Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäätee. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäätee. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. heinäkuuta 2023

Sopiiko se jääteeksi? 10 kokeilua teekaapin perukoilta

Kotona kylmähaudutettu jäätee on mainio kesäjuoma, koska makeutuksen määrän voi valita itse ja kevyt irtotee kulkeutuu kaupasta kotiin vaivattomammin kuin painavat virvoitusjuomapullot. Minulla on lähes päivittäin jäätee tekeytymässä, jos lämpötila ulkona kipuaa yli 20 asteeseen. Nykyään juon jääteenikin ilman sokeria tai hunajaa.

Vuosien varrella olen esitellyt blogissa muutaman kerran vartavasten jääteetä varten ostamiani teelaatuja. Tänä kesänä totesin kuitenkin teekaapin olevan niin täynnä, että halusin mielummin kokeilla, mitkä teet sieltä sopisivat jääteeksi. Tätä postausta varten testailin noin 70 teen ja haudukkeen valikoimasta 10 selvittääkseni, sopivatko ne jääteeksi.

Alta löydät kompaktit arviot jokaisesta 10 laadusta jääteenä. Hymynaamalla :) merkitsin ne joista tykkäsin kovasti ja vampyyrin :[ saivat peräänsä ne, jotka eivät jääteenä vakuuttaneet.

Smaragdinvihreä jäätee

  1. Early Grave (Lehmus Roastery) :)
    Tämän hirtehisellä sanaleikillä nimetyn teen löysin viime vuonna Citymarketista. Early Grave on Lehmus Roasteryn ja Tuskan yhteistyön tulos ja maistuu, kuten arvata saattaa, veriappelsiinille. Mustan teen kera veriappelsiini on jääteessä juuri sopivan makea, ripauksella kirpeyttä.

  2. Peach Cobbler (Bird & Blend) :)
    Persikkateet ovat ikisuosikkejani, mutta jostain syystä Peach Cobbler ei säväyttänyt niin kovasti lämpimänä. Onneksi jääteenä se oli kovin herkkua, joten tämäkään ei jämähdä teehyllyn täytteeksi vaan pääsee oikeasti käyttöön!

  3. Sencha Lime Green (Thé Huone) :)
    Senca Lime Green on vihreää teetä limellä ja sitruunaruoholla maustettuna ja siitä tulee ihanan raikasta jääteetä. Lime tulee tässä teessä tosiaan hyvin esille eikä jää sitruunaruohon jalkoihin, kuten joskus sitruunaruohon kanssa saattaa käydä.

  4. Aprikoositee (Turun tee ja mauste) :[
    Tämä musta tee aprikoosin kera toi mieleeni liikaa sacherkakun, joten se ei ollut jääteeksi ihan parasta.

  5. Villikirsikka (Thé Huone) :)
    Mustan kirsikkateen muuntuminen jääteeksi epäilytti minua kenties eniten, mutta tästä tuli TODELLA hyvää! Villikirsikka saattaisi kaivata kaverikseen ihan hitusen sokeria, mutta on oikein hyvää ilmankin

  6. Omena (Sköna Ting) :[
    Lahjatavarakaupoista tutun Sköna Tingin Omenatee oli jääteenä kivan raikas, mutta jätti vähän kylmäksi. Kovan omppufanin kannattaa kuitenkin testata tämäkin jääteenä.

  7. Sininen Hawaiji (The Ounce) :)
    Tämä tee komeilee postauksen kuvassa. Haudutetun teen väri ei tallentunut ihan täydellisesti kuvaan, vaan sen sävy oli vieläkin näyttävämpi smaragdinvihreä. Upean värinsä se saa vihreän teen ja siniherneenkukan yhdistelmästä. Sininen Hawaiji maistuu Ananakselta ja kookokselta. Tykkään tästä enemmän jääteenä kuin lämpimänä.

  8. Ruusun terälehdet (Chaya) :[
    Tässä oli siis kyse pelkästä ruusunterälehdestä ilman mitään muuta. Maku oli ihan ok, mutta odotin sen olevan pehmeämpi ja kukkaisempi. Sen sijaan se osoittautui vähän tunkkaiseksi. Sitruunan makuisen kivennäisveden kanssa tuli ihan kiva blendi. Mahtaisiko tuoreemmilla ruusuilla tulla vähän maistuvampaa? Tässä pussissa parasta ennen -päivä oli nimittäin vajaa vuosi sitten.
     
  9. Vapriikin Apinat-näyttelyn hedelmähauduke (Take T) :)
    Tässä haudukkeessa ei ole laisinkaan teetä, vaan hedelmähaudukkeen muodostavat mm. omena, ruusunmarja, hibiskus, appelsiini. aprikoosi ja persikka. Jääteenä tämä tuoksui jostain syystä Bonbonin Rotanrykäys-karkeilta, ja makukin oli trooppisen hedelmäinen.

  10. Söderblanding (Skafferi) :)
    Söderblandingissa on mustaa teetä, trooppisia hedelmiä ja kermaista vaniljaa. Jääteenä se oli todella herkullinen hedelmätee, johon ripaus vaniljaa toi kivan twistin. 

Löytyykö sinulta teekaapista laatuja joita tykkäät juoda kylmänä?

keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Lover's Leap ja kaksi muuta teetä Thé Huoneelta

Heippahei! Mennyt viikonloppu oli mukava mutta kiireinen, joten viime viikon postauksen julkaisu venyi nyt tänne keskiviikkoon asti. Vielä pari vuotta sitten pidin aika tiukasti kiinni siitä, että postaan kerran viikossa, mutta olen nyt ollut siinä vähän lempeämpi itselle. Juttua postauksiin riittäisi kyllä jatkuvasti, mutta aikaa kirjoittamiselle, kuvaamiselle ja editoinnille ei välttämättä, joten välillä saattaa tulla taukoviikkojakin. Jos sinulla on blogi, niin pidätkö muuten jonkinlaista aikataulua?

Aikatauluista puheenollen, teeostosten postausviive on nyt lyhyimmillään pitkään aikaan! Siitä syystä nyt tiiraillaan toukokuussa tehtyjä eli vielä melko tuoreita teehankintoja. Toukokuussa vierailin pitkästä aikaan Helsingissä Thé Huoneella ja samalla join ensikertaa teetä heidän teehuonessaan. Tee ja palvelu olivat erinomaisia, mutta pakko antaa pieni miinus tilan viihtyisyydestä. Myymälän puoli on minimalistinen ja samaan aikaan kodikas, kun taas teehuoneen puoli oli jopa vähän kolkko.

Mukaan Thé Huoneelta tarttui neljä erilaista teetä, joista kolme esittelen nyt teille. Neljäs eli Villikirsikka on vilahtanut blogissa joskus aiemminkin, joten jätetään se tällä kertaa väliin. Mukana tässä kolmikossa on yksi maustamaton musta tee, sekä maustettu vihreä että musta tee.


Organic Black Orange

Organic Black Orangessa pohjana on Intian mustia teelaatuja sekä darjeelingia. Teepohja on siis verrattain mieto mustaksi teeksi. Se on maustettu luomuviljellyllä appelsiininkuorella sekä luontaisella aromilla. Teessä maistuu selvästi appelsiini ja se on kepeä ja makea maultaan. Kokeilin tätä myös jääteenä ja lopputuloksesta tuli aika kepeä. Taidan tykätä jääteessä kuitenkin enemmän vähän vahvemmista mustista teelaaduista.

Sencha Lime Green

Sencha Lime Greenissa kuten arvata saattaa, pohjateenä on vihreä sencha. Mausteina teessä on sitruunaruohoa ja limeä. Ostin tämän vain limen vuoksi, ja en oikeastaan ole mikään suuri sitruunaruohon ystävä. Tähän sitruunaruoho kuitenkin onneksi sopii kivasti täydentämään limeä. Lämpimänä Sencha Lime Greenin maku on raikas ja kepeä, mutta ei kuitenkaan kirpeä. Jääteestä limen kirpeys kuitenkin tulee kunnolla esille ja siihen se olikin mitä mainioin!

Lover's Leap Pekoe

Lover's Leap Pekoe on musta maustamaton Ceylon. Siinä on vahvahko perusmaku, josta löytyy kuitenkin myös ihanaa kukkaisuutta. Kukkaisuuden vuoksi puoliso jopa luuli, että tämä tee on maustettu, vaikka se ei sitä olekaan. Lover's Leap Pekoen luvattiin olevan myös mainio aamiaistee, jollainen se totta tosiaan on. Testasimme tämän englantilaisen aamiaisen kanssa ja siihen se ainakin sopi hyvin. Kerrassaan upea uusi löytö.


Mikä näistä kuulosti sinusta parhaalta?

lauantai 14. elokuuta 2021

Ritareita ja hyvää ruokaa – lomamatka Tampereelle

Elokuun lomaani kuului kahden yön reissu Aleksin kanssa Tampereelle, josta kirjoittelin nyt pienen matkapäiväkirjan. Tampere on paikkana tosi symppis ja lähellä sydäntäni, joten kun viime matkasta sinne oli vierähtänyt kaksi vuotta, kaupunkia kaipasi jo kovasti. Tämänkertainen reissu sisälsi sopivassa suhteessa vanhoja tuttuja kohteita, sekä uutta nähtävää.

Yritin panostaa matkan aikana läsnäoloon ja siihen, että kaikkea ei tulisi katsottua vain kameran ruudun kautta. Postauksen kuvat ovat siis nyt aika vaihtelevalla skaalalla, ja joistain kohteista kuvat puuttuvat kokonaan. Haluan myös korostaa, että reissun kahvilat ja ruokapaikat valikoituivat Aleksin keliakian mukaan, joten postauksesta löytyy vinkkejä Tampereen gluteenittomista ruokapaikoista sellaisia kaipaaville.

Päivä 1 - tiistai

Reissu starttasi junailemalla Hyvinkäältä Tampereelle. Maisemia oli taas hauska katsella junan ikkunasta ja perillä päästiin kirjautumaan hotelliin ja saatiin heti huone. Huoneemme ikkunasta avautui näkymä rautatieasemalle, joka osoittautui yllättävän hauskaksi. Kotiutumisen jälkeen mentiin välipalalle testaamaan Pella's cafe, joka oli loistava kaikin puolin. Etenkin talon musta kirsikkajäätee oli mahtava. 

Välipalan jälkeen jatkettiin matkaa museokeskus Vapriikkiin, jossa tsekattiin 20.5.–5.12.2021 esillä oleva Ritarit-näyttely, luonnontieteellinen museo sekä kertauksena viime kerrasta aina yhtä lumoava kivimuseo. Matkamuistomyymälässä tuli shoppailtua innokkaasti. Vapriikissa pyörimisen aikana kaunis poutasää oli vaihtunut kaatosateeseen, jossa kiiruhdimme takaisin hotellille valmistautumaan illan ruokailuun. Ensimmäisen reissupäivän ravintolaksi valikoitui ystävän suosituksesta pizzapaikka Sitko, jossa pizzat oli todella herkullisia ja täytteet maukkaita.


Sitkon jälkeen oli sää oli parempi, mutta kiinnostavat kahvilat olivat jo menossa kiinni, joten haettiin jälkkäriherkut ruokakaupasta ja mentiin takaisin hotellille. Näkymä rautatieasemalle tarjosi meille urbaaneja Avara luonto -hetkiä loppu illaksi. Seurattiin showta ja keksittiin tilanteessa osallisena olleille etunimet, joka oli niin hauskaa että ihan nolottaa. (Vartija Veijo yritti rauhtoitella toilaijija-Taunoa, joka kuitenkin tunnekuohun vallassa intoutui riisumaan paidan ja viskaamaan lompakkonsa maahan. Poliisit Paula ja Pekka tulivat lopulta poimimaan Taunon matkaansa.)


Päivä 2 - keskiviikko

Hotellin aamiaisen jälkeen suunnistettiin kohti Näsinpuistoa, jonne mennessä kokeiltiin myös pari päivää aiemmin avattua Tampereen ratikkalinjaa. Olipa sujuva käyttökokemus ja upouusi raitiovaunu oli niin designensa kuin siisteydensäkin puolesta ilo silmille!


Puistoilun jälkeen mentiin museokierrokselle Näsilinnaan, jossa toimii Museo Milavida. Museon päänäyttely esittelee Tampereen tehdashistoriaan nivoutuvan Wilhelm Nottbeckin ja hänen perheensä elämää, joka oli yhdistelmä loistokkuutta ja epäonnea. Näyttelyn lastenhuonetta kuvaava alue oli tahattomasti hieman creepy, kun taustaääninä soi ajoittain lasten kikatusta ja soittorasian melodiaa – olen tainnut katsoa vähän liikaa kauhuleffoja. Vaihtuva näyttely Paluu 20-luvulle on esillä 26.2.2021– 13.3.2022 ja siinä kurkistetaan nimensä mukaisesti 1920-luvulle aikaan, jona flapper oli muotia, meikkaaminen yleistyi ja salakapakat kukoistivat. Molemmat näyttelyt olivat mielenkiintoisia, joskin itse koin saavani Paluu 20-luvulle -näyttelystä enemmän irti. Näsilinna rakennuksena oli myös vaikuttava, ja pihalla oli jopa pieni pensaslabyrintti.

Historiapläjäyksen jälkeen mentiin tuulettamaan aivoja ihan vieressä olevalle Tallipihalle. Tallipihan kahvilaan sai jonotella vähän aikaa, mutta se oli vaivan arvoista. Putiikeista ostosteltiin hieman tavaraa mukaan, ja Tallipihan suklaapuodissa piti tietenkin käydä myös.

Tallipihan jälkeen jalat olivat jo muusia, mutta matkan varrella oli vielä Työväenmuseo Werstas, jossa käytiin edellisellä reissulla tsekkaamassa vain höyrykonetta. Nytkään ei jaksettu koluta koko museota läpi, vaan ainoastaan pari näyttelytilaa, joiden jälkeen oli pakko luovuttaa. Werstas on onneksi pääsymaksuton, joten ei haittaa, vaikka koko museota ei saa kerralla koluttua läpi. Museoinnin jälkeen päästiin vihdoin lepuuttamaan jalkoja hotellille (jossa myös rautatieaseman kyyläys jatkui keksimällä pysäköinninvalvojalle etunimi).

Päivällistä varten olimme tehneet pöytävarauksen Ravinteli Huberiin, jossa kävimme itseasiassa myös pari vuotta sitten. Silloin pääruoka oli pettymys, mutta olen onnellinen että uskalsin antaa Huberille toisen mahdollisuuden. Ruoka oli nimittäin aivan loistavaa! Otettiin kaksi alkupalaa jaettavaksi. Pääruoaksi sai valita erilaisista lihoista, kastikkeista ja lisukkeista mieluisan kombon, joten maisteltavaa riitti ja innostuttiin ottamaan jälkkäritkin.


Päivä 3 - torstai

Lähtöpäivältä on vähemmän kuvasatoa, koska silloin pääpaino oli shoppailussa. Käytiin mm. Mokkamestareilla, Koskikeskuksen kaupoissa, Tampereen luontokaupassa, Kehräsaaren putiikeissa ja Sokoksella. Yksi uusista tuttavuuksista oli irtoteetäkin myyvä Koskilinnan kahvikauppa, jossa tuli käytyä ensikertaa ostoksilla.

Ostostelun lomassa palattiin uudelleen ihanaan Pella's cafehen syömään salaattia ja uuniperunaa, sekä jälkkäriksi kakkupalat. Merkittävä osuus tästä päivästä muuten kului myös ihan vain lorvaillessa. Hengailtiin Koskipuistossa, nautittiin ihanasta säästä ja bongailtiin vedestä kaloja sekä yllättäviä tavaroita, joita tyhmät ihmiset ovat veteen heitelleet. Alkuillasta junailtiin takaisin kotiin. Jälleen mieleen jäi roppakaupalla ideoita seuraavaakin Tampereen reissua varten!


Millaisia kesämatkoja on tullut tehtyä? Tai onko Tampereella jokin paikka, jota haluaisit suositella?

sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Summedream ja kaksi muuta jääteeksi sopivaa irtoteetä Demmersiltä

Olen saanut kirittyä hieman teepostausten viivettä kiinni, mutta edelleenkin esittelemättä on teeostoksia viime syksyltä, talvelta ja keväältä. Ajattelin kuitenkin, että kurkataan nyt jonon ohi tälle kesälle hankkimiani jääteeksi sopivia irtoteitä vielä kun ne ovat ajankohtaisia. Nämä kaikki kolme teetä ovat Demmersiltä.

Demmersillä on ihan valmiita pullotettuja jääteitäkin, mutta suosin oikeastaan kaupasta riippumatta itse haudutettavaa teetä. Ai miksi?

  1. Ei turhaa sokeria.
  2. Ei painavan nesteen raahaamista kaupasta kotiin.
  3. Riittoisuus. Ostin esimerkiksi näitä laatuja noin 15 eurolla yhteensä 300 g ja ne tulevat riittämään kymmeniin litroihin valmista jääteetä. Teestä voi myös aina kokeilla tehdä toisen haudutuksen.


Summerdream
Summerdreamin pohjana toimii mustien teelaatujen sekoitus, ja se on maustettu ananaksella, mangolla, kehäkukalla, ruusun terälehdillä, malvalla sekä ananaksen ja mangon aromeilla. Tämä on minun makuuni sellainen geneerinen hedelmätee, joka on ihan jees kuumana, mutta parhaimmillaan nimenomaan jääteenä. Summerdream on hedelmäisen makea ja mango sekä ananas maistuvat selkeästi. Tee on nimensä mukaisesti ihanan kesäinen ja suloinen.


Tropic Green
Tropic Green on kolmikon ainoa, jossa pohjana on vihreä tee. Sencha on maustettu mangolla, omenalla, ruusunnupuilla, auringonkukilla sekä vadelman ja granaattiomenan aromeilla. Söpöjen nuppusten ansiosta tämä tee on huikean kaunis! Tropic Greenissä maistuu selvästi omenan tuoma kirpeys ja hapokkuus, jota muut maut taittavat. Maku on miellyttävä, mutta tämä oli kuitenkin kolmikosta vähiten mieluisin.


Mandarine Grapefruit
Mandarine Grapefruitin pohjana on mustien teelaatujen sekoitus, joka on maustettu ukontulikukalla, sitruksen kuorella, kiinanruusun kukilla, mandariini- ja greippiaromeilla sekä appelsiinin kukilla. Tämä tee on ehdottomasti kolmikon lempparini! Makumaailma on ihanan selkeä ja siinä yhdistyvät hienosti mandariinin makeus ja greipin happamuus. Mandarine Grapefruit on kaikenkaikkiaan tosi herkullinen ja virkistävä.


Kuluuko sinulla jääteetä kesäisin?

sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Kolme maustettua senchaa Teepolulta

Turkulaisen Teepolun tuntevat tietävät, että yritys on keskittynyt maustamattomiin teelaatuihin, jollaisia sieltä löytyy arkiteestä erikoisuuksiin asti. Maustetut teet ovat Teepolulla pienessä roolissa ja sisältävät pääosin klassisia makuja, kuten paahdettua riisiä.

Viime kesänä Teepolun maustettujen laatujen valikoima täydentyi kolmen senchan kolpalla, jotka tarttuivat silloin kotiinviemisiksi Turun lomamatkalta. Kolmikon makuina ovat Satsuma, Yuzu ja Sakura, joista kahta ensimmäistä löytyy edelleen Teepolun valikoimasta. Näitä teelaatuja ei ole maustettu millään aromeilla, vaan aidoilla hedelmillä ja kukilla.


Satsuma sencha
Satsuma sencha sisältää nimensä mukasesti japanilaista vihreää senchaa sekä runsaasti kuivattua satsumaa  ei mitään muuta. Tiesitkö muuten, että satsuma on tullut länsimaille tutuksi nimenomaan Japanin kautta, jossa se on saanut nimensä Kyushun saarella Etelä-Japanissa sijaitsevalta Satsuman alueelta? En aiemmin ajatellut satsumaa erityisen japanilaiseksi jutuksi, mutta tokihan nimi kuulostaa nyt varsin japanilaiselta kun sen tietää. Teeharrastuksen myötä oppii välillä tämmöistä jännää nippelitietoa!

Satsuma senchaa olemme maistelleet kylmähaudutettuna jääteenä ja sellaisena se on ollut verraton hellejuoma. Senchan pehmeys ja satsuman kirpeä makeus toimivat loistavasti yhdessä. Valmiissa teessä on selkeästi erottuva raikas ja virkistävä aidon hedelmän maku. Samoista lehdistä saa myös toisen haudutuksen, joskin siinä satsuman maku jää vienommaksi.


Yuzu sencha
Yuzu on alunperin kiinalainen sitrushedelmä, jota käytetään yleisesti Etelä-Koreassa, Japanissa ja Kiinassa. En ollut tätä ennen maistanut yuzua, jos ei nyt lasketa joidenkin limppareiden esanssisia yritelmiä, joten tämä oli minulle ensitutustuminen aitoon yuzuun. Yuzu sencha on senchaa maustettuna yuzun kuoren ja hedelmälihan paloilla.

Tätäkin kokeilimme kylmähaudutettuna jääteenä, jollaisena se oli todella raikas ja hedelmän maku oli selkeästi erottuva. Yuzun maku tuo mieleeni sitruunan ja mangon yhdistelmän. Tästä herkullisesta teestä onnistuu myös toinen haudutus erinomaisesti, sillä isompina paloina oleva yuzu pysyy hyvin mukana. Yuzu sencha on tämän kolmikon ehditon suosikkini!


Sakura sencha
Sakura sencha noudattaa kolmikon yksinkertaista reseptiikkaa sisältäen japanilaista senchaa sekä kirsikankukkia. Tämä on sarjan ainoa tee, jota ei ole enää saatavilla Teepolun valikoimassa.

Sakura senchassa on kuivana makeismainen kirsikankukkien tuoksu. Tätä teetä olemme tehneet lämminhaudutuksella, joka sopii laadulle todella hyvin. Lopputulos on makea, pehmeä sekä herkän kukkainen. Minulle tuoksu toi myös etäisesti mieleen jonkin makean leivonnaisen taikinan. Kerrassaan suloinen tämäkin!

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Kesäkuun parhaat 2020



Itse uutettu jäätee irtoteestä
Aitoa irtoteestä tehtyä jääteetä ei voita mikään! Jääteetä onkin kulunut tasaiseen tahtiin jokaisena paahtavana hellepäivänä. Demmer's Teehausin Summer Dream kului juuri tällä viikolla loppuun ja sen lisäksi olen suosinut jääteessä Vapriikin Dracula-näyttelystä viime kesänä ostettua mustaa verigreippiteetä ja Veiströmin Tampere-teetä. Meillä on jääteetä varten Harion haudutuspullo, mutta jääteen kylmähauduttaminenhan onnistuu varsin hyvin myös perinteisemmällä tilavasihtisellä lasisella tai keraamisella teekannulla.


Uusi luomiväripaletti
Oivalsin loppukeväästä, että omistin vain yhden luomiväripaletin, joka sekin on jo lähes viisi vuotta vanha. Lisäksi minulla on yksi duo-luomiväri ja kaksi yhden värin nappia. Aloin kuumeisesti metsästämään kivaa palettia internetin uumenista, mutta lopulta etsintä eskaloitui siihen, että lampsin kiireisen työviikon jälkeen tylsästi Prismaan ja ostin Makeup Revolutionin Flawless -paletin. Myönnettäköön, että laatu ei ole ihan jokaisen värin kohdalla täysi kymppi, mutta olen saanut tällä kuitenkin aikaan monta kivaa lookia. Alle 15 eurolla tässä pääsee testailemaan monia värejä, jonka pohjalta onkin varmasti jatkossa helpompi miettiä, mihin arvokkaampaan palettiin investoisi. Voisin tehdä tästä paletista vielä erillisen postauksen, jos teitä kiinnostelee?


Juhannus mökillä
Aleksin työvuorot sattuivat niin kivasti, että päästiin viettämään juhannusta mökille. En varsinaisesti ole mikään mökki-ihminen, sillä hyttysallergian vuoksi mökkeilyyn tarvitsee alkaa valmistautumaan noin viikkoa ennen, mikä vie asiasta ehkä vähän hohtoa. Seura oli kuitenkin mukavaa ja paikalla oli myös kaksi pörröistä tassuterapeuttia ilahduttamassa. Suosikkipaikkani mökiltä lienee laituri. En välitä uimisesta, mutta kaloja ja muita eläimiä on hauska seurata.


Uudet kesävaatteet
Kesä ja kuumuus jotenkin yllättävät aina. Havahduin tänäkin vuonna siihen, ettei kaapistani löydy riittävän monipuolista valikoimaa kesävaatteita. Olen viime vuosina karsinut runsaasti vaatteita pois, mutta en ole ostanut kovinkaan paljoa tilalle. Uskaltauduin eilen junailemaan Helsinkiin, jossa kierreltiin kauppoja ja käytiin kahvittelemassa ystävän kanssa. Löysin Indiskasta rennon mustan arkimekon ja pitkän mustan hameen. Pitkiä hameita minulla ei ole ollut vuosikausiin yhtäkään, joten se oli erittäin tervetullut lisä. Aiemmin tässä kuussa löysin myös Gina Tricotista synkövaatekaappiin sopivan printtipaidan. Haaveilen vielä löytäväni tyyliini sopivia kuosillisia vaatteita, kuten rennon kukkamekon tai vastaavan.


Hyvät aamiaiset
Olen pyrkinyt jo pitkään panostamaan siihen, että syön järkevän aamiaisen, mutta huomasin, että olen ollut sen kanssa hieman liikaa kaavoihin kangistunut. Kesäkuussa yritinkin siis panostaa hauskoihin, mutta terveellisiin aamiaisiin. Olen nauttinut mm. herneistä, maustamattomasta jogurtista ja erilaisista mysleistä.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Kaksi matkamuistoteetä vertailussa - Dracula-tee ja Tallipihan tee

Hei vaan ja toivottavasti kaikilla teillä oli mukava juhannus! Oma juhannukseni kului mökillä hyvää ruokaa syöden ja mukavasta seurasta nauttien. Odottelen kovasti myös kesälomaani, jonka vietän kahdessa pätkässä heinä-elokuussa. Pientä reissuakin pitäisi nyt alkaa suunnittelemaan lomaa varten. Viime vuonna teimme kesälomamatkan Tampereelle ja nyt pureudutaankin terävillä kulmahampailla loppuihin kyseisen reissun teeostoksiin.

Käynti Tampereella ajoittui täydellisesti, sillä Dracula - Vampyyrit Vapriikissa -näyttely oli silloin viimeisiä viikkoja nähtävillä. Kävin näyttelyssä ihan kreivin aikaan (;D), koska Vapriikin matkamuistopuodin hyllyllä oli jäljellä yksi ainoa Dracula-teemainen tee. Toinen matkamuistotee löytyi Tallipihan suloisesta Suklaapuodista, jossa herkkuvalikoima on vertaansa vailla.


Tallipihan teessä pohjana on musta teesekoitus, joka on maustettu bergamottiöljyllä, Madagaskarin vaniljalla ja Italian applesiinilla (aromi). Kuulostaa hyvältä, eikö? Kyseessä on Demmer's Teehausin tekemä sekoitus - sen on pakko siis myös maistua herkulliselta, niinhän?

Lupaavasta etiketistä huolimatta tämä tee tuotti pettymyksen. Vaniljaa, appelsiinia ja bergamottia tästä teestä sai todenteolla etsiä ja tee maistui lähinnä vain todella tasapainoiselta mustan teen sekoitukselta. Demmer'sin teet ovat lähtökohtaisesti aina olleet hyviä ja maustetuissa laaduissa on ollut selkeä maku, joten veikkailen, että tässä kyseisessä paketissa oli jotain mennyt pieleen tuotannossa tai säilytyksessä. Ostohetkellä teellä oli kuitenkin päiväystä jäljellä yli kaksi vuotta ja se pääsi heti maisteltavaksi viime kesänä reissun jälkeen, joten aromien olisi kyllä pitänyt olla tallella. Loppuun tämä tulee kuitenkin käytettyä, siitä ei onneksi ole huolta! Pitänee seuraavalla Tampereen reissulla ostaa vielä toinen tällainen, josko sitten olisi parempi tuuri.


Dracula - Vampyyrit Vapriikissa -tee taas ylitti kaikki odotukseni. Synkiökotiin täydellisesti sopiva pussi kätkee sisäänsä teemaan sopivan veriappelsiiniteen. Sen pohjana toimii musta Ceylon, joka on maustettu appelsiininkuorella, aromeilla sekä värisalforinkukalla.

Tämä todella kaunis tee myös maistuu hyvältä. Kokeilin sitä ensin jääteenä kesähelteillä, ja siinä se toimi mahtavasti. Janojuomasta tuli upean täyteläinen ja raikas ja siitä tuli selkeästi esille veriappelsiinista tuttu hapokkuus. Dracula-tee toimi kuitenkin myös hyvin syksyllä kuumana juomana. Lämpimänä veriappelsiinin maku on hieman pehmeämpi. 6/5.

Juuri tätä teetä tällä pakkauksella ei ole saatavilla missään enään, mutta muutkin mustat veriappelsiinilla maustetut teet ovat varmasti loistava tärppi hellesään jääteeksi.


Oletko joskus ostanut reissulta matkamuistoteetä?

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Black Velvet ja muut Nordqvistin Hot & Cold -sarjan uutuudet

Esittelin teille vuosi sitten innoissani Nordqvistin upouuden Hot & Cold -teetuoteperheen, joka on saanut tänä keväänä lisäystä peräti kolmella uudella maulla! Kaikki viime vuonna lanseeratut sarjan teet löytyvät edelleen kaupoista, joten tuoteperhe on siis jo aika mukavan kokoinen. Uutuusmaut sujahtivat erittäin nopeasti ostoskoriin, kun äkkäsin ne Citymarketissa, mutta näitä löytyy käsittääkseni myös S-ryhmän kaupoista. Uutuuskolmikon muodostavat valkoinen tee, rooibos ja hedelmähauduke.


Hot & Cold -sarjan pyramiditeepussit on erityisesti tehty sekä lämpimiin että kylmiin juomiin sopiviksi, vaikka tokihan mistä tahansa teestä voi tehdä jääteetä. Näillä pyramidipussilla tehty jäätee hautuu valmiiksi noin 10 minuutissa. Olen kokaillut näitä pelkästään kylminä, sillä minulle nämä ovat ensisijaisesti jääteetä varten – kuumiin juomiin sopivia teelaatuja kun on kaappi pullollaan.

Pakkaussuunnittelu jatkaa näissä uusissa mauissakin Hot & Cold -tuoteperheestä jo aiemmin tutuksi tullutta leikkisää linjaa ja koko tuote on kierrätettävissä pahviin, muoviin ja biojätteeseen. Lisäksi Rooibos Spritzillä ja valkoista teetä sisältävällä Sunny Peachilla on molemmilla Rainforest Alliance -sertifikaatti.


Rooibos Spriz sisältää rooibosta, appelsiinia ja luontaista appelsiiniaromia. Maku on pirteä ja pehmeä, aivan kuten tältä makuyhdistelmältä saattaakin odottaa.

Sunny Peach -maussa pohjana on valkoinen tee, joka on maustettu mansikalla, mansikka-aromilla ja luontaisella persikka-aromilla. Tämä tee maistuu iloisen pirteältä ja makealta ja muistutti minua jostakin Nordqvistin perusvalikoimaan kuuluvasta pussiteestä. Siksi olisinkin kaivannut tältä vähän uniikimpaa ja erottuvampaa makua, mutta hyvää on tämäkin siitä huolimatta.

Black Velvet nousi tästä uutuuskolmikosta suosikikseni. Balck Velvet on sekoitus hibiscusta, luontaista lakritsiaromia, karhunvadelmaa ja luontaisia vadelma- ja karhunvadelma-aromeja. Viime vuonna myyntiin tullut Hot Rosé on tähän verrattuna selvästi makeampi, kun taas tätä kuvailisin kirpeämmäksi. Black Velvetin laatikko oli myös muista tuoteperheenn teelaaduista erottuva pakkauksen kevyesti rock-henkisellä kuvituksella. Löysin laatikon sulkijasta jopa pienen pääkallon!


Joko olet kerennyt testaamaan näitä uutuuksia?

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Markettien viilein teeuutuus - Nordqvistin Hot & Cold

Huh, mikä helle! Minulle riittäisi hyvin muutama aste vilpoisempikin lämpötila. On ihanaa että on kesä, mutta tämä kuumuus on omiaan aiheuttamaan päänsärkyä ja ilmastoahdistusta. Kuumilla keleillä on myös tärkeää pitää huolta nesteytyksestä - varsinkin, jos aikoo viettää koko kesän enimmäkseen mustissa vaatteissa. Siksi meiltä löytyykin nyt lähes koko ajan kylmähaudutettua jääteetä jääkaapista. Pääasiassa meillä tehdään jäätee irtoteestä, mutta keväällä löysin myös yllättävän haastajan pussiteepuolelta.

Nykyään käy todella harvoin niin, että innostuisin oikein kunnolla jostain pussiteestä tai -haudukkeesta. Olen niin vahvasti irtoteen ystävä niin kotona kuin työpaikallakin. Tänä keväänä kuitenkin ihan tavallisen ruokakaupankin teevalikoima pääsi yllättämään positiivisesti uutuuksillaan. Heti kun näin nämä Nordqvistin Hot & Cold -pyramiditeesarjan teet ja haudukkeet, tiesin että niitä on päästävä maistamaan.


Sarjaan kuuluu oikeasti neljä erilaista teetä, joista kolmea ostin heti innoissani. Neljännen aromiltaan lapsangia muistuttavan teen avomies kotiutti hieman myöhemmin meille, mutta sitä en ole maistanut. Tervaiset maut teessä kun eivät ole niitä lemppareitani. Keskitytään nyt tässä postauksessa siis vain sarjan Matcha Mojito, Hot Rose ja Green Colada -makuihin.

Kun irtoteestä tehdään kylmähaudutuksella jääteetä, on haudutusaika jääkaapissa useita tunteja - mielellään yön yli. Hot & Cold -sarjan teet taas valmistuvat kylmähaudutuksella noin 10 minuutissa. Näitä pussiteitä onkin tullut käytettyä etenkin niissä tilanteissa, kun tekee mieli jääteetä, mutta ei ole tajunnut laittaa kannua jääkaappiin aiemmin.


Tämän kolmikon ehdoton lempparini oli pirteän raikas Matcha Mojito. Tässä teessä tuli selkeästi esille lime, jota minttu ja matcha komppaavat taustalla. Matcha Mojitossa nimestään huolimatta pääroolissa on vihreä tee, jolle matcha antaa hieman lisäpotkua. Tässä teessä kaikki oli mielestäni hyvin balanssissa. Yhdestä pussista riitti hyvin makua kolmeenkin kylmähaudutukseen 2 dl lasilla.

Hyvinä kakkosina Matcha Mojiton jälkeen perässä tulevat Pina Colada ja Hot Rose. En osaa päättää, kumpi niistä olisi parempi. Pina Colada on vihreää teetä maustettuna ananaksella ja kookoksella. Se on huomattavasti makeampi kuin Matcha Mojito, varsinainen herkkutee. Hot Rose taas on hieman kevyempi makuprofiililtaan. Se on myös poppoon ainoa yrttihauduke, jossa on hibiskusta, omenaa, inkivääriä ja ruusunterälehtiä. Maku on hieman mehumainen ja lämmin inkivääri tuo siihen vähän potkua.

Kokonaisuuden kruunaa vielä se, että teenä näissä on käytetty Rainforest Alliance -sertifioitua teetä, pakkauksen kartonkiosuus on valmistettu kierrätysmateriaalista ja koko komeus sisältöineen on kierrätettävissä käytön jälkeen. Pyramidipussitkin ovat valmistettu biohajoavasta materiaalista, joten ne voi laittaa biojätteeseen ja pakkauksen sisällä oleva muovipussi kierrätetään muovijätteeseen. Jes!


Kuuluuko jäätee sinun kesääsi?

torstai 26. heinäkuuta 2018

Ama_te luomujäätee testissä / Jääteekesä

En käy usein Herkussa ostoksilla, mutta välillä siellä tulee seikkailtua. Teevalikoima ja namit kiinnostelee erityisesti ja välillä tulee ihmeteltyä ihan vaan jotain hauskan näköisiä makaronejakin. Tänä kesänä sinne tuli mentyä tutkimaan myös jääteevalikoimaa. Valikoimista löytyi kiinnostavaa Demmer'sin jääteetä, mutta päädyin kuitenkin raahaamaan kotiin hetken mielijohteesta luomulaatuisia Ama_te -jääteemakuja.


Peach Elderflower oli aika ihana. Odotin, että se olisi ollut enemmän persikkavoittoinen, mutta selja tuli yllättävän hyvin esille. Seljan maku saattaa olla sellainen, joka vaatii totuttelua jos ei ole ennestään tuttu. Haudutettua vihreää teetä oli tässä 4 % mutta se ei ihan kovin paljoa maistunut.

Mint Lemongrass oli tosi piristävän ja raikkaan makuinen. Pelkäsin tämän muistuttavan purkkaa, kuten joku muu mintun makuinen virvoitusjuoma joskus teki. Maku oli kuitenkin parempi. Vihreää teetä tässä mukana oli melkein 4 %. Itse teen maku jäi kuitenkin aika taka-alalle tässäkin.

Pomegranate ei päässyt suosikkien listalle. Maku oli kyllä juuri niin granaattiomena kuin pitääkin, mutta granaattiomena kun ei ole minulle kovin mieluisa. Granaattiomenasta tykkääville suosittelen tätä! Tässäkin haudutettua vihreää teetä oli 4 %, mutta granaattiomena oli tosi dominoiva maku.

Lemon ginger oli näistä neljästä ehkä mieluisimpia, vaikkakin sitruunan ja inkiväärin tuttu ja turvallinen makupari alkaa olla jo aika nähty. Kovin inkiväärinen maku ei kuitenkaan ollut. Tässäkin oli vajaa 4 % haudutettua vihreää teetä.


Näiden jälkeen luvassa olisi enää yksi jääteepostaus tältä erää. Nyt helteillä on kulunut myös kannuittain itsetehtyä jääteetä, joka on kyllä edelleenkin ehdotonta lemppariani. Enemmän aitoja makuja, vähemmän roskaa ja sokeria ja itse teekin maistuu oikeasti. Valmiit pullotetut jääteet ovat kuitenkin ihan kiva vaihtoehto esim. piknikille tai muuten reissuun mukaan, jos ei ole tajunnut ottaa kotoa omaa jääteetä mukaan.


Suositko sinä itsetehtyä vai valmiiksi pullossa olevaa jääteetä?

torstai 20. heinäkuuta 2017

3 x ohjeet hyvään jääteehen

Postaus jääteestä on ollut pitkään luonnoksena, kun olen odotellut kunnon kesähelteitä. Oikukkaista keleistä huolimatta ainakin täällä on tullut kuitenkin juotua itse tehtyä jääteetä useammankin kerran viikossa. Ajattelinkin nyt kertoa teille omat ohjeeni hyvään jääteehen!

  1. Kokeile kylmähaudutusta. Kylmähaudutuksella teetä on vaikea kitkeröittää, joten onnistuminen on taattu! Mittaa teenlehdet tilavaan sihtiin normaaliin tapaan ja laita kannuun, kaada kannu täyteen kylmää vettä ja laita jääkaappiin yön yli tai työpäivän ajaksi. Usein jäätee alkaa kuitenkin olemaan hyvää jo 3-4 tunnin hauduttamisen jälkeen! Kuvan lasissa on lempparini Demmersin Pink Summer kylmähaudutettuna.
  2. Mistä tahansa teestä voi tehdä jääteetä. Tai no ei ihan mistä tahansa, genmaicha ("popcornitee") olisi jääteenä aika outo. Kokeilemalla löydät omat suosikkisi. Helpoiten lähestyttäviä ovat varmastikin hedelmillä ja marjoilla maustetut teet. Omaan makuuni sopivat parhaiten vihreät hedelmillä maustetut teet. Täksi kesäksi Demmersiltä ostamistani laaduista suosikkini on pirteä Pink Summer, jossa on greippiä ja rosepippuria. Hyvänä kakkosena on kaunis ja hedelmäinen Green Diamond ja kolmantena mansikalla ja vaniljalla maustettu Happy Hour.
  3. Makeuta tarvittaessa. Kaupan jääteet ovat usein hyvin sokerisia. Minäkin olen tosi perso makealle, mutta teeni nautin yleensä ilman mitään makeutusta. Esimerkiksi Pink Summer on ihanan raikasta ilman sokeria. Green Diamondiin saatan välillä laittaa kannulliseen ruokalusikallisen. Kokeile myös muita makeuttajia kuten aromikkaampaa ruoko- tai fariinisokeria tai hunajaa.

Mitkä ovat sinun vinkkisi täydelliseen jääteehen? Entä mitä tykkäsitte ylipäätään tämmöisestä how to -tyyppisestä teepostauksesta?

Translation:
Summer here in Finland has not been as warm as it could have. However I have been drinking lots of ice tea and I now want to share you some tips!
  1. Try cold brewing. Cold brewing is easier because you cant spoil the tea by making it too bitter. Just measure tea leafs to the strainer as usually and then add cold water and put the teapot in fridge. You can keep it there over night or during your work day but tea is actually ready after 3-4 hours! 

  2. You can use any tea for ice tea. Well, i guess that genmaicha would be really weird as ice tea but you got the point. You just have to find what is best for you. My favourites are fruity flavoured green teas. For this summer I bought from Demmers three kinds of tea. Pink Summer is my favourite, it has grape and rose pepper. Second place is for beautiful and fruity Green Diamond third is Happy Hour flavoured with vanilla and strawberry.

  3. Add sweetening if needed. Ready made ice teas are usually very sugary. Also I have a sweet tooth but usually I drink tea without any sweetening. For an example Pink Summer is perfect just like that but to Green Diamond I may add a table spoon of sugar per teapot. You also can try more aromatic sugars like cane sugar or brown sugar or honey.