Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävät. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. lokakuuta 2024

Halloween-kalenteri 2024 | 10: Secret Pumpkin

Tänä vuonna pidimme jo neljättä kertaa muutaman blogikaverin kesken Secret Pumpkin -lahjavaihdon! Mukana olivat tuttuun tapaan Dekadentti Irvikissa (Arsenikkia aamutuimaan) Eni (Keep Changing Colours), TiiaVee (Sweet Pandemonium) ja Hiidenneito (Hiidentupa).

Secret Pumpkinin idea on sama kuin Secret Santassa, eli jokaiselle osallistujalle on arvottu muiden osallistujien joukosta henkilö, jolle hankkia lahja ennalta sovitulla budjetilla. Kaikki kirjoittivat myös itsestään pienen esittelyn. Siinä sai kertoa, millaiset asiat ja tavarat kiinnostavat juuri nyt ja sai myös mainita, jos on jotain inhokkeja – esim. itse kerroin, etten pidä jasmiinin tuoksusta tai punaisesta väristä. Lahjat pyritään toimittamaan vastaanottajille niin, ettei lähettäjä paljastu. Kun kaikki olivat saaneet paketin Salaiselta Kurpitsalta, kokoonnuimme videopuheluun avaamaan paketit ja arvuuttelemaan keneltä kunkin lahja on.

Minttua, laventelia ja lepakoita

Olen joka vuosi yhtä huono arvuuttelemaan, keneltä saamani paketti on peräisin. Sain tänä(kin) vuonna ihanan lahjan, jonka antajana oli tällä kertaa Dekadentti Irvikissa. Teemallisesti näen paketissa kaksi aspektia – noituuden sekä hautausmaat.

Sain kauniin lasipurkin täynnä kuivattua minttua sekä pussillisen laventelia, jotka ovat molemmat lempiyrttejäni. Pakettiin kuului myös paperisia serviettejä, joiden murattipainatus muistutti minua Highgaten Cemeterysta, jossa kasvoi paikoin valtavia murattipeittoja. Mukana oli lisäksi monta askartelujuttua – puinen arkku, raidallista washi-teippiä, kasviaiheisia paperitarroja sekä puisia lepakkojen ja hautakivien muotoisia koristeita. Kerrassaan lumoava setti. Kiitos vielä kerran! 😊 

Secret pumpkin -lahja; yrttejä ja askartelutarvikkeita


Cottagecoren inspiroimana

Sain tänä vuonna lahjottavakseni Hiidenneidon. Hän oli ilmoittanut inspiroivaksi mm. cottagecoren, joka taas inspiroi minua kun mietin tätä lahjaa. Lontoon matka oli sopivasti tuloillaan, joten etsin sopivia juttuja myös sieltä. Lontoosta löytyi kurpitsan muotoinen puinen sisustuslautanen sekä ripustettava koristekummitus. Kotimaasta löytyi lisäksi sieniaiheinen keittiöpyyhe, joka sopi minusta cottagecoreen niiiin hyvin! Lisäksi halusin antaa syksyiseen hyggeilyyn sopivia herkkuja; Karkki vai kepponen -suklaapatukoita sekä pienen pullon makusiirappia.

Cottagecore-henkinen Secret Pumpkin -lahja pöydällä esiteltynä

sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Elo- ja syyskuun parhaat 2024

Reilun viikon kuluttua, maanantaina 7.10., avaamme halloween-kalenterin ensimmäisen luukun! Sitä ennen kuitenkin vielä kuukauden parhaat jutut. Koska elokuun koostepostaus jäi välistä, tässä on nyt mukana asioita sekä elo- että syyskuulta. Kahteen kuukauteen on toki mahtunut paljon muutakin, mutta pidän tämän nyt tiiviinä.

Kollaasi elo-syyskuun kuvista

John Howen taidenäyttely

Koko kesän fantasianörttejä liikututtanut John Howen taidenäyttely Tampere-talolla oli tuli päätökseensä elokuun puolivälin kieppeillä. Elokuussa kerkesin viimein itsekin ihastelemaan teoksia sinne.

John Howe on parhaiten tunnettu Tolkienin Keskimaahan sijoituvista kuvituksistaan, mutta hän on tehnyt myös paljon muuta fantasia- ja historia-aiheista taidetta. Valmiiden teosten lisäksi näyttelyssä esillä oli myös luonnoksia, jotka ilahduttivat kovasti tällaista harrastetaiteilijaa. Oli mahtavaa nähdä pieniä palaisa Howen kaltaisen huipputekijän prosessista. Valmiissa teoksissa minua kiehtoivat yksityiskohdat, valot ja varjot sekä ylipäätään se, miten Howe käyttää vesivärejä ja mustetta yhdessä.

Kirppispöytä

Turhan romppeen myyminen kirpparilla oli tehtävälistallani pitkään ja elokussa viimein pidin viikon verran myyntipöytää. Käteen jäi ihan kiva summa rahaa, mutta niin myös paljon myymättä jääneitä vaatteita. Osan taidan vain antaa pois ja loppuja kokeilen ehkä vielä uudelle kirppiskierrokselle. Kavereiden kanssa voisi olla hauska kokeilla myös jonkun kotona tapahtuvaa vaatteiden vaihto-/kirppis-konseptia.

Lontoo!

Elo-syyskuun vaihteessa vietin viikon verran Lontoossa ystäväni S:n luona. S otti muutaman vapaapäivän, joten ehdimme sitten yhdessä vaikka ja minne. Tekemisistämme poimintoina mm.:

  • Halloween-shoppailua
  • Opastettu kierros Lontoon aavetarinoita kuunnellen
  • Opastettu kierros British Museumissa
  • Liisa ihmemaassa -teemainen iltapäivätee
  • Highgaten legendaarisen hautausmaan ihastelu

Halloween-kalenterissa tulee olemaan muutama matkan yksityiskohtia käsittelevä luukku, mutta haluatteko sen lisäksi myöhemmin tänä vuonna vielä päiväkirjamaisen postauksen matkasta?

Peli-iltapäivä

Houstasin eilen muutamalle ystävälle peli-iltapäivän luonani. Kodin siivoaminen tällaisia tilaisuuksia varten on aina kivempaa, kuin siivoaminen muuten vain. Syömiset toteutettiin nyyttäreinä, joten pääsin myös leipomaan suloisia kuppikakkuja. Peleinä meillä oli:


Miten sinulla sujuivat elo- ja syyskuu?

sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Kesäkuun parhaat 2024

Kesäkuu oli emotionaalista vuoristorataa. Pro tip kaikille kaikille taloyhtiön kokouksissa käyville, että ei kannata kysellä vieraammilta asukkailta, miksei puoliso päässyt tällä kertaa kokoukseen mukaan. Kohtalaisen noloa oli ilmaista tädille siinä kaikkien kuullen, että aihe on minulle arka. Onneksi kuukausi oli pullollaan myös kivoja juttuja vastapainoksi.

Leffailta

En muista koska olen viimeksi ollut yökyläilemässä jonkun ystävän luona, mutta kesäkuu toi mukanaan kauhuleffaillan Enin luona. Seuraa sohvalla piti myös mitä mainioin kissaherra Roottori. Katsoimme The Shining -minisarjan, aussileffan Talk to Me sekä kotimaisen Pahanhautojan. Oli tosi mukavaa, kiitos molemmille seurasta! <3

Päivä Tampereella

Vietin ihanan päivän Tampereella, säästä huolimatta. Vartti saapumiseni jälkeen alkoi sataa kaatamalla ja sitä jatkui jonkin aikaa, mutta en antanut sen haitata. Nautin kauppahallissa herkullisen lounaan, kävin muutamassa kaupassa ja tein pari loistavaa kirpparilöytöä. Sitten oli aika tavata ystävä, jonka kanssa menimme kiertämään Vapriikin kivimuseon 10 v. juhlanäyttelyn. Kivien voima -näyttely oli varsin upea. Lopuksi talsimme vielä Tallipihan kautta kahvilaan juttelemaan ja sitten suuntasin kotia kohti.

Eläinlapset

Pihalla on päässyt ihastelemaan emoltaan ruokaa pyytävää variksenpoikasta sekä suloisia rusakkolapsosia. Pörröiselle puutarhurille valitettavasti maistuivat keijunkukkieni varret, joten niitä on nyt vähän verotettu. Keijunkukat ovat saaneet olla pari edellistä kesää rauhassa, joten tämä yllätti. Jos sama jatkuu, niin täytynee harkita pihan huolellisempaa aitaamista. Ensisijaisesti haluaisin, että luonnon eläimet voisivat kulkea pihalla vapaasti.

kuvakollaasi kesäkuulta

Myöhästyneitä synttärilahjoja

Syntymäpäiväni oli jo huhtikuussa, mutta sain kesäkuussa vielä kahdelta ystävältä myöhästyneet synttärilahjat. Ensimmäinen niistä oli digitaalinen piirros minusta itsestäni. Mukaan kuvaan oli sisällytetty myös teetä, lempparipaitani sekä pehmoeläimiäni. Niin ihanaa! ;___; <3 Toiselta ystävältä sain käymämme huonekasvikeskustelun innoittamana nätin mehikasvin, sekä sille huolella valitun kauniin suojaruukun, jonka kuvio muistuttaa suomuja.

Tällaiset ajatuksella mietityt lahjat ovat todella erityisiä.

Vaatekaapin läpikäynti

Vien syksymmällä tavaraa kirpputorille myyntiin, joten nyt on mainio aika penkoa ja järjestää kaappeja. Kesäkuussa kävin huolella kaikki vaatteeni läpi. Olen jo pitkään ollut melko tarkka vaateostoksissani, mutta vuosien varrella nurkkiin on kertynyt etenkin paljon sellaista vaatetta, joita joskus rakastin, mutta jotka eivät ole enää sopivan kokoisia tai tyylisiä. Kirpparikasaan on nyt päätynyt 4 paria kenkiä, 33 % takeistani sekä 4 ruokakaupan muovikassillista muuta vaatetta.

Paluu mustetaiteen pariin

Pullomuste on ollut yksi suosikeistani, mitä tulee erilaisiin taidetekniikoihin. En kuitenkaan ollut käyttänyt sitä vuosikausiin ennen kesäkuuta. Vanha mustepullo oli jopa kuivahtanut tauon aikana. Oli mukavaa kokeilla omia taitoja vanhan tutun musteen kanssa ja uuden mustepullon ostaminen tuntui paluulta juurille.


Miten sinun kesäkuusi meni?

sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

Huhtikuun parhaat 2024

Huhtikuu oli kovin kiireinen, mutta kerrassaan mainio, jopa takatakatalvista huolimatta. Nyt minulla on niin monta mukavaa pointtia, että teen tämän kiitollisuusharjoituksen tavallisista väliotsikoista poiketen bullet point -listana. Kuukauden avainsana on synttärit.

huhtikuun kuvakollaasi

  • Vietin Helsingissä kivan päivän ystävän kanssa, joka oli muualta käymässä Suomessa. Superia, että tämä tapaaminen mahtui hänen matka-aikatauluunsa.
  • Otin vapaapäivän ja kävin vuorostaan äitin kanssa viettämässä kaupunkipäivän kauppoja kierrellen. Kivaa. <3
  • Kokoonnuimme blogikavereiden kanssa viettämään brunssia, joka kulki jostain syystä nimellä Mäntsälän kultin kevätrieha. Kivaa!
  • Äiti täytti pyöreitä tässä kuussa. Järjestin hänelle mieluisan synttärilahjan. Kivaa. 😊
  • Vietimme töissä mahtavan tiimipäivän, joka huipentui siihen, kun menimme porukalla akryylimaalaamaan! Tekemänsä teoksen sai pitää ja omani odottaa sopivaa hetkeä päästäkseen olohuoneen seinälle. KI-VAA.
  • Juhlistimme yhdessä erään ystävän kanssa molempien synttäreitä. Kivaa oli!
  • Tein itselle eeppisen synttärikakun, josta voi lukea edellisestä postauksesta. Kivaa.
  • Kuun lopussa pidin pidennetyn viikonlopun ja otin uuden tatuoinnin monen vuoden tauon jälkeen. Super kivaa! Jahka siivekäs paranee, se ansaitsee oman postauksensa.


Miten sinun huhtikuusi meni?

tiistai 24. lokakuuta 2023

Halloween-kalenteri | 6: Secret Pumpkin

Osallistuin tänä vuonna kolmatta kertaa Secret Pumpkin -lahjojen vaihtoon, jonka teemme muutaman blogikaverin kanssa yhdessä. Mukana olivat Dekadentti Irvikissa (Arsenikkia aamutuimaan) Eni (Keep Changing Colours), TiiaVee (Sweet Pandemonium) ja Hiidenneito (Hiidentupa).

Secret Pumpkinissa idea on sama kuin Secret Santa -lahjoissa, eli jokaiselle osallistujalle on arvottu muiden osallistujien joukosta henkilö, jolle hankkia lahja ennalta sovitulla budjetilla. Kaikki kirjoittivat lahjan antajan avuksi pienen esittelyn itsestään, jossa kerrottiin mitkä asiat inspiroivat juuri nyt. Esittelyssä sai myös mainita, jos on jokin asia, josta ei välitä – esimerkiksi itse kerroin, etten pidä jasmiinin tuoksusta tai punaisesta väristä. Lahjat pyritään toimittamaan vastaanottajille niin, ettei lähettäjä paljastu. Kun kaikki olivat saaneet paketin Salaiselta Kurpitsalta, kokoonnuimme videopuheluun avaamaan paketit ja arvuuttelemaan kuka on ollut kenenkin Salainen Kurpitsa.

halloween-lahja

Tuoksuva mysteerilaatikko

Pari päivää ennen videopuhelua siirsin saamani postipaketin huoneesta toiseen ja silloin huomasin, että se tuoksuu hurmaavalta. Olikin mielenkiintoista pohdiskella loppuaika, mitä tuoksuvaa paketissa oikein on. Ja sieltähän paljastui sitten vaikka mitä kivaa.

Kauniin halloween-kortin lisäksi paketista löytyi upeita yökköstarroja sekä leikattavia askartelukuvia, joita voi käyttää esimerkiksi korttiaskarteluun. Näistä riittää pitkäksi aikaa iloa! Sain myös seetrin tuoksuisia Vampire diary -nimisiä suitsukkeita sekä mustia mehiläisvahalevyistä tehtyjä kynttilöitä. Näistä tuli niin noitamainen fiilis! Paketissa oli myös Freemanin kurpitsateemainen kuorintanaamio. Ajoitus oli mainio, koska jokin tämän tyylinen on ollut ostoslistalla. Lopuksi vielä herkkuosastoa, eli halloween-teemaisia minibrownieita sekä tikkari ja Teeleidin Syksyn sävel -niminen tee, jossa on vihreää teetä, viinirypäleitä, omenaa, valkosuklaata, kirsikoita, karhunvatukkaa, punaherukkaa, popcornia ja ruiskukkaa. 

Salainen Kurpitsani oli viime vuoden tapaan nytkin Hiidenneito. Kiitos vielä sinulle ihanasta halloween-lahjasta! <3

Halloween-teemainen lahja

Kuuhulluutta


Minä sain tällä kertaa lahjottavaksi TiiaVeen, jonka esittelyteksti oli todella inspiroiva. Siitä tuli paljon ideoita ja lopulta päädyin kasaamaan löyhästi astrologiateemaisen lahjan. Pakettiin tuli avaruusteemaisia muistilappuja sekä kolmen pienen muistivihon setti. Niiden kansissa oli mm. kuun, auringon ja tähtien kuvia. Lisäksi tuunasin mustan kynttilän ja tein siihen hopean värisellä kynttilämaalilla kuuaiheisen kuvan. Mukaan tuli myös herkullinen Nicholas Vahen Pumpkin & Cinnamon -tee (minulla on tuo sama ja tykkään siitä kovasti).

torstai 19. lokakuuta 2023

Halloween-kalenteri | 1: Brunssi – taikajuomia ja tarot-kortteja

Syyskuun puolivälissä pidin pienelle ystäväporukalle halloween-brunssin. Olin haaveillut halloween-juhlien pitämisestä kauan, mutta koska lokakuun lopulla moni pitää juhlia, en tahtonut samaan sumaan vaan kehitin oman konseptin. Mukana juhlissa olivat Dekadentti Irvikissa (Arsenikkia aamutuimaan) Eni (Keep Changing Colours), TiiaVee (Sweet Pandemonium) ja Hiidenneito (Hiidentupa). 

Kotia en kerennyt koristelemaan brunssia varten yhtä paljon kuin tahdoin, mutta onneksi täällä on sopivan synkeää vuoden ympäri. Sen sijaan panostin tarjoiltaviin. Leipomisen osalta hyppäsin tuntemattomaan, sillä tarjottavien oli oltava vegaanisia ja en ollut koskaan valmistanut mitään vegaanista. Kurpitsakuppikakut onnistuivat loistavasti ja niiden päälle Fazer Aito -kauravispistä ja Biscoff-levitteestä tehty kuorrute oli helppoa käsitellä. Suolainen piiraskin sai kehuja. Myös muut toivat nyyttäriperiaatteella syötävää. Esimerkiksi Dekadentti irvikissa oli leiponut herkullisen juustokakun.

Halloween-brunssin herkkutarjoilu

Kaupungin söpöimmät taikajuomat

Kehittelin brunssia varten alkoholittoman drinkin, jonka esikuvana oli mimosa. Siihen tuli siniherneenkukilla (butterfly pea) värjättyä seljankukkamehua sekä Lehtikuohua, joka on kotimainen ja herukkaisen makuinen alkoholiton kuohari. Tässä ohje, jos haluat kokeilla:

  1. Keitä vesi kiehuvaksi, hauduta siinä muutamia siniherneenkukkia ja laita valmis hauduke jäähtymään jääkaappiin. TAI Laita kukat kylmään veteen edellisenä päivänä ja tee kylmähaudutus jääkaapissa (vaatii useamman tunnin). Valmis hauduke on intensiivisen sinistä.
  2. Lisää valmiiseen haudukkeeseen mukaan seljankukkamehutiivistettä tiivisteen ohjeen mukaisissa suhteissa. Mehutiivisteen tuoman ph-muutoksen myötä neste muuttuu violetiksi.
  3. Kaada laseihin violettia seljankukkamehua ja Lehtukuohua noin 50/50.

Pro tips: Näitä en ole vielä kokeillut, mutta ensi kerralle mietin tämmöisiä ”tuotekehittelyjä”:

  • Mukaan voisi lisätä syötävää kimalletta, niin drinkistä tulee vielä maagisemman näköinen.
  • Jos seljankukkamehutiivisteen lisäisi mukaan pipetillä drinkin kasausvaiheessa, saisi efektistä vielä hienomman: Lasiin mitattaisiin ensin sininen siniherneenkukka-hauduke – sen jälkeen pipetillä seljatiiviste, jolloin väri vaihtuu syvän violetiksi – ja lopuksi Lehtikuohu, jolloin violetti vaalenee ja taittuu lähemmäs magentaa.
Halloween-teemaiset vegaaniset kuppikakut

Improvisaatiopeli tarot-korteilla


Dekadentti Irvikissa ja Eni olivat nähneet meemin, jossa tarot-ennustajaa vastaan aletaan pelaamaan omilla tarot-korteilla. Tästä intoutuneena kokeiltiin, millainen leikkimielinen peli saataisiin tarot-korteista aikaan. Näin peli eteni:
  1. Jokaisella pelaajalla on oma pakka, josta nostetaan käteen 5 korttia.
  2. Kierroksen aloittaja lyö pöytään kortin ja kertoo sen kuvaan liittyvän tilanteen. (Esimerkiksi kuvassa on joutsen ja lapsia, jolloin voidaan kertoa, että koitti palkkapäivä ja lapset saivat kauan toivomansa lemmikin.)
  3. Kierros etenee ja muut pelaajat jatkavat aloitettua tarinaa/skenaariota. (Esimerkiksi seuraava voisi lyödä pöytään maljojen vitosen ja todeta, että palkkapäivänä voisi mennä myös kuppilaan.)
  4. Kun kierros on tehty, valitaan yhdessä voittaja. Voitosta saa yhden pisteen ja voittaja aloittaa seuraavan kierroksen.
  5. Kierroksen päätteeksi pelaajat täydentävät kätensä, eli kädessä on aina 5 korttia. Koko pelin voittamiseen voidaan sopia tarvittavan vaikkapa 5 tai 10 pistettä.
Meidän pelailumme päättyi eeppisen finaalikierroksen jälkeen tasapeliin. Emme nimittäin osanneet päättää, mikä kortti olisi ollut ylitse muiden. Viimeisellä kierroksella oli mm. halloween kurpitsoineen, kuolema sekä paholainen ja se oli tarinoineen aivan armotonta hupsuttelua alusta loppuun.

Hassuttelun lisäksi nostettiin jokaiselle tätä syksyä ajatellen sekä tarot-kortti että riimu (tekemäni riimukivet pääsivät ensikertaa käyttöön!). Ne olivat monelle yllättävän osuvia ja ainakin itselle molemmat kolahtivat ihan täysillä. Riimuista nostin aurinkoa symboloivan Sigelin, joka edustaa henkistä kasvua, saavutuksia ja hyvän voittoa pahasta sekä valon pimeydestä. Tätä tarvitaan juuri nyt.

lauantai 30. syyskuuta 2023

Syyskuun parhaat 2023

Syyskuu tuntui edelleen tosi raskaalta, niin elämäntilanteen kuin pankin sekoilujenkin vuoksi, mutta kuukauteen mahtui piristämään myös monta kivaa asiaa ja ihania kohtaamisia. Mennään pidemmittä puheitta suoraan niihin. Postauksen lopussa myös uutisia lokakuuhun liittyen!


Brunssi blogikavereiden kanssa

Blogiharrastuksen tiimoilta on muodostunut pieni kaveriporukka, jolle järjestin syyskuussa halloweenkauden aloitusbrunssin. Suomessa halloween alkaa melko hitaasti, joten syyskuu tarvitsi mielestäni tapahtuman, joka orientoi jo tunnelmaan. Olin jo pitkään tahtonut järjestää halloween-teemalla jotain tapahtumaa, mutta en ole viitsinyt tunkea lokakuuhun, jolloin monella on jo juhlasuunnitelmia ja perinteitä. Meillä oli super mukavaa aikaa yhdessä. Pelasimme Tarot-korteilla hauskaa improvisaatiopeliä, joka sai nimen Mäntsälän kultti. Lopuksi vielä kurkattiin tulevaa syksyä kullekin sekä riimukivistä että tarot-korteista. Taidan kertoa brunssista vielä lisää myöhemmin!


Uudistumista kampaajalla

Kampaajakäynti ja uuden elämäntilanteen äärellä oleminen sattuivat nyt kätevästi samaan aikaan, joten oli hyvä hetki hieman uudistua. Vaaleat raidat ja niiden päälle vedetty laventelinen sävyte olivat ennestään tuttuja, mutta pelkän latvojen siistimisen lisäksi päätin ottaa toiselle sivulle undercutin. Tämä oli myös nostalgiaa teinivuosilta, jolloin minulla oli molempien korvien takana lyhyeksi leikatut alueet. Olin undercutista jonkin aikaa haaveillut ja nyt sille oli oiva hetki, koska ainakaan muutamaan vuoteen ei tarvitse miettiä, miten kuontalo taipuisi hääkampaukseen.

Isän synttäriruokailu

Isällä oli jo keväällä iso merkkipäivä, mutta silloin sen juhlistaminen perheen kesken jäi, koska heillä oli silloin muuta synttäriohjelmaa. Nyt syyskuussa pääsin viimein viemään vanhemmat juhlaruokailulle yhteen kaupungin uuteen ravintolaan. Jälkiruoaksi oli minun luonani porkkanakakun reseptistä twistattua kurpitsakakkua. Oli kovin ihanaa yhteistä aikaa.

Kummituskävely: Puistokatujen kummitukset

Kävin kaksi vuotta sitten Helsingin kaupunginmuseon järjestämällä kummituskävelyllä, joka oli hirmu mielenkiintoinen. Nyt bongasin kierroksista toisen, joka keskittyy Helsingin puistokatuihin ja osallistuin sinne saman kaverin kanssa kuin viimeksi. Kierros alkoi Helsingin kaupunginmuseon tiloista ja tarkemmin vuonna 1757 rakennetun Sederholmin talon ullakolta. Talon katutasossa oli toiminut menestyneen Johan Sederholmin pitämänä kauppa. Nykyisin kerrokset kuuluvat museolle, ja niissä kerrotaan kummittelevan. Siitä jatkettiin Esplanadin kautta Ruttopuistoon ja siitä Bulevardille. Ruttopuiston kulmassa oli myös Johan Sederholmin viimeinen leposija. Mausoleumin ohi on tullut käveltyä vuosien varrella lukemattomia kertoja, mutta en ollut kiinnittänyt siihen ihmeemmin huomiota. Taas siis opittu uusi mielenkiintoinen knoppitieto!


Miten sinulla sujui syyskuu?


Lokakuussa tässä blogissa tapahtuu jotain ennennäkemätöntä! Luvassa on nimittäin 13 päivän mittainen halloweenkalenteri. Lähtölaskenta halloweeniin starttaa torstaina 19.10. ja jatkuu siitä lokakuun loppuun saakka. Lokakuun alkupuolen pyhitän kalenterisisällön tuottamiseen.

perjantai 11. elokuuta 2023

Heinäkuun parhaat 2023

Poistin Kesäkuun parhaat -postauksen Bloggerin luonnoksista. Kesäkuussa elämä oli vielä entisessä uomassaan, ja tuntuisi hölmöltä julkaista nyt postaus, jossa hehkutan puolison kanssa pidettyä juhannusbrunssia tietämättömänä siitä, mitä heinäkuu tuo tullessaan. Postauksen editointi ei myöskään ollut vaihtoehto, sillä en vielä jaksa vierailla muistoissa.

Mietin kovasti, teenkö tätä Heinäkuun parhaat -koostettakaan. Kuukausi oli tähänastisen elämäni hirvein ja oloni on edelleen kuin paraikaa kaninkoloon putoavalla Liisalla. Yllätyin kuitenkin tunnistaessani itsestäni optimistin, joka haluaa kaivaa tästäkin rytöläjästä esille juhlittavaksi ne muutamat hehkuttamisen arvoiset asiat.

Perhe ja ystävät

Avasinkin meneillään olevaa tilannetta pari postausta sitten. Nöyrä ja valtava kiitos aivan jokaiselle, joka on tarjonnut minulle apuaan. Olen saanut osakseni uskomattoman määrän välittämistä viestien, tapaamisten ja keskustelujen muodossa. Erityiskiitos äitilleni sekä ystävälle, jotka auttoivat minut yli akuuteimman vaiheen pitämällä huolta ja seuraamalla että syön. Sekä S:lle, joka tietää että tee sekä erityisesti teehetki piristää aina ja floristiystävälleni, joka yllätti auringonkukalla kun kävimme kahvilassa. Olette kaikki ihan parhaita! <3

Käsityöt

Harrastukset ovat varmaan parasta terapiaa. Siksi heinäkuussa valmistui vihdoin pari vuotta sitten aloitettu riimukivisetti ja korjausompelua odottavien vaatteiden pino hupeni nollaan. Riimukivistä luvassa on oma postauksensa myöhemmin.

Pudonnut paino

Olen ainakin pari vuotta yrittänyt saada muutamaa kiloa pois ja nyt on todettava, että ero on tehokas dieetti. Heinäkuussa saavutin ensimmäisen välietapin, josta luvassa on palkintona minulta itselleni Mujin diffuuseri ja siihen tuoksu tai pari.

Kirppislöytö: Ariana Grande Cloud

Tätä raasua onnisti kirpparilla kovasti kuun viimeisenä päivänä. Olin nuuhkinut Cloudia kaupassa jo aiemmin ja se oli aika kiva, mutta totesin että en tarvitse niin kovasti uusia tuoksuja. Tämä lähes täysi 30 ml versio tulikin sitten kirpparilla vastaan 6 eurolla, jolloin en voinut enää vastustaa kiusausta.

lauantai 11. helmikuuta 2023

Pitsisydämiä

Tykkään kovasti tehdä erilaisista teemoista tuotekollaaseja. En siksi, että haluaisin varsinaisesti kannustaa itseäni tai muitakaan ostamaan niitä kaikkia, vaan koska ne auttavat minua jäsentelemään teemaa. Kollaasien avulla voi olla helpompaa tutkia oman kodin tavaroita tai tehdä yksi tai pari osuvaa löytöä kirpparilta tai kaupasta.

Yrtitin nyt tehdä blogia varten ystävänpäiväkollaasia, mutta sepäs osoittautui työlääksi. Suoranaista ystävänpäivätavaraa riivaa krääsämäinen olemus, alternative-kauppojen valikoimasta kollaasiin tarttui vain erilaisia kynttilöitä sekä yksi muki ja lopulta huomasin olevani kollaasissa eniten innoissani rucolanversoista. Ne kun ovat söpöjä, sydämen muotoisia, terveellisiä ja vieläpä saatavilla kotimaisina. Palaillaan tähän kollaasi-ideaan ehkä ensi vuonna paremmalla menestyksellä.


Ystävänpäivää on vuosien varrella parjattu keksityksi kulutusjuhlaksi ja villeimmillään jopa väitetty kukkakauppiaiden salaliitoksi. Jälkimmäistä en ainakaan ihan uskoisi. Minusta ystävänpäivästä, kuten muistakin juhlapäivistä, voi tehdä oman näköisen eikä sen viettämisen tai koristelun tarvitse olla tyyristä. Tykkään ystävänpäivän suomenkielisestä nimestä enemmän kuin englanninkielen romanttisemmasta Valentine’s daysta, sillä ystävänpäivä on nimenä enemmän kaikkia osallistava. Silloin voi huomioida kavereita, puolisoa tai self care -hengessä vaikka itseään.

Tänään tv-tasolle pääsivät esille pitsikuvioiset kynttilät, jotka löysin kirpparilta viime vuonna (ja niiden kaverina ovat keraaminen kummitus sekä vanha kunnon supi). Joskus olisi kiva kokeilla rakentaa ystävänpäiväksi Dracula- tai Edgar Allan Poe -teemainen kokonaisuus kotoa löytyvistä tavaroista, mutta tällä kertaa nyt tämmöinen kevyempi toteutus. Haluaisin myös tehdä jonkin suloisen mutta oudon ristipistotaulun, koska mikäpä henkisi paremmin ystävänpäivää kuin romantiikan aikakaudella suositut ristipistotyöt.

Mitkä fiilikset siellä on ystävänpäivästä?

keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Salainen Kurpitsa

Osallistuin tänä vuonna toista kertaa muutaman muun alternative-bloggaajan kanssa Secret Pumpkin -lahjojenvaihtoon (viime vuoden Secret Pumpkinista löydät maininnan Lokakuun parhaat 2021 -postauksesta).

Secret Pumpkinissa idea on sama kuin Secret Santa -lahjoissa, eli jokaiselle arvottiin muiden osallistujien joukosta henkilö, jolle hankkia halloween-lahja ennalta sovitulla budjetilla. Lahjat pyrittiin toimittamaan vastaanottajille niin, ettei lähettäjä paljastu. Juttu huipentui videopuheluun, jossa avattiin paketit, arvuuteltiin lähettäjiä ja lopuksi tietenkin kerrottiin keneltä mikäkin paketti oli. Lahjan antajan avuksi jokainen oli kirjoittanut pienen etsittelytekstin tykkäämistään asioista sekä maininnut, jos ei halua jotain tietyntyyppistä tavaraa (tyyliin ”ei mukeja tai suklaata”).

Tämä vuonna minä sain Salaiseksi Kurpitsakseni Hiidenneidon. Hänen kokoamastaan paketista löytyi kaksi ihanaa itse tehtyä kynttilää, syksyisiä konvehteja, masala chaita, hienoja tarramuistilappuja sekä kasvonaamio. Olin toivonut mm. self care -juttuja sekä piristystä kotitoimistoon ja tässä oli nyt kumpaakin. <3

Minä sain lahjottavakseni tällä kertaa Jaden, jonka kiinnostuslistasta eniten inspiroiduin vampyyreista. Aikani googailuani löysin kukkaruukkuun ripustettavia eläinkoristeita, joiden joukossa oli myös lepakko. En ollut koskaan kyläillyt Jadella, joten varmistin vielä hänen blogistaan, että heiltä tosiaan löytyy huonekasveja. Check! Lisäksi kääräisin pakettiin mukaan Lushin Vampire Kisses -huulikuorinnan sekä Teesalonki Sylvian Magic Moon -teen. Rakastan teemalahjojen kokoamista, joten tämän kokonaisuuden rakentelu oli super kivaa. Mukaan tekemääni postikorttiinkin löysin lainauksen yhdestä lemppari vampyyrileffastani, The Lost Boysista.

Toivottavasti ensi vuonna Salainen Kurpitsa saapuu taas ilahduttamaan meidän syksyämme! Minulla ainakin aivot raksuttaa jo, kun mietin mitä kaikkea kivaa ensi vuonna voisi antaa lahjaksi. Täältä pääset tutustumaan muihin tänä vuonna mukana olleisiin blogeihin:

sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Heinäkuun parhaat 2022

Jääkahvi banaanimakusiirapilla

Tämä teebloggaaja kääntää nyt takkinsa ja nostaa kuukauden parhaisiin teen sijaan kahvin! Tai siis kahvin tietyllä makusiirapilla. Olen nimittäin palavasti rakastunut Moninin Yellow Banana -makusiirappiin kylmäuutetun jääkahvin kaverina. Se on niin hyvää. Onko sinulla jotain kesäisiä makusiirappisuosikkeja?

Mahtavia kirppislöytöjä

Heinäkuussa onni potki kirppareilla sekä antiikkiliikkeessä. Kirppiksiltä löytyi mm. parvekkeelle juuri oikeanlainen viltti sekä sisälle koristeeksi (luutavasti Airamin) iso hopeinen koristekurpitsa, jonka sisällä on valosarja. Ostin myös vihdoin seittikuvioiset lasikipot, joita olin katsellut kirpparilla noin vuoden verran. Olen ostopäätöksissä välillä aika verkkainen. Porvoolaisesta antiikkikaupasta mukaan tarttui kaunis perhostaulu täydentämään kokoelmaani.

Punaherukkahillo twistillä

Meille oli parilta viime kesältä jäänyt marjoina pakastettua punaherukkaa pakastimeen, joten tämän vuoden sadosta piti keksiä jotain muutakin. Punaherukalle löytyi nopealla googlailulla vaikka mitä kiinnostavia hilloreseptejä. Päädyin lisäämään hilloon marjojen kaveriksi persikkaa sekä vaniljasokeria, ja hillosta tuli juuri sopivan makeaa. Ei tarvitse ensi talvena ostaa mansikkahilloa lettujen kaveriksi!

7. vuosipäivä

Vuosipäivää juhlistettiin kuun puolivälin kieppeillä visiitillä meidän paikalliseen lemppariravintolaan ei 2 puuhun. Ruoka oli taas kerran tosi hyvää ja oli kiva päästä laittautumaan nätiksi ja nappaamaan asuun mukaan mm. viime kuussa Hypeconista ostamani Ideabutiikin lepakkokorvikset.


Virtuaaliteehetket

On niin upeaa, että nykyään kaukanakin asuvien ystävien kanssa ystävyyttä on helppo pitää yllä. Etänä aktiviteettien skaala ei toki ole ihan yhtä iso kuin livenä – et voi mennä kaverin kanssa museoon tai koluamaan kirpparia. Yhdessä vietetty aika ja ajatusten vaihtaminen on silti kultaakin kalliimpaa. Heinäkuussa virtuaaliteehetket Lontoossa asuvan S:n kanssa ilahduttivat kovasti.

Työrauha

Olin lähes koko heinäkuun töissä. Suositun lomakuukauden haittapuolena on se, että pulmia pitää ratkoa pitkälti itse ja monet avainhenkilöt ovat lomalla. Positiiviset puolet kuitenkin ylittävät negatiiviset: palavereja oli tosi vähän, joten sain nauttia keskeytyksettömästä työajasta. Ihanaa! Haluaisin saman fiiliksen jatkuvan jossain muodossa syksylläkin, joten täytyy varmaan alkaa rankkaamaan tarkemmin, mihin palavereihin osallistun ja skipata kaikenlaisia nice to know -palsuja. Työni on siis pääasiassa operatiivista pakertamista, joten varsinainen työn tekeminen tapahtuu muualla kuin palavereissa.


Miten sinun heinäkuusi sujui?

lauantai 9. heinäkuuta 2022

Kesäkuun parhaat 2022

Heinäkuu on jo pitkällä, mutta palataan vielä hetkeksi kesäkuuhun, jonka parhaat-postaus minulla on ollut rästissä. Kesäkuu tuntui tällä kertaa ilahduttavan pitkältä ja melkein puolet siitä menikin lomalla ollessa. En muista aiemmin lomailleeni näin reilusti kesäkuun puolella ja lomalle jäädessä oli ihan sellainen olo kuin olisi karannut töistä. Vikoina työpäivinä ennen lomaa kirjoittelin ihan hiki hatussa seikkaperäisiä handovereita kesken jäävistä hommista. Mutta ei siitä enempää, mennään nyt kesäkuun parhaiden juttujen pariin.

Jäätee

Helle oli infernaalinen, mutta kotitekoinen jäätee teki siitä piirun verran siedettävämpää. Lemppareitani tänä vuonna ovat olleet Demmer'sin Summerdream sekä Green Bellini. Hehkutin itse kylmähaudutettua jääteetä jo viime kesän postauksessa, joten voit kurkata sieltä miksi suosin kotona tehtyä jääteetä valmiin sijaan.

Päivä Helsingissä S:n kanssa

S oli käymässä Lontoosta Suomessa ja otin vapaata, jotta pääsin viettämään hänen kanssaan päivän Helsingissä. Kävimme kiertämässä Kansallismuseon, kahvittelimme, tsekkasimme muutaman kaupan läpi ja kävimme syömässä. Oli aivan ihanaa <3

Hypeconin myyntisali

Anime- ja pelitapahtuma Hypecon järjestettiin kesäkuussa Hyvinkäällä 10. kertaa. En ollut aiemmin käynyt Hypeconissa, mutta nyt päätin tsekata myyntisalin tarjonnan, koska tapahtuman sivuilla ollut myyjälista vaikutti kiinnostavalta. Minun innokkaimmat manga/anime-vuoteni taitavat olla takana, mutta tarjolla oli paljon myös sellaisia juttuja, jotka kelpaavat skenen ulkopuolellekin. Asun Hyvinkäällä, joten oli superia että kerrankin niin lähellä oli tarjolla niin paljon mielenkiintoisia pienyrityksiä tuotteineen ja riehaannuin tekemään paljon ostoksia. Mukaan tarttui Niramuchu Art & Designelta postikortteja, Kuusateelta tarroja, washiteippi Taling to Myselfiltä, upeat lepakkokorvikset Ideabutiikilta, suklaasammakko Alnilamilta sekä kirpparipöydästä The Dreamingin kaikki kolme osaa. Olin hiljattain alkanut harmittelemaan että myin nuo pokkarit vuosia sitten pois, joten oli kiva löytää ne uudelleen.

Pihasuunnittelu & puutarhan uudistaminen

Kertoilinkin viime postauksessa siitä, että meillä kävi kesäkuussa pihasuunnittelija, jonka laatiman idealuonnoksen mukaan teimme jo uuden perennapenkin pihalle. Uusi penkki näyttää tosi kivalta ja erityisesti rakastan siinä olevia hopeanvihreitä ja pehmoisia ohotanmarunoita sekä violetteja keijunkukkia.

Stranger Thingsin 4. kausi

En ole vielä kerennyt katsomaan koko tuottista läpi, mutta loppusuoralla ollaan. Tämä uusin tuottis on hyvällä tavalla erilainen, kun vertaa sitä aiempiin. Ei aiemmissakaan siis mitään vikaa ollut, mutta tämä toi toivottuja uusia tuulia sarjaan.

Loma & reissu Turkuun

Kuten postauksen alussa mainitsinkin, lomailin kesäkuun pari viimeistä viikkoa. Hirveää hellettä lukuunottamatta loma oli ihana. Saatiin perennapenkki tehtyä, grillailtiin paljon ja tehtiin parin yön reissu Turkuunkin. 


Miten sinulla sujui kesäkuu sekä tämä heinäkuun alku?

lauantai 1. tammikuuta 2022

Joulukuun parhaat 2021

Aika saisi nyt tämän vuoden alusta alkaa liikkumaan hitaammin, kiitos. Koko loppuvuosi 2021 elokuun jälkeen hujahti hetkessä, eikä joulukuu ollut poikkeus. Hämmentävää kun aika tuntuu menneen liian nopeasti, mutta silti monesta pari kuukautta sitten tapahtuneesta asiastakin tuntuu kuluneen ikuisuus. Joulukuun kiireestä kertoi myös se, että kameran muistikortillekin kertyi kuun aikana kuvia vain muutamasta aiheesta. Hypätään nyt pitemmittä puheitta joulukuun parhaisiin juttuihin, jotka sain kaiveltua jostain muistin perukoilta.


Iloinen jälleennäkeminen

Rakas ystäväni S on asunut jo muutaman vuoden Lontoossa, eikä ollut päässyt koronan takia pariin vuoteen käymään Suomessa. Joulukuussa S tuli vihdoin ja viimein käymään Suomessa, joten pääsimme tapaamaan silloin livenä pariin otteeseen. Oli ihana nähdä! <3

Bird & Blend Snowball -tee

S oli tuonut minulle Briteistä tuliaisiksi Bird & Blend -teekaupan Snowball-nimisen teen, joka ihastutti kovasti joulukuussa. Snowball koostuu mustasta teestä, joka on maustettu kaakaohipuilla, kookoksella ja minivaahtokarkeilla. Mukana söpöyttä lisäämässä on myös ruiskaunokin terälehtiä. Maultaan Snowball muistuttaa erittäin paljon Bounty-suklaata.



Joulukortit

Tykästyin tänä vuonna tekemiini joulukortteihin kovasti. Himmeli oli kuviona kohtalaisen helppo tehdä suureen sarjaan kortteja käsin. Käytin kortteihin myös Luhdan mainoskuvastoa, josta sai kivasti erilaisia taustoja kortteihin.

Lintubongaus

Kotimme pihapiirissä näkyy monenlaisia pieniä lintuja ympäri vuoden. Sen myötä olenkin innostunut lintujen bongauksesta ja yritän opetella tunnistamaan koko ajan uusia lintuja. Viime aikoina olen nähnyt pihallamme mm. punatulkkuja ja viherpeippoja, mutta ehdottomasti huikein bongaus oli noin 30 tilhen parvi. Kivaa kun asuu kaupungissa, mutta luonto on näin lähellä.

Ajatuksella valitut joululahjat

Sain tänä vuonna jotenkin aivan erityisen ihania joululahjoja. Niistä tuli sellainen olo, että minut tunnetaan, juttujani on kuunneltu ja tekemiseni ovat jääneet mieleen. En ehtinyt paljoakaan tänä vuonna uhraamaan ajatuksia omille joululahjatoiveilleni tai kommunikoimaan niitä ajoissa eteenpäin, mutta siitä huolimatta sain upeita ja juuri omanlaisia juttuja. 


Minulla ei ole ollut tapana tehdä koko vuodesta mitään koontipostausta, mutta listasin tähän nyt sen sijaan tämän vuoden muut Kuukauden parhaat -postaukset:


Miten sinun joulukuusi meni?

Suoritusmerkintä joulusta

Hei ja hyvää uutta vuotta 2022 ihan jokaiselle! UV:n sijaan tässä postauksessa palataan kuitenkin vielä joulun tunnelmiin. Olin jouluasioissa tänä vuonna hurjan myöhässä ihan tätä joulupostausta myöten, mutta ei anneta sen haitata. Kaikesta siitä myöhässä olemisesta ja stressistä huolimatta sain lahjottua ja kortitettua kaikki, jotka aioinkin ja ehdin koristelemaan kodinkin joulutunnelmaan. Varsinaisen joulun vietin vanhempieni seurassa ja sen jälkeen vietimme Aleksin kanssa vielä ”toisen joulun”.

Pahoittelut tähän alkuun hieman rakeisista kuvista. Joulukuu tarjosi melko huonot valaistusolosuhteet kuvaamiselle, mutta halusin silti ikuistaa alakertaa jouluasussaan.


Tie jouluun tuntui tänä vuonna kuoppaiselta, koska marras-joulukuussa duunissa työtaakka oli melkoinen. Toisaalta tykkään tehdä esimerkiksi joulukampanjaa, kun samalla pystyi kotitoimistolla kuuntelemaan H.P. Lovecraft Societyn joululauluja ja siemailemaan Starbucksin talven kausijuomaa (niitä mitä saa ruokakaupoista), mutta toisaalta homma ei ollut kovin rentoa aikapaineiden vuoksi.


Meidän kotona sisustuksellisesti isoin muutos viime jouluun nähden oli uutena hankintana tehty tekokuusi. Sen ansiosta päästiin laittamaan lahjat esille koristeeksi jo hyvissä ajoin joulukuussa. Ensi jouluksi olisi tarkoitus tehdä vähän uusia koristeitakin, koska tilaa uudessa kuusessa tuntuu nyt olevan. Pienet lintuset ja jouluhämähäkit ainakin houkuttelisivat ja voisi kai jotain pallojakin olla pari enemmän.


Tykkäsin erityisesti siitä, millaisen sain tehtyä meidän tv-tason koristuksista. Vasemmalle laidalle pääsivät luomaan metsäistä tunnelmaa metallinen oksaa muistuttava kynttiläteline ja kuusikynttilä sekä nallen muotoinen säästölipas, joka on Aleksin lapsuusmuisto. Olen tuota nallukkaa yrittänyt aiemminkin asetella tv-tason kausikoristuksiin mukaan, mutta nyt vasta onnistuin. Oikealla laidalla taas ovat linnunjalan muotoinen kynttiläteline sekä talon mallinen tuikkuteline, joka on kirppislöytö lokakuulta – nämä kaksi vieretysten muodostavat löyhän Baba Yaga -assosiaation.


Loppuun vielä perinteinen kuva saamistani joululahjoista – suklaasta ei ole nyt ainakaan pulaa. Aleksi oli muistanut minua Syyshetken kauniilla hopeisella Viiksisiippa-kaulakorulla, jollaista olin hehkuttanut jo syksyn halloween-postauksissa. Äiti oli myös ollut korvat höröllä viime aikoina, ja painanut höpötyksistäni mieleen Tiuhti ja Viuhti Muumimukin, jollainen nyt löytyi paketista. Taitava Eni oli askarrellut helmistä Luna Lovekiva -hengessä söpöt retiisikorvikset, jotka on ihan must laittaa ensi kerralla tiimin pikkujouluihin. Kuvassa näkyvien tavaroiden lisäksi sain yhdeltä ystävältä hänen maalaamansa kauniin taulun.


Miten siellä meni joulu?

lauantai 6. marraskuuta 2021

Lokakuun parhaat 2021

Lokakuu on yleensä suosikkikuukausiani, mutta tänä vuonna se ei yltänyt tutulle tasolleen. Kuukauden aikana ei tapahtunut mitään dramaattisia vastoinkäymisiä, mutta moni asia tuntui sujuvan vaan jotenkin todella tahmeasti. Onko teillä ikinä tämmöistä oloa? Nillityksestä huolimatta kuukauteen mahtui kivojakin juttuja, joten hypätään pidemmittä puheitta niiden pariin.


Lahja Lontoosta
Rakas ystäväni S lähetti minulle Lontoosta kaverinsa kautta halloween-lahjan, johon kuului valtava törpöllinen ihanaa Bird & Blendin Spiced Pumpkin Pie -teetä! Tämä tee on niin tavattoman hyvää ja kaiken kukkuraksi siinä on söpöjä kurpitsa- ja lepakkoströsseleitä. Teellä on myös hieno peltipurkki, jonka kuviointi henkii syksyistä mystiikkaa. Teen lisäksi sain ihanan valosarjan, jossa on hymyileviä kurpitsoita! Se on nyt koristanut meidän tv-tasoamme.

Loma
Lokakuun viimeinen viikko oli minulla lomaa, ja otin siitä kaiken ilon irti. Nautin hitaista aamuista, askartelin ja ulkoilin paljon.

Minireissu
Teimme lomalla Aleksin kanssa minimatkan Helsinkiin, josta olimme varanneet yhdeksi yöksi hotellihuoneen. Ekan päivän tekemisiin kuului Luonnontieteellisen museon kiertäminen, josta ehdittiin tosin katsomaan vain puolet. Suomen luonto-, Maailman luonto sekä Elämän historia -näyttelyt olivat tosi upeita, ja niiden parissa vierähti paljon aikaa. Museoinnin lisäksi tulopäivänä käytiin Pumpkin Spice Latella, Lushilla sekä ystävien kanssa syömässä. Illalla tehtiin hotellissa molemmille rentouttavat kylvyt Lushin kylpypommeilla. Seuraavana päivänä vuorossa oli sitten lähinnä ostosten tekemistä, lisää Pumpkin Spice Lattea, lounas ja junamatka kotiin. Tämmöinen pienikin matka oli kivaa vaihtelua meneillään olevista taloyhtiön remonttikuvioista väsyneille aivoille!

Secret Pumpkin
Meillä oli blogituttujen kanssa Secret Santa -idealla toimiva Secret Pumpkin -lahjarinki. Ideana oli, että jokaiselle arvotaan yksi toinen osallistuja, jolle pitää keksiä lahja. Lahjan saaja taas ei tiedä, keneltä lahjaa odottaa. Minulle arvontakone valitsi Hiidenneidon ja oli niin kivaa keksiä hänelle yllätystä! Harvemmin nimittäin pääsee mitään kovin alternatiivista kääräisemään pakettiin. Oma salainen kurpitsani oli Dekadentti Irvikissa, jolta sain lepakkokuvioisia servettejä, halloween-teemaisia arskartelutarvikkeita sekä kynttilän. Kiitokset vielä kertaalleen kaikille osallistujille, otetaan tämä ensi vuonna toivottavasti uusiksi! <3 Tässä vielä lista muista tähän Secret Pumpkiniin osallistuneista blogeista:

Kirppislöydöt
Vietin lokakuussa ihanan viikonlopun vanhempieni luona. Viikonlopun aikana kiertelimme muutaman kirppiksen, ja tällä kertaa satuin olemaan tosi onnekas! Mukaan tarttui kaunis keraaminen talon muotoinen tuikkuteline, joka on valmistettu Suomessa ja sattui olemaan täydellisen värinen kotiimme. Lisäksi ostin hieman kolhiintuneen Maria Drockilan kynttilän, poronsarven sekä kauan kylppäriin kaipaamani tekokasvin. Tekokasvi lienee Ikean ja se oli peräti 2 € uutta vastaavaa kalliimpi, mutta koska sellainen oli ollut ostoslistalla jo yli puoli vuotta ja Ikeaan meneminen tuntuu aina niin vaivalloiselta, niin ostin sen siitä huolimatta.


Millainen sinun lokakuusi oli?

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

DIY-haaste

Eni vinkkasi minulle hauskan kuuloisesta DIY-haasteesta, jonka ideana oli, että annetaan toisillimme esineitä, joista pitää luoda jotain uutta. Esineiden piti olla omista kaapeista löytyvää tavaraa tai kirpparilta ostettua. Valmiiden tuunailujen määrällä ei ollut väliä, vaan esineitä sai yhdistellä yhdeksi uudeksi tai vanhasta tavarasta sai tehdä useamman uuden esineen.

Tuunattavien tavaroiden vaihto toisillemme tapahtui jo kesäkuussa, mutta sovittiin että otaisiin valmiita elokuun lopussa. Vaan kuinkas sitten kävikään – jouduttiin vielä lykkäämään dedistä 15.9. asti, johon Eni kerkesi, mutta minä en vielä silloinkaan. Vasta nyt sain viimeisetkin tuunailut valmiiksi ja kuvattua.

Eni sai minulta tuunattavaksi päähierojan, lasikehyksen ja meidän saunan entisen puukahvan. Todella random tavaraa siis! En huomannut kuvata näitä ennen luovuttamista, mutta Enin blogista voi käydä kurkkaamassa.

Itse sain Eniltä neljä tavaraa, joista oli lupa pudottaa yksi pois, jotta molemmilla olisi yhtä monta tavaraa tuunattavaksi. Nämä neljä tavaraa olivat viinipulloteline (tätä ei saanut dropata pois haasteesta), korkkinen pannunalunen, kehys ja metallisen kynttilätelineen osa.

Saamieni tavaroiden kanssa pää löi ensin ihan tyhjää. Suurin osa ajasta kului viinipullotelineen pohtimiseen, ja siihen tulikin käytettyä kaikki innovointiteho, mitä tälle projektille oli mahdollista varata. Kaksi muuta tuunailua olivatkin sitten vähemmän oivaltavia.

Haaste-esine 1: Viinipulloteline

Muut käytetyt materiaalit:

  • Akryylimaali (matta)
  • Askartelulakka (kiiltävä)
  • Puuhelmet
  • Liima (Erikeeper ja paperiliima)
  • Ompelulanka

Kuten jo kerroin, niin viinipulloteninettä pyörittelin pitkään mielessäni. Voisiko sitä käyttää telineenä jollekin muulle? Ripustaisiko sen takkinaulakkoon? Tekisikö siitä led-kynttilöille tai pienille vaaseille telineen? Lopulta aloin miettimään telinettä kokonaisen esineen sijaan vain sen muotokielen kautta, jolloin oivallus iski.

Tutustuin Suomessa tavattaviin lepakkolajeihin, joista valitsin korvayökön, pohjanlepakon ja vesisiipan. Etsin Googlesta malliksi kuvat kustakin lepakosta lentämässä, tulostin ne suunnilleen oikeisiin mittasuhteisiin keskenään.

Vanerisen telineen purkaminen oli helppoa poistamalla ruuvit. Liimasin mallikuvat vanerille niin, että lepakon keho asettui aina aatoilevan vanerin "aallon" päälle. Sahaaminen oli työlästä, koska materiaali oli niin tiivistä. Viimeistelin irti sahattujen kappaleiden reunat dremelillä ja kaiversin siipien reunoja hieman ohuemmiksi. Sitten oli maalaamisen, lakkaamisen ja ripustuksien aika.

Tämä on haasteen tuotoksista se, johon olen tyytyväisin. Vaneria jäi vielä sen verran, että yhden lepakon voisi vielä tehdä lisääkin.


Haaste-esine 2: Kehys

Muut käytetyt materiaalit:

  • Akryylimaalit
  • Vesiväripaperi
  • Muste

Tästä tuunailusta en ole niin kovin ylpeä, mutta takki oli aika tyhjä tuntikausia kestäneestä lepakko-mobile-projektista. Kehys sai siis vain kevyen hionnan ja uuden maalipinnan. Kehtasin kokeilla hioa myös kehyksen vähemmän kauniisti patinoitunutta metallista sisäkehää, ja siihen tulikin todella upea kiilto.

Lopuksi tein kehykseen nopeasti halloweeniin sopivan mustepiirroksen – lähinnä siksi, että kehyksestä sai sitten kivemmat kuvat. Voipi olla, että tästä tulee semmoinen taulu, jonka kaivan aina syksyisin esille koristeeksi. Tämä tuunailu oli kuitenkin itselle kiva ja hyödyllinen muistutus siitä, miten rumistakin löydöistä voi saada pienellä vaivalla nättejä.

Haaste-esine 3: Pannunalunen

Muut käytetyt materiaalit:

  • Akryylimaalit
  • Juuttilanka
Tätä korkkista pannunalusta miettiessä ajatukset menivät jo halloweenista jouluun. Päädyin tekemään siitä koristeita, joita voi ripustaa kuuseen tai vaikka kranssiin.

Note to self (ja miksei muillekin): Korkkia on tosi vaikea työstää. Veitsellä leikkaamalla korkki murenee helposti ja totesin yrityksen ja erehdyksen kautta, että parhaiten toimi sahaaminen ja sen jälkeen hienolla hiekkapaperilla viimeistely.

Mitäs tuumailette näistä tuotoksista? Kiitokset vielä Enille, oli tosi kivaa tehdä tämä haaste kanssasi! Käykää tsekkaamassa myös Enin upeat aikaansaannokset hänen blogistaan!

sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Kaverihaun käytöskukkaset

Kaverien etsiminen aikuisena tuntuu olevan loputon suo. Lapsena ystävystymisen perusteeksi riitti, että satuttiin olemaan samalla hiekkalaatikolla, mutta nykyään erilaisten elämäntilanteiden moninaisuus tekee omanlaisten tyyppien kohtaamisesta pirun vaikeaa. Minulla ei ole täällä Hyvinkäällä sellaisia sidosryhmiä, joiden kautta uusien tuttavuuksien löytäminen tapahtuisi luonnostaan, joten pääasiassa olen etsinyt uusia paikallisia kavereita Facebook-ryhmissä.

Kesällä eksyin tekemään ilmoituksen myös Kaverihaku.nettiin, jossa paikallisia ystäviä etsiessä ei ole vielä tärpännyt, vaikka pari muuta lupaavaa uutta tuttavuutta onkin tullut vastaan. Sen sijaan haaviin on jäänyt roppakaupalla aika omintakeisia makeisia. Tässä postauksessa kurkataan humoristisella kulmalla, miten Kaverihaussa (tai millään muullakaan alustalla, missä etsitään uusia kavereita) ei ainakaan kannata toimia.



Tutustuminen ei tapahdu haastatellen

Tutustuminen sujuu yleensä parhaiten dialogin eikä monologin kautta. Jos vastapuoli ei esitä olenkaan itse kysymyksiä, vaan ainoastaan vastailee kiltisti kysyttäessä parilla lauseella, ei juteltavaa kovin pitkäksi aikaa riitä. Keskusteluun tarvitsee tuoda siis myös oma-aloitteisesti lisää sisältöä, jotta tilanne on vuorovaikutteinen.

Copypaste laulaa

Prikulleen samaa vastausta ei kannata lähettää ihan jokaiselle. Tähän on kaksi syytä:

A) Monesti vastaanottaja huomaa, jos viesti ei ole kirjoitettu juuri hänelle.
B) Siitä voi jäädä kiinni.

Joskus sain neljä kertaa henkilöltä x identtisen esittelyviestin joka kerta, kun tein ilmoitukseeni jotain hienosäätöä. Sisällöllisesti viestit olivat sinänsä ihan ok, mutta toistuvasti saman viestin saatuaan alkaa epäilemään, lukeeko lähettäjä ilmoituksia ollenkaan ajatuksella. Hänellä ja minulla ei myöskään ollut mitään muuta yhteistä, kuin että kumpikin on joskus käynyt Tampereella. Viimeinen naula arkkuun oli se, kun ystäväni sai omaan ilmoitukseensa prikulleen saman vastauksen.

Kaverihaku on KAVERIEN etsimistä varten

”Haaveilen vaimosta, jonka kanssa saada lapsia” on lause, jota yksikään tositarkoituksella ystäviä etsivä ei halua kuulla (ei varsinkaan onnellisesti parisuhteessa oleva lapsia karttava raskausfoobikko). Jos vaimohaaveet ovat niin olennainen osa identiteettiä, että niistä haluaa muuten vaan kertoa potentiaaliselle kaverille esittäytyessä, niin juttu vaatii väärinkäsitysten välttämiseksi kunnon pohjustuksen. Samainen heppu kertoi myös jännästi "pitävänsä kauneudesta", mikä oli todella creepya ja vei viimeisenkin uskon tyypin vilpittömyyteen.

Toki puolisosta ja perheestä haaveileva voi samaan aikaan toivoa myös löytävänsä uusia kavereita. Jokaista potentiaalista uutta kaveria ei kuitenkaan kannata katsoa vaimokiikareilla.

Käytöstavat haltuun

Minua ei haittaa, jos viestissä on typoja, kunhan itse asiasta saa selvää. Sen sijaan tahtoisin, että vastaaja esittäytyy ja kertoo itsestään vastavuoroisesti jotain luettuaan minun ilmoitukseni.

”Moikka, minäpä tässä kirjoittelen. Jos haluat tutustua laitapöa mulle wazzuppii viestiä.” on ollut kenties kryptisin koskaan saamani viesti. Siis kuka siinä kirjoittelee? Ai minä itsekö? En todellakaan laita WhatsApp-viestiä tyypille, joka ei esittäydy. Alun hämmennyksestä huolimatta sain selvitettyä tämän sankarin sähköpostiosoitteen avulla, että kyseessä olikin sattumoisin kaverin kaveri, joka on kuulemma vähän pelimies. Ei kiitos.

Kuten arvata saattaa, nämä tilanteet ovat olleet aika surkuhupaisaa tunteiden vuoristorataa. Pääasiassa olen yrittänyt suhtautua epärelevantteihin viesteihin huumorilla ja olla välittämättä, mutta se tekee välillä tiukkaa.

Tästä kaikesta nillityksestä huolimatta hyvää ystävänpäivää juuri sinulle! Toivottavasti päivä on sujunut mukavasti.

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Ihkaensimmäinen yhteinen lomamatka

Tällä viikolla tehtiin vihdoinkin minun ja Aleksin ensimmäinen yhteinen ihkaoikea lomamatka! Hassua että nyt vasta, sillä olemmehan me olleet jo yli neljä vuotta yhdessä. Kohteeksi valikoitui ihana Tampere, joka tarjosi valtavan paljon nähtävää. Oltiin varattu kahdeksi yöksi hotelli ja siinä ajassa kaupunkia ehtikin näkemään hyvin, vaikka paljon jäi vielä seuraavaankin kertaan.


Päivä 1

Aamulla hypättiin Hyvinkäällä junaan ja matka Tampereelle alkoi. Jätettiin tällä reissulla tosiaan auto kotiin, joten Aleksikin sai matkalla vaan rentoutua ja katsella maisemia. Junamatka meni nopeasti ja Tampereella saimme heti hotellihuoneen, vaikka olimme paikalla jo puolenpäivän aikaan. Huoneen ikkunasta avautui näkymä Pikkukakkosen leikkipuistoon ja puistosta bongailtiin myös ahkerasti söpöjä koiria koko matkan ajan.

Ihan ensimmäiseksi hotelliin kotiutumisen jälkeen piti saada välipalaa, joten suuntasimme Tampereen kauppahallin MBakeryyn leivoksille ja teelle. Valikoimasta löytyi hyvin myös Aleksille gluteenittomia vaihtoehtoja, joten oltiin tästä hyvin innoissamme. (Kolmantena reissupäivänä yritettiin myös käydä MBakerylla herkuttelemassa, mutta paikka olikin suljettu vuokrasopimuksen päättymisen vuoksi. :c )


Sää oli aika vilpoinen, joten olimme suunnitelleet ensimmäiselle päivälle museokierroksen. Välipalan jälkeen mentiinkin siis Vapriikkiin, jossa Dracula - Vampyyrit Vapriikissa -näyttely on nyt viimeisiä viikkoja esillä. Näyttelytila oli hyvin tunnelmallisesti valaistu ja näyttely tarjosi laajan katsauksen vampyyreihin niin taruston ja kansanperinteiden, historian kuin elokuvienkin osalta.

Vampyyrinäyttelyn lisäksi kävimme läpi kaksi Vapriikin perusnäyttelyä - Pelimuseon ja Kivinäyttelyn. Pelimuseo oli täpötäynnä muksuja, kuten arvatakin saattoi. Kolusimme sen siis melko vikkelästi läpi. Kivimuseossa tunnelma oli huomattavasti rauhallisempi ja kokoelma oli todella vaikuttava ja lumoavan kaunis. Vapriikin myymälästä en kuitenkaan tajunnut ostaa yhtään kiveä matkamuistoksi, joka nyt ehkä hieman harmittaa. Sen sijaan oli suorastaan pakollista ostaa mukaan Dracula-teemainen irtotee, joka on maustettu veriappelsiinilla.


Halusimme kerrankin mennä vähän hienommin syömään ja Aleksi oli bongannut kiinnostavan lihapainotteisen Ravinteli Huberin, johon teimme pöytävarauksen etukäteen. Tästä ravintolareissusta jäi kuitenkin hieman ristiriitaiset fiilikset meille molemmille.

Tilasimme pari alkuruokaa jaettavaksi ja ne olivat molemmat todella hyviä. Pääruokapuoli taas meni hieman pipariksi. Aleksi tilasi epähuomiossa valtavankokoisen ja maukkaan, mutta erittäin tyyriin pihvin itselleen. Minä taas valitsin purilaisen, joka oli hillitymmän hintainen, mutta ei yhtään minun makuuni. Nauroin jälkikäteen, että purilaisessani hyvää oli ainoastaan sämpylä. Tai sitten olen hieman juntti, enkä vain tajua näistä hienommista makumaailmoista. Jälkkärille menimme kahvilaan, joka oli matkan varrella hotellille mentäessä.


Päivä 2

Reissumme kokonainen päivä aloitettiin hotellin aamiaisella, jonka jälkeen kävimme pyörähtämässä Dick Johnsonilla ja Koskikeskuksessa. Klo 13 olimme sopineet Ratinaan tapaamisen kaverini kanssa, joka kirjoittaa Art of the Dress -blogia. Ihan ensin kävimme Take T:ssä, joka oli jo parisen vuotta ollut minun käyntilistallani. Valikoima oli pöyristyttävän iso ja teetä tarttui mukaan myös kotiin, vaikka meidän teehyllyhän ei vieläkään olisi oikeasti täydennystä kaivannut. Take T:ssä oli myös ilahduttavaa se, että saimme teehyllyjä tutkiessamme maisteltavaksi pienet kupposet päivän teetä.

Take T:n jälkeen yritimme mennä kolmisin Kissakahvila Purnauskikseen ja kakkosvaihtoehtona Pupukahvilaan, mutta molemmat olivat ihan tupaten täynnä ja lisäksi Pupukahvilan vitriini vaikutti siltä, ettei mitään gluteenitonta ollut tarjolla. Käytiin lopulta jossain random kahvilassa syömässä välipalaa.


Eläinkahvilaelämysten sijaan menimme tutustumaan Tallipihan miljööseen, joka sekin oli ollut parisen vuotta to do -listallani. Tallipihalla oli useita kauniita putiikkeja ja suloinen Tallipihan Suklaapuoti, josta en ollut aiemmin kuullutkaan. Suklaapuodista tarttui mukaan toinen toistaan söpömpiä nameja. Tallipihalla oli myös ikioma nimikkotee, jota täytyi tietenkin ostaa.Tallipihaa täytyy ehdottomasti palata fiilistelemään toistekin!

Lopuksi poikkesimme vielä keskustaan palatessamme tsekkaamassa Höyrykonemuseon massiivisen Sulzer-höyrykoneen, joka oli todella vaikuttava. Tässä vaiheessa päivää jalat olivat jo niin väsyneet, että menimme Aleksin kanssa hotellille ottamaan pienet päiväunet. Kiitokset vielä Mad Dressmakerille mahtavasta päivästä!


Päikkäreitten jälkeen käytiin Aleksin kanssa paljon hehkutetussa Napolissa pizzalla, eikä jouduttu pettymään! Pizzojen jälkeen otettiin vielä jälkkärit, jotka sattuivat olemaan mitä ilmeisimmin MBakeryn luomuksia, nams. Tälle ruokailulle tuli hintaa noin puolet edellisen illan ruokailusta, mutta onnellistuttiin tästä huomattavasti enemmän. Tästä viisastuneena tiedetään nyt taas paremmin, millaisissa ravintoloissa tykätään käydä.


Päivä 3

Viimeiselle päivälle meillä ei ollut tarkkaa suunnitelmaa. Ideana oli vaan aamiaisen ja hotellihuoneen luovuttamisen jälkeen kierrellä kaupunkia fiiliksen mukaan ja matkustaa sitten kotiin kun siltä tuntui. Aluksi menimme Veiströmille ihmettelemään teevalikoimaa. Mukaan tarttui hillitysti vain kaksi teelaatua meille kotiin ja yksi tuliaisiksi.


Kierreltiin muutenkin ratikkatyömaan mylläämän keskustan kauppoissa, kuten Indiskassa, Ruohonjuuressa ja Deadfinessa. Niistä selvittiin aika vähin ostoksin, vaikka minulla onkin nyt ostoslistalla muunmuassa muutamia vaatteita ja uusi laukku.

Vein Aleksin myös käymään Tampereen Luontokaupassa, johon olin itse aiemmin vuosi sitten ihastunut kovasti. Ihasteltiin pehmoja ja muuta kaupan valikoimaa melko kauan. Luontokaupassa on tosiaan se huikea juttu, että se tukee Luonnonperintösäätiön toimintaa ja valikoimista löytyy runsaasti kotimaisiakin tuotteita. Se on siis myös mainio vaihtoehto esimerkiksi vähän eettisempään lahjojen ostamiseen.


Luontokaupan ja välipalakahvittelun jälkeen koluttiin vielä Koskikeskusta läpi. Tässä vaiheessa päivää alettiin olla aika väsyneitä ja suunniteltiin jo millä junalla lähdetään kotiin. Mokkamestareiden myymälä meinasi jäädä kokonaan välistä, mutta onneksi satuttiin käymään sielläkin. Tarjolla oli irtomyynnissä laaja valikoima niin kahvia kuin teetäkin. Lisäksi myymälässä oli laaja valikoima erilaisia asiaan kuuluvia tarvikkeita. Teetä ei nyt enää raaskittu ostaa lisää, joten mukaan tarttui vaan kahta erilaista maustettua kahvia papuina. Täytyy ensi kerralla ehdottomasti teeostostella sielläkin.

Mokkamestareiden jälkeen haettiin vielä laukut hotellilta ja tultiin junalla kotiin. Reissu oli kaikenkaikkiaan mainio ja tosi rentouttava. Aina ei ole pakko mennä minnekään hirveän kauas saadakseen kokea vaihtelua ja uusia elämyksiä.


Millaisia kesäreissuja sinä olet tehnyt?