keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

DIY: Kierrätysnahkasta avaimenperiä

Moikka kaikille ja toivottavasti viikko on alkanut hyvin! Minulla on ollut nyt kaikenlaista mielenkiintoista meneillään opintoihin liittyen, DIY-innostus on huipussaan ja lauantaina mittariin tulee yksi vuosi lisää. Synttäreitä tuli juhlistettua jo viime viikonloppuna ennakkoon, koska avomiehellä piti olla nyt viikonloppuna töitä. Hänelle rapsahti kuitenkin nyt saikkua, joten ehkä  syntymäpäivänä saan sittenkin käpertyä kullan kainaloon viettämään leffailtaa.


Teejuttujen tapaan postattavia DIY-hommia on myös kertynyt, ja nyt vuorossa yksi niistä. Hapsut ovat pyörineet jo muutaman sesongin muodissa mukana, mutta minä en vain lämpene niille. En hapsulaukuille, enkä varsinkaan hapsuille vaatteissa. Jostain syystä nurkkiin kiertyneet nahkapalat kuitenkin muuntautuivat hapsutekniikalla avaimenperiksi, jotka sopivat koristamaan laukkua. Näistä tykkään ihan tosi paljon!

Kuvien avaimenperä on killunut minilaukussani kiinni jo syksystä asti ja pysynyt runsaasta käytöstä huolimatta hyvänä. Laukku itse tosin alkaa olemaan jo hieman kulunut. Tahtoisin löytää suunnilleen samat ominaisuudet omaavan kestävän nahkalaukun sen tilalle! Onneksi tuo nykyinenkin ajaa asiansa hyvin vielä jonkin aikaa.

Kotiin kertyneet nahkat olivat peräisin vanhoista nahkavaatteista ja osa on jotain samplepaloja. Ideasta innostuneena näitä tuli tehtyä myös lahjaksi viime jouluna. Näiden laukkua koristavien avaimenperien tekeminen on tosi helppoa, jos vain vähän näppäryyttä löytyy. Nahkan lisäksi tarvitsi vain avaimenperärenkaan, papukaijalukon, kontaktiliimaa, sakset ja teippiä.

Mitäs tykkäsitte? Tykkäättekö itse laukuista enemmän koristeiden kanssa vai ilman?

Translation:
Hi! I hope that you have had a wonderful beginning of the week! Right now I have many interesting study related things going on, I'm nuts about DIY and on Saturday I will turn 26. We celebrated my birthday already last weekend because my other half was supposed to be at work this Saturday. However he has a sick leave now so it could be possible that we spend Saturday watching movies at home.

Fringes have been in quite a time but I'm not cool with that fashion trend. However I fell in love with an idea of fringe key chains. I happened to have some pieces of leather so I used them to make a key chain to decor my bag. I like this so much! Last Christmas I also made many of these for gifts.

10 kommenttia:

  1. Kivan näköinen! :) Sain samankaltaisen siskolta lahjaksi viime jouluna, se oli tehty heijastavasta materiaalista eli toimii heijastimena 😊 tosi kiva idea, usein heijastimet on nii rumia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laitoin merkille jossain vaiheessa myös ne heijastavat versiot, ne on kyllä nättejä. Oon nyt ajan kanssa onnistunut keräämään muutaman kauniin perusheijastimenkin. Mielessä on myös säärystimien kutominen heijastavasta langasta (kun vain oppii uudelleen kutomaan ensin) :D

      Poista
  2. Sehän oon just upeet et keksii kaikkee tälläst kierrätydtä eikä heitä hukkaan! Ja toi näyttää ihan siltä, mitä "kaupasta saa valmiina". Tosi hyvin onnistunut tupsu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Katri! Katselin just, että vähän vastaavia on jollain kalliimmilla merkeillä useiden kymmenien eurojen hintaan myynnissä. Niissä toki maksaa myös jo itse brändi :)

      Poista
  3. Siistiä jälkeä :) Avaimenperät tulisivat kyllä tarpeeseen kun avaimia on pilvin pimein, eli pitäisi alkaa itsekin väkertämään tämän tapaisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siitä vaan tekemään, ei vaadi mitään ihan ihmeellisiä tarvikkeitakaan tämä :)

      Poista
  4. Nää on tosi kivoja! :)
    Itehän en niin kato onko mun laukussa härpäkettä vai ei. Jos niihin päätyy jotain niin se ei oo silleen suunniteltu juttu. Osassa on ja osassa ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eni! Mullakin on laukuissa killumassa lähinnä heijastimia ja tämmöisiä epäfunktionaalisia juttuja sitten harvemmin.

      Poista
  5. Ihana idea! Tällä vois itsekin piristää yhden vanhan laukun ilmettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadya! Tällä saa tosiaan helposti piristystä vanhaankin laukkuun :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥