Sivut

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Yksisarvisia, jäätelöä ja loistavaa teetä Porvoossa

En tiedä oletteko jo vähän kyllästyneet lähes jokavuotisiin Porvoo-postauksiini, mutta tässä olisi sellainen nyt taas! Ensimmäisestä kesälomaviikostani kertoessa mainitsin, että kävin Porvoossa peräti kahtena päivänä. Ensimmäinen visiitti tehtiin vanhempieni kanssa ja se oli noin parin tunnin mittainen rutiininomaiseksi muodostunut pyrähdys, jonka aikana käytiin erilaisissa putiikeissa. Toisen Porvoon reissun tein Aleksin kanssa, joka ei ollut käynyt siellä aiemmin aiemmin.

Aleksin kanssa puoli päivää vanhassa Porvoossa kului hujauksessa ja oli hauskaa päästä katsomaan itselle tutuksi tullutta kohdetta ihan uusin silmin. Teimme nyt enemmän sellaisia tyypillisiä turistijuttuja, kuten vaeltelimme hauskan väristen puutalojen välissä mukulakivikaduilla ja vain fiilistelimme ympäristöä.

Lisäksi kävimme katsomassa Porvoon tuomiokirkkoa, jossa en ollut itsekään käynyt sisällä moneen vuoteen. Myöhäisgotiikkaa edustava kirkko on niin sisältä kuin ulkoa todella kaunis upeine yksityiskohtineen. Yhdestä holvikaaresta bongattiin myös yksisarvinen. Se kummastutti ensin vähän, mutta jälkeenpäin sain pengottua internetin ihmeellisestä maailmasta, että yksisarvinen raamatullisena hahmona viittaa kristukseen. Parissa vanhan kaupungin putiikissa oli myös yksisarvistavaraa myynnissä, en tiedä lieneekö sattumaa vai ei.


Reissupäivä oli sopivan lämmin ja silloin ei juurikaan edes tuullut. Päivän asuksi valikoitui rento t-paita + maksihame -kombo. Tuo t-paita on ollut vuosikausia yksi suosikeistani ja muistan hankkineeni sen joskus ihan blogin alkuaikoina, eli noin seitsemän vuotta sitten. Kohta lienee aika luopua siitä, mutta en vaan millään malttaisi. Maksihame on yksi kesäkuussa tekemistäni uusista hankinnoista ja se onkin päässyt ahkeraan käyttöön.


Päivän aikana iski pariin otteeseen nälkä, jota mentiin ensin tyynnyttelemään Vanhan Porvoon jäätelötehtaan kioskille. Jäätelö taitaa olla Aleksin lempiherkku, joten tiesin jo etukäteen, että vien hänet jätskille. Myyntipisteellä oli aivan ihana palvelu, reilut annokset ja runsaasti valinnanvaraa eri makujen suhteen (jopa gluteenittomissa vaihtoehdoissa). Valitsin omaan kippooni suklaan ja kookos-limen, joka oli loistava yhdistelmä.

Myöhemmin halusimme päästä kunnolla istumaan ja rauhoittumaan jonnekin, jolloin paikaksi valikoitui tunnelmallinen Porvoon Paahtimo Bar & Cafen terassi, josta on näkymä joelle. Haukattiin välipalaksi lohipiiraat, Aleksi tilasi paahtimon oman kahvin ja minä teetä. Valitsin söpön kuuloisen Girlie Grey -teen, joka oli mustaa teetä maustettuna bergamotilla, vaniljalla ja ruusunnupuilla. Tuo tee oli aivan ihanan makuista ja sen sai hauduttaa vieläpä sihdissä! Vielä kun olisi ollut sihdille oma aluslautanen, niin olisi tullut täydet pisteet!


Reissun aikana saatiin roppakaupalla lisää ideoita siitä, mitä Porvoossa voisi tehdä. On mielenkiintoisia museoita, jokiristeilyä ja vaikka mitä. Miniloma Porvooseen voisi olla myös hauska. Kun ottaisi hotellihuoneen yhdeksi yöksi, niin voisi kierrellä kaupunkia vieläkin kiireettömämmin.

Millaisia kesäreissuja olet tehnyt tai sinulla on suunnitteilla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥