Ajattelin pelkkien ostosten esittelyn sijaan nostaa esille selkeämmin kauppatärppejä vanhasta Porvoosta. Tänä kesänä huomattavasti useampi viettää lomansa vain kotimaassa, joten vinkit ovat varmaan tervetulleita. Sain tämän idean vasta jälkikäteen, joten en tajunnut paikan päällä ottaa myymälöistä tai niiden näyteikkunoista kuvia. Siksi kuvituksena toimivat nyt vain ostokset.
Tee & kahvi
Skafferista löytyy yllättävän iso ja monipuolinen valikoima erilaisia irtoteelaatuja, niin maustettuja kuin maustamattomiakin. Ei liene yllätys, että tämä on vakiokohteeni Porvoossa? Ostin jälleen kerran Laventeli Earl Greyta, joka on yksi kestosuosikeistani. Lisäksi kokeiluun lähti uusina tuttavuuksina Bombay Chai ja söpö Love. Pu Ehr Lemon taas on Aleksille. Kolmesta ensimmäisenä mainitusta olisi tarkoitus tehdä esittelypostaus. Pu ehristä en osaa luvata mitään, sillä Aleksi saattaa viedä sen töihinsä ennen kuin ennätän kuvaamaan ja maistelemaan.
Porvoon Paahtimo Bar & Cafe on paikka, joka kahvin ystävien kannattaa muistaa. Sieltä voi ostaa Porvoon Paahtimon kahveja papuina tai pyynnöstä jauhatettuina. Käsitin, että tarjolla on yleensä 2-3 maustamatonta kahvia ja niiden lisäksi muutamia aina valmiiksi jauhettuja makukahveja. Kahvien osalta mukaan tarttui Summer Blend ja Brazil.
Koti ja sisustus
Welmans on koti- ja keittiöliike, josta löytyy kauniita joka keittiön tuotteita, mutta myös erikoisuuksia. Oletko esimerkiksi kuullut greippilusikasta? Minä en ainakaan, mutta siellä niitäkin näytti olevan. Olin pari kuukautta sitten heittänyt pois huonoksi menneen vanhan taikinanuolijan, jolle löysin Welmansilta seuraajan. Suloinen taivaansininen nuolija on lavasta sopivan pehmeäkin, eli juuri täydellinen. Tämä on näemmä ruotsalaisen Leila leipoo -sarjan Leilan tuoteperhettä. Ohjelmahan on tosi symppis, mutta Leilalla ei nyt sinällään ollut lisäarvoa tätä hankintaa ajatellessa. Tuote vaan sattui olemaan juuri sellainen mitä etsin.
Pehtoorin perikunta on sympaattinen vanhan tavaran kauppa. Valikoima vaihtelee, kuten vanhan tavaran liikkeissä ymmärrettävästi tapahtuu. Tällä kertaa mieleen jäivät parhaiten vanhat opetustaulut, puiset piiput sekä hartsiin (tai muuhun vastaavaan kirkkaaseen massaan) valetut ötökät. Ja tietenkin mukaan ostettu perhostaulu. Tämä taulu koristaa nyt aiemmin kirpputorilta löytyneen perhostaulun kanssa eteisen seinää.
Åtta on monipuolinen sisustusliike, josta löytyy tavaraa moneen makuun. Liikkeessä oli jopa yksi vähän kontrastikkaampi nurkkaus, joka liippasi aika läheltä omaa sisustustyyliäni sävyjen puolesta. Tällä kertaa mukaan tarttui söpö hillakuvioinen lautasliinapakkaus, jossa oli juuri sopiva tumma tausta.
Herkut
Skafferista löytyy teen lisäksi myös paljon herkkuja, kuten erilaisia toffeita, tikkunekkuja ja tikkareita. Tällä kertaa tikkarivalikoimassa oli mustekalatikkareita, joista Lovecraftia lukeneelle tuli tietenkin mieleen Cthulhu.
Brunbergin myymälä lienee Porvoosta se kaikkein tunnetuin makeismyymälä. Maistiaisia ei tokikaan näin koronan aikaan ole jaossa, mutta hinnat ovat niin edulliset, että maistamattakin uskaltaa ostaa. Minttutoffeepalat ovat yksi kestosuosikeistani.
♥ Ihanat noi perhoset. Ja noi tikkarit jaksaa huvittaa edelleen :D
VastaaPoistaTuo taulu oli kyllä tyyris aiemmin ostamaani isompaan perhostauluun nähden, mutta oli kuitenkin niin nätti, ettei sitä sinne myymälään voinut jättää. Tikkarit on vielä maistelematta :D
Poista