Kysymyspatteristo oli aika leikkimielinen ja vastauksia oli lopulta aika hauskaa keksiä. Postauksen kuvituksen räpsin olohuoneestamme ja ruokailutilastamme. Olisin tahtonut koristella myös pihaa halloweenia varten, mutta kaupoista ei vaan kertakaikkiaan löytynyt mitään sopivaa.
1. Suklaa vai hedelmäkarkit?
8. Lepakot vai mustat kissat?
1. Suklaa vai hedelmäkarkit?
Suklaa ehdottomasti! Se on yksi heikkouksistani, kun taas ilman hedelmäkarkkeja voisin ihan hyvin olla.
2. Noidat vai vampyyrit?
Tämä oli hankala valinta, sillä molemmissa on oma eleganssinsa, mutta taidan kallistua noitiin. Niihin liittyy monta erilaista mielenkiintoista tulkintaa lempeistä luonnonläheisistä parantajista aina American Horror Storyn synkkiin girl power -henkisiin hahmoihin asti.
3. Karkki vai kepponen?
Karkki, sillä en ole kovin hyvä keksimään kepposia tai myöskään pidä siitä, jos ne kohdistuvat minuun.
4. Halloweenjuhlat vai kauhuelokuva?
Kauhuelokuva, mutta vain jos se on hyvä. Ylipäätään rakastan tunnelmallisia gotiikan ja dekadenssin teemoista ammentavia mysteerikauhuleffoja. Lisäksi Guillermo del Toron elokuvat sekä The Conjuring -universumiin sijoittuvat leffat iskevät hyvin.
5. Luurangot vai zombit?
Vihdoin pikkuhiljaa laantumassa oleva zombie-hypetys kyllästyttää, joten mennään luurangoilla. Ne ovat muutenkin tyylikkäämpiä.
6. Pelottava vai hauska naamiaisasu?
Hankala kysymys. Haluaisin sanoa pelottava, mutta toisaalta minulla on myös hieman taipumusta hassutteluun.
7. Pulloruokkisitko zombivauvaa vai kävelisitkö yksin pimeässä metässä?
Tämä oli todella outo kysymys tässä patteristossa. Ja myös paha kysymys henkilölle, jonka mielikuvitus laukkaa pimeässä ja joka karttaa vauvoja. Valitsisin kuitenkin zombivauvan ruokkimisen, koska silloin ongelma olisi rajatumpi ja yllätysmomentteja vähemmän.
Tämä oli todella outo kysymys tässä patteristossa. Ja myös paha kysymys henkilölle, jonka mielikuvitus laukkaa pimeässä ja joka karttaa vauvoja. Valitsisin kuitenkin zombivauvan ruokkimisen, koska silloin ongelma olisi rajatumpi ja yllätysmomentteja vähemmän.
8. Lepakot vai mustat kissat?
Saako valita molemmat?
9. Pumpkin spice vai kaakao?
Starbucksin Pumpkin spice latte ja Espresso Housen Pumpkin latte ovat aivan ihania! Ylipäätään rakastan kahviloiden kausituotteita syksyisin. Kaakao kuuluu mielestäni enemmänkin talveen.
10. Juhlimassa naapurin luona vai kaupungilla?
9. Pumpkin spice vai kaakao?
Starbucksin Pumpkin spice latte ja Espresso Housen Pumpkin latte ovat aivan ihania! Ylipäätään rakastan kahviloiden kausituotteita syksyisin. Kaakao kuuluu mielestäni enemmänkin talveen.
10. Juhlimassa naapurin luona vai kaupungilla?
Tänä vuonna ei oikein kummassakaan, mutta yleisesti ottaen mielummin naapurin luona (olettaen että naapuri valikoi vieraansa paremmin, kuin kaupungin kapakat asiakkaansa). Hyvissä illanistujaisissa tunnelma on rento ja viihtyisä.
Ihana postaus, pakko napata idea omaan blogiin!
VastaaPoistaKiitos Iida ja mahtavaa että tämä inspiroi sinuakin toteuttamaan tämän tägipostauksen! :)
PoistaKivoja Halloween-sisustusjuttuja! Karkkipurkki-idea on tosi kiva, mulla ei vaan onnistuis koska syön kaiken mitä pöydältä löytyy. :D
VastaaPoistaKiitos! Mulle makeisilla koristelu on tyypillinen tapa, olipa kyseessä sitten Halloween, joulu tai vaikka pääsiäinen. Myönnän, että esillepanosta tulee välillä napsittua ja täydenneltyä sitä sitten uusilla karkeilla, mutta olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt kuinka hyvin nuo säilyvät syömättä :D
PoistaIhan mahtavia kysymyksiä ja vielä hauskempia vastauksia! 😄 Tuo kohta 2. on tosi vaikea: minulla oli lapsuuden haaveammattina vuoronperään vampyyri ja noita. Ja olen ihan samaa mieltä, zombivauva on helpompi nakata sylistä pois kuin väistellä pimeästä metsästä hyökkääviä kammotuksia! 😂
VastaaPoistaNoitana tai vampyyrinä työkseen olemisella olisi kyllä aika vaikea löydä rahoiksi :D Zombivauvan osalta kyse on tosiaan ihan silkasta riskien hallinnasta ja ties mitä kammotuksia siellä metsässä saattaisi luurata :D
PoistaIhana. :D Pöllin tän kanssa.
VastaaPoistaToi oranssi Tigerin kurpitsa on tosi söpö.♥
Selvästi tuntuu olevan edelleenkin kysyntää näille kiertäville postausaihioille, vaikka ne eivät olekaan enää yhtä pinnalla kuin muutama vuosi sitten :)
PoistaTuo kurpitsa on varmaankin paras asia, mitä Tigeristä on ikinä löytynyt :D