Sivut

lauantai 25. maaliskuuta 2023

Talvinen Tampere

Tampere, kuten varmaan 99 % Suomen kaupungeista, on parhaimmillaan kesällä. Maaliskuun alussa tehtiin sinne kuitenkin puolison kanssa reissu yhden yön miniloman merkeissä. Silloin kunnon pakkaset olivat jo väistyneet, mutta keli oli kuitenkin vielä talvinen ja kadut liukkaita.

Koska tiedettiin, ettei sää salli vielä puistoissa istuskelua ja muuta ulkoilmasta nauttimista, haluttiin erityisesti panostaa viihtyisään hotelliin. Buukattiin siis huone Solo Sokos Hotel Tornista. Emme olleet aiemmin käyneet siellä ja paikka osoittautui tosi kivaksi. Hotelli oli moderni ja konseptoitu sijaintinsa mukaan ja tunnelma oli viihtyisä. Mainittakoon jo tässä kohtaa myös, että aamiainen oli keliaakikon näkökulmasta loistava! Oli ihanaa, kun kerrankin puolisolla ei tarvinnut aamiaisella olla sellaista oloa, että joutuu jäämään jostain paitsi.

Tampereelle saavuttuamme jätettiin tavarat hotelliin ja mentiin ensitöiksemme herkuttelemaan Pellasiin. Heillä on peräti sertifikaatti gluteenittoman palvelun taitamisesta ja mainio valikoima, joten Pellas on nykyään yksi vakiopaikoistamme Tampereella.

Seuraavaksi ohjelmassa oli museokäynti. Museoiden osalta meillä oli hieman huonoa tuuria. Saimme päätettyä museokohteen vasta matkalla junassa, jolloin huomaamatta jäivät aukioloajat. Yli puolet matkasta Hiekan taidemuseolle oli jo taitettu, kun tajusimme että paikka aukeaa vasta reilun kahden tunnin päästä. Mutta ei se mitään – olimme jo sopivasti Tallipihan suunnalla, joten poikkesimme siellä ostoksilla. Kakkosvaihtoehtona museoista oli Vakoilumuseo, jonne menimme Tallipihan jälkeen. Se ei kuitenkaan ollut ihan meidän juttu. Luemme yleensä museoissa aika tunnollisesti kaikki plakaatit, mutta Vakoilumuseossa tekstin määrä oli us-ko-ma-ton. Siellä ei myöskään saanut ottaa kuvia, mikä ei ole järin nykyiaikaista, mutta tavallaan sopii Vakoilumuseon teemaan.

Museosta suuntasimme parin kaupan kautta hotellille huilimaan ja sitten meillä oli pöytävaraus meidän ikisuosikkiin eli Ravinteli Huberiin. Viimeksi siellä oli jouduttu muokkaamaan joitain ruokia gluteenittomaksi, mutta nyt kaikki tilaamamme taisi olla jo valmiiksi gluteenitonta. Niin huippu juttu! Etenkin alkupalat eli tartar ja myskikurpitsa ihastutivat kovasti. Herkullisen illallisen jälkeen oli luvassa vielä rentouttavaa kylpemistä Lushin kylpypommien kera.

Seuraavana päivänä syötiin aamiainen, valmistauduttiin päivään, luovutettiin huone ja suunnattiin kaupungille. Tämä lähtöpäivä vietettiin lähinnä ostostellen. Käytiin tietenkin Tampereen luontokaupassa ja Indiskasta löysin kauniin mekon ja Kehränsaaren Käsityökaupasta ostin Talisan Kuppikissa-korvikset, joita olin verkosta tiiraillut jo ainakin vuoden. Pizzalla käytiin Napolissa ja sen jälkeen vielä herkulliset jälkiruokalatet Mokkamestareilta. Laten makuna oli rosmariini-vanilja ja kyseessä oli talon oma makusiirappi, joten oli tosi kiva että tämmöinenkin kokemus sattui kohdalle. Sitten haettiinkin laukut ja suunnattiin junalle.

Alla olevassa kuvassa näkyy muutamat poiminnat ostoksista. Pakko muuten tuoksuintoilijana hehkuttaa teille Luontokaupasta ostettua Osmian Rahkasammal -huonetuoksua, joka puuttuu kuvasta. Tuoksussa on aistittavissa hentoa savuisuutta joka yhdistyy metsäiseen vehreään raikkauteen.

Vaikka keli oli vielä aika talvinen, niin reissu oli silti tosi mukava, rentouttava ja onnistunut. Tämä matka oli meidän molempien joululahja toiselle, kun ei joulukuussa koronan vuoksi saatu aikaan mitään fyysisten lahjojen ostamista. Hirmuisen kiva lahjakonsepti ja tätä tullaan varmaan hyödyntämään jatkossakin, jos konkreettisia lahjatoiveita on vaikea keksiä.

perjantai 10. maaliskuuta 2023

Marie Antoinette ja kaksi muuta teetä Skafferista

Heips! Miten siellä menee? Alunperin meinasin tänään kertoilla teille viimeviikkoisesta Tampereen matkasta, mutta se saa odotella vielä ensi viikkoon. Tänään sattui nimittäin olemaan enemmän innostusta teeturinoille.

Nyt on tunnustettava, että meidän keittiön molemmat viralliset teehyllyt ovat ääriään myöten täynnä. Lisää ei siis passaa ostaa vähään aikaan. Positiivista on kuitenkin se, että muutamat viimeisimmät teeostokset ovat edelleen esittelemättä, joten teepostaukset eivät varmaan tämän epätoivoisen ostolakon aikana kerkeä loppumaan.

Tällä kertaa tutustutaan heinäkuussa Skafferista ostamiini teelaatuihin. Esittelen nyt niistä kolme, sillä neljäs on blogissa jo moneen kertaan vilahtanut Laventeli Earl Grey. Tuota Earl Greyta lukuunottamatta en ollut suunnitellut Skafferin vierailulleni ostoslistaa, joten valitsin nämä teet ihan fiilispohjalta. Ja hyvin valitsinkin – tykästyin nimittäin näistä ihan jokaiseen kovasti.


Mustikka & karpalo

Tässä teessä on pohjana mustaa teetä Sri Lankasta ja Kiinasta. Mukana on myös kokonaisia mustikoita sekä karpalon paloja ja kerma-aromia. Välillä marjateet tehdään pelkillä aromeilla mikä on tylsää, mutta tämä Mustikka & karpalo tosiaan sisältää ihan aitoja marjoja. Sen huomaa myös maussa. Tämä on aivan ihanaa ja varmasti ostan toistekin! Pieni kerman vivahde kruunaa kaiken tehden kokonaisuudesta jälkiruokamaisen.

Söderblandning

Kuvankaunis Söderblandning sisältää mustaa teetä, papaijaa, kermaista vaniljaa, ruusun terälehtiä sekä ruiskaunokkia ja kehäkukkaa. Maussa on kukkaisuutta, mutta ensisijaisesti tämä on suloisesti vaniljalla taitettu musta hedelmätee. Söderblandning on mielestäni poikkeuksellisen hyvä hedelmäisten teelaatujen kategoriassaan. Papaijaa on teessä aika harvoin ainoana hedelmänä, vaan useimmiten kyseessä on muutaman hedelmän sekoitus, joten kiva tällä kertaa kokea papaija puhtaampana makuna.

Marie Antoinette

Marie Antoinette on sekoitus valkoista ja vihreää kiinalaista teetä (China Sencha, Lung Ching, Yunnan Green, Pai Mu Tan) ja mausteena siinä ovat ruusunnuput sekä vadelman ja punaherukan palat. Haudutettu tee on lempeän makea sekä kepeän kukkainen ja marjainen. Koska mukana on valkoistakin teetä, on Marie Antoinetten maku hennompi, mutta ehkä juuri sen vuoksi se on kovin kivaa vaihtelua raskaamman makuisiin laatuihin nähden.



Mikä näistä laaduista olisi oma suosikkisi?


Bonuksena tietoisku kivistä, olkaapa hyvä:

Kuvaan on koristeeksi valikoitunut neljä kiveä, jotka ovat sukua toisilleen, koska ne kaikki ovat kvartsin muunnoksia. Vasemmanpuoleisena on varmaan kaikille tuttu ametistin kidekärki ja sen vieressä on kauniin läpikuultava kellertävä sitriini, jollaiseksi ametisti muuttuu aikojen saatossa lämmön vaikutuksesta. Kolmantena on ametriini, jossa on puolet ametistia ja puolet sitriiniä. Neljänteä on teollisesti lämpökäsitelty sitriini, joka on siis louhittu ametistina ja sen jälkeen muokattu kuumentamalla.

lauantai 4. maaliskuuta 2023

Helmikuun parhaat 2023

Heippahei ja toivottavasti viikonloppusi on ihana! Minulla on ollut tämä viikko lomaa, ja se on kyllä taas kerran tullut tarpeeseen. Suurimman osan lomasta olen nauttinut yksinkertaisista asioista, kuten ilman herätystä nousemisesta, hyvistä aamupaloista sekä vapaudesta tehdä hyödyllisiä ja vähemmän hyödyllisiä asioita ihan oman fiiliksen mukaan. Lisäksi eilen kotiuduttiin yhden yön mittaiselta Tampereen reissulta. Ei kummiskaan vielä mennä sen suuremmin maaliskuun kuulumisiin, vaan kurkataan nyt vielä helmikuun kohokohdat.

Yin jooga ja aromadiffuuseri

Kävin helmikuun alkupuolella joogatunnilla, jossa tehtiin hidastempoista ja kroppaa avaavaa yin joogaa kynttilänvalossa. Ympäri joogasalia oli myös diffuusereita tupruttamassa ihanan tuoksuista vesihöyryä. Tunti oli tosi rentoutava. Lisäksi nyt innostuttaa entistä enemmän hankkia oma diffuuseri.

Outopodcastin uudet jaksot

Listailin viime vuoden syyskuussa suosikkipodcasteja Yleltä. Niistä ykköslempparini on Outopodcast, josta tuli nyt helmikuussa uusi tuotantokausi. Uudella tuottiksella keskitytään outoihin olentoihin. Jaksojen otsikoita selatessani huomasin ensin harmistuvani, kun siellä vilahteli paikoin koluttuja teemoja, kuten vampyyrit ja noidat. Jaksojen sisältö yllätti silti positiivisesti, koska lähes kaikki tarinat olivat minulle entuudestaan vieraita.

Lyhyemmät työviikot maaliskuussa

Minulla on ollut tosi intensiivinen alkuvuosi töissä ja useampi lomarahavapaa käyttämättä. Meillä käyttämättömät lomarahavapaat vähentävät seuraavalla lomakaudella vapaapäiviksi vaihdettavissa olevan lomarahan määrää. Helmikuussa minulla muotoutui mielessä näihin molempiin tilanteisiin ratkaisu; käytän lomarahavapaita siihen, että teen maaliskuussa vain nelipäiväistä työviikkoa. Alkuvuoden ajan on ollut lähes poikkeuksetta tuntunut siltä, että viikonloput loppuvat kesken, joten odotan innolla josko tilapäisesti lyhyempi työviikko auttaa siihen ja ennättäisin tekemään vapaa-ajalla kaikenlaista to do -listalla olevaa.

Aleksin synttärit

Helmikuussa vietettiin Aleksin syntymäpäivää nepalilaisen ruoan ja tekemäni mokkapalatäytekakun merkeissä. Lahjaksi hän sai minulta lahjakortin kasvohoitoon sekä gluteenittomia lakuja. Tein myös tavattoman söpön kortin.

-1,0 kg (-2,4 kg vuoden alusta) 

Kalorilaskenta jatkui helmikuussakin kivalla tasan kilon pudotuksella ja vuodenvaihteesta muutosta on nyt melkein kaksi ja puoli kiloa. Yay!


Miten sinun helmikuusi sujui?