Sivut

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

27

Tänään täytin 27 vuotta, mutta synttäreitä juhlistettiin jo eilen, kun vanhempani tulivat käymään. Meillä kolmella on itseasiassa kaikilla synttärit huhtikuussa, minulla keskimmäisenä. Huippukiireisen kevääni vuoksi päädyttiin tällä kertaa yhdistämään meidän kaikkien kolmen synttärit ja minä vastasin päivän ohjelmasta. Aluksi kävimme Hyvinkään Villatehtaalla käsityöläismyyjäisissä, jonka jälkeen olin varannut meille pöydän yhteen paikalliseen suosikkiravintolaan ja sen jälkeen menimme meille syömään kakkua, juomaan kahvia ja teetä ja avaamaan lahjoja.

Myyjäiset olivat mainiosti toteutettu, ja onnistuttiin välttymään suht hyvin heräteostoksilta. Mukaan tarttui lähellä tuotettua hunajaa sekä sellaisen hirmu hauskan ja puheliaan miehen tekemä puinen patavahtikissa. Alpakoitakin nähtiin. Tämmöistä lisää! Pitäisi muutenkin aktivoitua käymään enemmän tämän tyyppisissä paikallisissa tapahtumissa. Myyjäisten jälkeen mentiin syömään törkeän hyvät annokset Medicin Maniin.


Synttärikakuksi olin tehnyt red velvet -kakun. Täytekakut eivät ylipäätään ole se minun vahvuuteni, joten jännitys oli korkealla, kun askartelin ensimmäistä kertaa gluteenitonta red velvet -kakkua, joka oli myös samaan aikaan ensimmäinen tekemäni naked cake sekä ensimmäinen kakku, johon tein pursotuksia. Toinen jännittävä asia oli lahjojen antaminen. Rakastan lahjojen antamista, mutta sitä aina miettii, onkohan onnistunut valitsemaan oikein. Onneksi kakku maistui ja antamani namit ja Lushia äitille sekä parturilahkakortti iskälle osoittautuivat erittäin mieluisiksi.


Mieluisia olivat myös minun saamani lahjat! Erityisesti mieltä lämmittivät kahden pitkäaikaisen koruhaaveen toteutumiset. Äiti oli kääräissyt pakettiin meidän Tampereen reissullamme jemmaan ostetun Mine Güngörin Vision aavikkokettu -kaulakorun ja Aleksilta sain Kalevalan A Star All Heartin. Nämä korut ovat olleet toiveissani siksi, että ne ovat juuri minun tyylisiäni, mutta kuitenkin myös sellaisia, joita kehtaa pitää myös toimistolla. Näissä on sopivasti alternativevibaa ilman sellaisia liian itsestäänselviä synkiöteemoja.


Tätini oli muistanut minua Muumi-mukilla. En yleensä juurikaan Muumi-astioista ole välittänyt ennen viime kevään Taikuria ja Tiuhtia & Viuhtia, joten yllätin itseni suuresti ihastumalla tähän Ninni-mukiin. Näkymättömän Ninnin tarinahan on itseasiassa varmaan Muumilaakson traagisimpia. Ninni oli näkymätön siksi, että häntä oli kohdeltu huonosti. Siksi sydäntä lämmitti erityisesti, että jokaisesta 2019 vuonna myydystä Ninni-mukista lahjoitetaan euro Pelastakaa lapset -järjestölle.


Sain vanhemmilta lahjaksi myös teetä! Metkatuotteen Suklaatryffeli on musta tee, joka on maustettu suklaalla, tryffelillä ja paahdetuilla kaakaopavuilla. Vielä en ole kerennyt maistamaan, mutta tuoksu on perin ihana. Teen kanssa samassa paketissa oli myös musta kynttilä. Koska synttärini ajoittuivat tänä vuonna pääsiäiseen, sain myös Pokemon-suklaamunan! Vastaavanlainen oli myös Aleksille koska "eihän nyt sitä voi jättää ilman". Molemmista löytyi Pikachu-pyyhekumi.


Tiivistettynä siis tosi mainiot yhteissynttärit, parasta seuraa, hyvää ruokaa ja ihania lahjoja <3

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

3 x Kohvierin maustetut teet Tallinnasta

Viime kevään Tallinnan reissulla täytyi tietenkin käydä täydentämässä (jo valmiiksi ääriään myöten täynnä olleita) teevarastoja Kohvierissa, jonka löysin edellisellä matkallani. Jos Kohvieri ei ole ennestään tuttu, niin se siis sijaitsee Tallinnassa Vanhan kaupungin kyljessä ja valikoimasta löytyy teetä, kahvia ja tarvikkeita, kuten teekannuja, mukeja ja sihtejä. Tällä kertaa mukaan tarttui kolmea erilaista teetä, joista yksi oli ennestään tuttu suosikki.


Kirsitee tuoksui ihanalta, mutta ei lopulta makunsa puolesta lunastanut lupauksiaan. Tämä oli siis vihreää teetä maustettuna kirsikanpaloilla ja ruusulla. Kukkaiset sävyt tulivat tässä hyvin vahvasti esille, ja kirsikka jäi hieman taka-alalle. Ihan hyvä tee siis, mutta selkeämpiä kirsikan makuja kaivanneena en välttämättä ensi kerralla tartu tähän.


Irish Cream jatkaa ehdottomasti edelleenkin suosikkinani tähän asti maistelemistani Kohvierin teelaaduista. Siinä musta tee yhdistyy kaakaohippuihin ja aromeihin ihanasti muodostaen pehmeän, suklaisen herkkuteen. Tällä lempeällä juomalla on moni aamu saatu startattua paljon iloisemmin.

Juuri tänä aamuna tämä tee itseasiassa pääsikin loppumaan, mutta onneksi kaapeista löytyy suklaanhimoon vielä The Ouncen Sumuinen saari, joka on yksi kaikkien aikojen teeihastuksistani. Suklaan tai toffeen makuisia teelaatuja ylipäätään minulta löytyy teehyllyltä yleensä vähintään yksi.


Peach Creamin pohja on vihreää senchaa ja se on maustettu aprikoosin ja persikan paloilla, appelsiinilla. ruusulla ja luontaisilla aromeilla. Tämä on tällä hetkellä minulla toimistolla piristämässä työpäiviä. Peach Cream on melko makea ja suloinen. Tätä voisin ehkä harkita ostavani toistekin, mutta luulen että ensi kerralla hyllystä löytyy taas jotain uutta hauskaa kokeiltavaa.


Onko Kohvieri tuttu tai oletko ostanut teetä jostain muualta Tallinnasta?

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Teen ystävän kylpypommi: More tea and sympathy

Lush on sellainen paikka, jossa välillä menettää järkensä ja ostaa jotain jännää vain siksi, että tuote onnistuu luomaan jotain vastustamattoman lapsenomaista innostusta. Niin kävi minulle jokunen vuosi sitten Sparkly pumpkinin kanssa ja niin tapahtui myös nyt uudelleen. Nyt sydämeni valloitti More tea and sympathy -kylpypommi.


Tänä keväänä Lush julkaisi ehkä söpöimmän kylpypomminsa ikinä - ainakin näin teen ystävän näkökulmasta. More tea and sympathy on nimittäin pinkin teekannun muotoinen ja kätkee sisäänsä ihka-aidon Earl grey teepussin! Teetä ei tokikaan kannata kylpyveden joukosta maistella, mutta mielestäni tämä on aivan huikea yksityiskohta.

Suloisen ulkonäön lisäksi More tea and sympathy myös tuoksuu ihanalle. Kylpypommin tuoksu on yhdistelmä bergamotia, ruiskaunokkia, nerolia ja puhdistavaa vihreää teetä. Se on houkutteleva yhdistelmä karkkimaisuutta, kukkaisia sävyjä ja vehreää raikkautta. Earl greyn tuoksu ei tule kuivasta kylpypommista merkittävästi esille, mutta kun pommin laittaa kylpyveteen, niin ehkä sen huomaa sitten selkeämmin.


Hintaa tällä ihanuudella oli melkoisesti, lähes 10 €, joka on yhdestä kylvystä aikas iso summa. Ja minullahan ei ole edes kylpyammetta! Teekannun sisään leivotun teepussin idea menisi hieman hukkaan, jos tätä käyttää pala kerrallaan jalkakylpyihin, joten täytyy toivoa että vastaan tulisi pian hotellireissu ammeella (todennäköisesti ei tule, koska olen laiska matkailija, joten luultavasti käytän tämän jalkakylpyihin viimeistään ensi talvena).


Mikä Luhsin kylpypommeista houkuttelee juuri nyt?