Sivut

sunnuntai 19. marraskuuta 2023

Pöytähopeista kaulakoruksi

Olen hehkuttanut kuvassa näkyvää käpäläriipusta jo kovasti, mutta kerta kiellon päälle vielä. Löysin tämän korun kirpputorilta ja se lumosi minut heti. Korussa kaksi pitkäkyntistä käpälää kääntyvät toisiaan kohti muodostaen pallomaisen muodon. Jää mysteeriksi, minkä otuksen jaloista on kyse. Minulle ne tuovat mieleen petolinnun, lohikäärmeen tai hevoskotkan – minkä olennon raajoja ne sinusta muistuttavat?

Korun mukana ollut ketju oli rihkamaa ja sen väri oli jo hieman haalistunut. Riipus oli kuitenkin aivan priimaa ja hintalappu kertoi sen olevan käsityönä hopealusikasta valmistettu. Muotonsa puolesta tassut olisivat voineet olla ennen olleet myös sokeriottimien pihdit.

Myyntipöydässä komeili -50 % -kyltti, joten korulle jäi hintaa vain 7,50 €. Riipus tuntui oitis niin omalta, että se oli ostettava. Näistä kaupoista on nyt vajaa pari kuukautta aikaa, ja olen edelleen tästä löydöstä aivan onnesta soikeana. Riipus muistuttaa minua monesta mielenkiintoisesta fiktiosta. Edgar Allan Poen goottilaisista novelleista. Harry Potterin Hiinokka-hevoskotkasta ja kolmivelhoturnajaisten lohikäärmeistä. Yksinäisen vuoren Smaugista. Kaksoisauringot-trilogian hurjista melusiboreista. Jossain vaiheessa saatan korvata ketjun uudemmalla.

Käpälän muotoinen hopeariipus

Tästä ihanasta löydöstä mennään nyt löyhällä aasinsillalla joulusesonkiin – mitä mieltä nimittäin olet siitä, voiko kirpputorien aarteita antaa lahjaksi? Minä sanoisin, että kyllä voi, mutta hyvän maun rajoissa toki. Esimerkiksi jos olisin saanut tämän kuvailemani riipuksen joululahjaksi, olisin ollut siitä aivan ikionnellinen. Lahjan antaja olisi voinut pakata korun somaan pieneen rasiaan ja halutessaan hankkia siihen uuden ketjun (tai jättää ketjun valitsemisen minulle). Korut, astiat ja koriste-esineet ovat hyvinkin sellaisia, mitkä kelpaavat kirpputoriltakin kuusen alle, jos sattuu bongaamaan jotain aivan lahjan saajan oloista.

Joko joululahjaostokset kuumottaa?

2 kommenttia:

  1. Mielestäni kirpparilta voi löytää varmasti ihan kivoja klassisia vaikka Iittalan tai Arabian lasituotteita, miksei vanhoja LP levyjä jos joku niitä kerää, kirjoja tai jotain muuta :) En itse aio käyttää liikaa rahaa lahjoihin, kun näin aikuisiällä se yhteinen jouluvietto on sitä kivaa tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuommoiset lahjat varmasti ilahduttaisi jotakuta keräilijää! :) Aikuisena tosiaan monesti arvostaa sitä yhteistä aikaa yli lahjojen.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥