Sivut

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

26 ja kolmen päivän synttärit

Täytin lauantaina 26 ja synttäreitä tuli vietettyä tällä kertaa jopa kolmena päivänä. Kuulostaako vähän överiltä? Niin minustakin. Miksi näin kävi?


Avomiehellä piti olla varsinaisena syntymäpäivänäni työvuoro, joten juhlistettiin synttäreitäni viikkoa aiemmin viettämällä lauantai Helsingissä. Pidettiin teehetki The Ouncessa, syötiin hampparit Pancho Villassa (koska Friends oli liian täynnä, mutta se ei onneksi enää harmittanut Panchon hyvän ruoan ja ystävällisen aspan ansiosta), pönötettiin hetki niinikään tupaten täynnä ollella Demmer'sillä (miten sekin oli täynnä?), kierreltiin muutama vaatekauppa ja Lush sekä käytiin jälkkärillä Jungle Juice Barissa, johon mies yllättävästi tykästyikin.


Helsinkipäivän jälkeisenä sunnuntaina äiti ja veli kävivät kahvilla, ja siinä samalla juhlittiin myös äidin syntymäpäivää. Oli ihanaa, kun pääsi kerrankin järjestämään äidille synttärit ja hänen ei itse tarvinnut tehdä muuta kuin tulla paikalle. Innostuin leipomaan limepiiraan marenkikuorrutteella. Siinä oli ihan törkeä duuni, mutta onneksi kakku sai kehuja ja maistui hyvältä! Uudelleen en tätä kyllä heti leivo, sen verran oli hermoja ja aikaa vievää touhua.


Varsinaisena syntymäpäivänäni viime lauantaina avomiehellä tosiaan piti olla töitä, mutta sairasloman vuoksi sain sittenkin hänen kanssaan viettää aikaa. Käytiin kaupassa, tehtiin salaattia ja vietettiin leffailta jäätelöpurkkien äärellä ja kädet sipsipusseissa.

Ekassa kuvassa näkyvät lahjat ovat muuten vanhemmiltani. Kaikki ihan nappivalintoja! Servietit ovat jo käytössä ja Lumene korkattu. (Joku teistä kysyi tuoksuuko tämä voimakkaasti. Vastaus on ei. Havaittavissa on todella hento kirpeähkö tuoksu, joka haihtuu vikkelästi iholta.) Avomieheltä sain hänen vanha puhelimensa, hyväkuntoisen OnePlussan, koska minun puhelimeni virrankulutusta ei oltu saatu kuriin edes uudella akulla. En tykkää käyttää rahaa puhelimeen enkä tiedä koska olisin saanut ostettua uuden luurin, joten lahja oli hyödyllinen ja huomaavainen.


Ensi viikolla luvassa huhtikuun ilahduttavampia, joiden joukossa on erityisesti sisustusta, joten pysykäähän kuulolla! Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

Translation:
I turned 26 last Saturday and accidentally managed to celebrate my birthday on three days. Why?

Me and my other half celebrated my birthday a week in advance because on my actual birthday last Saturday he was supposed to be at work. We went to Helsinki and had tea at The Ounce, went dinner at Pancho Villa, toured a couple of shops and last went to buy smoothies from Jungle Juice Bar. It was a nice day!

The day after our Helsinki day was Sunday and my brother and mom came to visit. Mom had her birthday soon too, so it was nice to be able to organize her birthday in the same time as well. I  even baked a lime pie for us to eat. It was really hard work and I guess that I won't be baking lime pie again any time soon!

On my actual birthday last Saturday my other half was on sick leave from work. Off course we were not able to do anything super special but we watched a couple of movies and ate chips and ice cream.

In the first picture are the presents I got from my parents. They all were super nice. I also got my other half's old phone - OnePlus which was in good condition - because I needed a phone to replace my old one that had started to spend the battery too quickly. I actually hate spending money on phones so this was a nice and thoughtful gift.

12 kommenttia:

  1. Paljon onnee! :) Ihanan näköinen kakku <3 Mulla tulis mittariin 26 tän viikon sunnuntaina, hui hirvittää olla lähempänä 30 ku 20 vuotta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paljosti onnea jo sinullekin näin etukäteen! Kääk, en muuten tajunnut tätä tilannetta aiemmin noin konkreettisesti. Ikäkriisiä odotellessa! :'D

      Poista
  2. Onnittelut synttäreiden johdosta!:) Kuulostaa kivalta tuo Helsinki -päivä, sekä muut synttärijutskat!:) Eikai siinä nyt mitään kummempia jos meneekin useampi päivä juhlistaessa, kun synttärithän ovat vain kerran vuodessa..😉 Uih miten herkku kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Vietetäänhän sitä juhannustakin ja monia muita juhlia useana päivänä vuodessa, miksei siis synttäreitäkin ;D

      Poista
  3. Paljon onnea! Ihania lahjoja saanut, se on kyllä parasta kun saa vaan tarpeeseen näin vanhetessa eikä tule semmosta turhaa tai ylimääräistä. Kakku on myös herkullisen näköinen.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Nämä oli niin nappivalintoja ja kaikki pääsevät käyttöön. Nyt kun sanoit, niin ihan hirvittää kun aloin muistelemaan sitä lapsuuden synttärilahjatulvaa ja varsinkin kavereilta saatuja lahjoja. Mulla oli sen takia varmaan koko loppu elämäksi mm. hassun näköisiä pyyhekumeja varastossa. Osan annoin ihan suosiolla yhden muuton yhteydessä pois :'D

      Poista
  4. Sounds like a nice birthday and like pie looks yummy. Happy birthday.

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea! Huhtikuussa on hyvä syntyä ;D Aijai mikä marenkikakku, mulla olisi varmaan lentänyt koko komeus seinään näillä hermoilla! Vaikka tykkäänkin marengista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selena! Täytyy myöntää, että pääsi multakin ehkä muutama ärräpää tuota kakkua väkertäessä. Oli sen verran monta työlästä vaihetta tuossa. Onneksi maku oli törkeän hyvä! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥