Sivut

lauantai 26. joulukuuta 2020

Korppeja ja pörröisiä koiria joulukorteissa

Hyvää tapaninpäivää ja toivottavasti teillä kaikilla sujui joulu mukavasti! Vietin jouluaaton ja joulupäivän vanhempieni luona, mutta minulla on vielä joulunviettoa edessäkin maanantaina työpäivän jälkeen, sillä emme ole Aleksin kanssa päässeet vielä viettämään yhteistä joulua hänen työvuoroistaan johtuen. Erikseen sovittu päivä meidän yhteiselle joulullemme on jo aiemmilta vuosilta rutiinijuttu, joten se ei sinällään harmita.


Nyt kun lahjat ja valtaosa korteista on oikeissa osoitteissaan, uskaltanee julkaista jo kuvia tänä vuonna tekemistäni joulukorteista. Niistä yksi on yhä matkalla Britteihin ja on oletettavasti jossain rekkajonossa jumissa. Se ei kuitenkaan esiinny näiden kuvien pääroolissa, joten yllätys ei mene pilalle.

Tylsyyksissäni aloitin korttien askartelun jo toukokuussa, mutta pitkän tauon vuoksi loppujen korttien kanssa tuli silti kiire. Tänä vuonna halusin tehdä jokaiseen korttiin jotain saajalleen personoitua, joten piirsin kutakin korttia varten eläimen, joka oli saajalleen jotenkin tärkeä tai muuten osuva. Mukaan korttien kuvituksiin pääsi mm. korppi ja pörröisiä lemmikkikoiria.

Millaisia joulukortteja lähetit tai sait tänä vuonna?

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Kätevä irtoteejoulukalenteri Take T:ltä

Heips! Joululinjalla jatketaan tässäkin postuaksessa. Tällä kertaa esittelen tämän vuoden joulukalenterini, joka on Take T:ltä. Aleksin joulukalenteri on myös Take T:ltä, joten siksi kuvissa näkyy kaksi laatikkoa. Meinattiin täpärästi jäädä ilman näitä, sillä muistin kalenterien tilaamisen vasta viimeisen tilauspäivän jälkeisenä aamuna. Ei auttanut muu kuin laittaa kiireesti sähköpostia ja Take T:llä oltiin niin ihania, että tilaus järjestyi vaikka olinkin myöhässä.

Pahoittelut vielä alkuun huonoista kuvista, pimeä vuodenaika ja etelän lumeton talvi eivät tarjoa kunnollista valoa kuvaamiseen, eikä minulla ole ollut aikaa viritellä parempia kuvausolosuhteita.


Take T:n joulukalenteritarjonta oli toteutettu kivan modulaarisesti. Sisällön ja laatikon sai valita erikseen. Sisältöön oli vaihtoehtoina erilaisia kategorioita, kuten Aleksin valitsema kalliimmat maustamattomat teet ja minun valitsemani jokeri, jossa luukkujen sisällöt oli valittu koko Take T:n valikoimasta. Kalenteriin sai myös valita haluamansa pakkauksen kahdesta vaihtoehdosta. Hienommassa oli 24 kartonkista talon muotoista laatikkoa. Päädyimme kuitenkin simppelimpiin pakkauksiin eli laatikoihin, joihin teet on kätketty silkkipaperin alle.

Joulukalenterista paljastuu jokaiselle päivälle yksi maistelupussi, josta on yleensä saanut tehtyä noin 0,4 l haudutuksen. Siinä on siis joko reilusti itselle, tai yhdet kupilliset jonkun kanssa juotavaksi. Me olemme useimpina päivinä avanneet kalenterimme yhdessä ja katsoneet onko päivän tee sellainen mitä toinen haluaa myös maistaa.

Aleksin joulukalenteri, jossa on ollut vain kalliimpia maustamattomia laatuja, on ollut aivan loistava ja myönnän, että parina päivänä on iskenyt vähän teekateus. Jokeri-kalenterissa taas on ollut pääasiassa maustettuja teelaatuja, mutta myös maustettua rooibosta, matea sekä yrtti- ja hedelmähaudukkeita. Suurin osa on kumminkin olleet hyviä. Ihana juttu tässä kalenterissa on se, että nämä teet ovat Take T:n valikoimissa irtomyynnissä, joten mieluisia laatuja on helppo ostaa halutessaan lisää. Jokeri-kalenterin pohjalta ostoslistalle ovat päätyneet ainakin nämä (ja vielähän on muutama luukku avaamattakin):
  • Green Mango: vihreää teetä, sokeroitua papaijaa, aromia, mangon rakeita
  • Kultakarkkisade: mustaa teetä, kultaisia karamellin paloja, kultaisia sokerirakeita, aromia.
  • Mama is Back in Town: mustaa teetä, viinirypäleitä, punaherukkaa, sampanja-aromia
  • Earl Grey Organic: mustaa teetä ja luonnollista bergamottiaromia
  • Take T 3 vuotta: oolong teetä, Milky Oolong teetä, kvittenin paloja, kardemummaa, kanelia, kassiakanelia, neilikkaa, kurkuman paloja, luonnollista aromia
  • Pohjolan valkeat yöt: valkoista teetä, vihreää teetä, kanelia, mantelia, sitruunaruohoa, appelsiinin paloja, aromia, ruusun terälehtiä.

Onko sinulla tänä vuonna joulukalenteria?

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

10 kysymystä omituisten otusten joulusta

Halloween on ehdottomasti suosikkiaikaani vuodesta, mutta joulu tulee hyvänä kakkosena. Kiinnostukseni joulua kohtaan on kasvanut vuosi vuodelta, sillä se tuo pimeään vuodenaikaan ihanaa tunnelmaa.

Tänä vuonna halusin joulukuussa loihtia myös jotain kivaa muidenkin alternativeblogien iloksi, ja sen seurauksena syntyi tämä 10 kysymystä omituisten otusten joulusta -kysymyspatteristo. Olisi huippua, jos tämä kysymyssetti lähtisi kiertämään alternativeblogeissa. Jos siis innostuit tästä, niin kopioi ihmeessä kysymykset myös omaan blogiisi ja nimeä postaus "10 kysymystä omituisten otusten joulusta".

Postauksen kuvituksena toimivat jouluiset yksityiskohdat kodistamme. Pahoittelut rakeisista kuvista  tämän ja edellisen viikonlopun sää ei ole ollut kuvaamisen kannalta niitä otollisimpia.

1. Milloin halloween saa väistyä joulun tieltä?

Varmaan jonkun mielestä kodissamme on halloween jollain tasolla ympäri vuoden, mutta todellisuudessa koristeiden paikkoja tulee vaihdeltua pitkin vuotta niin, että eri aikoihin korostuvat erilaiset asiat. Pidän kotia halloween-moodissa yleensä noin viikon verran pyhäinpäivän yli, jonka jälkeen alan pikkuhiljaa vaihtamaan koristeita jouluisempaan suuntaan. Se ei aina tunnu helpolta, mutta toisaalta siinä pisteessä halloweenkoristeitakin on tullut pidettyä parisen kuukautta esillä, joten vaihtelu virkistää.

2. Mitkä asiat ovat suosikkejasi jouluun liittyvästä mytologiasta?

Islantilainen Jólakötturinn-kissa on konseptina hulvaton ainakin näin, kun siitä on kuullut ensimmäistä kertaa vasta aikuisena. Joulukissa syö lapset, joiden joulupaketeista ei löydy ollenkaan vaatteita. Jos olisin tiennyt joulukissasta muksuna, pakettien avaaminen aattona olisi tuntunut varmasti vieläkin kuumottavammalta. 

3. Minkä värinen joulukuusen pitää olla?

Meillä on ollut jo useana vuotena aito kuusi, joten väri on vihreä. Jos joskus päädytään hankkimaan tekokuusi, väri olisi varmaan vihreä tai valkoinen.

4. Perinteiset vai synkät joulukoristeet?

Jotain siltä väliltä. En välitä kovin värikkäistä ja räikeistä joulukoristeista, mutta toisaalta mieleen ei myöskään tulisi ripustella kuuseen symboleja ja pääkalloja. Olen tykännyt koristeista, jotka ovat jotenkin luonnonläheisiä, mutta rajoitetulla väriskaalalla.

5. Kynttilät vai jouluvalot?

Kynttilät ehdottomasti! Ostelen kynttilöitä usein kaupoista ja etenkin kirppareilta. Eri tuoksuisia, hienoja ja myös niitä vähän tylsemmän tai jopa hassun näköisiä. Ostoslistalla on kyllä jouluvalojakin lisää, mutta en ole saanut pohdiskeltua vielä, millaisista oikeasti tykkäisin.

6. Millainen musiikki jouluun kuuluu?

H.P. Lovecraft Societyn Very Scary Solstice -kappaleet ovat olleet lemppareitani jo useita vuosia. Rakastan kaikenlaisia sanaleikkejä, joten tutun kuuloiset joululaulut uudelleensanoitettuna Cthulhu-mytologialla saavat helposti hymyn huulille. Kun niitä kuuntelee tarpeeksi, alkavat kaupoissakin pyörivät valtavirran joululaulut kuulostaa erilaisilta, kun mieli täydentää musiikkiin uudet sanat.

7. Mistä jouluisesta elokuvasta pidät eniten?

Myönnän, että jouluisia oikeasti mieleen jääviä leffoja ei ole hirveästi tullut katsottua. The Nightmare Before Christmas on ehdoton alternativeklassikko, joten pitää mainita se nyt ainakin, vaikka sitä tuli teininä katsottua läpi vähän liikaakin. Lisäksi animeosastolta Tokyo Godfathers on aika symppis.

8. Minkä muotoisia piparkakkuja tekisit?

Minulta löytyy muotteina sydän, kissa, lepakko ja pingviini. Jokainen noista eläinmuoteista on aika suloinen, ja on vaikea päättää mikä on suosikkini. Ehkäpä kissamuotti? Jos olisin tosi etevä piparkakkutalojen rakentaja, tekisin varmaan jonkin pramean katedraalin.

9. Mikä on synkiöin joululahja, jonka olet saanut?

En tokikaan muista kaikkia saamiani joululahjoja, mutta nyt päällimmäisenä mieleen tulee The Gashlycrumb Tinies, jonka sain vuosia sitten lahjaksi S:ltä. The Gashlycrumb Tinies on alunperin luotu vuonna 1963 ja käytännössä se on aakkoskirja, jossa aakkosia opetellaan synkän huumorin kautta. Jokaisen aakkosen kohdalla kerrotaan yhdellä lauseella lapsesta, jonka nimi alkaa kyseisellä kirjaimella ja jolle sattuu jonkinlainen tapaturma tai muu vaarallinen tilanne. Kokonaan läpi luettuna kirjanen on siis yksi dekadentti loru kuvituksineen.

10. Millaisen jouluneuleen valitsisit?

Kuviolliset - tai ylipäätään kovin paksut - neuleet eivät kuulu mukavuusalueelleni. Ottaisin kuitenkin mieluusti mustavalkoisen jouluneuleen, jossa voisi olla vaikkapa jotain Edgar Allan Poe -henkistä kuviointia, kuten korppi. Helma saisi olla sen verran pitkä, että neule menisi mekosta.

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Punatulkku

Hei ja ihanaa sunnuntaita sekä itsenäisyyspäivää! Vietän jälleen kerran itsenäisyyspäivän enimmäkseen yksin, kun Aleksi lähti iltavuoroon. Enpäs nyt totta puhuen edes muista, ollaanko tämän viiden vuoden yhdessäolon aikana vietetty kertaakaan itsenäisyyspäivää kunnolla kaksin. Onko teillä muuten itsenäisyyspäivään liittyen jotain perinteitä? Itselläni ei niitä sattuneesta syystä ole oikein päässyt muodostumaan, vaikka välillä sellaisista haaveilenkin. Tämän päivän ohjelmaan kuuluu vielä ensi viikon lounaiden ostaminen ja mokkapalojen leipominen. Toivoin salaa mokkapalojen olevan perisuomalainen juttu, mutta tutkittuani asiaa selvisi, että mokkapalat ovat alunperin ruotsalaisia. Että siinä meni sekin oljenkorsi isänmaalliseen itsenäisyyspäivän viettoon! Onneksi päivän postaus sivuaa sentään suomalaista designea  tuunattuna.


Joku teistä saattaa muistaa parin vuoden takaisen maalailuprojektini, jossa Aarikan kanervanvärinen lintu sai uuden elämän talitiaisena. Tykkäsin tuosta projektista kovasti ja Aleksin porukat ovat ystävällisesti bongailleet minulle kuluneena vuonna lisää Aarikkaa maalattavaksi. Yksi löydöistä oli tiensä päässä oleva suolasirotin, jonka muovinen pohjakorkki oli kovettunut niin, että avaaminen vaati työkaluja. Oli heti selvää, ettei lintu jatkaisi elämäänsä enää suolasirottimena. Heitin korkin menemään ja linnun päässä olevan reiän täytin grillitikulla, joka sattui sopimaan siihen täydellisesti. Hionnan jälkeen oli aika siirtyä maalaushommiin.


Suolasirotin oli malliltaan aiemmin tuunaamaani lintua pulleampi ja siitä tuli heti mieleen punatulkku. Hioin nokkaa hieman pyöreämmän muotoiseksi, jollainen se on varpuslintuihin kuuluvalla punatulkullakin. Punatulkkuja on ollut liikkeellä pihapiirissämmekin, joten olen niistä muutenkin vähän innoissani. Vaikka punatulkut ovat yksi tunkkaisimpien joulukorttien vakioaiheista, ajattelin että toteutus ratkaisee. Riski kannatti ottaa, sillä lopputuloksesta tuli minusta aika söpö. Lisäksi eri värialueiden rajat ja maalipinnan tasaisuus onnistuivat ensimmäistä lintua paremmin. Punatulkku on suloinen lisä joulukoristeiden joukkoon ja toimii modernin ilmeensä puolesta koristeena varmasti myös tammi- ja helmikuussa.


Millaisia jouluisia käsitöitä sinä olet tehnyt?