Sivut

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Kesäkuun parhaat 2020



Itse uutettu jäätee irtoteestä
Aitoa irtoteestä tehtyä jääteetä ei voita mikään! Jääteetä onkin kulunut tasaiseen tahtiin jokaisena paahtavana hellepäivänä. Demmer's Teehausin Summer Dream kului juuri tällä viikolla loppuun ja sen lisäksi olen suosinut jääteessä Vapriikin Dracula-näyttelystä viime kesänä ostettua mustaa verigreippiteetä ja Veiströmin Tampere-teetä. Meillä on jääteetä varten Harion haudutuspullo, mutta jääteen kylmähauduttaminenhan onnistuu varsin hyvin myös perinteisemmällä tilavasihtisellä lasisella tai keraamisella teekannulla.


Uusi luomiväripaletti
Oivalsin loppukeväästä, että omistin vain yhden luomiväripaletin, joka sekin on jo lähes viisi vuotta vanha. Lisäksi minulla on yksi duo-luomiväri ja kaksi yhden värin nappia. Aloin kuumeisesti metsästämään kivaa palettia internetin uumenista, mutta lopulta etsintä eskaloitui siihen, että lampsin kiireisen työviikon jälkeen tylsästi Prismaan ja ostin Makeup Revolutionin Flawless -paletin. Myönnettäköön, että laatu ei ole ihan jokaisen värin kohdalla täysi kymppi, mutta olen saanut tällä kuitenkin aikaan monta kivaa lookia. Alle 15 eurolla tässä pääsee testailemaan monia värejä, jonka pohjalta onkin varmasti jatkossa helpompi miettiä, mihin arvokkaampaan palettiin investoisi. Voisin tehdä tästä paletista vielä erillisen postauksen, jos teitä kiinnostelee?


Juhannus mökillä
Aleksin työvuorot sattuivat niin kivasti, että päästiin viettämään juhannusta mökille. En varsinaisesti ole mikään mökki-ihminen, sillä hyttysallergian vuoksi mökkeilyyn tarvitsee alkaa valmistautumaan noin viikkoa ennen, mikä vie asiasta ehkä vähän hohtoa. Seura oli kuitenkin mukavaa ja paikalla oli myös kaksi pörröistä tassuterapeuttia ilahduttamassa. Suosikkipaikkani mökiltä lienee laituri. En välitä uimisesta, mutta kaloja ja muita eläimiä on hauska seurata.


Uudet kesävaatteet
Kesä ja kuumuus jotenkin yllättävät aina. Havahduin tänäkin vuonna siihen, ettei kaapistani löydy riittävän monipuolista valikoimaa kesävaatteita. Olen viime vuosina karsinut runsaasti vaatteita pois, mutta en ole ostanut kovinkaan paljoa tilalle. Uskaltauduin eilen junailemaan Helsinkiin, jossa kierreltiin kauppoja ja käytiin kahvittelemassa ystävän kanssa. Löysin Indiskasta rennon mustan arkimekon ja pitkän mustan hameen. Pitkiä hameita minulla ei ole ollut vuosikausiin yhtäkään, joten se oli erittäin tervetullut lisä. Aiemmin tässä kuussa löysin myös Gina Tricotista synkövaatekaappiin sopivan printtipaidan. Haaveilen vielä löytäväni tyyliini sopivia kuosillisia vaatteita, kuten rennon kukkamekon tai vastaavan.


Hyvät aamiaiset
Olen pyrkinyt jo pitkään panostamaan siihen, että syön järkevän aamiaisen, mutta huomasin, että olen ollut sen kanssa hieman liikaa kaavoihin kangistunut. Kesäkuussa yritinkin siis panostaa hauskoihin, mutta terveellisiin aamiaisiin. Olen nauttinut mm. herneistä, maustamattomasta jogurtista ja erilaisista mysleistä.

4 kommenttia:

  1. Itsekin vaihdoin juhannuksen jälkeen jääkahviin, ei tässä lämpimiä juomia paljon tee mieli! Nyt vois kokeilla jääteetäkin, jotenkin en oo osannut kokeilla sen tekoa vieläkään.. Luomivärit kiinnostaa, itsekin pari vuotta sitten innostuin värikkäästä meikistä ja luomivärien ihmeellisestä maailmasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkahvi on myös kyllä ihan loistavaa! Mies tekee nyt kesäisin jääkahvia itselleen ja sitä olen oppinut juomaan, vaikka en niin paljoa kahvista perustakaan. Mukana on kuitenkin oltava reilusti kauramaitoa ja mielellään jokin hauska makusiirappi :D

      Poista
  2. Onks toi Paulunsin granolaa, se on mun all time suosikki! <3 Perusmyslit tuntuu niin tylsiltä ton rinnalla. :D Suosittelen muuten kokeilemaan tehdä granolaa ite, saa just semmosta mistä ite tykkää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on juurikin sitä, hyvin bongattu! :D Sysmän luomumyslit on kans ihan huippuja ja täynnä makua, kannattaa ehdottomasti testata jos tulee kaupassa vastaan :) Ja laitetaan korvan taakse tuo itse tekeminen myöskin!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥