Sivut

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Synttärilahjatoiveet 2020

Korona puhuttaa varmasti kaikkia tällä hetkellä. Itse olen viettänyt tätä lauantaipäivää kotona siivoillen ja innostuin tekemään yhden tuunailunkin, josta on luvassa juttua myöhemmin. Ensi viikolla meinasin tehdä töitä etänä kotoa käsin ja olen karsinut kalenterista ylimääräisiä tapaamisia pois. Kotoilua rakastavana introverttina sosiaalisten kontaktien välttely ei ole tuntunut hankalalta, mutta vanhempia olisi ihana päästä näkemään mahdollisimman pian ihan normaaliin tapaan. Muistetaan siis kaikki nyt pestä käsiä kunnolla ja usein, yskiä oikein, jäädä kipeänä kotiin matalalla kynnyksellä ja välttää turhaa ihmisten parissa ravaamista, jotta saadaan tämä pöpö äkkiä pois päiväjärjestyksestä.

Koronasta huolimatta halusin kuitenkin kirjoitella tällä kertaa leppoisasta asiasta – nimittäin synttärilahjatoiveista. Syntymäpäivääni on enää reilu kuukausi, joten nyt täytyi kiireesti miettiä muutamat lahjatoiveet! Suurin osa näistä toiveista on netin kautta tilattavissa olevia, jotta on mahdollista välttää turha kaupoissa pyöriminen.

Postauksessa olevat tuotekuvat eivät ole omiani, vaan ne on lainattu tekstissä esiintyvien yritysten verkkosivuilta.


Littlebit Designen Mehiläinen -kaulakoruun taisin alunperin törmätä joskus I Love Me -messuilla. Siro hopeakoru on valmistettu Kouvolassa ja sen mukaan tulee myös purkillinen kouvolalaista hunajaa. Samaa sarjaa on olemassa myös korvakorut. Tässäpä loistava tapa tukea kotimaista työtä!

Valurautainen teepannu on alkanyt nyt houkuttelemaan kovasti. Olen todella värirajoittunut, mutta tässä esineessä mintunvihreä resonoi jostain syystä eniten. Pannun tilavuus saisi olla mieluiten jotain 0,4–0,6 l väliltä. Erityisesti onnellistuisin, jos teepannu löytyisi meidän lähiteepaikasta, eli Teesalonki Sylviasta. Teesalongilla on myös myynnissä söpöjä puisia teekannukorviksia.

Meillä on meneillään projekti, jotta saataisiin uuden kodin eteisestä kiva ja toimiva. Tuohon projektiin kuuluu puisien takkihenkarien lisääminen. Periaatteessa haluaisin löytää noita ripustimia käytettynä ja tykkään eniten vanhoista puuhenkareista, joissa on kauppojen ja tuotemerkkien logoja. Etsintä ei kuitenkaan ole tuottanut vielä tulosta, joten uudetkin leveät puuhenkarit olisivat avuksi.

Ruusukvartsi on horoskooppikiveni, joten sellainen olisi ihana saada synttärilahjaksi. Tykkään ruusukvartsista eniten rumpuhiottuna, sillä silloin kiven kauneus tulee mielestäni parhaiten esille. Myös kiteinen ametisti olisi upea. Avomies on kuitenkin epäsuorasti kieltäytynyt antamasta minulle lahjaksi "pelkkiä kiviä". Entäpä söpö noro-pehmo? Kieltämättä kuulostaisi vähän karulta, kun mies kertoisi töissä kollegoilleen antaneensa minulle lahjaksi kiviä ja noron.

Vihreä noita ja Kodin noita vaikuttavat molemmat kirjoilta, joihin haluaisin tutustua. Tuskin näidenkään kirjojen myötä ala loitsimaan, mutta nämä kiehtovat kovasti mindfulness-mielessä. Näissä teemoissa erityisesti kiinnostavat taikausko ja siihen liittyvät perinteet, yksinkertaisten asioiden äärelle palaaminen ja asioiden tekeminen huolellisesti ja ympäröivästä maailmasta välittäen. Kodin rooli omaa palautumista ja hyvinvointia tukevana asiana on tosi puhutteleva.

Suomalaisen Pure Wasten musta huppari vetoketjulla on keikkunut toivelistallani jo aiemmin. Jokin aika sitten tuli karsittua kaapista huppareita urakalla ja nykyään eniten käytetty hupparini on jo aika kulunut, joten tämä olisi sille varmasti hyvä työpari. Pure Wasten huppari on valmistettu 100 % kierrätysmateriaalista, joten se olisi vastuullinen valinta vaatekaappiin.

Lushilta voisin tutuun tapaan kotiuttaa ilomielin melkein kaiken, mutta Lush-ostoslistani kärjessä keikkuu tällä hetkellä No Drought -kuivashampoo. Haluaisin päästä testaamaan, sietäisikö herkkä hiuspohjani tätä Lushin versiota yhtään paremmin kuin Batistea.

Tarkoin harkittujen tavaralahjojen lisäksi lahjakortit tietty kelpaavat aina. Uudessa kodissa on monta asiaa työlistalla, joten kodin laittoon sopivat lahjat ja lahjakortit olisivat käytännöllisiä. Haaveilen mm. akkuporakoneesta ja odotan myös innolla lämpimiä kelejä, jolloin päästään kunnolla miettimään, mitä kaikkea uudistusta takapiha kaipaisi.

6 kommenttia:

  1. Ihania synttäritoiveita! Mulla on ollut luettavana nyt toi Vihreä Noita -kirja, ja oon kyllä tykännyt. Se on sellanen jalat maassa kirjotettu noituusopas, joka on paljon helppolukuisempi ja helpommin lähestyttävä kuin Wicca-opukset jumaluuksineen ja monimutkaisine rituaaleineen. Eli erittäin hyvä valinta, kun maanläheinen noituus ja uskomukset kiinnostaa! Mä ite harrastan sellasta arkista loitsimista ja päivittäisiä pikkurituaaleja (joista osa on mun edesmenneen mummun opettamia), ja tässä kirjassa on hyvin tietoa myös tällaiseen käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla että olet tykännyt kirjasta ja että on nimenomaan sellaista sopivan helposti lähestyttävää tekstiä. Olisi ihanaa myös lukea joskus noista sun arjen rituaaleista yms. jos niistä joskus innostut kirjoittamaan :)

      Poista
  2. Nuo kirjat olisi kyllä mielenkiintoista luettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä varmaan ostaa nuo, jos ei satu lahjapaketista löytymään :)

      Poista
  3. Kivoja juttuja! Itekin olen miettinyt noita Pure Wasten tuotteita, haluaisin perusmallisen LAADUKKAAN mustan t-paidan, joka oikeasti kestäisi käyttöä. Ja mahtavaa olisi just tuollainen tuote, joka on valmistettu 100% kierrätysmateriaalista. Katsoin Areenasta Verta, hikeä ja t-paitoja-sarjan ja se alkoi ahdistamaan, vaikka kyllähän minä vaateteollisuuden varjopuolen tiesinkin. Se on vaan niin helppo laittaa mielen taka-alalle, koska se ei konkreettisesti näy omassa elämässä. Mullakin itse asiassa on synttärit huhtikuussa, voisi laittaa Pure Wasten t-paidan toivelistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että Pure Waste kiinnostaa! Oon myös itse miettinyt tuota t-paitaa kunhan vanhat kulahtaa ensin tarpeeksi ja lisäksi heille on näköjään tullut uutena ihanan rento mekkomalli!

      Multa on tuo sarja vielä toistaiseksi näkemättä, mutta jokunen vuosi sitten tuli katsottua jokin vastaavanlainen sarja vaatetusalaa opiskellessa ja olihan se kyllä aika järkyttävää settiä. Olisi tosi tärkeää, että vaatteita ostettaisiin harkiten ja tarpeeseen eikä vain ostamisen ilosta. Siten varmasti tuo mahdollisimman halvalla tuottaminen vähenisi.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥