Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kivet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kivet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. maaliskuuta 2024

Helmikuun parhaat 2024

Hupsista saatana. Maaliskuu alkoi jotenkin kovin vauhdikkaasti ja sen jälkeen olin viikon verran kipeänä. Pahoittelut siis kovin pitkäksi venyneestä blogitauosta. Nyt kuitenkin täällä taas ja tällä kertaa kaivelen muistin perukoilta tietoa siitä, mitä kivaa helmikuussa tapahtui.


Mukavia kohtaamisia


Helmikuuhun mahtui paljon tapaamisia niin uusien kuin vanhojenkin ystävien kanssa. Kävin mm. pidennetyllä lounastauolla ystävän kanssa. Kivaa kun joskus saa kotikonttoripäivänäkin lounasseuraa. Pidin myös yhden lomapäivän samaan aikaan yhden toisen ystävän loman kanssa. Teimme kirppiskierroksen ja kävimme syömässä. (Hyvinkääläisen Brasserie Slo Roomin ankkaburgeri on kenties paras hamppari, jota olen koskaan maistanut!)

Akaattituikut kirpparilta


Näin eräänä sunnuntaina second hand -myymälän näyteikkunassa kaksi upeaa akaatista tehtyä kivituikkua. Putiikki oli kiinni ja hintalaput olivat arvatenkin tuikkujen pohjassa. Innokkaana kiviharrastajana kirmasin sitten seuraavana päivänä ostamaan ne ja hintakin sattui olemaan varsin mukava. Score!

Piirtäminen


Helmikuussa tuli piirrettyä pitkästä aikaan oikein urakalla. Aloitin parikin työtä, joista toinen on tuo kuvassa oleva Cthulhu-teemainen piirros. Siitä on nyt lineworkit hahmoteltuna lyijykynällä, ja seuraavaksi pitäsi päästä tekemään ne tussilla ja varjostamaan pintoja.

Miten meni sinun helmikuusi?

perjantai 10. maaliskuuta 2023

Marie Antoinette ja kaksi muuta teetä Skafferista

Heips! Miten siellä menee? Alunperin meinasin tänään kertoilla teille viimeviikkoisesta Tampereen matkasta, mutta se saa odotella vielä ensi viikkoon. Tänään sattui nimittäin olemaan enemmän innostusta teeturinoille.

Nyt on tunnustettava, että meidän keittiön molemmat viralliset teehyllyt ovat ääriään myöten täynnä. Lisää ei siis passaa ostaa vähään aikaan. Positiivista on kuitenkin se, että muutamat viimeisimmät teeostokset ovat edelleen esittelemättä, joten teepostaukset eivät varmaan tämän epätoivoisen ostolakon aikana kerkeä loppumaan.

Tällä kertaa tutustutaan heinäkuussa Skafferista ostamiini teelaatuihin. Esittelen nyt niistä kolme, sillä neljäs on blogissa jo moneen kertaan vilahtanut Laventeli Earl Grey. Tuota Earl Greyta lukuunottamatta en ollut suunnitellut Skafferin vierailulleni ostoslistaa, joten valitsin nämä teet ihan fiilispohjalta. Ja hyvin valitsinkin – tykästyin nimittäin näistä ihan jokaiseen kovasti.


Mustikka & karpalo

Tässä teessä on pohjana mustaa teetä Sri Lankasta ja Kiinasta. Mukana on myös kokonaisia mustikoita sekä karpalon paloja ja kerma-aromia. Välillä marjateet tehdään pelkillä aromeilla mikä on tylsää, mutta tämä Mustikka & karpalo tosiaan sisältää ihan aitoja marjoja. Sen huomaa myös maussa. Tämä on aivan ihanaa ja varmasti ostan toistekin! Pieni kerman vivahde kruunaa kaiken tehden kokonaisuudesta jälkiruokamaisen.

Söderblandning

Kuvankaunis Söderblandning sisältää mustaa teetä, papaijaa, kermaista vaniljaa, ruusun terälehtiä sekä ruiskaunokkia ja kehäkukkaa. Maussa on kukkaisuutta, mutta ensisijaisesti tämä on suloisesti vaniljalla taitettu musta hedelmätee. Söderblandning on mielestäni poikkeuksellisen hyvä hedelmäisten teelaatujen kategoriassaan. Papaijaa on teessä aika harvoin ainoana hedelmänä, vaan useimmiten kyseessä on muutaman hedelmän sekoitus, joten kiva tällä kertaa kokea papaija puhtaampana makuna.

Marie Antoinette

Marie Antoinette on sekoitus valkoista ja vihreää kiinalaista teetä (China Sencha, Lung Ching, Yunnan Green, Pai Mu Tan) ja mausteena siinä ovat ruusunnuput sekä vadelman ja punaherukan palat. Haudutettu tee on lempeän makea sekä kepeän kukkainen ja marjainen. Koska mukana on valkoistakin teetä, on Marie Antoinetten maku hennompi, mutta ehkä juuri sen vuoksi se on kovin kivaa vaihtelua raskaamman makuisiin laatuihin nähden.



Mikä näistä laaduista olisi oma suosikkisi?


Bonuksena tietoisku kivistä, olkaapa hyvä:

Kuvaan on koristeeksi valikoitunut neljä kiveä, jotka ovat sukua toisilleen, koska ne kaikki ovat kvartsin muunnoksia. Vasemmanpuoleisena on varmaan kaikille tuttu ametistin kidekärki ja sen vieressä on kauniin läpikuultava kellertävä sitriini, jollaiseksi ametisti muuttuu aikojen saatossa lämmön vaikutuksesta. Kolmantena on ametriini, jossa on puolet ametistia ja puolet sitriiniä. Neljänteä on teollisesti lämpökäsitelty sitriini, joka on siis louhittu ametistina ja sen jälkeen muokattu kuumentamalla.

sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Tammikuun parhaat 2023

Mennään nyt pitemmittä puheitta suoraan postauksen pihviin, eli tammikuun parhaisiin juttuihin. Niitä kertoessa tulee nimittäin tällä kertaa avattua ihan hyvin kuukauden moodia.

Teeseremonia

Teesalonki Sylviassa oli japanilaisen teen ilta, johon kuului pieni teeseremonia japanissa Urasenke-teekoulukunnan oppeja opiskelleen teemestarin suorittamana. En ollut aiemmin teemestarin valmistamaa matchaa maistanut, ja se oli kyllä hyvää. Teeseremoniassa kaikki asiat tehtiin hyvin huolellisesti tiettyä järjestystä ja liikeratoja noudattaen ja sitä oli kovin mielenkiintoista seurata. Samanlaista ajatuksen kanssa tekemistä olisi hienoa omaksua omiinkin askareisiin kokonaisvaltaisemmin. Matchan lisäksi tilaisuudessa tarjottiin kahta muutakin japanilaista teetä, suolainen sekä makea syötävä sekä Fazerin kettukarkkeja. Mielenkiintoisena knoppitietona kettukarkeista kerrottiin, että Urasenke-teekoulukunnan suurmestari oli Suomen matkallaan ollut sitä mieltä, että ne ovat kelpoja makeisia teeseremonian yhteyteen. Elikkäs ei muuta kuin kettukarkkeja ostamaan ja teet hautumaan! :)

Vapaapäivä

Alkuvuosi starttasi töissä rytinällä ja vapaa-ajallakin olo oli stressaantunut, joten pidennetty viikonloppu palautumiseen tuli tarpeeseen. Käytin siis perjantaina yhden lomarahavapaan. Nautin kiireettömästä aamusta ja hyvästä aamupalasta, jonka jälkeen kiertelin kirppareita ja kauppoja, kävin kahvilassa ja ostin lopuksi Subista suosikkileipäni. Olen muuten viime aikoina oppinut nauttimaan yksinkin kahviloissa käymisestä, mikä on ihanaa. Saa päättää keskenään minne menee ja kauanko siellä on, tilaamisia ei tarvitse yrittää suhteuttaa samaan kokoluokkaan kuin kahvilakaverilla ja puhelimesta voi lukea jotain mielenkiintoista tai vaikka katsella ikkunasta maailman menoa.

Kirppislöydöt

Tein tammikuun aikana monta mainiota kirpparilöytyöä. Vanhempien kanssa viikonloppua viettäessä löysin kauniit nahkaiset soljilla koristetut nilkkurit sekä Bath & Body Worksin talvisen tuoksukynttilän tunturipöllö-teemalla. Toissapäiväisenä vapaapäivänä taas löysin hyväntekeväisyyskirpparilta upeita kiviä, mm. valtamerijaspiksen, jotka ovat aina jotenkin kovin puhuttelevia minulle. Lisäksi kierrätyskeskuksesta  löytyi kaunis metallinen pöllökoriste, josta tuli Edgar Allan Poe -fiilikset. Jälkikäteen Google Lensin avulla ilmeni, että tuo lienee antiikkia. Laatu olikin kieltämättä kovin järeää ollakseen mistään nykypäivän kaupasta.

Joogahaaste

Vuoden vaihteessa otin tehtäväkseni 30 päivän joogahaasteen. Kuten sanottua, niin tammikuussa elämä oli kovin hektistä, joten tähän mennessä suoritettuja haastepäiviä on vasta 11, mutta olen luottavaisin mielin siitä, että helmikuussa saan puserrettua tämän rupeaman valmiiksi. Näitä joogahaasteita löytyy netistä varmaan joka lähtöön, mutta tämä jota itse suoritan on Ninan jooga -YouTube-kanavalta. Vaikeustasoltaan se on aika matala, mutta juurikin sopiva itselle, ja fiilis on ihanan lempeä ja kannustava.

-1,4 kg

Todettakoon tähän alkuun, että minulla ei ole mitään vahvoja mielipiteitä toisten ihmisten painoista. Pääasia on, että jokainen viihtyy omana itsenään. Juurikin sen vuoksi haluan itse pudottaa jokusen vuosien varrella kertyneen kilon pois. Tahdon viihtyä paremmin nahoissani, syödä enemmän sellaisia asioita jotka saavat oloni tuntumaan mukavalta ja en kertakaikkiaan jaksaisi ostaa uusia vaatteita  kittaniksi jääneiden tilalle. Tammikuussa matka starttasi 1,4 kilon pudotuksella.

Miten sinun tammikuusi sujui?

sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Huhtikuun parhaat 2022

Huhtikuu oli minulle paras kuukausi pitkään aikaan, siitä kuun alkupuolen takatalvestakin huolimatta. Sain nauttia 11 päivän mittaisesta lomasta sekä juhlahumusta. Huhtikuun synttäriputken starttasi viime vuoden uusi tulokas, eli veljeni tytär, jonka lisäksi syntymäpäivää huhtikuussa juhlivat sekä vanhempani että minä. Oli ilo huomata kahden vuoden koronakuvoiden jälkeen, että kaikkien synttäreitä pääsi viimein viettämään normaalisti. Kolmikymppiset eivät myöskään tuoneet mukanaan mitään kriisiä, vaan nyt on oikeasti todella hyvä olla.

Kokeilin tähän kuukauden parhaat -postaukseen muuten nyt ensikertaa puhelimen kuvista koostettuja kollaaseja. Kertokaa mitä tykkäätte! Voisiko tämä olla jatkossa kuvitustapa kuukauden kohokohdille? Ekassa kollaasissa on muuten kuva minusta pienenä poseeraamassa veljen konfirmaatiopäivänä pupupehmo pääni päällä sekä kuva minusta 30-vuotispäivänäni saman pupun kanssa. 

Uusi työtuoli

Uusi työtuoli oli syntymäpäivälahja itseltäni minulle ja se haettiin kotiin juuri lomaa edeltäneen työpäivän jälkeen. Olin miettinyt tuolin vaihtoa jo reilun vuoden verran. Vanha työtuoli oli ihan kiva, mutta nykyään kun teen pääasiassa töitä kotona, ei se tarjonnut riittävästi erilaisia säätövaroja ja mukavuutta. Yritän muutenkin panostaa tänä vuonna enemmän etätyöpisteen viihtyisyyteen, joten tämä oli nyt sillä matkalla ensimmäinen askel.

Uusi työtuoli löytyi Iskun yrityspuolen mallistosta, josta kuluttaja-asiakkaidenkin on mahdollista osaa tuotteita. Palvelu oli koko ajan super ystävällistä ja kaiken kukkuraksi tuoli on valmistettu Lahdessa. Olen tähän tuoliin nyt aivan rakastunut ja kroppa kiittää. Hyvästi kipeät jalat ja väsynyt selkä!

Päivä Helsingissä

Lomatekemisiini mahtui paljon kaikkea mukavaa, kuten kasvo- ja jalkahoidossa käynti. Yksi loman kohokodista oli yksin Helsingissä viettämäni päivä. Ennen Helsingin keskustassa tuli ravattua harvase päivä, mutta viime aikoina shoppailureissut sinne ovat olleet harvinaista herkkua. Nautin siis täysillä siitä, että sain pörrätä juuri niissä kaupoissa joissa huvitti - mm. kivikaupassa, Mujilla, Dayssa, Demmersillä ja Room 32:ssa. Välissä kävin tankkaamassa Pupulla sekä Starbucksilla. Päivä oli mitä mainioin ja tein myös ihania ostoksia. Pääsin hetkeksi kiinni siihen aarrejahti-fiilikseen, jollainen shoppaillessa on joskus ollut.



Synttärijuhlat

Huhtikuun isoin juttu oli tietenkin 30 v. syntymäpäiväni, josta postailinkin viimeksi. Minua muistettiin ihanasti pitkin viikkoa ja varsinaiset juhlat vietettiin viikonloppuna meillä ystävien kesken. S oli tullut Lontoosta asti mukaan juhlimaan ja muutenkin kaikkien ihanien tyyppien läsnäolo teki minut niin onnelliseksi. Kiitos vielä kaikille! <3

Kirppislöydöt

Tein ihan kuun lopussa muutaman mainion kirpparilöydön. Niistä ei nyt valitettavasti ole kuvia, mutta löysin siis pari kivaa Indiskan vaatetta, kauniin simpukan, Starbucksin joulumukin sekä viimeisenä mutta ei vähäisimpänä Sami Rinne Designen Lepakko-kuvun, joka maksoi vain 5 euroa! Yritän saada näitä ihanuuksia sisällytettyä ainakin tuleviin sisustuspostauksiin mukaan.

Miten siellä sujui huhtikuu?

maanantai 2. elokuuta 2021

Heinäkuun parhaat 2021

Kerrankin voin sanoa, että kuukausi ei hujahtanut sukkelaan, vaan heinäkuu tuntui jopa kohtalaisen pitkälle, monivaiheiselle ja antoisalle. Siihen vaikutti merkittävästi rauhallinen työtilanne. Oli ihanaa paiskia hommia etätoimistolla, kun Teams ja Outlook eivät laulaneet jatkuvasti, vaan sai oikeasti keskittyä siihen mitä tekee. Jos heinäkuut olisivat aina tämmöisiä, niin voisin olla joka vuosi heinäkuun töissä! Entäpä mitä muuta kivaa mahtui krematoriomaisen paahteiseen heinäkuuhun?

Veljentyttären nimijuhla
Heinäkuun alussa vietettiin keväällä syntyneen veljentyttäreni nimijuhlia. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, jolloin pääsin näkemään pienen A:n livenä. Vanhempieni järjestämät juhlat olivat todella onnistuneet ja lämminhenkiset ja päivänsankarikin jaksoi hienosti juhlahumun keskellä.

Golden healer
Heinäkuussa oli jälleen aika meikäläisen pelkäämälle lääkärikäynnille, jonka jälkeen hemmottelin itseäni ostostelemalla. Jalat veivät kivikauppaan, jossa aikani pyörittyäni valitsin kiven nimeltään Golden healer. Sen energian sanotaan olevan rauhallinen ja parantava edistäen paranemista niin fyysisellä, emotionaalisella ja henkisellä tasolla. Kauniit kivet ovat kiehtovia, mutta en ole vielä aivan varma, mitä mieltä olen erilaisille kiville väitetyistä voimista. Silti on mielenkiintoista, että tämä oli jo kolmas kerta, kun olen intuitiivisesti päätynyt valitsemaan kiven, jonka kuvaus on osunut senhetkiseen tilanteeseeni täydellisesti.

Ötököiden pelastaminen
Olen tänä kesänä löytänyt itsestäni uuden hippeilyn tason, sillä olen pelastanut sisätiloista ulos perhosten ja ampiaisten lisäksi myös asuntoon eksyneet kärpäset ja kotimaisten herneenpalkojen sisältä löytyneet pari toukkaa. Kärpäslätkän laitoin jo reilu vuosi sitten turhien tavaroiden laatikkoon, sillä aloin ihmettelemään mitä sillä oikeasti tekee? Tarvitsenko pikkiriikkisten hyönteisten hengiltä lyömiseen omistettua varrellista läpyskää?

Vuosipäivä & kukat
Heinäkuun puolivälissä vietettiin Aleksin ja minun 6. vuosipäivää ravintolan merkeissä. Aleksi myös yllätti minut kesken työpäivän kukkakimpulla. Tämä oli ihkaensimmäinen tämmöinen parisuhdekukkakimppu, jos ei nyt lasketa sitä että ihastelin joskus Prismassa kolmen euron tulppaaneja ja ne maksettiin puolestani. Olin niin onnellinen tästä kimpusta ja se oli tosi onnistunut valinta ja ihan minun oloiseni.

Ensimmäinen koronarokote otettu
Sain ekan rokotteen oikeastaan täpärästi kesäkuun puolella, mutta osittaisen suojansahan se ehti generoimaan vasta heinäkuun puolella. Noudatan edelleen kaikkia varotoimenpiteitä kuten ennen piikkiäkin tein, mutta nyt saa olla edes vähän levollisemmin mielin asiasta.

Loma!
Lomailen seuraavat kaksi viikkoa, tämä viikko mukaan lukien. Tätä onkin odotettu kovasti.


Miten sinun heinäkuusi meni?