Sivut

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Helmikuun parhaat

Helmikuussa tuli tehtyä paljon hyvinvoinnin tukemiseen liittyviä asioita. En ollut mitenkään tietoisesti päättänyt, että helmikuu olisi sellainen kuukausi, jolloin erityisesti panostaisin itseni hemmotteluun, mutta varmaan myös kiire ja stressi pakottavat alitajuntaa tekemään valintoja jaksamisen hyväksi.


Soul of Srilanka
Meillä ei aikoihin ole ollut chai-tyyppistä teetä, mutta innostuttiin hankkimaan sellainen, kun Aleksin synttäreiden kunniaksi vietettiin treffipäivä Helsingissä. Soul of Srilankan pohja on mustaa Ceylonia ja se on maustettu kardemummalla, roseepippurilla, mustapippurilla, bourbon vaniljalla, muskotilla, kanelilla ja inkiväärillä. Tämä on aivan taivaallista maidon ja pienen hunajanokareen kanssa. Jos innostuit, niin tätä löytyy ainakin Helsingistä Old Tea Shopista tai Hyvinkäältä Teesalonki Sylviasta.

Ecotoolsin kabukisivellin
Olen alkanut suunnitella mineraalipuuterin kokeilemista, kunhan vanhat varastot on käytetty ensin loppuun. Sitä odotellessa hankin kuitenkin valmiiksi kabukisiveltimen ja olen todella ihastunut siihen. Puuterin levittäminen sujuu sillä niin paljon paremmin kuin vaahtomuoviläpyskällä, jonka riskinä on ollut epätasainen levittyvyys ja jo tehdyn meikkipohjan sotkeminen.

Blogin seurannan keventäminen
Ruutuaikaa tietokoneen äärellä tulee tällä hetkellä vietettyä liiaksikin, kun töiden ohella tarvitsee keretä opiskelemaankin. Siksi päätin blogiharrastuksen osalta hieman keventää ja luopua ainakin muutamaksi kuukaudeksi blogia varten pitämästäni Excel-kalenterista. Suunnittelen blogia nyt vain paperilla ja kynällä ja bloggaaminen on tuntunut paljon paremmalta. Saapa nähdä jatkanko samaan malliin vai palataanko entiseen Exceliin sitten, kun saan opiskelut valmiiksi.


Lush Honey trap
Jos suoraan puhutaan, niin suurin osa huulirasvoista on aika turhia. Siksi viivyttelin Lushin huulirasvoihin tarttumista, koska pelkäsin että laitan 10 euroa hukkaan johonkin höpönlöpöön. Kuitenkin lopulta uskalsin kokeilla ja Honey trap vei mennessään! Olisinpa ostanut tämän jo aiemmin talvella. Minulla käy nimittäin talven aikana aina pari kolme kertaa niin, että suupielet rohtuvat haavoille hitusen jokerimaiseen virneeseen ja paraneminen on kestänyt niissä viikkotolkulla. Onneksi tulevana talvena voin nyt olla paremmin valmistautunut, kiitos Lushin!

Sokerikuorinta ja kylpysuolaa Embrosélta
Embrosé on sellainen nettikauppa, josta olin jo pitkään tahtonut tilata jotain. Embrosén tuotevalikoima keskittyy self careen, tasapainoon ja onnellisuuteen (ja nettikauppa on myös harvinaisen kaunis!). Valikoimista löytyy kaikkea ihanaa kirjoista ja joogatarvikkeista luonnonkosmetiikkaan asti. Helmikuussa huomasin, että jonkin verran tuotteita on mennyt aleen ja löysin sieltä heti pari ihanuutta, jotka oli pakko saada. Teen ystävänä en voinut vastustaa Sister & Co:n Raw Coconut & Matcha green tea -sokerikuorintaa. Jalkakylpyjen suurkuluttajana ihastuin myös paljon Per Purrin Herbal cure -kylpysuolaan. En malta odottaa, että nämä ehtii kunnolla ottamaan käyttöön!


Miten sinun helmikuusi meni?

2 kommenttia:

  1. Ihania hyvänmielen ja -olon juttuja!
    Helmikuussa huomasin aamujen valoisuuden ja rupesin miehen kanssa suunnittelemaan sekä varailemaan lentoja+hotelleja kesäloma-reissua varten! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen valoisuuden kyllä tosiaan huomaa - jopa näin sadepäivinäkin! Ihanalta kuulostaa kesäloman suunnittelu. Pitäisiköhän itsekin alkaa miettiä kesäksi jo jotain to do -listaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥