Sivut

sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Heinäkuun parhaat 2022

Jääkahvi banaanimakusiirapilla

Tämä teebloggaaja kääntää nyt takkinsa ja nostaa kuukauden parhaisiin teen sijaan kahvin! Tai siis kahvin tietyllä makusiirapilla. Olen nimittäin palavasti rakastunut Moninin Yellow Banana -makusiirappiin kylmäuutetun jääkahvin kaverina. Se on niin hyvää. Onko sinulla jotain kesäisiä makusiirappisuosikkeja?

Mahtavia kirppislöytöjä

Heinäkuussa onni potki kirppareilla sekä antiikkiliikkeessä. Kirppiksiltä löytyi mm. parvekkeelle juuri oikeanlainen viltti sekä sisälle koristeeksi (luutavasti Airamin) iso hopeinen koristekurpitsa, jonka sisällä on valosarja. Ostin myös vihdoin seittikuvioiset lasikipot, joita olin katsellut kirpparilla noin vuoden verran. Olen ostopäätöksissä välillä aika verkkainen. Porvoolaisesta antiikkikaupasta mukaan tarttui kaunis perhostaulu täydentämään kokoelmaani.

Punaherukkahillo twistillä

Meille oli parilta viime kesältä jäänyt marjoina pakastettua punaherukkaa pakastimeen, joten tämän vuoden sadosta piti keksiä jotain muutakin. Punaherukalle löytyi nopealla googlailulla vaikka mitä kiinnostavia hilloreseptejä. Päädyin lisäämään hilloon marjojen kaveriksi persikkaa sekä vaniljasokeria, ja hillosta tuli juuri sopivan makeaa. Ei tarvitse ensi talvena ostaa mansikkahilloa lettujen kaveriksi!

7. vuosipäivä

Vuosipäivää juhlistettiin kuun puolivälin kieppeillä visiitillä meidän paikalliseen lemppariravintolaan ei 2 puuhun. Ruoka oli taas kerran tosi hyvää ja oli kiva päästä laittautumaan nätiksi ja nappaamaan asuun mukaan mm. viime kuussa Hypeconista ostamani Ideabutiikin lepakkokorvikset.


Virtuaaliteehetket

On niin upeaa, että nykyään kaukanakin asuvien ystävien kanssa ystävyyttä on helppo pitää yllä. Etänä aktiviteettien skaala ei toki ole ihan yhtä iso kuin livenä – et voi mennä kaverin kanssa museoon tai koluamaan kirpparia. Yhdessä vietetty aika ja ajatusten vaihtaminen on silti kultaakin kalliimpaa. Heinäkuussa virtuaaliteehetket Lontoossa asuvan S:n kanssa ilahduttivat kovasti.

Työrauha

Olin lähes koko heinäkuun töissä. Suositun lomakuukauden haittapuolena on se, että pulmia pitää ratkoa pitkälti itse ja monet avainhenkilöt ovat lomalla. Positiiviset puolet kuitenkin ylittävät negatiiviset: palavereja oli tosi vähän, joten sain nauttia keskeytyksettömästä työajasta. Ihanaa! Haluaisin saman fiiliksen jatkuvan jossain muodossa syksylläkin, joten täytyy varmaan alkaa rankkaamaan tarkemmin, mihin palavereihin osallistun ja skipata kaikenlaisia nice to know -palsuja. Työni on siis pääasiassa operatiivista pakertamista, joten varsinainen työn tekeminen tapahtuu muualla kuin palavereissa.


Miten sinun heinäkuusi sujui?

keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Lover's Leap ja kaksi muuta teetä Thé Huoneelta

Heippahei! Mennyt viikonloppu oli mukava mutta kiireinen, joten viime viikon postauksen julkaisu venyi nyt tänne keskiviikkoon asti. Vielä pari vuotta sitten pidin aika tiukasti kiinni siitä, että postaan kerran viikossa, mutta olen nyt ollut siinä vähän lempeämpi itselle. Juttua postauksiin riittäisi kyllä jatkuvasti, mutta aikaa kirjoittamiselle, kuvaamiselle ja editoinnille ei välttämättä, joten välillä saattaa tulla taukoviikkojakin. Jos sinulla on blogi, niin pidätkö muuten jonkinlaista aikataulua?

Aikatauluista puheenollen, teeostosten postausviive on nyt lyhyimmillään pitkään aikaan! Siitä syystä nyt tiiraillaan toukokuussa tehtyjä eli vielä melko tuoreita teehankintoja. Toukokuussa vierailin pitkästä aikaan Helsingissä Thé Huoneella ja samalla join ensikertaa teetä heidän teehuonessaan. Tee ja palvelu olivat erinomaisia, mutta pakko antaa pieni miinus tilan viihtyisyydestä. Myymälän puoli on minimalistinen ja samaan aikaan kodikas, kun taas teehuoneen puoli oli jopa vähän kolkko.

Mukaan Thé Huoneelta tarttui neljä erilaista teetä, joista kolme esittelen nyt teille. Neljäs eli Villikirsikka on vilahtanut blogissa joskus aiemminkin, joten jätetään se tällä kertaa väliin. Mukana tässä kolmikossa on yksi maustamaton musta tee, sekä maustettu vihreä että musta tee.


Organic Black Orange

Organic Black Orangessa pohjana on Intian mustia teelaatuja sekä darjeelingia. Teepohja on siis verrattain mieto mustaksi teeksi. Se on maustettu luomuviljellyllä appelsiininkuorella sekä luontaisella aromilla. Teessä maistuu selvästi appelsiini ja se on kepeä ja makea maultaan. Kokeilin tätä myös jääteenä ja lopputuloksesta tuli aika kepeä. Taidan tykätä jääteessä kuitenkin enemmän vähän vahvemmista mustista teelaaduista.

Sencha Lime Green

Sencha Lime Greenissa kuten arvata saattaa, pohjateenä on vihreä sencha. Mausteina teessä on sitruunaruohoa ja limeä. Ostin tämän vain limen vuoksi, ja en oikeastaan ole mikään suuri sitruunaruohon ystävä. Tähän sitruunaruoho kuitenkin onneksi sopii kivasti täydentämään limeä. Lämpimänä Sencha Lime Greenin maku on raikas ja kepeä, mutta ei kuitenkaan kirpeä. Jääteestä limen kirpeys kuitenkin tulee kunnolla esille ja siihen se olikin mitä mainioin!

Lover's Leap Pekoe

Lover's Leap Pekoe on musta maustamaton Ceylon. Siinä on vahvahko perusmaku, josta löytyy kuitenkin myös ihanaa kukkaisuutta. Kukkaisuuden vuoksi puoliso jopa luuli, että tämä tee on maustettu, vaikka se ei sitä olekaan. Lover's Leap Pekoen luvattiin olevan myös mainio aamiaistee, jollainen se totta tosiaan on. Testasimme tämän englantilaisen aamiaisen kanssa ja siihen se ainakin sopi hyvin. Kerrassaan upea uusi löytö.


Mikä näistä kuulosti sinusta parhaalta?

sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Keskiaikafiilistelyä Turussa

Kesä-heinäkuun vaihteessa otettiin Aleksin kanssa suunnaksi Turku, jossa yövyttiin keskustassa pari yötä hotellissa. Reissu ei olisi voinut olla parempaan aikaan, sillä olimme ihan kypsiä helteeseen. Meillä oli kotona inhimillisempi lämpötila kuin viime kesänä, koska yläkerrassa on nykyään mustien kuumuutta itseensä imevien rullaverhojen sijaan sälekaihtimet, mutta oli silti ihan parasta päästä hotelliin, jossa oli huonekohtainen viilennys.

Keskiaikaiset markkinat

Ajoitimme reissumme samaan aikaan Turun keskiaikaisten markkinoiden kanssa. Tapahtuma on ollut menolistalla jo jokusen vuoden, joten oli kiva päästä sinne vihdoin. Kyseessä on siis Suomen suurin keskiaikatapahtuma, jolle pitkän historian omaava Turku luo mainion näyttämön.

Kävimme markkina-alueella pyörimässä peräti kahtena päivänä, mutta en tajua miten onnistuimme olemaan näkemättä vilaustakaan markkinanäytelmistä ja musiikkiesityksistä. Meille markkinat olivat siis vain kojujen kiertelyä. Siihen nähden tykkäsin enemmän Hämeenlinnan keskiaikafestareista, joissa oli helpompi hahmottaa tapahtuma-alue ja siellä tarjolla oleva ohjelma. Turussa myyntikojujen kotimaisuusaste oli kuitenkin huikea ja tarjolla oli paljon nimenomaan pienten yritysten itse tekemiä tuotteita, jota arvostin suuresti.

En valitettavasti tajunnut ottaa markkinoilta yhtäkään kuvaa.

Aboa Vetus / Ars Nova

Keskiaikateemaa jatkoi reissun toisena päivänä vierailu Aboa Vetus Ars Nova -museokompleksissa. Museo koostuu siis kahdesta eri puolesta – Aboa Vetus on arkeologinen museo ja Ars Nova on nykytaiteenmuseo. Aboa Vetus on syntynyt oikeastaan vahingossa, kun 1990-luvulla rakennettiin tarkoituksella vain taidemuseota, mutta museon kellaritiloja tehdessä törmättiinkin keskiaikaisen korttelin raunioihin. Arkeologien esiin kaivamat kellarit on jätetty paikoilleen ja konservoitu. Museotilassa voi tutustua keskiaikaisten kivitalojen raunioihin ja kulkea vanhaa Luostarin jokikatua pitkin. Esillä oli myös paljon ajan esineistöä sekä myös jonkin verran replikoita ajan lasiesineistä. Koska kyseessä oli hämärä kellaritila, sen kuvaaminen oli hieman haastavaa. Parhaimmillaan Aboa Vetus onkin, kun sen pääsee kokemaan itse. Tämä on muuten myös mahtava hellepäivän vinkki, sillä maan alla raunioilla oli ihanan vilpoisaa.

Koska nykytaiteenmuseo oli niin kätevästi samassa rakennuksessa, sain ensikertaa meidän yhteisen taipaleen aikana raahattua Aleksin taidemuseeon. Oltiin molemmat tosi innoissamme Kustaa Saksin teoksista, jotka on luotu kuvakudosten muotoon. Psykedeelinen ja kaleidoskooppimainen muotokieli yhdistyy eläin- ja kasviteemoihin Aura-näyttelyssä. Näyttely kestää 9.10.2022 asti ja suosittelen sitä lämpimästi!

Ravintolat ja ostokset

Aleksin keliakian takia käytämme reilusti aikaa ruokapaikan valintaan. Reissummin fiinimmäksi ravintolaksi valikoitui tällä kertaa Di Trevi, joka oli tosi kiva tuttavuus. Menussa oli muutama juttu, jotka tarvitsi muokata erikseen gluteenittomaksi, mutta se tehtiin niin että annos pysyi kuitenkin tasavertaisena gluteenilliseen versioon nähden. Matkan toinen uusi ravintolatuttavuus oli Tintå, jossa kokeilin ensikertaa mansikkaa pizzassa ja ihastuin.

Keskiaikaisilta markkinoilta mukaan tarttui Jäälasikukalta kaunis keraaminen parsinsieni sekä Yrttisaippua Sarlin Oy:lta jalkakylpysuola, huulirasva sekä löylytuoksu. Keskiaikateemaa jatkoi vielä Sammakon kirjakaupasta ostamani Rutto-tietokirja – joskin ruttohan ei ole ainoastaan mikään keskiaikainen ilmiö. Kirjan lisäksi kirjakaupasta tuli mukaan tarroja. Teeostoksilla käytiin tietenkin Turun teessä ja mausteessa sekä Teepolulla. The Body Shopista hain uuden matkakokoisen vartalovoiteen.

Kuvasta jäi uupumaan pari Restylen vaatetta, jotka kotiutin Cybershopista. Olipa piristävää ostostella pitkästä aikaan ihan ehtoja alternativevaatteita!


Onko sinulla jotain kivoja vinkkejä Turusta? Tai vielä loppukesälle kesäreissuja tiedossa?

lauantai 9. heinäkuuta 2022

Kesäkuun parhaat 2022

Heinäkuu on jo pitkällä, mutta palataan vielä hetkeksi kesäkuuhun, jonka parhaat-postaus minulla on ollut rästissä. Kesäkuu tuntui tällä kertaa ilahduttavan pitkältä ja melkein puolet siitä menikin lomalla ollessa. En muista aiemmin lomailleeni näin reilusti kesäkuun puolella ja lomalle jäädessä oli ihan sellainen olo kuin olisi karannut töistä. Vikoina työpäivinä ennen lomaa kirjoittelin ihan hiki hatussa seikkaperäisiä handovereita kesken jäävistä hommista. Mutta ei siitä enempää, mennään nyt kesäkuun parhaiden juttujen pariin.

Jäätee

Helle oli infernaalinen, mutta kotitekoinen jäätee teki siitä piirun verran siedettävämpää. Lemppareitani tänä vuonna ovat olleet Demmer'sin Summerdream sekä Green Bellini. Hehkutin itse kylmähaudutettua jääteetä jo viime kesän postauksessa, joten voit kurkata sieltä miksi suosin kotona tehtyä jääteetä valmiin sijaan.

Päivä Helsingissä S:n kanssa

S oli käymässä Lontoosta Suomessa ja otin vapaata, jotta pääsin viettämään hänen kanssaan päivän Helsingissä. Kävimme kiertämässä Kansallismuseon, kahvittelimme, tsekkasimme muutaman kaupan läpi ja kävimme syömässä. Oli aivan ihanaa <3

Hypeconin myyntisali

Anime- ja pelitapahtuma Hypecon järjestettiin kesäkuussa Hyvinkäällä 10. kertaa. En ollut aiemmin käynyt Hypeconissa, mutta nyt päätin tsekata myyntisalin tarjonnan, koska tapahtuman sivuilla ollut myyjälista vaikutti kiinnostavalta. Minun innokkaimmat manga/anime-vuoteni taitavat olla takana, mutta tarjolla oli paljon myös sellaisia juttuja, jotka kelpaavat skenen ulkopuolellekin. Asun Hyvinkäällä, joten oli superia että kerrankin niin lähellä oli tarjolla niin paljon mielenkiintoisia pienyrityksiä tuotteineen ja riehaannuin tekemään paljon ostoksia. Mukaan tarttui Niramuchu Art & Designelta postikortteja, Kuusateelta tarroja, washiteippi Taling to Myselfiltä, upeat lepakkokorvikset Ideabutiikilta, suklaasammakko Alnilamilta sekä kirpparipöydästä The Dreamingin kaikki kolme osaa. Olin hiljattain alkanut harmittelemaan että myin nuo pokkarit vuosia sitten pois, joten oli kiva löytää ne uudelleen.

Pihasuunnittelu & puutarhan uudistaminen

Kertoilinkin viime postauksessa siitä, että meillä kävi kesäkuussa pihasuunnittelija, jonka laatiman idealuonnoksen mukaan teimme jo uuden perennapenkin pihalle. Uusi penkki näyttää tosi kivalta ja erityisesti rakastan siinä olevia hopeanvihreitä ja pehmoisia ohotanmarunoita sekä violetteja keijunkukkia.

Stranger Thingsin 4. kausi

En ole vielä kerennyt katsomaan koko tuottista läpi, mutta loppusuoralla ollaan. Tämä uusin tuottis on hyvällä tavalla erilainen, kun vertaa sitä aiempiin. Ei aiemmissakaan siis mitään vikaa ollut, mutta tämä toi toivottuja uusia tuulia sarjaan.

Loma & reissu Turkuun

Kuten postauksen alussa mainitsinkin, lomailin kesäkuun pari viimeistä viikkoa. Hirveää hellettä lukuunottamatta loma oli ihana. Saatiin perennapenkki tehtyä, grillailtiin paljon ja tehtiin parin yön reissu Turkuunkin. 


Miten sinulla sujui kesäkuu sekä tämä heinäkuun alku?

sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Perennapenkki raparperin ympärille

Hei ja hyvää heinäkuuta! Vietin kuun vaihteen Turussa parin yön lomareissun merkeissä ja sieltä kotiuduttiin eilen. Reissun ensimmäinen päivä oli tuskallisen paahteinen, mutta onneksi kaksi seuraavaa päivää olivat vähän siedettävämpiä ja hotellihuoneen ilmastointi auttoi paljon. Kirjoittelen pienen reissupostauksen vielä heinäkuun aikana, mutta tänään en jaksa editoida reissukuvia.

Huomenna on taas aika palata työtietokoneen ääreen ja fiilis on vähän haikea. Onneksi lomalla saatiin tehtyä paljon kaikkea kivaa, mukaanlukien uusi perennapenkki! Tämä on nyt kolmas kesä nykyisessä kodissamme – ensimmäinen vuosi lähinnä seurattiin mitä kaikkea takapihalla kasvaa, toisena hankkiuduttiin eroon muutamasta jutusta sekä tehtiin pieniä muutoksia, ja nyt kolmantena kesänä oli viimein aika aloittaa isommat uudistukset.


Takapihamme on ollut aika perinteinen suomalainen piha, joskin hyvin minimalistinen sellainen. Tämän kesän alussa sieltä löytyi vain raparperi, punaviinimarja sekä riehaantunut vanha kukkapenkki. Olen kaivannut pihalle lisää sekä elämyksellisyyttä että hyötykasveja. Lisäksi haluamme pihallamme tehdä ekoteon tarjoamalla pörriäisille kukkia, koska pölyttäjäkato on ongelma, joka uhkaa niin luonnon monimuotoisuutta kuin ruoantuotantoakin. Meillä on pieni piha, mutta silläkin voi saada hyvää aikaan kun vähän yrittää.

Elämyksellisemmän pihan avainta etsiessä rämmin pitkään erilaisten ideoiden suossa löytämättä sitä punaista lankaa. Lopulta päädyttiin buukkaamaan aika Pihailon pihasuunnittelijalle. Ennen ajattelin että tämmöiset suunnittelupalvelut ovat mielikuvituksettomille ihmisille, mutta ei se ihan niin ole. Nollasta alkaen itse perehtyminen vaatisi paljon aikaa, joten oli kohdallaan saada hieman tukea asiantuntijalta. Konsultaation tuotoksena saatiin idealuonnos, johon on suunniteltu pihan eri alueiden käyttötarkoitukset ja kasvillisuus. Ideoinnissa huomioitiin hyvin niin meidän mieltymyksemme, kuin myös pihan olosuhteet ja huollon helppous.

Puhtaaksi piirretyn idealuonnoksen saatuamme meidän oli helppo alkaa tuumasta toimeen. Ensimmäisenä juttuna perustettiin uusi perennapenkki pihan nurkassa olleen raparperin ympärille. Eipä olisi tullut minulle mieleenkään, että raparperi voisi olla osana kukkapenkkiä, mutta tosi kivasti se sinne sopii joukkoon! Alla olevassa kuvassa on tilanne ennen ja jälkeen penkin perustamisen. Uuden suuren perennapenkin perustaminen osoittautui yllättävän työlääksi ja rahaakin paloi, mutta olen lopputuloksesta tosi ylpeä.


Poikkesimme penkkiä tehdessä idealuonnoksesta sen verran, että jätettiin pari kasvia pois – valtikkanauhusta ei löydetty ja bongaamamme koristekastikat maksoivat 25 €/kpl, joten suunnitelman mukaiseen kolmeen sellaiseen olisi mennyt peräti 75 €. Niiden sijaan ostettiin muutama keijunkukka, joihin olin kaupassa ihastunut kovasti. Ajattelimme että tämmöiset pienet muutokset ovat ok, kunhan huomioidaan penkin kasvillisuus kokonaisuutena sekä jokaisen erilaisen kasvin tarpeet. Lisäksi ostimme vahingossa lehtosalviaa loistosalvian sijaan, mutta ne ovat onneksi tarpeiltaan lähes identtisiä ja lehtosalvia oli meistä nätimpi.


On ollut ilo huomata ensimmäisten pörriäisten löytäneen uuden perennapenkin antimet. Penkissä pitäisi riittää kukkaloistoa pitkälle syksyyn, joten se antaa iloa sekä meille että pölyttäjille pitkään. Loistosalvian ohella lemppareitani uudesta penkistä ovat ohotanmarunat sekä jo mainitut keijunkukat. Ohotanmarunat kasvavat matalina mättäinä ja havumaisesta ulkonäöstään huolimatta niiden hopeanvihreät lehdet tuntuvat samettisilta. Keijunkukkia on monen värisiä. Tykästyin niiden violettiin variaatioon, joka sopii hyvin yhteen penkin muun kasvillisuuden kanssa.

Jatkamme idealuonnoksen mukaisten isompien muutosten kanssa taas ensi keväänä, ja nyt loppuvuodesta luvassa on vain puutarhan hoitoa ja nurmikon kunnostusta. Odotan innolla millaiseksi uusi perennapenkki kehittyy, kun kasvit pääsevät kunnolla kotiutumaan. Teen tästä ehkä uudemman postauksen syksymmällä, jos tuntuu siltä että silloin tässä olisi jotain spesiaalia jaettavaa. Ensi vuonna olisi luvassa sitten vähän kivihommia, sekä lavakaulusta kauan odottamalleni yrttipenkille.


Mitä mieltä penkistä? Entä millainen olisi sinun unelmapihasi?