Sivut

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Sarvipäät ruokailutilassa

Tajusin, että minullahan on jäänyt esittelemättä kaksi meille viime vuonna muuttanutta sarvipäätä. Näin halloweenin alla on mitä parhain hetki korjata tilanne, vaikka eiväthän nämä halloweenkoristeita ole, vaan ne ovat esillä ympäri vuoden. Nykyisessä kodistamme sarvipäät löysivät paikkansa ruokailutilasta, joten trofeiden lisäksi pääsette tässä postauksessa näkemään kunnolla vihdoin myös uuden ruokailuryhmämme, josta lupailin postausta jo toukokuussa.


Kerroin pari vuotta sitten haaveilevani seinälle ripustettavasta metsäkauristrofeesta, mutta täydellistä sellaista ei ole vielä tullut vastaan. Itseasiassa tänään liippasi jo läheltä kirpparilla, mutta etsintä jatkuu yhä. Sen sijaan viime vuonna kävi varsinainen onnenpotku, kun minulle kulkeutui kaksi hyllyllä säilytettävää sarvipäätä.


Metsäkauriin kallon sain Aleksin vanhemmilta valmistujaislahjaksi. He olivat kuulleet, että etsin kauristrofeeta ja olivat bonganneet sen kirpputorilta hyvään hintaan. Tämä yksilö on ehjä ja sarvet oikein komeat. Alaleukaa ei sillä ollut enää tallella, mutta kokonaisuus on niin hieno, ettei se haittaa. Putsaustyötkin oli tässä tehty kohtalaisen hyvin. Kesällä tein kallolle vielä pienen mekaanisen puhdistusoperaation viimeistelläkseni sitä hieman. Olo oli kuin suuhygienistillä, kun rapsuttelin varovasti kauriin hampaiden välejä.


Toisen pienikokoisemman sarvipään löysin kirpputorilta kesällä 2019 ja hintaa sillä oli vaivaiset 8 €. En ole aivan 100 % varma, mutta vertailtuani netistä löytämiäni kuvia, uskoisin että tämä otus on poro. Poro-oletettu oli seinätrofeeseen sopivaksi sahattu, mutta ei ole minunkaan kodissani seinälle päässyt. Kallon laikuista päätellen tämä yksilö on ainakin osittain luonnon putsaama. Pesin kallon astianpesuaineella ja hammasharjalla, mutta laikut vain haalistuivat. Välillä olen pohdiskellut, pitäisikö tähän polttokuvioida jotain nättiä ja laittaa sitten taustalevyyn kiinni ja seinälle.

Edit: Pyörrän puheeni porosta, vaan kyseessä taitaa olla sittenkin nuori valkohäntäpeura.


Meillä on väläytelty myös ideaa kuriositeettikaapista, mutta toistaiseksi kaksikko pysyttelee ruokailutilan hyllyllä. Loppuun vielä ruokapöydästä muutama sananen. Sopivan kokoisen ja laadukkaan, mutta ei liian kalliin ruokailuryhmän löytäminen tuntui todella haastavalta. Kokoa valitessa oli huomioitava, että istuutumiselle jää tilaa ja että olohuoneen ja keittiön välinen kulkureitti pysyy riittävän leveänä. Niin, ja haluttiin ihan aitoa puuta, eikä mitään pinnoitettua lastulevyä. Lopulta sopiva setti kuitenkin löydettiin Koti-siililtä, ja ollaan oltu siihen todella tyytyväisiä.

12 kommenttia:

  1. Mä katon nykyään aina eka ton Koti-Siilin. Oon tykästyny heidän valikoimaansa, kun on kyseessä huonekalut tai sisustus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heillä on todella kiva valikoima kyllä! Sopivan monipuolisesti erilaisia tyylejä. :)

      Poista
  2. Tuota alempaa väittäisin myös kauriiksi, kotoa pari poron kalloa löytyy ja ei ihan omaan silmään näytä vastaavalta. Oisko pienempi kaurispukki myös hän? -Vaihtoehtoinkkari, joka ei jaksa kirjautua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikaisusta! Tiirailin verrokkikuvia lisää ja hänhän näyttää itseasiassa kovasti pienisarviselta valkohäntäpeuralta. Päivitän tämän tiedon itse blogitekstiinkin, jotta asia ei hämää jos joku eksyy blogiini tietoa etsien eikä jaksa lukea kommentteja. :)

      Poista
  3. this room looks great! i love it :) <3

    VastaaPoista
  4. On kyllä superkaunis tuo metsäkauris ♥ Peuran pieni trofee löytyy itseltäkin. En ole hetkeen jaksanut koluta kirppiksiä, mutta eiköhän näitä trofeita vielä pari lisää tule kokoelmiin jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trofeetkin tuppaa kyllä olemaan sellaisia, ettei niitä varmasti löydä jos ihan etsimällä etsii kirppareilta. Eiköhän niitä sopivia pikkuhiljaa taas tule kohdalle joskus :)

      Poista
  5. Voi poro-oletettua peuraa! 😂 Molemmat kallot on ihastuttavia. Just tollainen ei liian valkaistu luu ja sarvet on niin esteettisiä! Ruokailuryhmä on myös tosi kaunis, ja mulla on kanssa hyvät kokemukset Koti-Siilistä. Tilasin niiltä Helsinkiin puutarhapöydän tuoleineen ja asiakaspalvelu oli todella mukavaa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla, että sielläkin kallot kiinnostelee! :)

      Tutustuin Koti-Siiliin itse ensikertaa tuota ruokailuryhmää hankkiessa ja kokemus oli täälläkin erittäin positiivinen. Tulee jatkossakin varmasti katsottua heidän valikoimansa läpi, kun jotain huonekalun hankintaa mietitään.

      Poista
  6. Hieno yksityiskohta nuo kallot ja aika hyvään hintaan lähti kirpputorilta! Meilläkin odottaa muutaman peuran ja kauriin päät, jotka puoliso metsästi ja haluaisi tehdä niistä koristeet. Mikä on kuriositeettikaappi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, että teille on tulossa vielä noin henkilökohtaisia kallokoristeita, kun ovat puolison metsästämiä :) Kuriositettikaapilla tarkoitan hyllykköä tai lasiovista kaappia, jossa on näytillä omasta mielestä mielenkiintoisia esineitä. Googlessa hakusanalla "curiosity cabinet" löytyy runsaasti esimerkkejä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥