Sivut

lauantai 3. lokakuuta 2020

Syyskuun parhaat 2020

Ihanaa lokakuuta kaikille! Syyskuu sujahti sukkelasti, sillä minulla on aika intensiivinen projekti meneillään töissä. Toivottavasti nyt lokakuussa ehtii fiilistelemään upeaa syksyistä luontoa vähän enemmän. Halloween on tullut tänä vuonna kauppoihin aikaisin, mutta toistaiseksi valikoima on tuottanut pienen pettymyksen olemalla sitä samaa juhlakoristetta, kuten aiempinakin vuosina. Toivottavasti lokakuun aikana tulee iloisia yllätyksiä. Kurkataan nyt kuitenkin syyskuun parhaisiin juttuihin.


Kusmi Tean Kashmir Chai oli tee, johon tartuin innoissani ilmojen kylmetessä ja se olikin syyskuun suosikkini. Mausteisessa chaissa on jotain tosi turvallista ja rauhoittavaa. Tämä kyseinen chai itseasiassa loppui syyskuun aikana, mutta ei hätää - teehyllyltä löytyy nimittäin myös Skafferin Bombay Chai valmiina käyttöön.

Tuparit pidimme vihdoin ja viimein syyskuun alussa. Tiedämme ettei koronan aikaan ole järkevää järjestää juhlia, mutta syyskuun alussa tartuntatilasto oli vielä kohtalaisen maltillinen ja olimme lykänneet tupareiden järjestämistä jo ihan hirveästi. Tupareita juhlittiin aika rauhallisissa merkeissä ystävien seurassa. Kuvassa näkyvän kattauksen lisäksi tarjolla oli jauheliha- sekä kanttarellipizzaa ja boolia, jossa pohjana oli persikkajäätee. Oli oikein kiva päästä esittelemään meidän ikioma koti ystäville ja viettämään aikaa yhdessä. Muutoin elämä onkin mennyt ajalle tyypillisesti isompia kokoontumisia vältellessä.


Espresso Housen Pumpkin latte on tullut tilattua niin monta kertaa syyskuussa, että en edes pysynyt laskuissa. Täällä Hyvinkäällä ei ole Starbucksia, joten Espresso Housen Pumpkin latte on seuraavaksi paras syksyn kausijuoma, mitä olemassa on. Elättelen vielä toiveita, että kävisin nyt lokakuussa joku päivä pyrähtämässä Helsingissä hoitamassa keskitetysti muutamat ennalta mietityt ostokset ja nappaamassa samalla Pumpkin laten mukaan.


Miten sinun syyskuusi sujui?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥