Lokakuu on yleensä suosikkikuukausiani, mutta tänä vuonna se ei yltänyt tutulle tasolleen. Kuukauden aikana ei tapahtunut mitään dramaattisia vastoinkäymisiä, mutta moni asia tuntui sujuvan vaan jotenkin todella tahmeasti. Onko teillä ikinä tämmöistä oloa? Nillityksestä huolimatta kuukauteen mahtui kivojakin juttuja, joten hypätään pidemmittä puheitta niiden pariin.
Rakas ystäväni S lähetti minulle Lontoosta kaverinsa kautta halloween-lahjan, johon kuului valtava törpöllinen ihanaa Bird & Blendin Spiced Pumpkin Pie -teetä! Tämä tee on niin tavattoman hyvää ja kaiken kukkuraksi siinä on söpöjä kurpitsa- ja lepakkoströsseleitä. Teellä on myös hieno peltipurkki, jonka kuviointi henkii syksyistä mystiikkaa. Teen lisäksi sain ihanan valosarjan, jossa on hymyileviä kurpitsoita! Se on nyt koristanut meidän tv-tasoamme.
Lokakuun viimeinen viikko oli minulla lomaa, ja otin siitä kaiken ilon irti. Nautin hitaista aamuista, askartelin ja ulkoilin paljon.
Secret Pumpkin
Meillä oli blogituttujen kanssa Secret Santa -idealla toimiva Secret Pumpkin -lahjarinki. Ideana oli, että jokaiselle arvotaan yksi toinen osallistuja, jolle pitää keksiä lahja. Lahjan saaja taas ei tiedä, keneltä lahjaa odottaa. Minulle arvontakone valitsi Hiidenneidon ja oli niin kivaa keksiä hänelle yllätystä! Harvemmin nimittäin pääsee mitään kovin alternatiivista kääräisemään pakettiin. Oma salainen kurpitsani oli Dekadentti Irvikissa, jolta sain lepakkokuvioisia servettejä, halloween-teemaisia arskartelutarvikkeita sekä kynttilän. Kiitokset vielä kertaalleen kaikille osallistujille, otetaan tämä ensi vuonna toivottavasti uusiksi! <3 Tässä vielä lista muista tähän Secret Pumpkiniin osallistuneista blogeista:
- Arsenikkia aamutuimaan (Dekadentti Irvikissa)
- Hiidentupa (Hiidenneito)
- Keep Changing Colours (Eni)
- Sweet Pandemonium (Tiia)
Kirppislöydöt
Vietin lokakuussa ihanan viikonlopun vanhempieni luona. Viikonlopun aikana kiertelimme muutaman kirppiksen, ja tällä kertaa satuin olemaan tosi onnekas! Mukaan tarttui kaunis keraaminen talon muotoinen tuikkuteline, joka on valmistettu Suomessa ja sattui olemaan täydellisen värinen kotiimme. Lisäksi ostin hieman kolhiintuneen Maria Drockilan kynttilän, poronsarven sekä kauan kylppäriin kaipaamani tekokasvin. Tekokasvi lienee Ikean ja se oli peräti 2 € uutta vastaavaa kalliimpi, mutta koska sellainen oli ollut ostoslistalla jo yli puoli vuotta ja Ikeaan meneminen tuntuu aina niin vaivalloiselta, niin ostin sen siitä huolimatta.
Minilomat on kivoja! Olisipa ihanaa pitää museopäivä Helsingissä, ehkä sitten seuraavalla kerralla, kun siellä päin liikun.
VastaaPoistaVaikeaa kuvailla omaa lokakuuta, se meni jotenkin superäkkiä ohi. Ainakin lokakuu oli hyvin blogintäytteinen ja siihen mahtui paljon kaikenlaisten kivojen diy-projektien tekemistä ja Halloweenin fiilistelyä ja viettoa! :)
Tosi ihanaa, että ehdit käyttämään lokakuussa niin paljon aikaa blogin parissa ja muutenkin fiilistelemään halloweenia! :) Muutamia diy-projekteja pitäisi taas itsekin laittaa tulille.
PoistaKivoja asioita löytyy sinunkin lokakuusta! Täytyykin ehdottaa miehelle tuota luonnontieteellistä museota, en ole itsekään siellä käynyt vaikka paikallisia olen :D
VastaaPoistaLuonnontieteelliselle museolle ehdottomasti iso suositus! Siellä on ihan valtavasti nähtävää :)
Poista