Elo- ja syyskuun vaihteeseen ajoittuneella Lontoon matkalla tuli tehtyä jonkin verran ostoksia, joista syksyyn ja halloweeniin sopivimpia kurkataan yhdessä nyt.
Ketjukauppojen halloween-osastot
Olen jo monta vuotta katsonut YouTubesta yhdysvaltalaisia ja brittiläisiä halloween haul -videoita. Tällä kertaa pääsin myös itse viimein ihmettelemään valikoimia livenä. Vietimme ystäväni kanssa puoli päivää alueella, jossa oli suuria kauppoja vieretysten. Ensin oli suunnaton innostus, mutta sitten kun täytyi alkaa miettimään ostoksia, alkoi ankara aprikointi. Mitkä tavaroista ovat niin ihania, että ne ansaitsevat paikan matkalaukussani?
Pitkän pohdinnan jälkeen mukaan valikoitui mm. ihka ensimmäinen Royal Staffordin halloween-lautaseni. Nämä ovat laadukasta keramiikkaa ja valmistettu Englannissa. Ostin myös mm. kynttilän, jossa tuoksuina ovat vanilja, pumpkin spice sekä suolakaramelli.
Kiinnostavia paikallisia löytöjä
Royal Staffordin lautanen oli paikallista tuotantoa, mutta halusin löytää vielä lisää vahvasti paikallisia matkamuistoja. Erityisesti etsin jotain kirjaa Lontoon aavetarinoista. Täysin sellaista ei tullut vastaan, mutta löysin Occult London -nimisen kirjan, joka pyörii erikoisten aiheiden äärellä hieman laajemmin.
Spitalfieldsin kaupunginosassa oli söpö kauppa, joka myi kirjoja ja muuta mukavaa. Sieltä ostin Englannissa valmistetun Norfolk Natural Livingin Deepest Sleep -aromaterapiaöljyn. Se tuoksuu lempeästi laventelilta ja appelsiiniöljyltä. Mukana on myös ametistihippusia – kun pullo on tyhjä, otan ne varmasti talteen!
Highgate Cemetery yllätti positiivisesti pienellä myymälällä, jonka valikoima koostui lähinnä kirjoista ja postikorteista. Arvasinkin jo, ettei hautuumaa myy raflaavaa fanitavaraa, kuten t-paitoja. Kynttilöitä siellä kuitenkin oli! Ostin hautuumaan nimikkokynttilän, joka tuoksuu aivan sateen jälkeiseltä metsältä. (Nämäkin kynttilät on tehty käsin Englannissa.)
Lämpimiä juomia, tietysti.
Matka ei ole matka eikä mikään, jos sieltä ei osta teetä.
Pääsin ensikertaa vierailemaan Bird & Blendin myymälään! Olen
tähän asti vain tilannut sieltä ja saanut tuliaisia, joten oli ihanaa päästä
käymään siellä. Ostoksia hullaannuin tekemään reippaasti ja mm. ikisuosikkiani
Spiced Pumpkin Pieta tarvitsi tietenkin ostaa uusi purnukka.
Niin ikään teestä tunnetun Whittardin myymälässä oli ihana
käydä. Teen lisäksi siellä myydään kahvia, kaakaota sekä keksejä. Whittardilla
on tarjolla valikoiduista tuotteista myös maistiaisia. Silmäni osuivat myymälässä
purkkeihin, joissa oli dia de los muertos -tyyppinen pirteä pääkallokuviointi.
Sticky toffee pudding white hot chocolate, sanoi purkki. Tätä kaakaota pääsi
myös maistamaan ja se oli aivan kuin nestemäistä toffeeta. Sold!
Tyyleiltään Bird & Blend ja Whittard eroavat hieman toisistaan – B&B on hieman hipsterimpi, kun taas Whittard on traditionaalisempi, mutta sekin helposti lähestyttävä.
Millaisia ostoksia olet tehnyt tänä syksynä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥