Sivut

tiistai 26. joulukuuta 2023

Teesalonki Sylvian teejoulukalenteri

Hei kaikki! Toivottavasti jokaisella teillä on joulu sujunut mukavasti. Minun joulukuuni oli yllättävän kiireinen, enkä kerennyt blogin pariin ennen tätä päivää. Joululahjojen suunnittelu, ostaminen ja korttien tekeminen veivät yllättävän paljon aikaa kaiken muun arkisen ohella. Ensi vuonna täytyy skarpata ja alkaa taas suunnittelemaan joulua hyvissä ajoin syksyllä, ettei tule kiire.

Tänä vuonna palasin parin vuoden tauon jälkeen teejoulukalenterien pariin. Tilasin joulukalenterin iki-ihanalta paikalliselta teehuoneelta, eli hyvinkääläiseltä Teesalonki Sylvialta. Teesalonki valmistaa kalenterit ennakkotilauksesta, jonka jälkeen ne ovat noudettavissa tietystä päivästä alkaen. Jos siis mielit ensi jouluksi Teesalonki Sylvian teejoulukalenteria, kannattaa seurata heidän somekanaviaan loka-marraskuussa.

Olen kokeillut monia teejoulukalentereita vuosien varrella, ja tämä oli yksi parhaista. Kalenterissa on monipuolinen sisältö pääasiassa maustettuja teelaatuja; valkoista, vihreää, mustaa, oologia ja jopa puerhia. Mukana oli myös rooibosta ja hedelmähaudukettakin. Kalenterilaatikon kannen sisäpuolelle oli listattu teelaatujen nimet ja haudutusasteet ja mukana tuli myös paperi, jossa teelaatujen sisällöt oli kerrottu tarkemmin.

Kuvassa olevat teelaadut ovat kuun alkupuolelta. Arvostelin jokaisen teelaadun lyhyesti asteikolla 1–5. Arvosanan 5 sai peräti 13 teelaatua ja neljä sai arvosanan 3 tai 4. Tässä onkin hyvä ostoslista myöhemmäksi. Yksi suosikeistani oli Teesalonki Sylvian ikioma Harjun halaus, jonka pohjana on valkoinen tee maustettuna omenalla, rosmariinilla, karhunvatukanlehdillä, vadelmilla, punaherukalla, ruusun ja ruiskaunokin kukilla sekä pinjansiemenillä. Toinen suosikeistani oli yksinkertainen ja raikas Orange oolong. Siinä on oolongia, hieman mustaa teetä sekä appelsiinin paljoja ja kukkia. Jumbo-sijalle jäi Piparkakku-Puerh. Tykkään puerhista, mutta maustamaton puerh on enemmän minun juttuni.

Oliko sinulla joulukalenteria tänä vuonna?

4 kommenttia:

  1. Lumenen kalenteria auoin itse tänä vuonna. Yritin löytää puuro-, hillo- ja teekalenteria itselleni mutta kai ne oli myyty jo siinä vaiheessa kun heräsin 😥

    Tällainen kalenteri olisi aivan ihana! Olen kasuaali pussiteen juoja, voisin rohkaistua kokeilemaan uuttakin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, harmi että missasit kaikki kivat ruokajoulukalenterit! Toivottavasti sitten ensi kerralla tärppää. :)

      Poista
  2. Näyttää hyvältä! Mulla oli tänä vuonna Teeletin joulukalenteri, sitä ennen parina vuonna olen tilannut Ouncen vastaavan. Teeletin kalenteri oli siitä hauska, että teet tulivat kuutioissa, joiden sivuihin painetuista kuvista saa myös useamman erilaisen palapelin kasattua välipäivien ratoksi :D Teelaadutkin oli yllättävän monipuolisia. Katsotaan mitä ensi vuonna kokeilisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, kuulostaa tosi kivalta tuo Teeletin joulukalenterin palapeliaspekti! :) Loppuvuodesta onkin sitten taas iso päätös, että minkä haluaa. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥