Sivut

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Millainen bloggaaja olen?

Löysin arkistojen kätköistä Millainen bloggaaja olen? -haasteen vastausluonnoksen vuodelta 2018. Silloin haasteet oli pop ja tuo haaste kiersi ympäri suomen blogosfääriä, mutta postauksen pakertaminen jäi puolitiehen.

Tein nyt tuosta 20 kysymyksen haasteesta vuoden 2022 version, joka on kompaktimpi ja järjestelmällisempi 15 kysymyksen paketti. Kysymykset 1–4 ovat perustietoja, 5–10 käsittelevät tapojasi bloggaajana ja 11–15 ovat sekalaisia. Jos innostuit, niin nappaa tämä kysymyspatteristo myös omaan blogiisi!


1. Kauanko olet kirjoittanut blogia?
Olen pitänyt nykyistä blogiani vuodesta 2013 asti. Sitä ennen olin yrittänyt pari kertaa bloggaamista, mutta ne yritelmät eivät olleet livenä paria viikkoa pidempään. Podin silloin niin hurjaa ramppikuumetta, että saatoin jopa nousta sängystä keskellä yötä poistamaan blogin, mikä on aika koomista nyt jälkikäteen.

2. Miksi aloitit pitämään blogia?
Halusin taltioida itselleni tärkeitä tekemisiä ja inspiroida muita. Pidin blogia myös motivaattorina siihen, että saisin tehtyä enemmän asioita joista olen haaveillut.

Nykyään blogi on minulle edelleen tapa dokumentoida tärkeitä asioita ja siitä on tullut myös tärkeä keino ilmaista itseäni. Lisäksi vuosien varrella blogin kautta on löytynyt uusia tuttavuuksia ja tästä yksinäisestä harrastuksesta onkin muodostunut yllättävän yhteisöllinen.

3. Kuvaile blogiasi – mikä on sen pääasiallinen aihe?
Tea and Vanity on lifestyleblogi – nimensä mukaisesti teetä ja turhuuksia. Vähintäänkin kuukausittaisen teehifistelyn lisäksi blogista löytyy mm. DIY-projekteja, synkiöestetiikkaa, sisustusjuttuja ja kosmetiikkahömppää. En ole tahtonut rajata blogin teemaa liikaa, mutta siitä huolimatta se muodostaa minusta melko eheän kokonaisuuden. Kun kerronnan sävy on aina sama, voivat teemat vaihdella ilman, että yhtenevyys kärsii.

4. Miten päädyit blogisi nimeen?
Tea and Vanity on blogini kolmas nimi, ja se on ollut käytössä jo vuodesta 2016. Nimi kuvaa mielestäni tyylikkäästi mutta myös hauskasti blogin teemoja. En suinkaan ole sitä mieltä, että teen lisäksi kaikki muu blogissani oleva olisi turhanpäiväistä, vaan blogi on pullollaan minulle tärkeitä asioita.

Aluksi blogin nimi oli Dancing to a terrible tune, joka on lainaus Tom Waitsin biisin lyriikoista. Kiva nimi mutta aika random, sillä minähän en klubeilla tanssi. Seuraavaksi nimeksi valikoitui Addams Familyyn viitaten The Addams Mansion. Lopulta halusin uniikimman nimen, jolloin Tea and Vanity syntyi.

5. Kuinka usein päivität blogiasi?
Pyrin julkaisemaan uuden postauksen kerran viikossa, mutta nykyään väli saattaa venyä kahteenkin viikkoon.


6. Mistä saat inspiraatiota postauksiisi?
Inspiroidun postaamaan yleensä harrastuksistani ja muista mielenkiinnonkohteistani. Toisinaan motivaattoreina toimivat myös suuremmat ilmiöt, kuten ekologisempi kuluttaminen.

7. Mitkä ovat kolme parasta asiaa bloggaamisessa?
  • Yhteisöllisyys. Bloggaamisen aloitettuani ihmettelin kauan, miten muihin bloggaajiin pääsisi tutustumaan ja selailin kateellisena toisten miittipostauksia. Mutta kuinkas kävikään, tässä on sittenkin onnistunut löytämään useita uusia tuttavuuksia, joista olen kaikista kovin kiitollinen.
  • Vapaus. Teen verkkosivusisältöjä myös työkseni, joten työn vastapainoksi on virkistävää kirjoitella mistä vaan, vain omaksi iloksi ja milloin huvittaa.
  • Kirjoitustaidon kehittyminen. Tuottamani teksti ei ole edelleenkään mitään kovin veikeää, kikkailevaa ja mieleenjäävää, mutta kirjoittaminen muuttuu jatkuvasti luontevammaksi.
8. Entä kolme huonointa?
  • Kaikki täytyy tehdä yksin. Siinä missä töissä voit nykiä teknisen pulman kohdattuasi developeria hihasta, vapaa-ajan blogipulmissa tukena on vain Google sekä pari osaavaa kaveria, joita ei kuitenkaan tahdo vaivata.
  • Kuvauskaverin puuttuminen. Tämä on oikeasti varmaan isoin syy asukuvien puuttumiseen blogistani. Olen lopen kyllästynyt asettelemaan kameraa kirjapinojen päälle kuvatakseni ajastimella. Aleksi yrittää ottaa musta kyllä kiltisti pyydettäessä kuvia, mutta hän ei oikein osaa hakea itse hyviä kulmia.
  • Blogiharrastuksen suosion hiipuminen. Olisi kerrassaan kiva löytää uusia kiinnostavia blogeja seurattavaksi! <3
9. Tykkäätkö olla vuorovaikutuksessa lukijoidesi kanssa?
Kommentteihin vastaaminen on tärkeä osa bloggaamista ja viestii lukijan arvostamisesta. Myös relevantteja postaustoiveita on mukava laittaa korvan taakse.

10. Onko sinulla useita luonnoksia kesken vai kirjoitatko mieluummin postauksen kerrallaan?
Taisinkin vastata tähän jo introssa. Keskeneräisiä postauksia, otsikoita ja aihioita on paljon ja pitkältä ajalta. Yksi tämän vuoden tavoitteista voisikin olla luonnospuolen siivoaminen joko valmiiksi postauksiksi tai roskakoriin.


11. Luetko muiden blogeja?
Tietenkin! Erityisesti kiinnostavat lifestyle-, diy- ja alternativeblogit. Luen mielelläni myös sisustuksesta ja kosmetiikasta. Fitness- ja perhepainotteisista blogeista pysyn kaukana.

12. Millaisista asioista pidät toisten blogeissa?
Tykkään tietenkin etsiä blogeja, joissa teemat liippaavat jotenkin omia kiinnostuksenkohteitani. Myös miellyttävän tyylinen ja kirjoittajalle ominainen kerronta on tärkeää. Sillä bloggaaja tuo omaa persoonaansa ja luonnettaan esille.

13. Tietääkö tuttavapiirisi blogistasi?
Perheeni ja osa ystävistäni tietää blogistani, mutta en pidäsiitä paljoakaan ääntä ja olen ujo kertomaan harrastuksestani muille. Bloggaaminen on nimittäin hämmentävän kova mielipiteiden jakaja. Iso osa ihmisistä kuluttaa blogisisältöjä reseptejä, arvosteluja ja ohjeita etsiessään, mutta silti bloggaaminen geneerisesti tuntuu aiheuttavan outoa hihittelyä monessa.

14. Miten haluaisit kehittää tai muuttaa blogiasi?
Haluaisin uudistaa blogini ulkoasua. Minulla ei kuitenkaan ole ollut siihen aikoihin aikaa ja energiaa, sillä koodaustaitoni rajoittuvat "copy+paste & havainnoi mitä tapahtui" -tasolle.

15. Mitkä ovat kolme vinkkiäsi aloittelevalle bloggaajalle?
Kun aloittelet blogiharrastusta, kannattaa muistaa nämä:
  • Kirjoita aidosti sinua kiinnostavista asioista. Kun olet oikeasti innoissasi jostain, välittyy se myös muille.
  • Älä stressaa lukijamääriä. Laadukas liikennevirta on parempi, kuin se että blogiisi eksyy paljon porukkaa ja myös poistuu sieltä pian.
  • Hyväksy, että opetteluun menee aikaa. Jos kirjoittaminen, kuvaminen tai kuvien käsittely tai kaikki kolme ovat sinulle uutta, muista että nimenomaan tekemällä oppii. Kannattaa myös havainnoida itseä miellyttäviä toisten blogipostauksia. Miten teksti on jäsennelty? Paljonko kuvia on?

6 kommenttia:

  1. Kiva haaste, tästä sai myös sitä tuoretta näkökulmaa jo vanhempaan blogiin ja sai myös samalla tutustuttua sinuun. Olen myös aiemmin pitänyt sillisalaatti-blogia jossa oli kaikkea kaikesta. Nykyään on paljon kivempi kirjoittaa vain kosmetiikasta. Se kiinnostaa minua ja siitä voin jakaa enemmän tekstiä myös julkisesti. "Aleksi yrittää ottaa musta kyllä kiltisti pyydettäessä kuvia, mutta hän ei oikein osaa hakea itse hyviä kulmia." Sanasta sanaan, ihan nimeä myöten.. :D Tätä koetaan täälläkin. Eikä muutenkaan mulle ole pop olla mun blogissa pää-asiassa esillä vaan juuri ne jutut mitkä mua kiinnostaa :) Pitää katsoa teenkö tätä myöhemmin, blogilla on syksyllä vasta kolme vuotta täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla että tykkäsit! 😊 Mukava juttu myös, että sielläkin tuntuu löytyneen blogiin juuri oikeanlainen aiherajaus, joka tuntuu itsestä sopivalta. Ihan parasta <3

      Jopas on mainio yhteensattuma, että sieltäkin löytyy Aleksi jonka valokuvaustaidot vaatisivat kohennusta. Meidän pitää laittaa Aleksit jonnekin kuvauskurssille :’D

      Poista
  2. Olipa hauska postaus! 🧡 Vaikka tällaista postausta ei ikinä julkaisisikaan, näitä kysymyksiä on hyvä pohtia, jos aikoo julkaista ajatuksiaan ja kirjoituksiaan nettiin. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ja tuo on kyllä aivan totta, että jokaisen julkisesti blogia pitävän olisi hyvä käydä nämä ajatuspolut läpi.

      Poista
  3. Tää on kiva. :)
    Mulla on hieman samoja kokemuksia Taan kuvaustaidoista, vaikka se kyllä yrittää oikeasti niiden kuvakulmienkin kanssa kun vähän neuvon, mikä on ihanaa. En vaan kauaa viitti sitä vaivata, kun ei se siitä kuvaamisesta nauti, joten joudun sitten tyytymään niihin muutamaan kuvaan, ja jos niistä ei mikään oo kiva niin pitää kuitenkin itse ottaa uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kans Aleksi on tosi avoin ottamaan palautetta ja vinkkejä vastaan, mutta kun kuvaaminen ei vaan ole toisen juttu niin minkäs teet. Ja sit vielä juurikin tuo, että ei viitsi sitten ihan ylettömän paljon vaatia toisen aikaa siihen. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥