Sivut

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Harry Potter Tag

Muistatteko vielä hauskat blogihaasteet ja tagipostuakset, joita kiersi pitkin blogosfääriä muutama vuosi sitten? Minulla jäi tuolloin pari tagipostausta roikkumaan luonnoksiin, mutta tänä syksynä ajattelin ottaa härkää sarvista kiinni. Harry Potter Tagin bongasin alun perin Pauline-blogista. Harry Potter Tag sisältää 21 kysymyksen kysymyspatteriston Harry Potter -faneille. Osa kysymyksistä on ehkä vähän liian fanityttölinjaa omaan makuun, mutta tässäpä nämä.


1. Mikä on lempikirjasi?
Azkabanin vanki  siinä taikamaailma ja sen lainalaisuudet ovat tulleet jo sen verran tutuiksi, että kunnon seikkailu voi alkaa. Kirjan tapahtumat ovat kahta edeltäjäänsä kompleksisempia, mutta kokonaisuus on silti eheä ja looginen. Tarinassa aletaan varovasti kurkistamaan taikamaailman synkempään puoleen.

2. Mikä on lempielokuvasi?
Vaikea valinta, ehkä Feenixin kilta? Elokuvissa on tosi paljon eroa riippuen siitä, missä kohtaa aikajanalla liikutaan. Rakastan sitä, kun alkupään leffoissa keskitytään enemmän taikamaailmaan ja sen yksityiskohtien esittelyyn. Loppupään elokuvat taas ovat synkempiä ja vielä vahvemmin juonivetoisia.

3. Mistä kirjasta pidit vähiten?
En oikein osaa vastata tähän, sillä kaikissa sarjan kirjoissa on puolensa.

4. Mistä elokuvasta pidit vähiten?
Koen Liekehtivän pikarin vähän tylsäksi. Vika ei kuitenkaan ole itse elokuvassa, vaan kyseinen leffa oli ensimmäisiä koskaan ostamiani DVD-elokuvia, joten sitä tuli aikanaan luupattua liikaa.

5. Mikä sai itkemään elokuvissa/kirjoissa?
Dumbledoren kuoleman hetkellä oli erittäin lähellä, että olisi tullut tippa linssiin. Dobbyn kuolema oli myös tosi koskettava.

6. Jos voisit seurustella kenen tahansa hahmon kanssa, kuka se olisi?
Tylsää, mutta tähän en oikein osaa vastata. En juurikaan ihastu hahmoihin, vaikka kirjasarjassa onkin paljon kiehtovia persoonia.

7. Kuka on lempihahmosi?
Samaistun todella vahvasti Luna Lovekivaan. Luna on ystävällinen, erikoinen ja valitettavan usein väärinymmärretty.

8. Kenestä hahmosta pidät vähiten?
Lucius Malfoysta on aika vaikea pitää, vaikka hän onkin omiensa joukossa suosiossa. Suurimman osan kirjasarjasta Lucius on koppava, itsekeskeinen ja tyly.

9. Lempilainauksesi?
"You’re just as sane as I am." -Luna Lovekiva

10. Lainaus, josta pidit vähiten?
"After all this time?" "Always" - Hetkenä tämä on kirjassa/leffassa hieno ja koskettava, mutta lainauksena ylikäytetty kaikessa fanitavarassa.


11. Mikä suojeluksesi olisi?
Aksolotli!

12. Minkä muodon mörkö ottaisi edessäsi?
Mörkö näyttäisi varmaan minulta ison raskausmahan kanssa. Äitiys ei ole minun juttuni, ja jo ajatuskin raskaana olemisesta vie villin mielikuvitukseni laukkaamaan Alien-leffojen pariin.

13. Haluaisitko mieluummin saada seljasauva, elpymyskiven vai näkymättömyysviitan?
Näkymättömyysviitan turvin olisi hauska päästä hiippailemaan.

14. Missä tuvassa olisit?
Pottermoren mukaan olisin Puuskupuhissa. Sinänsä täsmää hyvin, koska miellän itseni tunnolliseksi ja ahkeraksi työmyyräksi (tai tässä kontekstissa ehkä paremminkin työmäyräksi).

15. Jos olisit huispausjoukkueessa, missä asemassa pelaisit? 
En usko että pääsisin huispausjoukkueeseen, koska en ole kovinkaan lahjakas urheilussa. Jos kuitenkin pääsisin joukkueeseen, niin olisin lyöjä, vaikka muiden mäiskiminen ryhmyillä kuulostaakin turhan brutaalilta minulle.

16. Mikä olisi lempiaineesi?
Ennustus on kiehtovaa, mutta tulisin Sibylla Punurmion tunneilla hulluksi siitä kaikesta epämääräisyydestä ja olisin luultavasti ennustajana Ron Weasleyn kaltainen tumpelo. Yrttitieto voisi olla enemmänkin minun juttuni! 

17. Jos voisit herättää yhden hahmon henkiin, kuka se olisi?
Dumbledore, totta kai!

18. Mitä tekisit työksesi taikamaailmassa?
Viistokuja on yksi suosikkipaikoistani, joten pitäisin siellä myymälää, josta noidat ja velhot voivat ostaa maagista teetä ja yrttejä.

19. Jos voisit tavata kenet tahansa näyttelijöistä, kuka se olisi?
Olen näissä näyttelijäjutuissakin tosi huono! Ylipäätään  on hauskaa, kun mediassa näkee välillä, millaisia Viisasten kiven aikaisista muksuista on kasvanut.

20. Olitko tyytyväinen loppuun?
Kyllä olin, vaikka siitä tulikin todella tyhjä olo, kuten aiemmin mainitsin.

21. Paljonko Harry Potter merkitsee sinulle?
Harry Potter merkitsee minulle suurta inspiraation lähdettä, äärimmäisen kiehtovaa tarinaa, maailmaa ja hahmoja, sekä kultaisia lapsuusmuistoja. Ensikosketus Harry Potter -kirjoihin tapahtui, kun leikin naapurissa asuvien ystävieni kanssa. Heidän äitillään oli tapana lukea ääneen lapsilleen kirjasta yksi tai kaksi lukua kerralla ja kerran minut pyydettiin mukaan kuuntelemaan. Muistan elävästi, kun hän luki meille takapihan pihakeinussa Liekehtivän pikarin kohtaa, jossa Harry oli valmistautumassa Kolmivelhoturnajaisten ensimmäiseen koitokseen ja valitsi arvontapussista Unkarilaisen sarvipyrstön.

6 kommenttia:

  1. Olipas ihana postaus. Sisäinen potter-fanini heräsi. Jos sopii niin voisin lainata joskus aihetta ja vastailla itsekkin näihin kysymyksiin? ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tämä inspiroi sinua! En tiedä tämän kysymyspatteriston alkuperää, mutta se kiersi kolme vuotta sitten blogeissa. Olisi kiva päästä lukemaan sinunkin vastauksia näihin. :)

      Poista
  2. Oi, tagipostaukset ♥
    Itehän inhosin Doppyä niin kirjoissa kun leffassakin niin syvästi, että olin ekaa kertaa ilonen jonkun hahmon kuolemasta. :'D
    Ootko muuten kuunnellu podcastin nimeltä Potterless?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dobby saattaa kyllä kaikessa raasuudessaan olla vähän mielipiteitä jakava hahmo :D Potterless ei ole ennestään tuttu podcast, laitoin sen nyt muistiin. Kiitos vinkistä Eni! <3

      Poista
  3. Onpa kiva haaste, tällasia on aina kiva lukea! Potterit on kyllä ainoa kirjasarja, jonka olen lukenut läpi useampaan kertaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tylläsit! Minulla myös Potterit on ainoa kirjasarja, joka on tullut luettua läpi toistuvasti. Itseasiassa nyt tekisi taas mieli aloittaa kierros :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥