Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. lokakuuta 2024

Halloween-kalenteri 2024 | 11: Ostoksia Lontoosta

Elo- ja syyskuun vaihteeseen ajoittuneella Lontoon matkalla tuli tehtyä jonkin verran ostoksia, joista syksyyn ja halloweeniin sopivimpia kurkataan yhdessä nyt.

Ketjukauppojen halloween-osastot

Olen jo monta vuotta katsonut YouTubesta yhdysvaltalaisia ja brittiläisiä halloween haul -videoita. Tällä kertaa pääsin myös itse viimein ihmettelemään valikoimia livenä. Vietimme ystäväni kanssa puoli päivää alueella, jossa oli suuria kauppoja vieretysten. Ensin oli suunnaton innostus, mutta sitten kun täytyi alkaa miettimään ostoksia, alkoi ankara aprikointi. Mitkä tavaroista ovat niin ihania, että ne ansaitsevat paikan matkalaukussani?

Pitkän pohdinnan jälkeen mukaan valikoitui mm. ihka ensimmäinen Royal Staffordin halloween-lautaseni. Nämä ovat laadukasta keramiikkaa ja valmistettu Englannissa. Ostin myös mm. kynttilän, jossa tuoksuina ovat vanilja, pumpkin spice sekä suolakaramelli.

Halloween-lautanen, kynttilä ja puinen kummituskoriste.

Kiinnostavia paikallisia löytöjä

Royal Staffordin lautanen oli paikallista tuotantoa, mutta halusin löytää vielä lisää vahvasti paikallisia matkamuistoja. Erityisesti etsin jotain kirjaa Lontoon aavetarinoista. Täysin sellaista ei tullut vastaan, mutta löysin Occult London -nimisen kirjan, joka pyörii erikoisten aiheiden äärellä hieman laajemmin.

Spitalfieldsin kaupunginosassa oli söpö kauppa, joka myi kirjoja ja muuta mukavaa. Sieltä ostin Englannissa valmistetun Norfolk Natural Livingin Deepest Sleep -aromaterapiaöljyn. Se tuoksuu lempeästi laventelilta ja appelsiiniöljyltä. Mukana on myös ametistihippusia – kun pullo on tyhjä, otan ne varmasti talteen!

Highgate Cemetery yllätti positiivisesti pienellä myymälällä, jonka valikoima koostui lähinnä kirjoista ja postikorteista. Arvasinkin jo, ettei hautuumaa myy raflaavaa fanitavaraa, kuten t-paitoja. Kynttilöitä siellä kuitenkin oli! Ostin hautuumaan nimikkokynttilän, joka tuoksuu aivan sateen jälkeiseltä metsältä. (Nämäkin kynttilät on tehty käsin Englannissa.)


Occult London -kirja, Highgate Cemeteryn kynttilä sekä meditatiivinen öljy.

Lämpimiä juomia, tietysti.

Matka ei ole matka eikä mikään, jos sieltä ei osta teetä. Pääsin ensikertaa vierailemaan Bird & Blendin myymälään! Olen tähän asti vain tilannut sieltä ja saanut tuliaisia, joten oli ihanaa päästä käymään siellä. Ostoksia hullaannuin tekemään reippaasti ja mm. ikisuosikkiani Spiced Pumpkin Pieta tarvitsi tietenkin ostaa uusi purnukka.

Niin ikään teestä tunnetun Whittardin myymälässä oli ihana käydä. Teen lisäksi siellä myydään kahvia, kaakaota sekä keksejä. Whittardilla on tarjolla valikoiduista tuotteista myös maistiaisia. Silmäni osuivat myymälässä purkkeihin, joissa oli dia de los muertos -tyyppinen pirteä pääkallokuviointi. Sticky toffee pudding white hot chocolate, sanoi purkki. Tätä kaakaota pääsi myös maistamaan ja se oli aivan kuin nestemäistä toffeeta. Sold!

Tyyleiltään Bird & Blend ja Whittard eroavat hieman toisistaan – B&B on hieman hipsterimpi, kun taas Whittard on traditionaalisempi, mutta sekin helposti lähestyttävä.


Halloween-henkiset tee- ja kaakaopurkit.

Millaisia ostoksia olet tehnyt tänä syksynä?

keskiviikko 9. lokakuuta 2024

Halloween-kalenteri 2024 | 2: Kolme kurpitsateetä vertailussa

Viime vuonna kalenterissa vertailtiin pumpkin-makusiirappeja, ja nyt vertailussa ovat kolme kurpitsateetä. Nämä ovat kaikki chai-tyyppisiä teelaatuja, eli ne ovat sellaisia lempeän mausteisia ja syksyyn sekä lähestyvään talveenkin täydellisiä.


Kolme teetä kipoissa, taustalla hämähäkinverkkokuvio.

Nicolas Vahé: Pumpkin & cinnamon (kuvassa vasemmalla)


Ainesosat: 55 % mustaa teetä, 10 % kuivattuja kurpitsan paloja, 10 % kurpitsansiemeniä, 5 % kanelia, sikurijuurta, luonnollinen aromi, inkivääri, maustepippuri, kardemumma, neilikka.

Nicolas Vahén kurpitsatee on nimensä mukaisesti kanelisempi, kuin muut kaksi tämän postauksen teetä. Vahvan kanelisuuden vuoksi tämä tee kaipaa haudutettuna mielestäni tilkan maitoa. Kanelin lisäksi tuoksussa ja maussa ovat selkeästi havaittavissa kurpitsa ja sikuri.


Crema: Pumpkin Chai (kuvassa oikealla)


Ainesosat: Musta tee 46 %, kanelipalat, inkivääri, kurpitsan palaset 6 %, kurpitsansiemenet 6 %, paahdettua juurisikurin juurta, kardemumma, neilikka, luontainen aromi, aromi.

Kun katsoo kuvaa, Creman ja Nicolas Vahén teet näyttävät hyvin samalta. Tässä Creman teessä kurpitsaa on hieman vähemmän, kuten myös kanelia, jolloin muut leivontamausteet pääsevät paremmin esiin. Tuoksu ja maku ovat makeampia, kuin Nicolas Vahén teessä. Tavallaan pidän tästä enemmän, mutta tämä on kolmikon ainoa, jossa luontaisten aromien ohella on käytetty myös keinotekoisia aromeita – siitä hieman miinusta.


Bird and Blend: Spiced Pumpkin Pie (kuvassa keskellä)


Ainesosat: Sri Lankalinen musta tee, kaneli, neilikka, inkivääri, porkkana, sokerikoristeet (sokeri, perunatärkkelys, maltodekstriini, kasvirasva (oliivi), värit (E163 antosyaanit, E100 kurkumiini, E153 kasvishiili)), vaniljapalat, luonnollinen aromi.

Legendaarinen Bird and Blendin Spiced Pumpkin Pie on tämän kolmikon voittaja! Teesekoituksen esikuvana on pelkän kurpitsan sijaan toiminut klassinen kurpitsapiiras. Ironisesti muista laaduista poiketen, tässä ei ole kurpitsaa (korkeintaan ehkä luonnollisena aromina). Sen sijaan tämä tee saa makeutta kurpitsojen ja lepakoiden muotoisista sokerikoristeista sekä porkkanasta. Myös vanilja tuo leivosmaista makua teehen. (Ja katsokaa, miten söpö se on!)


Mikä on sinun suosikkiteesi syksyisin?

sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Kuulumisia + Mustat maustetut luomuteet Aarteelalta

Hei taas pitkästä aikaan! Alternativebloggari palaa nyt hattu kourassa pyytämään teiltä anteeksi venynyttä kesän blogitaukoa. Kävin elo-syyskuun vaihteessa Lontoossa ja tarkoitus oli sen jälkeen reippaana palata blogin pariin. Loman jälkeen töihin palattuani kuulin meillä alkavan muutosneuvottelut, joiden lopputulemaa saa odottaa vielä monta viikkoa. Tilanne stressaa ja blogi ei ole ollut päällimmäisenä mielessä. Yritän nyt vain panostaa omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen, jotta olen valmis, mitä ikinä vastaan tuleekaan.

~ ~ ~

Mennään nyt kuitenkin kivempiin juttuihin. Kirjoittelin teille kolmesta Aarteelan vihreästä teestä heinäkuussa, ja nyt on aika tutustua kolmeen mustaan maustettuun teehen samalta firmalta. Nämä kaikki kolme teetä ovat luomulaatuisia, kuten koko Aarteelan valikoima muutenkin.

Kolme mustaa teetä hauduttamattomina lasikipoissa.

Vanilja

Vaniljateessä pohjana on musta intialainen assam-tee ja se on maustettu vaniljauutteella sekä vaniljalla. Tämä on minulle sellainen back to basics -tee, koska teekiinnostukseni alkuaikoina Twiningsin vaniljatee oli yksi suosikeistani.

Assam on vahvan makuinen tee ja tarjoaa vankan pohjan vaniljalle. Vanilja onkin tässä melko mieto verrattuna markettien pussiteihin. Toisaalta hyvä niin, ettei maku ole semmoinen hajuvesimäisen vaniljainen. Tilkalla maitoa tämä on oikein kiva.

4 / 5

Hurmaava Harmaja

Tämä tee sisältää mustaa assamia, kehäkukkaa, ruusua, mansikkaa, malvaa, ruiskukkaa sekä luontaisia aromeita (mansikka, bergamot, appelsiini, laventeli).

Hurmaava Harmaja on kiehtova ja tavanomaisesta poikkeava earl grey -variaatio. Monet mansikka-aromia sisältävät laadut ovat minusta liian makeita, mutta tässä on osuttu kohdalleen niin määrän kuin muihin aineksiin yhdistämisenkin osalta. Hurmaava Harmaja on klassisen harmaajaarlin leikkisämpi serkku makealla twistillä. Ja katsokaa kuvasta kuinka nätti se onkaan!

4 / 5

Persikka & Aprikoosi

Tässäkin teessä pohjana on assam, joka on maustettu kehäkukalla, aprikoosilla, persikalla sekä luontaisilla aromeilla (persikka, aprikoosi).

Suurena persikkateen ystävänä odotin tätä innolla. Tee maistuu tosi hyvältä, mutta hedelmien makua kaipaisin mukaan hieman enemmän. Jääteeksi tämä ei sopinut koska silloin siinä oli jokin hassu itseäni häiritsevä sivumaku, mutta kuumana juomana ihan jees.

2½ / 5

Mikä näistä kolmesta kuulostaa sinusta parhaalta?

keskiviikko 31. heinäkuuta 2024

Heinäkuun parhaat 2024 + Infoa tulevista kuukausista

Heinäkuu jännitti etukäteen, koska silloin oli eron ensimmäinen vuosipäivä. Aloitin kuukauden todella väsyneissä ja stressaantuneissa merkeissä, mutta heinäkuu pääsi onneksi yllättämään positiivisesti. 

Kuun loppupuolta varjosti vanhempieni joutuminen auto-onnettomuuteen, mutta onneksi he selvisivät melko vähillä vammoilla. <3 Aineksia pahempaankin olisi nimittäin ollut. Sitä suuremmalla syyllä, pysähdyn nyt arvostamaan heinäkuun helmiä ja nauttimaan hyvistä asioista:

Kuvakollaasi heinäkuulta

Miniloma vanhempien luona

Kyläilin porukoilla muutaman päivän. Kävimme kirppareilla, vietimme päivän Helsingissä ja pitkästä aikaan jopa pelasimme vähän sulkapalloa äidin kanssa. Oli tosi mukavaa, kun pääsi ottamaan pienen irtioton omasta arjesta työkavereiden lomatuurailujen välissä.

Farkkutakki ja muut kirppislöydöt

Olen etsinyt mustaa tai vähintäänkin tummanharmaata farkkutakkia kirppareilta liioittelematta kaksi vuotta. Nyt sellainen viimein tuli vastaan ja hintaa oli 3,75 €! Takki tarvitsi kuitenkin hieman muokkaamista. Nyt siitä on hihat ja helma lyhennetty sekä yksi kangasmerkki kiinnitetty. Vielä täytyy lisätä toiseen povitaskuun vetoketju, niin farkkutakki on valmiina seuraavaan reissuun.

Lisäksi kirpparilta tarttui mukaan mm. Stephen Kingin Uinu uinu lemmikkini -kirjan painos syntymävuodeltani!

Lohja-päivä

Tein erään ystävän kanssa päiväreissun Lohjalle. Päivään mahtui monta luontopolkua ja paljon mukavia keskusteluja. Aloitimme reissun tsekkaamalla Torholan luolan ja jatkoimme siitä ihastelemaan Paavolan tammea. Tuo satoja vuosia vanha suojeltu tammi on ollut minun menolistallani jo vuosikausia, joten olin ihan onnesta soikeana nyt kun sinne pääsin. Välissä käytiin kahvittelemassa ja sitten vielä kiertämässä kaunista Liessaarta.


Loppuun vielä ilmoitusluontoiset asiat:

  • Halloween-kalenteri tulee tänäkin vuonna! 13 postausta sisältävä kalenteri starttaa lauantaina 7.10. ja uusi luukku aukeaa joka toinen päivä lokakuun loppuun saakka.
  • Pyhitän elokuun syksyn blogipostausten suunnitteluun, enkä julkaise silloin uusia postauksia.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Kolme satumaista vihreää luomuteetä Aarteelalta

Keväällä tutustuin itselleni uuteen teekauppaan nimeltä Aarteela, joka on perustettu 2022. Heillä sattui olemaan keväällä postikuluihin liittyvä tarjous, joten innostuin tilaamaan. Valikoima oli muista teekaupoista mukavan poikkeava ja tuotteet saapuivat minulle varsin nopeasti. Mukaan tuli myös yllätyksenä maistiaispussi!

Mainitsemisen arvoista Aarteelan valikoimassa on se, että kaikki heidän myymänsä tee on luomua. Kun valitset luomuteen, vähennät kehosi sekä ympäristön kemikaalikuormia ja pidät huolta luonnon monipuolisuudesta. (Tästä tuli mieleen, että voisin joskus tehdä postauksen siitä, millä periaatteilla ostan teeni. Kiinnostaisko?)

Tilasin Aarteelalta kuusi teetä, joista nyt keskitytään virheisiin ja valkoisiin laatuihin. Jätetään mustat syksymmälle, koska niissä on korkeampi haudutuslämpötila.

Kolme maustettua vihreää teetä lasikipoissa

Mustikka & Rosmariini

Tämän sekoituksen pohjana on sencha ja mausteena siinä ovat sitruunaruoho, rosmariini, luontainen mustikka-aromi, villimustikka, malva sekä limeöljy.

Huomioni tässä kiinnitti mielenkiintoinen yrtin ja marjan yhdistelmä. Tämä on sellainen kepeä satumetsätee ja rosmariini sekä mustikka ovat mielenkiintoinen kombinaatio. Jotain tästä makuelämyksestä mielestäni kuitenkin jäi uupumaan – vai oliko siinä sittenkin jotain liikaa? Olisiko esim. sitruunaruohon voinut jättää pois?

3½ / 5

Marjaherkku

Marjaherkussa pohjan luovat vihreä sencha, vihreä China White Monkey sekä valkoinen Pai Mu Tan. Sekoitus on maustettu luontaisilla aromeilla (vadelma, orvokki, mansikka), sekä vadelmalla ja malvalla.

Monet mansikka-aromilla maustetut teet ovat makuuni mehukattimaisen makeita, mutta tämä on toista maata. Marjaherkku on lempeän tasapainoinen, sopivan makeahko ja hillityn marjaisa. Orvokki on mielenkiintoinen ja ei niin yleinen lisä – en muista, että sellaista olisi ollut aiemmin. Mausteet antavat mukavasti tilaa myös itse teesekoituksen omalle maulle.

5 / 5

Ystävä lempeä

Tämän teen pohjana on sencha ja lisänä siinä on sitruunaruohoa, sitruunan- sekä appelsiininkuorta, laventelia, vaniljaa ja vaniljauutetta sekä luontaisia aromeja (appelsiini, laventeli, sitruuna).

Sitruuna ja laventeli sekä laventeli ja vanilja ovat verrattomia yhdistelmiä, joita ei kovin usein tapaa teessä. Ystävä lempeä on kerrassaan parhautta, ainakin näin laventelista tykkäävän mielestä.

5 / 5


Onko Aarteela sinulle tuttu?

perjantai 7. kesäkuuta 2024

Korealaista, japanilaista ja nepalilaista vihreää teetä

Kesällä juon pääasiassa jääteetä, mutta jos kuumaan teekupposeen tulee tartuttua, on se usein vihreää teetä. Vihreälle teelle sopii noin 20 astetta kylmempi vesi kuin mustalle. Tällä kertaa teehyllystäni on esittelyssä maustamattoman vihreän teen kolmikko, jonka ostin Teeletistä. Jokainen näistä teelaaduista tulee eri maasta ja ne ovat taas kerran yhdessä loistava esimerkki teen monimuotoisuudesta. Kaikki kolme ovat vihreää teetä, mutta näyttävät ja maistuvat erilaisilta.

Kolme kipollista vihreitä teenlehtiä pöydällä.

Woojeon (Korea, luomu)

Woojeon on korealainen ennen kevätsateita poimittu vihreä tee. Hintatasoltaan se on hyvin keskellä, joten se sopii mainiosti myös arkiteeksi. Haudutetun teen maku on tuoreen vehreä ja hieman pähkinäinen.

Sencha Shizu (Japani)

Japanilainen Sencha Shizu on hieman kalliimpi "rauhallisten aamujen viikonlopputee". Se on tavallista senchaa hienostuneempi. Maku on vehreä, tuore ja siinä on häivähdys kirsikankukkaa. Hintansa se maksaa takaisin sillä, että haudutuksia voi samoilla lehdillä hyvin tehdä kolmekin.

Guranse Emerald (Nepal, luomu)

Nepalilaiset teet ovat pirun hyviä, eikä Guranse Emerald ole poikkeus. Se on täyteläisen, pehmeän ja hieman ruohoisen makuinen. Se sopii hintansa puolesta arkikäyttöön mainiosti. Hauduttaessa kannattaa olla tarkkana ajasta ja määrästä, ettei teestä tule turhan tujua.


Olethan kuullut, että samaa teetä voi hauduttaa monta kertaa?

Loppuun vielä muistuttelen, että kannattaa kokeilla kaikkien maustamattomien vihreiden irtoteelaatujen kanssa useampaa haudutusta! Voit siis tehdä samoista teenlehdistä useamman kupillisen/kannullisen teetä. Moni laatu sopii helposti jopa kolmeenkin haudutukseen. Usealla haudutuksella säästät sekä rahaa että luontoa. :)

lauantai 11. toukokuuta 2024

Exotic ja kaksi muuta kesäteetä Skafferilta

Kelien puolesta kesä alkaa olla vihdoin ainakin täällä etelässä käsillä. Tutustutaan sen kunniaksi  kolmeen kesäiseen teelaatuun. Nämä teet ovat Skafferista, joka myy teen lisäksi muitakin herkkuja Porvoon vanhassa kaupungissa. Tässä kolmikossa on minusta aivan verraton väriloisto!

Kolme värikästä irtoteetä kipoissa

Safari

Suloisessa Safarissa vihreä tee on maustettu ananaksella, passionilla ja malvankukilla. Safari on makea ja hieman hapan hedelmätee. Ananas ja passion ovat molemmat kirpeitä, ja yhdistelmä on teessä hauska, piristävä ja tavanomaisesta poikkeva.

Madame Butterfly

Madame Butterfly on ihanan värikäs. Siinä on mustaa teetä, sitruunaruohoa, lohikäärmehedelmää, kiiviä ja granaattiomenaa. Tämä kuulosti paperilla erikoisemmalta, kuin miltä maistui. Maku tuo mieleen minulle vadelman jollain pienellä twistillä. Tee on kaunis ja maistuu hyvältä, mutta odotin jotain erilaisempaa.

Exotic

Exoticissa teepohjana on kiinalainen vihreä tee. Tämä vaikuttaa kahden teen sekoitukselta, joista toinen voisi olla oolong. Sekoitus on maustettu eksoottisilla hedelmillä, vaniljalla ja porkkanalla. Yhdistelmä on erittäin kiehtova. Trooppisten hedelmien makeus on mielenkiintoisesti taitettu vaniljalla. Myös porkkana tuo teehen omanlaistaan maanläheistä makeutta ja se sointuu oletetun oolongin kanssa ihanasti yhteen. Erilaisen teepohjansa vuoksi kannattaa olla varovainen, ettei tätä hauduta liian pitkään. Tämä on suosikkini tästä kolmikosta.

Mikä teelaaduista kuulosti sinusta parhaalta?

perjantai 5. huhtikuuta 2024

Forsman Tea: kolme maustettua mustaa teetä

Teejuttujani pidempään seuranneet varmaan tietävätkin, että ostan pääasiassa teeni erikoiskaupoista. Viime syksyn I love me -messuilla päädyin kuitenkin pitkästä aikaan ruokakaupoistakin tutun Forsman Tean pisteelle, ja ei-niin-yllättäen teetähän sieltä lähti mukaan.


Forsman tean teepakkauksia ja lintukoriste

Teeharrastus on mitä mainioin kaninkolo mihin pudota, mutta välillä on virkistävää kiivetä ihmemaasta takaisin perusasioiden äärelle. Toisinaan se tarkoittaa klassikkolaatuihin keskittymistä ja esimerkiksi nyt kaikille suomalaisille tutun teetalon tarjontaan tutustumista. 

Ostin Forsmanin messuosastolta kolme maustettua mustaa teetä – kirsikka, mustaherukka sekä luomu appelsiini. Näissä kaikissa pääpointtina on siis yksi ainoa maku, joka kietoutuu mustan teen ympärille.

  • Kirsikka – Tässä laadussa on mukana kirsikkaa 5 %, sekä sen lisäksi aromeja. 
  • Mustaherukka – Tee on maustettu luontaisella mustaherukkaöljyllä sekä mustaherukan lehdillä.
  • Luomu appelsiini – Tämä luomutee sisältää 9 % appelsiinin paloja sekä 4 % luontaista aromia. Haudutettuna tee on erittäin makea, raikas ja miellyttävä. Pitää kokeilla kesällä myös jääteenä!

Kaikki kolme maistuvat yhtä hyviltä, mutta voiton vienee appelsiini korkean hedelmäpitoisuutensa ja luomulaadun ansiosta. Kuvailisin näitä kaikkia laatuja himpun verran pehmeämmiksi ja pyöreämmiksi, kuin miltä teetä myyvien erikoiskauppojen vastaavat maut maistuisivat. Hintaakin toki on vähemmän kuin teekauppojen teillä, joten nämä ovat mainio ratkaisu, jos haluaa säästää hieman.

Nuo Forsmanin messuosastot ovat siitä kivoja, että niissä on melkeinpä jokaista laatua mitä kyseinen teetalo tuottaa. Yhtä laajaa valikoimaa heiltä ei taida olla tarjolla missään ruokakaupassa.

Onko sinulla jotain tiettyä suosikkiteetä Forsmanilta?

tiistai 6. helmikuuta 2024

Bird & Blend: Red Velvet & Banana Bread Chai

Hei ja ihanaa Teen päivää! Oletko tänään juonut teetä ja jos niin millaista?

Lempijuomani ikioman päivän kunniaksi kurkataan brittiläisen Bird & Blendin pari teetä, joita en ole vielä kerennyt esittelemään blogissa. Näissä molemmissa seikkaillaan teemallisesti leivontamaailmassa – mukana ovat hurmaava Red Velvet sekä makea ja mausteinen Banana Bread Chai, jonka pohjana on teen sijaan rooibos.



Red Velvet

Red Velvet -teen pohjana on Sri Lankalainen musta tee. Mukana on myös punajuurta, kaakaopavun kuorta, vaniljan paloja sekä ruiskaunokin, kehäkukan ja auringonkukan terälehtiä ja luontaisia aromeja.

Punajuurella, kaakaolla ja vaniljalla Red Velvet -tee lunastaa nimensä. Se on haudutettuna mainion kaakaoisen tuoksuista ja punajuuri antaa teelle kauniin syvän punaisen värin. Maidon kera tee muuttuu söpösti vaaleanpunaiseksi. Tämä on ihan 6/5! Maku on kohdallaan ja ulkonäkö näyttävä.


Banana Bread Chai

Banana Bread Chaissa on rooibosta sekä kanelia, inkivääriä, pakastekuivattua banaania, kardemummaa, vaniljan paloja sekä luontaisia aromeja. Koska tässä ei ole teetä, sopii se hyvin juotavaksi illalla.

Banaani ja vanilja tuovat tähän rooibokseen herkullista makeutta. Mukana on myös reilusti lämmittävää mausteisuutta. Varsin toimiva yhdistelmä. Banana Bread Chai on herkkua niin sellaisenaan kuin pienen maitotilkankin kera. Loistava tämäkin, 5/5!


Kumpi näistä kahdesta olisi enemmän sinun juttusi? :)

tiistai 26. joulukuuta 2023

Teesalonki Sylvian teejoulukalenteri

Hei kaikki! Toivottavasti jokaisella teillä on joulu sujunut mukavasti. Minun joulukuuni oli yllättävän kiireinen, enkä kerennyt blogin pariin ennen tätä päivää. Joululahjojen suunnittelu, ostaminen ja korttien tekeminen veivät yllättävän paljon aikaa kaiken muun arkisen ohella. Ensi vuonna täytyy skarpata ja alkaa taas suunnittelemaan joulua hyvissä ajoin syksyllä, ettei tule kiire.

Tänä vuonna palasin parin vuoden tauon jälkeen teejoulukalenterien pariin. Tilasin joulukalenterin iki-ihanalta paikalliselta teehuoneelta, eli hyvinkääläiseltä Teesalonki Sylvialta. Teesalonki valmistaa kalenterit ennakkotilauksesta, jonka jälkeen ne ovat noudettavissa tietystä päivästä alkaen. Jos siis mielit ensi jouluksi Teesalonki Sylvian teejoulukalenteria, kannattaa seurata heidän somekanaviaan loka-marraskuussa.

Olen kokeillut monia teejoulukalentereita vuosien varrella, ja tämä oli yksi parhaista. Kalenterissa on monipuolinen sisältö pääasiassa maustettuja teelaatuja; valkoista, vihreää, mustaa, oologia ja jopa puerhia. Mukana oli myös rooibosta ja hedelmähaudukettakin. Kalenterilaatikon kannen sisäpuolelle oli listattu teelaatujen nimet ja haudutusasteet ja mukana tuli myös paperi, jossa teelaatujen sisällöt oli kerrottu tarkemmin.

Kuvassa olevat teelaadut ovat kuun alkupuolelta. Arvostelin jokaisen teelaadun lyhyesti asteikolla 1–5. Arvosanan 5 sai peräti 13 teelaatua ja neljä sai arvosanan 3 tai 4. Tässä onkin hyvä ostoslista myöhemmäksi. Yksi suosikeistani oli Teesalonki Sylvian ikioma Harjun halaus, jonka pohjana on valkoinen tee maustettuna omenalla, rosmariinilla, karhunvatukanlehdillä, vadelmilla, punaherukalla, ruusun ja ruiskaunokin kukilla sekä pinjansiemenillä. Toinen suosikeistani oli yksinkertainen ja raikas Orange oolong. Siinä on oolongia, hieman mustaa teetä sekä appelsiinin paljoja ja kukkia. Jumbo-sijalle jäi Piparkakku-Puerh. Tykkään puerhista, mutta maustamaton puerh on enemmän minun juttuni.

Oliko sinulla joulukalenteria tänä vuonna?

sunnuntai 26. marraskuuta 2023

Liisa ihmemaassa ja kaksi muuta herkkuteetä The Ouncelta

 Hei! Mitä kuuluu sinne ruudun toiselle puolelle? 😊 Tällä viikolla luvassa on pitkästä aikaan klassikko postaustyyppi, eli tutustutaan yhdessä kolmeen teelaatuun – tällä kertaa The Ouncelta. Yksi näistä on valitettavasti semmoinen, jota ei enää myynnissä ole. Täytyy edelleen opetella sitä, että tekisi näitä postauksia lähempänä sitä hetkeä, kun teet on ostettu. Vinkkaan kuitenkin tälle poistuneelle teelaadulle korvaajan eri teekaupasta, joten ei hätää!


Liisa ihmemaassa

Tämä suloisen kuuloinen vihreä tee sencha on maustettu valkosuklaalla ja mansikoilla. Sen maku on todella makea – siis tooooodella makea. Mansikka sekä vanilja ovat hyvin tunnistettavissa. Sanoinko jo, että tämä on makea?

Luumukiusaus

Luumukiusaus on musta luumun ja kanelin makuinen tee, jossa on koristeena ruiskaunokkia. Tätä teetä ei tosiaan The Ouncen verkkokaupassa ainakaan enää ole. Korvaaja tälle löytyy kuitenkin Teesalonki Sylvialta, jonka valikoimassa on Luoman talon luumuinen, joka vie mielestäni voiton Unssin Luumukiusauksesta selkeällä luumuhillomaisella maullaan.

Oopperan kummitus

Oopperan kummitus on käynyt blogissa aiemminkin, mutta se on niin hyvää, että se ansaitsee tulla uudelleen esitellyksi. Oopperan kummitus sisältää mustaa teetä, kurpitsan paloja ja siemeniä, inkivääriä, kanelia, kardemummaa ja sikuria. Se on siis hyvin lähellä chaita, mutta syksyisellä twistillä. Kurpitsa ja sikuri tekevät Oopperan kummituksesta makeampaa kuin chai, ja myös kaneli erottuu mausta selkeästi.


Mikä näistä kolmesta kuulostaa mieluisimmalta sinusta?

maanantai 30. lokakuuta 2023

Halloween-kalenteri | 12: Bird & Blend halloween-teekalenteri

Vieraskynä: S

(Terveisiä Sumuiselta Saarelta (siis Englannista). Ilahduin kovasti kun Maru ehdotti että kirjoittaisin tästä teekalenterista “vieraskynänä”, mutta en tosiaan ole mikään kynäniekka joten annattehan anteeksi mahdolliset kömpelyydet.)

Rantakaupunki Brightonista lähtöisin oleva indie-teekauppa Bird & Blend valmisti jo toisena vuotena peräkkäin halloween-teemaisen 13 päivää kattavan teekalenterin. Maru kirjoitti viime vuoden halloween-kalenterista kattavasti, jos haluat virkistää muistiasi. :) Tilasin kalenterin heti kun niitä myyntiin tuli, koska viime vuoden pieni erä myytiin loppuun melko nopeasti. Onneksi tänä vuonna varastoa oli ilmeisesti enemmän, sillä kalentereita on myynnissä edelleen.

Vuoden 2023 kalenteri on suloisen violetti talo, jonka ikkunoista kurkkii kummituksia ja portaita koristavat kurpitsalyhdyt – en tiedä onko ullakon sateenkaaren väreissä komeileva ikkuna Wednesday-sarjan Enidin ikkunan inspiroima, mutta siitä se minua ainakin muistutti. Viime vuoteen verrattuna tämä on siitä helpompi formaatti, että ei vie pöytätilaa kovin paljon, toisin kuin hautausmaa kivineen (vaikka ne hautakivet teelaatikoina hurjan suloisia olivatkin).

Teetä kurpitsan muotoisessa mukissa ja teekalenteri taustalla

Tämän tekstin kirjoitushetkellä kaikki luukut eivät tietenkään ole vielä auki, mutta tähän menneissä avatuista on löytynyt seuraavanlaista:

Päivä 1: Buttermint

Tämä minttukarkin makuinen yrttihauduke yllätti vannoutuneen mintunvihaajan ja pääsi jopa ostoslistalle. Makeutettuna se maistuu ihan After Eightien sisukselta, nam!

Päivä 2: Spiced Pumpkin Pie Matcha

Matchaksi tämä on ihan passeli. Kurpitsapiiraan mausteet peittävät sen “vastaleikatun ruohon maun”, jota matchoissa vierastan – ostoslistalle se ei kuitenkaan pääse.

Päivä 3: Baby Spice

Mustan Spiced Pumpkin Pien “pikkusisko” eli yrttiteeversio yllätti hieman, sillä ennen haudutusta neilikan ja kanelin tuoksu iskee huumaavasti vasten kasvoja. Haudutettuna teestä maistuu enemmän kurpitsan ja makean omenan palat ja mausteista läpi tulee vain hitunen. Kivan syksyinen iltahauduke, joka ei haittaa yöunia kofeiiniherkilläkään.

Päivä 4: Perfect Tea Spoon

Joku saattaisi ajatella, että irtoteen annosteluun tarkoitettu lusikka olisi tylsä tällaiseen kalenteriin, mutta ilahduin kovasti kun luukun avasin, sillä minulla on tällainen jo ennestään ja olen kokenut sen täydelliseksi. Yksi kukkurainen lusikallinen lehtiä on täydellinen määrä kupilliseen. :)

Päivä 5: Spiced Pumpkin Pie

Tähän mausteiseen kurpitsaherkkuun ei kyllästy koskaan, ihana syysklassikko.

Päivä 6: Loose Leaf Tea Infuser

Tämän mallisia teenhauduttumia minulla onkin jo pari, ja mielellään otin tämän kokoelmaan.

Pieniä purkkeja, teesihti ja teelusikka.

Päivä 7: Spiced Pumpkin Pie Sticky Chai

Hunajalla makeutettu sticky chai -versio spiced pumpkin piesta on myös tietynlainen syysklassikko. Hunaja sopii hyvin näiden mausteiden kaveriksi.

Päivä 8: Bedknobs & Broomsticks

Omena ja hibiscus tekevät tästä yrttiteestä tosi makean hedelmäisen, vähän jopa hedelmäkarkkimaisen. Mielestäni ehkä enemmän kesään kuin syksyyn sopiva maku, mutta herkullinen kuitenkin!

Päivä 9: Toffee Sticky Chai

Paras sticky chai, jota olen B&B:ltä maistanut! Toffeen maku tulee hyvin esiin ja on etenkin maidon kanssa erinomaista herkkua.

Päivä 10: Birthday Cake Matcha

Kalenterin ensimmäinen pettymys: vaniljakerroskakun makuinen matcha ei mielestäni sovi yhtään halloween- tai syksyteemaan.

Päivä 11: Bonfire Toffee

Ihana, miedosti savuinen yhdistelmä toffeeta ja omenaa! Sopii myös Lapsang Souchongista normaalisti tykkäämättömille (eli esim. minulle :D).


Avaamatta on siis vielä kaksi luukkua, ja numero 13 on yli 10 cm korkea, joten jännittää mitä aarteita sieltä löytyykään! Marulla on ymmärtääkseni tapana useimmiten kysyä jokin mielenkiintoinen kysymys tekstiensä lopuksi, joten kysyn itsekin: Ostaisitko halloween-teekalenterin, ja onko sinulla suosikki halloween-teetä?

torstai 19. lokakuuta 2023

Halloween-kalenteri | 1: Brunssi – taikajuomia ja tarot-kortteja

Syyskuun puolivälissä pidin pienelle ystäväporukalle halloween-brunssin. Olin haaveillut halloween-juhlien pitämisestä kauan, mutta koska lokakuun lopulla moni pitää juhlia, en tahtonut samaan sumaan vaan kehitin oman konseptin. Mukana juhlissa olivat Dekadentti Irvikissa (Arsenikkia aamutuimaan) Eni (Keep Changing Colours), TiiaVee (Sweet Pandemonium) ja Hiidenneito (Hiidentupa). 

Kotia en kerennyt koristelemaan brunssia varten yhtä paljon kuin tahdoin, mutta onneksi täällä on sopivan synkeää vuoden ympäri. Sen sijaan panostin tarjoiltaviin. Leipomisen osalta hyppäsin tuntemattomaan, sillä tarjottavien oli oltava vegaanisia ja en ollut koskaan valmistanut mitään vegaanista. Kurpitsakuppikakut onnistuivat loistavasti ja niiden päälle Fazer Aito -kauravispistä ja Biscoff-levitteestä tehty kuorrute oli helppoa käsitellä. Suolainen piiraskin sai kehuja. Myös muut toivat nyyttäriperiaatteella syötävää. Esimerkiksi Dekadentti irvikissa oli leiponut herkullisen juustokakun.

Halloween-brunssin herkkutarjoilu

Kaupungin söpöimmät taikajuomat

Kehittelin brunssia varten alkoholittoman drinkin, jonka esikuvana oli mimosa. Siihen tuli siniherneenkukilla (butterfly pea) värjättyä seljankukkamehua sekä Lehtikuohua, joka on kotimainen ja herukkaisen makuinen alkoholiton kuohari. Tässä ohje, jos haluat kokeilla:

  1. Keitä vesi kiehuvaksi, hauduta siinä muutamia siniherneenkukkia ja laita valmis hauduke jäähtymään jääkaappiin. TAI Laita kukat kylmään veteen edellisenä päivänä ja tee kylmähaudutus jääkaapissa (vaatii useamman tunnin). Valmis hauduke on intensiivisen sinistä.
  2. Lisää valmiiseen haudukkeeseen mukaan seljankukkamehutiivistettä tiivisteen ohjeen mukaisissa suhteissa. Mehutiivisteen tuoman ph-muutoksen myötä neste muuttuu violetiksi.
  3. Kaada laseihin violettia seljankukkamehua ja Lehtukuohua noin 50/50.

Pro tips: Näitä en ole vielä kokeillut, mutta ensi kerralle mietin tämmöisiä ”tuotekehittelyjä”:

  • Mukaan voisi lisätä syötävää kimalletta, niin drinkistä tulee vielä maagisemman näköinen.
  • Jos seljankukkamehutiivisteen lisäisi mukaan pipetillä drinkin kasausvaiheessa, saisi efektistä vielä hienomman: Lasiin mitattaisiin ensin sininen siniherneenkukka-hauduke – sen jälkeen pipetillä seljatiiviste, jolloin väri vaihtuu syvän violetiksi – ja lopuksi Lehtikuohu, jolloin violetti vaalenee ja taittuu lähemmäs magentaa.
Halloween-teemaiset vegaaniset kuppikakut

Improvisaatiopeli tarot-korteilla


Dekadentti Irvikissa ja Eni olivat nähneet meemin, jossa tarot-ennustajaa vastaan aletaan pelaamaan omilla tarot-korteilla. Tästä intoutuneena kokeiltiin, millainen leikkimielinen peli saataisiin tarot-korteista aikaan. Näin peli eteni:
  1. Jokaisella pelaajalla on oma pakka, josta nostetaan käteen 5 korttia.
  2. Kierroksen aloittaja lyö pöytään kortin ja kertoo sen kuvaan liittyvän tilanteen. (Esimerkiksi kuvassa on joutsen ja lapsia, jolloin voidaan kertoa, että koitti palkkapäivä ja lapset saivat kauan toivomansa lemmikin.)
  3. Kierros etenee ja muut pelaajat jatkavat aloitettua tarinaa/skenaariota. (Esimerkiksi seuraava voisi lyödä pöytään maljojen vitosen ja todeta, että palkkapäivänä voisi mennä myös kuppilaan.)
  4. Kun kierros on tehty, valitaan yhdessä voittaja. Voitosta saa yhden pisteen ja voittaja aloittaa seuraavan kierroksen.
  5. Kierroksen päätteeksi pelaajat täydentävät kätensä, eli kädessä on aina 5 korttia. Koko pelin voittamiseen voidaan sopia tarvittavan vaikkapa 5 tai 10 pistettä.
Meidän pelailumme päättyi eeppisen finaalikierroksen jälkeen tasapeliin. Emme nimittäin osanneet päättää, mikä kortti olisi ollut ylitse muiden. Viimeisellä kierroksella oli mm. halloween kurpitsoineen, kuolema sekä paholainen ja se oli tarinoineen aivan armotonta hupsuttelua alusta loppuun.

Hassuttelun lisäksi nostettiin jokaiselle tätä syksyä ajatellen sekä tarot-kortti että riimu (tekemäni riimukivet pääsivät ensikertaa käyttöön!). Ne olivat monelle yllättävän osuvia ja ainakin itselle molemmat kolahtivat ihan täysillä. Riimuista nostin aurinkoa symboloivan Sigelin, joka edustaa henkistä kasvua, saavutuksia ja hyvän voittoa pahasta sekä valon pimeydestä. Tätä tarvitaan juuri nyt.

lauantai 29. heinäkuuta 2023

Sopiiko se jääteeksi? 10 kokeilua teekaapin perukoilta

Kotona kylmähaudutettu jäätee on mainio kesäjuoma, koska makeutuksen määrän voi valita itse ja kevyt irtotee kulkeutuu kaupasta kotiin vaivattomammin kuin painavat virvoitusjuomapullot. Minulla on lähes päivittäin jäätee tekeytymässä, jos lämpötila ulkona kipuaa yli 20 asteeseen. Nykyään juon jääteenikin ilman sokeria tai hunajaa.

Vuosien varrella olen esitellyt blogissa muutaman kerran vartavasten jääteetä varten ostamiani teelaatuja. Tänä kesänä totesin kuitenkin teekaapin olevan niin täynnä, että halusin mielummin kokeilla, mitkä teet sieltä sopisivat jääteeksi. Tätä postausta varten testailin noin 70 teen ja haudukkeen valikoimasta 10 selvittääkseni, sopivatko ne jääteeksi.

Alta löydät kompaktit arviot jokaisesta 10 laadusta jääteenä. Hymynaamalla :) merkitsin ne joista tykkäsin kovasti ja vampyyrin :[ saivat peräänsä ne, jotka eivät jääteenä vakuuttaneet.

Smaragdinvihreä jäätee

  1. Early Grave (Lehmus Roastery) :)
    Tämän hirtehisellä sanaleikillä nimetyn teen löysin viime vuonna Citymarketista. Early Grave on Lehmus Roasteryn ja Tuskan yhteistyön tulos ja maistuu, kuten arvata saattaa, veriappelsiinille. Mustan teen kera veriappelsiini on jääteessä juuri sopivan makea, ripauksella kirpeyttä.

  2. Peach Cobbler (Bird & Blend) :)
    Persikkateet ovat ikisuosikkejani, mutta jostain syystä Peach Cobbler ei säväyttänyt niin kovasti lämpimänä. Onneksi jääteenä se oli kovin herkkua, joten tämäkään ei jämähdä teehyllyn täytteeksi vaan pääsee oikeasti käyttöön!

  3. Sencha Lime Green (Thé Huone) :)
    Senca Lime Green on vihreää teetä limellä ja sitruunaruoholla maustettuna ja siitä tulee ihanan raikasta jääteetä. Lime tulee tässä teessä tosiaan hyvin esille eikä jää sitruunaruohon jalkoihin, kuten joskus sitruunaruohon kanssa saattaa käydä.

  4. Aprikoositee (Turun tee ja mauste) :[
    Tämä musta tee aprikoosin kera toi mieleeni liikaa sacherkakun, joten se ei ollut jääteeksi ihan parasta.

  5. Villikirsikka (Thé Huone) :)
    Mustan kirsikkateen muuntuminen jääteeksi epäilytti minua kenties eniten, mutta tästä tuli TODELLA hyvää! Villikirsikka saattaisi kaivata kaverikseen ihan hitusen sokeria, mutta on oikein hyvää ilmankin

  6. Omena (Sköna Ting) :[
    Lahjatavarakaupoista tutun Sköna Tingin Omenatee oli jääteenä kivan raikas, mutta jätti vähän kylmäksi. Kovan omppufanin kannattaa kuitenkin testata tämäkin jääteenä.

  7. Sininen Hawaiji (The Ounce) :)
    Tämä tee komeilee postauksen kuvassa. Haudutetun teen väri ei tallentunut ihan täydellisesti kuvaan, vaan sen sävy oli vieläkin näyttävämpi smaragdinvihreä. Upean värinsä se saa vihreän teen ja siniherneenkukan yhdistelmästä. Sininen Hawaiji maistuu Ananakselta ja kookokselta. Tykkään tästä enemmän jääteenä kuin lämpimänä.

  8. Ruusun terälehdet (Chaya) :[
    Tässä oli siis kyse pelkästä ruusunterälehdestä ilman mitään muuta. Maku oli ihan ok, mutta odotin sen olevan pehmeämpi ja kukkaisempi. Sen sijaan se osoittautui vähän tunkkaiseksi. Sitruunan makuisen kivennäisveden kanssa tuli ihan kiva blendi. Mahtaisiko tuoreemmilla ruusuilla tulla vähän maistuvampaa? Tässä pussissa parasta ennen -päivä oli nimittäin vajaa vuosi sitten.
     
  9. Vapriikin Apinat-näyttelyn hedelmähauduke (Take T) :)
    Tässä haudukkeessa ei ole laisinkaan teetä, vaan hedelmähaudukkeen muodostavat mm. omena, ruusunmarja, hibiskus, appelsiini. aprikoosi ja persikka. Jääteenä tämä tuoksui jostain syystä Bonbonin Rotanrykäys-karkeilta, ja makukin oli trooppisen hedelmäinen.

  10. Söderblanding (Skafferi) :)
    Söderblandingissa on mustaa teetä, trooppisia hedelmiä ja kermaista vaniljaa. Jääteenä se oli todella herkullinen hedelmätee, johon ripaus vaniljaa toi kivan twistin. 

Löytyykö sinulta teekaapista laatuja joita tykkäät juoda kylmänä?

sunnuntai 11. kesäkuuta 2023

Bird & Blend: Maistellaan kolmea ystäväni suosikkiteetä

Heipä hei ja ihanaa kesäkuuta! Viime viikon postaus jäi välistä, mutta täällä ollaan taas takaisin ja teejuttujen äärellä. Teen osalta olen ollut hieman ostolakossa alkuvuoden ja se onkin pitänyt hyvin muutamia yksittäisiä hankintoja lukuunottamatta. Teehyllyt pursuavat kumminkin edelleen yli, joten taidan valikoida kesän jääteetkin nykyisestä valikoimasta uusien ostamisen sijaan.

Tilasin viime syksynä brittiäiseltä Bird & Blendiltä halloween-teekalenterin kanssa kolme mustaa maustettua teetä, joita maistellaan yhdessä tänään. Nämä teet valikoituivat ostoskoriin, kun kysyin Bird & Blendin minulle esitelleeltä ystävältäni S:ltä hänen top 3 suosikkinsa yrityksen ympärivuotisesta valikoimasta.

Tähän alkuun sanottakoon, että Bird & Blendin nettikaupassa teet on esitelty ihanan selkeästi. Kunkin teelaadun kohdalla on esittelytekstien lisäksi yksinkertaistettu selitys kyseisen laadun mausta; esim. Bonfire Toffee osuu makuprofiileihin "Smoky", "Sweet" ja "Fruity". Kuten tiedetään, niin Briteissä teehen on usein tapana lisätä maitoa. Siksi jokaisen teelaadun kohdalla ilmoitetaan, suositellaanko sitä ilman maitoa vai maidon kanssa. Maidon kanssa juotavaa teetä varten on usein ilmoitettu oma haudutusaika. Sitten maistelemaan!

Bonfire Toffee

Tämä tee epäilytti minua, koska savuiset laadut kuten lapsang souchong eivät yleensä ole mieleeni. Bonfire Toffee kuitenkin yllätti niinkin positiivisesti, että se on suosikkini tästä kolmikosta!

Bonfire Toffee lunastaa nimensä maistuen karamelliomenalta syötynä nuotiopaikalla. Tykkään kovasti siitä, millaisen mielenmaiseman Bonfire Toffee maalailee. Toffeen makeus ja omenan raikkaus ovat upeasti tasapainossa savuisuuden kanssa. Teepohjana tässä on Sri Lankalainen musta tee, joka tarjoaa minusta hyvän taustan näille mauille. Ilman maitoa maku on savuisempi ja maidon kera toffee tulee enemmän esiin, joten tässä on vähän niinkuin kaksi makukokemusta samassa. 

Peach Cobbler

Rakastan persikkaa teessä, joten minulla oli tästä kovat odotukset. Yllätyksekseni tämä olikin sitten viimeiseksi mieluisin näistä.

Myös Peach Cobblerin pohja on Sri Lankalainen musta tee. Esikuvanaan sillä on samanniminen persikkaleivos, jossa persikkaviipaleet laitetaan vuokaan ja peitetään taikinalla tai muruseoksella. Haudutettu tee on herkullinen, makea ja sen maku on pehmeämpi kuin teelaaduissa, joiden tarkoitus on maistua vain persikalle. Makunystyröitäni puhuttelee kuitenkin tätä enemmän ikisuosikkini Persikkapilvi, joka on vähän raikkaampi, vaikka siinä onkin kerma-aromia. Peach Cobbler löysi kuitenkin paikkansa jääteenä, johon se sopii super hyvin.

Monkey Chops

Monkey Chopsissa on niin ikään pohjana Sri Lankalainen musta tee. Se toimiikin todella hyvin alustana banaanin, vaniljan ja kookoksen mauille. Monkey Chopsissa on pakastekuivattua banaaninpalaa, joten se on ihan aidon banaanin makuista. Ja ihanaa sekä maidolla että ilman.


Tämä ystävän suositusten tilaaminen oli kovin kiva keino tutustua itselle uusiin makuihin sekä jakaa taas muutama yhteinen kokemus kauempana asuvan ystävän kanssa. Bonfire Toffee ja Monkey Chops menevät ostoskoriin varmasti jatkossakin.

Oletko tehnyt viime aikoina herkullisia teelöytöjä?

Edit 18.6.2023: Päätin pitää lopun kesäkuun blogilomaa. Palaan taas viikolla 26 tai 27 kesäkuun parhaiden kera ja siitä alkaen taas luvassa paljon uusia tarinoita. Nyt kaipaan hieman suunnitteluaikaa uusia sisältöjä varten sekä kiireetöntä vapaa-aikaa kesästä nauttimiseen. Seurailen kommentteja ja otan mielelläni postaustoiveita vastaan! Ihanaa kesäkuun jatkoa juuri sinulle! :)

sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Campfires & Vampires sekä muut taianomaiset teet Bird & Blendiltä

Hyvää pääsiäistä! Toivottavasti moni teistä saa nauttia pidennetystä viikonlopusta. Noidat kuuluvat suomalaiseen pääsiäisperinteeseen, joten ajattelin että tutustutaan tänään kolmeen noitamaisen taianomaiseen teehen.

Nämä teet ovat tilattu Iso-Britanniasta Bird & Blendiltä. Bird & Blend on vilahtanut blogissa aiemminkin, viimeksi syksyllä halloween-teekalenterin muodossa. Tässä kolmikossa on kaksi teetä, jotka ovat myynnissä ympäri vuoden. Spiced Pumpkin Pie on kausimaku ja se tulee saataville syksyisin. Kaikista kolmesta teestä todettakoon yhteisesti, että rakastan sitä miten nämä on konseptoitu.


Campfires & Vampires

Campfires & Vampires sisältää kiinalaista vihreää senchaa, kanelia, mausteneilikkaa, ruusun terälehtiä, punapippuria sekä luontaisia aromeja. Tuoksu ja maku ovat yhtä kiehtovia kuin nimi. Teesekoituksesta näkeekin jo, että mukana on reilusti ruusun terälehtiä. Maussa ruusu on vahva ja mausteneilikka sekä muut mausteet ryhdittävät taustalla. Maku on söpö, fiini ja keväinen. Jos pitäisi päättää mitä nämä teen nimessä mainitut vampyyrit ovat, kallistuisin Veren vankien röyhelöasuisten aristokraattien suuntaan.

Butter Brew

Juna Tylypahkaan lähtee 2–4 minuutin kuluttua, joka on Butter Brewn haudutusaika! Butter Brew sisältää intialaista Assam-teetä, Sri Lankalaista mustaa teetä, kehäkukan terälehtiä sekä luontaista aromia. Kuivassa teessä on ihanan makea toffeinen tuoksu. Haudutetussa teessä teiden maut tulevat enemmän esille, jolloin toffeinen maku jää vähemmälle, mutta sitä saa tehostettua lisäämällä mukaan tilkan maitoa. Butter Brew on hyvää, mutta ei mielestäni yhtä uniikkia kuin monet muut Bird & Blendin teet. The Ouncen Creme Brulé vie mielestäni toffeisissa ja karamellisissa teelaaduissa voiton Butter Brewstä.

Spiced Pumpkin Pie

Spiced Pumpkin Pie on vilahtanut blogissa ensikertaa Lokakuun parhaat 2020 -postauksessa ja parhaimmistoon se kuuluu edelleenkin. Spiced Pumpkin pie on kurpitsapiirakan suuntaan twistattu chai, joka sisältää Sri Lankalaista musta teetä, kanelia, mausteneilikkaa, inkivääriä, porkkanaa, kurpitsoiden ja lepakoiden muotoisia strösseleitä, vaniljanpaloja ja luonnollista aromia. Tee on kovin nättiä ja sen maku tuo mieleen kurpitsapiiraan sekä porkkanakakun. Tämä on nykyisin minulle aika must have syksy- sekä talvikauteen.



Tänä vuonna en tehnyt erikseen pääsiäisen sisustukseen keskittyvää postausta. Jos jäit kaipaamaan sellaista, niin kurkkaa pääsiäispostaus vuodelta 2022 tai postaus synkiökodin pääsiäiskoristeista vuodelta 2020.

perjantai 10. maaliskuuta 2023

Marie Antoinette ja kaksi muuta teetä Skafferista

Heips! Miten siellä menee? Alunperin meinasin tänään kertoilla teille viimeviikkoisesta Tampereen matkasta, mutta se saa odotella vielä ensi viikkoon. Tänään sattui nimittäin olemaan enemmän innostusta teeturinoille.

Nyt on tunnustettava, että meidän keittiön molemmat viralliset teehyllyt ovat ääriään myöten täynnä. Lisää ei siis passaa ostaa vähään aikaan. Positiivista on kuitenkin se, että muutamat viimeisimmät teeostokset ovat edelleen esittelemättä, joten teepostaukset eivät varmaan tämän epätoivoisen ostolakon aikana kerkeä loppumaan.

Tällä kertaa tutustutaan heinäkuussa Skafferista ostamiini teelaatuihin. Esittelen nyt niistä kolme, sillä neljäs on blogissa jo moneen kertaan vilahtanut Laventeli Earl Grey. Tuota Earl Greyta lukuunottamatta en ollut suunnitellut Skafferin vierailulleni ostoslistaa, joten valitsin nämä teet ihan fiilispohjalta. Ja hyvin valitsinkin – tykästyin nimittäin näistä ihan jokaiseen kovasti.


Mustikka & karpalo

Tässä teessä on pohjana mustaa teetä Sri Lankasta ja Kiinasta. Mukana on myös kokonaisia mustikoita sekä karpalon paloja ja kerma-aromia. Välillä marjateet tehdään pelkillä aromeilla mikä on tylsää, mutta tämä Mustikka & karpalo tosiaan sisältää ihan aitoja marjoja. Sen huomaa myös maussa. Tämä on aivan ihanaa ja varmasti ostan toistekin! Pieni kerman vivahde kruunaa kaiken tehden kokonaisuudesta jälkiruokamaisen.

Söderblandning

Kuvankaunis Söderblandning sisältää mustaa teetä, papaijaa, kermaista vaniljaa, ruusun terälehtiä sekä ruiskaunokkia ja kehäkukkaa. Maussa on kukkaisuutta, mutta ensisijaisesti tämä on suloisesti vaniljalla taitettu musta hedelmätee. Söderblandning on mielestäni poikkeuksellisen hyvä hedelmäisten teelaatujen kategoriassaan. Papaijaa on teessä aika harvoin ainoana hedelmänä, vaan useimmiten kyseessä on muutaman hedelmän sekoitus, joten kiva tällä kertaa kokea papaija puhtaampana makuna.

Marie Antoinette

Marie Antoinette on sekoitus valkoista ja vihreää kiinalaista teetä (China Sencha, Lung Ching, Yunnan Green, Pai Mu Tan) ja mausteena siinä ovat ruusunnuput sekä vadelman ja punaherukan palat. Haudutettu tee on lempeän makea sekä kepeän kukkainen ja marjainen. Koska mukana on valkoistakin teetä, on Marie Antoinetten maku hennompi, mutta ehkä juuri sen vuoksi se on kovin kivaa vaihtelua raskaamman makuisiin laatuihin nähden.



Mikä näistä laaduista olisi oma suosikkisi?


Bonuksena tietoisku kivistä, olkaapa hyvä:

Kuvaan on koristeeksi valikoitunut neljä kiveä, jotka ovat sukua toisilleen, koska ne kaikki ovat kvartsin muunnoksia. Vasemmanpuoleisena on varmaan kaikille tuttu ametistin kidekärki ja sen vieressä on kauniin läpikuultava kellertävä sitriini, jollaiseksi ametisti muuttuu aikojen saatossa lämmön vaikutuksesta. Kolmantena on ametriini, jossa on puolet ametistia ja puolet sitriiniä. Neljänteä on teollisesti lämpökäsitelty sitriini, joka on siis louhittu ametistina ja sen jälkeen muokattu kuumentamalla.

perjantai 3. helmikuuta 2023

10 000 Mailin Tee ja kaksi muuta Teepolulta

Maanantaina 6.2.2023 vietetään jälleen kerran Teen päivää. Meillä oli samana päivänä olevia Aleksin synttäreitä ajatellen buukattuna yksi meno, mutta tänään saatiinkin ilmoitus, että se on peruttu vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Minulla on ollut vuodenvaihteesta asti huonoa tuuria monien ostosten ja palveluiden suhteen, joten tämä oli taas yksi lisää siihen laariin. Plakkarissa on nyt lyhyeltä ajalta mm. yksi kadonnut paketti, yksi huonosti pakattu ja siksi pilalle mennyt tilaus sekä junan oven kolhimaksi tuleminen (ei hätää, minulla on kaikki hyvin ja kovimman kolhun kärsi luottamukseni VR:n aspaan). Toivottavasti tuuri kääntyisi pian paremmaksi, sillä en jaksaisi kaikkea tätä säätämistä. Nyt pitäisi kehitellä lyhyellä varoitusajalla Aleksille synttärikakku sekä jokin kiva ruokapaikka maanantaiksi. Männöö hermot. :')

Mutta mennään nyt kuulumisista tämän postauksen teemaan. Ajattelin Teen päivän kunniaksi esitellä kolme teetä, jotka tuovat hienosti esille teen monipuolisuutta. Nämä teet on ostettu viime kesänä Turusta Teepolulta. Niistä yksi on maustamaton ja kaksi maustettua, mutta silti melko perinteistä teelaatua.


Zheng Shan Xiao Zhong 2021

Tätä teelaatua puhutellaan meillä ruisleipäteenä. Meillä oli muutama vuosi sitten Teepolun kuukausitilaus, josta tuli tätä ja silloisen sadon maku muistutti hurjan paljon ruisleipää. Erityisen rakas Zheng Shan Xiao Zhong on Aleksille, joka ei keliakian vuoksi voi syödä tavallista ruisleipää. Tämä 2021 vuoden sato ei ole aromiltaan ihan yhtä rukiinen. Siinäkin toki on ruisleivän kaltaista makua, mutta mukana on myös mietoa kukkaisuutta ja hunajan kaltaista makeutta.

Genmaicha (luomu)

Jos genmaicha ei ole tuttu entuudestaan, niin kyse on siis vihreästä (yleensä japanilaisesta) teestä, joka on maustettu paahdetulla riisillä. Riisi tuo teehen popkornimaisen maun. Tämä Teepolun genmaicha oli melko vahva ja maussa oli reilusti paahteisuutta ja vähemmän makeutta. Huippuhyvää ja luomulaatuisuudesta plussaa. Kovin mainio myöskin ihan ruoan kanssa.

10 000 Mailin tee / Osmanthus Oolong 2020

10 000 Mailin tee on osmanthuksella maustettu oolong, joka tuoksuu kauas, kenties 10 000 mailin päähän, kuten nimi lupailee. Tämä tee on raikas ja makea ja lievän kirpeä. Makuvivahteista tulee mieleen keltaiset hedelmät, kuten sitruuna ja ananas. Todella hyvä ja spesiaali tee. Teepolulta ei juuri nyt löydy tästä mitään vuosikertaa, mutta ei liene mahdotonta etteikö tätä joskus tulisi uutta satsia.

Loppuun vielä vinkkinä, että Teepolku on avannut myymälän nyt myös Helsinkiin! En ole itse vielä kerennyt sinne, mutta ehdottomasti pitää käydä tsekkaamassa piakkoin.

Hyvää Teen päivää! <3

sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Tammikuun parhaat 2023

Mennään nyt pitemmittä puheitta suoraan postauksen pihviin, eli tammikuun parhaisiin juttuihin. Niitä kertoessa tulee nimittäin tällä kertaa avattua ihan hyvin kuukauden moodia.

Teeseremonia

Teesalonki Sylviassa oli japanilaisen teen ilta, johon kuului pieni teeseremonia japanissa Urasenke-teekoulukunnan oppeja opiskelleen teemestarin suorittamana. En ollut aiemmin teemestarin valmistamaa matchaa maistanut, ja se oli kyllä hyvää. Teeseremoniassa kaikki asiat tehtiin hyvin huolellisesti tiettyä järjestystä ja liikeratoja noudattaen ja sitä oli kovin mielenkiintoista seurata. Samanlaista ajatuksen kanssa tekemistä olisi hienoa omaksua omiinkin askareisiin kokonaisvaltaisemmin. Matchan lisäksi tilaisuudessa tarjottiin kahta muutakin japanilaista teetä, suolainen sekä makea syötävä sekä Fazerin kettukarkkeja. Mielenkiintoisena knoppitietona kettukarkeista kerrottiin, että Urasenke-teekoulukunnan suurmestari oli Suomen matkallaan ollut sitä mieltä, että ne ovat kelpoja makeisia teeseremonian yhteyteen. Elikkäs ei muuta kuin kettukarkkeja ostamaan ja teet hautumaan! :)

Vapaapäivä

Alkuvuosi starttasi töissä rytinällä ja vapaa-ajallakin olo oli stressaantunut, joten pidennetty viikonloppu palautumiseen tuli tarpeeseen. Käytin siis perjantaina yhden lomarahavapaan. Nautin kiireettömästä aamusta ja hyvästä aamupalasta, jonka jälkeen kiertelin kirppareita ja kauppoja, kävin kahvilassa ja ostin lopuksi Subista suosikkileipäni. Olen muuten viime aikoina oppinut nauttimaan yksinkin kahviloissa käymisestä, mikä on ihanaa. Saa päättää keskenään minne menee ja kauanko siellä on, tilaamisia ei tarvitse yrittää suhteuttaa samaan kokoluokkaan kuin kahvilakaverilla ja puhelimesta voi lukea jotain mielenkiintoista tai vaikka katsella ikkunasta maailman menoa.

Kirppislöydöt

Tein tammikuun aikana monta mainiota kirpparilöytyöä. Vanhempien kanssa viikonloppua viettäessä löysin kauniit nahkaiset soljilla koristetut nilkkurit sekä Bath & Body Worksin talvisen tuoksukynttilän tunturipöllö-teemalla. Toissapäiväisenä vapaapäivänä taas löysin hyväntekeväisyyskirpparilta upeita kiviä, mm. valtamerijaspiksen, jotka ovat aina jotenkin kovin puhuttelevia minulle. Lisäksi kierrätyskeskuksesta  löytyi kaunis metallinen pöllökoriste, josta tuli Edgar Allan Poe -fiilikset. Jälkikäteen Google Lensin avulla ilmeni, että tuo lienee antiikkia. Laatu olikin kieltämättä kovin järeää ollakseen mistään nykypäivän kaupasta.

Joogahaaste

Vuoden vaihteessa otin tehtäväkseni 30 päivän joogahaasteen. Kuten sanottua, niin tammikuussa elämä oli kovin hektistä, joten tähän mennessä suoritettuja haastepäiviä on vasta 11, mutta olen luottavaisin mielin siitä, että helmikuussa saan puserrettua tämän rupeaman valmiiksi. Näitä joogahaasteita löytyy netistä varmaan joka lähtöön, mutta tämä jota itse suoritan on Ninan jooga -YouTube-kanavalta. Vaikeustasoltaan se on aika matala, mutta juurikin sopiva itselle, ja fiilis on ihanan lempeä ja kannustava.

-1,4 kg

Todettakoon tähän alkuun, että minulla ei ole mitään vahvoja mielipiteitä toisten ihmisten painoista. Pääasia on, että jokainen viihtyy omana itsenään. Juurikin sen vuoksi haluan itse pudottaa jokusen vuosien varrella kertyneen kilon pois. Tahdon viihtyä paremmin nahoissani, syödä enemmän sellaisia asioita jotka saavat oloni tuntumaan mukavalta ja en kertakaikkiaan jaksaisi ostaa uusia vaatteita  kittaniksi jääneiden tilalle. Tammikuussa matka starttasi 1,4 kilon pudotuksella.

Miten sinun tammikuusi sujui?

lauantai 14. tammikuuta 2023

Aprikoositee ja kaksi muuta Turun teeltä ja mausteelta

Yritän nyt startata vuoden fiksusti ja julkaista viime kesältä asti jonossa olleita teepostauksia taas yhden per kuukausi, ennen kuin uusilta kesäreissuilta tarttuu taas teetä mukaan. Vuorossa on nyt viime vuoden kesälomamatkalta Turun teestä ja mausteesta ostetut maustetut mustat teet. Turun tee ja mauste sijaitsee Turun kauppahallissa. Tuon reissun aikana Suomessa oli infernaalinen hellejakso, joten teeostoksille virittäytyminen oli vaikeaa, mutta koska en käy Turussa kovin usein, täytyi ostokset silti tunnollisesti tehdä.

Mitä mieltä muuten olette siitä, että teelaatujen nimet on nyt kirjoitettu suoraan kuvaan? Jatkoon vai ei?


Aprikoositee

Tämä musta tee on maustettu aprikoosilla ja siinä on koristeena myös jonkin kukan keltaisia terälehtiä. Aprikoosin ja mustan teen yhdistelmä tuo mieleeni tumman aprikoosisuklaan. Nam! Tätä ostan varmaan toistekin.

Mustikkatee

Myönnettäköön, että tältä mustikkateeltä odotin enemmän. Haudutettu tee maistuu mustikkahillomaiselta ja on kyllä hyvää, mutta odotukseni olivat korkeammalla. Teenlehtien joukossa ei näkynyt ollenkaan mustikoita, joten maku lienee tehty vain aromeilla. Kokonaiset kuivatut mustikat ja ruiskaunokin terälehdet olisivat tähän kaunis lisä. Taikka sitten Suomen luontoon ajatukset johdattelevat kanervankukat, jotka toisivat myös mukavaa metsäistä makua. Saatan joskus ostaa tätä kertaalleen, mutta must have tämä ei kuitenkaan ole.

Persikkapilvi

Tarvitseekohan tämä kestosuosikkini sen isompia esittelyjä? Useamman kerran blogissakin vilahtanut Persikkapilvi on kerrassaan ihana. Juon sitä useimmiten sellaisenaan, mutta joskus myös maidon kanssa. Aprikoositeehen verrattuna Persikkapilvi on makeampi. Oletteko maistaneet tätä?

Teekippojen takana näkyy muuten samalla reissulla iki-ihanasta Sammakon kirjakaupasta ostettu Like kustannuksen Rutto, joka sisältää paljon tietoa tuosta taudista läpi historian. Se on ollut kovin mielenkiintoista luettavaa.

Onko Turun tee ja mauste sinulle tuttu? Tai mikä on suosikkiteesi juuri nyt?