Sivut

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

7 ideaa halloweenin viettoon

Lokakuu on jo kauan ollut yksi suosikkiajoistani vuodessa, sillä rakastan syksyä ja halloweenia! Varsinaisia vuodesta toiseen toistuvia halloween-perinteitä minulla ei ole, mutta joka vuosi tulee kyllä keksittyä monenlaista teemaan sopivaa tekemistä. Siitä intotuneena keräsinkin nyt tähän postaukseen muutamia ideoita halloweenin viettoon.


1. Siivoa koti huolellisesti ja koristele se halloweenia varten. Tämä ilahduttaa hurjasti jopa, vaikka luvassa ei olisikaan mitään juhlia tai muita ihmeellisyyksiä. Omistatko ehkä jo jotain teemaan sopivaa, jonka voisi vain siirtää näyttävämmin esille? Mieti saatko iloa enemmän jopa kitsch-henkisistä halloween-koristeista vai tykkäätkö enemmän hienovaraisista koristuksista, kuten kynttilöistä. Oma tyylini syksyn sisutuksessa on ehkä jotain siltä väliltä.

2. Leivo jotain sopivan synkeää. Voit tehdä vaikka kokonaisen fantasiakakun sokerimassahahmoineen jos intoa riittää. Mikäli aika tai osaaminen eivät kuitenkaan anna periksi, aina voi tehdä vaikkapa helppoja ja varmasti hyviä oranssein nonparellein koristeltuja kuppikakkuja tai mokkapaloja.

3. Käy kävelyllä, nauti raikkaasta ilmasta ja kiinnitä erityisesti huomio syksyn upeaan väriloistoon. Tänä vuonna ruska on Suomessa poikkeuksellisen näyttävä.


4. Tee shoppailukierros ja tsekkaa läpi kauppojen halloween-tarjonta. Nyt on hauska fiilistellä mitä kaikkea hienoa (ja ei niin hienoa) kauppojen hyllyille on ilmestynyt. Nyt on myös se aika vuodesta, kun synkiökotiin voi löytää jotain kivaa helposti ja edullisesti. Muista kuitenkin myös, ettei kaikkea ole pakko ostaa. Kodistasi paikan ansaitsevat vain ihanimmat löydöt. Mikäli laatu ei miellytä, jätä tavara hyllyyn.

5. Vietä teehetki. Keitä tämän syksyn suosikkiteetäsi iso kupillinen erityisen huolellisesti ja maistele sitä rauhassa. Jos haluat teehetkestä vielä suuremman ohjelmanumeron, kokeile teenlehdistä ennustamista! Itse en osaa ennustaa varmaan yhtään sen paremmin kuin Ron Weasley, mutta joskus voisi olla hauska leikkimielisesti testata.

6. Katsele leffoja ja sarjoja, joissa pahtuu jotain yliluonnollista. Omia ikisuosikkejani ovat muunmuassa Harry Potter -elokuvat, What We Do in the Shadows, Lost Boys, The Crow sekä Guillermo del Toron elokuvat.

7. Järjestä jokin tapahtuma ystävillesi tai heidän kanssaan. Sopivia tekemisiä voisivat olla vaikka leffailta, peli-ilta, brunssi, teehetki tai kunnon kemut. Itse olen ollut viime aikoina erittäin huono järjestämään tapahtumia, mutta olisi hauska kokeilla vaikka ensi vuonna, että kiinnostaisiko ystäviä osallistua halloween-teemaisille teekutsuille.


Onko sinulla perinteitä halloweenin viettoon?

4 kommenttia:

  1. Halloween-teekutsut kuulostaa ihanalta ja omaperäiseltä ♥ Itse olen osallistumassa tänä vuonna yksiin halloween-illanistujaisiin ja yksiin samhain-tupareihin, mikä on virkistävää parin vuoden tauon jälkeen :) Perinteenä koristelen kotiani jonkun verran, täytyis varmaan taas pitää juhlat itsekin jokin vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä siis laittaa halloween-teekutsut vakavaan harkintaan! :) Mukavan kuuloisia tapahtumia sinulla tiedossa, etenkin nuo shamhain-tuparit. Olisi ihanaa päästä blogin kautta kurkkaamaan myös teidän halloween-koristuksiin!

      Poista
  2. Yksi omista halloween perinteistäni on kurpitsa! Olen joka vuosi hankkinut kurpitsan ja yleensä maalannut sen sitten joksikin hahmoksi. Kerran olen kaivertanut kurpitsan, mutta maalattu kurpitsa säilyy paljon pidempään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh! Kuulostaa tosi kivalta! Olen myös itse kaivertanut kurpitsan joskus, mutta siitä on jo vuosikausia. Olisi hauska testata uudellen, onko taidot kehittyneet aiemmasta! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥