lauantai 23. helmikuuta 2019

Kokemukset Lushin kiinteistä shampoopaloista

Lukijatoiveena nyt vuorossa on käyttökokemuksia Lushin kiinteistä shampoopaloista! Muiden brändien shampoopaloja en ole käyttänyt, joten kokemukset rajoittuvat nyt vain Lushiin. Näissä shampoopaloissahan valtavan suurena etuna on pakkauksettomuus. Roskaa näistä jää todella minimaalisesti jos ollenkaan, verrattuna perinteisiin nestemäisiin shampoisiin. Lisäksi ainakin kaikki tähän mennessä kokeilemani shampoopalat ovat olleet helliä hiuspohjalle.


Siirtyminen nestemäisestä shampoosta palaan

Shampoopalaan siirtyminen vaatii monesti hiuspohjalta aikaa totutella. Jonkin aikaa hiuspohja rasvoittuu tavallista nopeammin ja kuivashampoota saattaa tarvita useammin freesaamaan tukkaa. Itselläni tuo vaihe kesti parisen viikkoa, mutta ei tuntunut mitenkään mahdottoman hankalalta. Palashampooseen  siityminen kannattaa kuitenkin ehkä ajoittaa niin, ettei tuolle totutteluajalle ole tiedossa esim. merkittäviä juhlia.


Shampoopalan käyttö ja säilytys

Shampoopalan käyttö on helppoa. Sitä voi joko vaahdottaa käsien välissä tai hieroa suoraan hiuksiin. Pitkiin hiuksiinikin on hyvin riittänyt muutama hankaisu per pesukerta. Pala on hyvin riittoisa, kunhan sen säilyttää oikein. Minulla on kylppärissä lautanen, jolla pidän shampoo- ja suihkusaippuapaloja. Periaatteessa vielä parempi olisi sellainen astia, josta vesi pääsee valumaan paremmin pois, mutta pääasia on kuitenkin että pala saa kuivua käytön jälkeen. Minusta tuo tavallinen lautanen on toiminut tässä tarkoituksessa riittävän hyvin. Samalla pääsee myös antamaan kirpparilta löytyneelle parittomalle lautaselle uuden tarkoituksen.


Kokemukset kolmesta palasta 

Shampoopaloja löytyy Lushin valikoimista moneen eri tarpeeseen. Kesällä käytin ihanan sitruunaista ja hiuksia kirkastavaa Montalbanoa, joka toimi tosi hyvin raikastaen hiukset ja tehden niistä pehmeät. Montalbanon olen jo kerennyt käyttämään loppuun, ja nyt kesäkäyttöön ovat jonossa Lushin klassikkotuoksuinen Karma komba sekä testeripala ruusuisesta Jason and the argan oilista.

Talvella taas hiuspohja vaatii kuivuessaan enemmän huomiota. Viime talvena toffeinen Honey I washed my hair hoiti homman kotiin mallikkasti ja rauhoitti ärtyneen ihon. Yllä olevasta kuvasta näkee, että talven aikana palasta kului vain hieman alle puolet! Tänä talvena taas olen käyttänyt vahvasti kookokselta tuoksuvaa Trichomaniaa (puuttuu kuvista), joka pesee herkän hiuspohjan hellästi ja on niin hoitava, etten ole tarvinnut hoitoainetta ollenkaan.


Ainakin minun hiukseni tuntuvat kiinteällä shampoolla pestessä kevyemmiltä kuin ennen ja mielestäni niissä on myös himpun verran enemmän volyymia. Matkakäyttöön minulla on edelleen matkakokoinen nestemäinen shampoo ja hoitoaine, mutta voisin kuvitella käyttäväni palaa myös reissussa. Myös kiinteän hoitoaineen kokeilu on käynyt mielessä, mutta vielä en ole sellaista testannut.

Millaiset kokemukset sinulla on palashampoista tai -hoitoaineista?

10 kommenttia:

  1. Lushin palashampoot ovat parhaita. Enpä juuri muita shampoita edes ostele. Karma Koomba on suursuosikkini, se onkin taas kierroksessa. Olen kaikkia mainitsemiasi käyttänyt ja hyväksi havainnut, Trichomaniaa tekisi mieleni kokeilla pitkästä aikaa. Hoitoaineen käyttö tuntuu tällä hetkellä hirveän vaivalloiselta kun laiskottaa vietävästi, joten tuossa shampoossa voisi piillä ratkaisu ongelmaan. :D Tosin eipä Karmankaan kanssa aina hoitsikkaa tarvitse.

    Blogissa oli hetki sitten juttua HelemaalShean palashampoosta ja -hoitoaineesta. Nekin ovat oikein päteviä ja kestänevät käytössä vielä pitkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla loppui myös muiden shampoiden ostelu matkakokoja lukuunottamatta, kun löysin nämä Lushin palat! Olethan muuten huomannut, että Karma Komba on poistumassa valikoimista? Vielä hetken ehtii siis hamstrata niitä, jos mieli tekee :) Trichomania on ainakin ihanan helppo, kun hiusten pesusta voi jättää yhden vaiheen kokonaan pois. Toivottavasti Karma toimii mulla myös yhtä hyvin kuin sinulla, että välillä voisi skipata hoitoaineen!

      Poista
  2. Tykkään kyllä Lushin shampoopaloista. Paljon parempia kuin mikään nestemäinen shampoo. Sääli vaan, etten oikein koskaan tykästynyt merkin kiinteisiin hoitoaineisiin.

    Tervetuloa piipahtamaan minunkin blogiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostaisi kovasti tietää, mitä kiinteitä hoitsikoita olet Lushin valikoimista testaillut, ja mikä niissä on tökkinyt? :)

      Poista
  3. En ole koskaan kokeillut vielä palaa, siihen voi vaikuttaa myös tuo että se vie pitkän aikaa ennenkuin ei enää rasvoitu vaan päästään takaisin normaalimalliin. Luonnon kannalta olisi hyvä vaihtoehto ja kaikki Lushin tuotteet tuoskuvat todella ihanille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari viikkoa menee yllättävän nopeasti loppujen lopuksi kun on kiire! ;D Ainakaan omalla kohdallani rasvoittuminen ei ollut mitään sietämätöntä, vaan välillä vaan tarvitsi kuivashampoota hieman useammin. Lushin tuotteiden tuoksut on kyllä jotain niin ihanaa! <3

      Poista
  4. Oon pitkään miettinyt, että siirtyisin palashampoiden ihmeelliseen maailmaan, mutta eniten ehkä mietityttää, miten ne ovat yhteensopivia näin käsitellyn hiuksen kanssa. Ehkä täytyy vain ottaa härkää sarvista ja laittaa testiin, nämä Lushin tuotteet näyttävät tosi lupaavilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kuvitella, että palashampoo sopisi käsitellyllekin hiukselle hyvin. Siis sellainen, joka ei pese hiuksia liian puhtaaksi, vaan jättää hiuksiin niihin kuuluvan kosteustasapainon, jonka vaaliminen on etenkin värjätyille hiuksille tosi tärkeää. Lushin aspa varmaan myös mieluusti auttaa shampoopalan valinnassa :)

      Poista
  5. Voitin äskettäin eräästä blogikilpailusta Lushin vihreän palashampoon (ilmeisesti Karma komba).
    Tuoksun vahvuus yllätti! Eihän aisti-/hajuste-yliherkkä vosi mitenkään käyttää näitä...? :O
    Omaan nenään ei onneksi ollut epämiellyttävä tuo tuoksu.
    Päänahka on tykännyt enkä huomannut erityisesti nopeampaa rasvoittumista.
    Iso plussa tosiaan riittoisuudesta ja siitä ettei muovijätettä tule! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että pala on ollut sinulle postiivinen uusi tuttavuus ja roskaahan tuosta tosiaan tulee paljon vähemmän!

      Karma komba taitaa olla yksi Lushin vahvimmista tuoksuista jasmiinisten tuoksujen ohella, eikä varmaan tosiaan kovin hajuherkille tyypeille sovi. Itse en ole mitenkään hajuherkkä, mutta ymmärrän hyvin, että Karma komban appelsiininen ja makea mausteisuus voi olla jollekulle liikaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥