Sivut

sunnuntai 4. helmikuuta 2024

Tammikuun parhaat 2024

Tuntuiko sinustakin siltä, että tammikuu kesti pienen ikuisuuden? Vuosi 2023 antoi minulle vielä viimeisen raipaniskun uudenvuodenaattona, jolloin iski flunssa. Siitä parantuessa kului tammikuun ensimmäinen viikko. Muutoin kuukausi sujui onneksi mukavammissa merkeissä, joihin keskitytään nyt.

Kuvakollaasi tammikuulta

Mekko-onnea kirppareilla

Keväällä on tiedossa yhdet isommat juhlat, joihin onnistuin löytämään juhlamekon kirpputorilta. Hintaa mekolls oli vaivaiset 6,70 € ja sekös ilahdutti. Juhlavaatteisiin ei yleensä tee mieli tuhlata rahaa, koska niitä käytetään kuitenkin melko harvoin, ja ne eivät ole teknisiltä ominaisuuksiltaan yleensä kummoisia. Pari muutakin ihanaa kirppismekkoa löytyi tammikuussa.

Kasvohoito

Kipeänä olon jälkeen vietin ihanan vapaapäivän kasvohoidon merkeissä. Oli niin mukava päästä taas pitkästä aikaan pötköttelemään osaavan ammattilaisen käsiteltäväksi reiluksi tunniksi. Kasvohoidon jälkeen oli rentoutunut olo ja naamakin oli taas kuin uusi.

Sea Life

Olen ollut vapaaehtoistyössä mukana lähes 1,5 vuotta, ja tammikuussa tehtiin tukinuoren kanssa kiva reissu Sea Lifeen. Olin viimeksi käynyt siellä ennen koronaa, joten nyt oli altaissa jonkin verran uusiakin asukkaita. Siellä oli siis paljon meille molemmille uutta ihmeteltävää. Aksolotlit ihastuttavat aina, mutta reissun suosikkieläimeksi nousi ainakin minulla kovin luonteikas ja suloinen tursas, jonka nimi taisi olla Terho jos oikein muistan.

Kivoja DIY-juttuja

Aarikkaa tuli maalattua taas tässä kuussa! Minulla on jäänyt harmillisesti DIY-postauksiakin rästiin, joten pitää kunnostautua niiden kanssa kevään mittaan.

Lankutushaaste

Tämän vuoden tavoitteeni on vahvistaa keski- ja ylävartalon sekä käsien lihaksistoa, ja mikäs sen parempi siihen kuin lankutushaaste. Teen joka päivä polvet ilmassa ja suorilla käsillä yhden lankun ja otan aikaa siitä, kauanko jaksan pysyä siinä. Tämä nörtti odottaa niin innolla sitä, millaiseksi tilasto muodostuu vuoden mittaan!

Miten meni sinun tammikuusi? (Tammi – kuusi. Jollekin siellä ruudun toisella puolella iskee varmaan tämäkin huono sanaleikkiminen. :’) )

4 kommenttia:

  1. Mää ainakin nauran nyt ympäri vuoden tälle kuusi-vitsille!

    Tammikuu tuntui pitkältä ja vähän pitkästyttävältäkin kun ei ollut oikein mitään isompia tapahtumia eikä menoja, pelkkää kovaa salitreeniä ennen lepoviikkoa. Tuo lankutushaaste kuulostaa kyllä hurjalta, se on kyllä "ikisuosikki" lihaskuntojuttu :D NOT

    Maailmankaikkeus yrittää kannustaa mua näköjään varaamaan ajan elämäni ensimmäiseen kasvohoitoon, oon viime viikkoina törmännyt siihen sanaan useassa paikassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parasta, voin siis jatkaa näitä huonoja kuusivitsejä koko vuoden, kun resonoi edes jollekin! :D

      Pointsit sinne tiukasta salitreenistä! Mulle tuo lankutushaaste on toiminut hyvin - yksi lankku päivässä on vähemmän hirveää, kuin kerran viikossa useampi.

      Suosittelen kyllä kovasti kokeilemaan kasvohoidossa käymistä! Ihanan virkistävää. Tai sitten kotikasvohoito vähän pidemmän kaavan kautta. <3

      Poista
  2. Sea Life paras, käytiin joskus toissa kesänä. Ja viime viikolla katsoin Nemoa etsimässä, joten kiva nähdä tuollainen klovnikala tuossa kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep, vuokkokalat on kyllä kovin suloisia! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥