomassa Carach Angrenin keikka. Tosi siisti paikka :) haluun kyl nähdä sun sieltä ostaman paidan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva sattuma, että säkin oot käynyt siellä! (Carach Angren ois myös siistiä nähdä joskus livenä.) Lisäsin sun toiveesta tähän blogitekstiin kuvan uutena ostetuista vaatteista ja siinä näkyy tuo paita. :)

      Poista
    2. Ompa upea paita! Ei auta, pitää käydä piipahtamassa uudelleen kun käy Lontoossa :D

      Poista
    3. Lämmin suositus tälle paidalle, olettaen että laatu pysyy samana muissakin tuotantoerissä. Trikoo on ihanan pehmeän tuntuinen, mutta ei liian ohut ja printti on erittäin laadukkaan oloinen. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥