Sivut

lauantai 30. lokakuuta 2021

Söpöjä kummituksia ja muut halloween-ostokset

Hyytävän hyvää halloweenia! Millaisia halloween-suunnitelmia teillä on? Me palasimme eilen yhden yön staycation-henkiseltä reissulta Helsingistä ja oli tosi kiva minimatka. Taloyhtiössämme on syksyn ajan ollut iso remontti, joten oli kiva päästä hetkeksi erilaisiin maisemiin. Nyt viikonloppuna luvassa ei ole mitään juhlia, vaan halloween sujuu Netflixiä tuijotellen ja ulkoillen. Taidan myös leipoa kurpitsapiiraan!

Olen useaan otteeseen nillittänyt tänä vuonna huonosta halloween-tuotteiden tarjonnasta. Valikoimien kyttäämiseen on joutunut käyttämään paljon aikaa ja vaivaa, jonka vuoksi kausi on tuntunut innostavan sijaan ennemminkin uuvuttavalta. Vaiva kuitenkin kannatti, sillä onnistuin kaikesta huolimatta löytämään joitain kivoja juttuja!

Meillä oli Enin kanssa diili, että se joka löytää ensin Flying Tigerista keraamisen kummitusvalon, ostaa sellaisen myös toiselle. Eni onnistui bongaamaan nämä ensin, kiitokset vielä Enille! Aiemmin syyskuussa löysin Room 32:sta söpöjä samettipäällysteisiä kurpitsoja. Niiden sisus taitaa olla styroxia, joten ne ovat tosi kevyitä. Näiden edullisempien koristeiden lisäksi panostin Soda Shopin lasiseen kurpitsaan, mutta se on vasta matkalla meille.


H&M:lle tuli melko aikaisin syyskuussa myyntiin lasten halloween-vaatteita, mutta aikuisten puolelle sai odottaa koruja peräti lokakuun loppupuoliskolle asti. Lasten valikoimasta bongasin suloiset kurpitsasukat (niillä on punaiset posketkin!) ja naisten valikoimasta tuli ostettua korvakorusetti. Korviksista tuli jälkikäteen vähän ostomorkkis, koska olen ajatellut panostaa mielummin pienempään määrään laadukkaampia koruja. Tästä oppineena yritän jälleen muistaa tämän ajatuksen paremmin!


Lush oli ensimmäisten joukossa tuomassa halloween-tuotteita myyntiin, mikä oli huippu juttu! Valikoimasta löytyi kiitettävästi myös muitakin kuin kylpytuotteita, mikä on kylpyammeettomalle ihanaa. Muiden kauppojen valikoima oli niin heikkoa, että annoin itselleni luvan hullutella ja tilasin Lushilta Ectopasm-suihkuliman, Lord of Misrule -suihkugeelin sekä Pumpkin Spice soap -saippuan. Aivan ihanan tuoksuisia kaikki! Ps. Saisko ensi vuoden halloween-valikoimaan jonkin hajuveden, vartalovoiteen tai hierontapalan?


Bongasin Tallipihalta ihania kurpitsan muotoisia konvehteja, joita tuli ostettua niin itselle, kuin parille tutullekin annettavaksi. Moninin Pumpkin Spice -makusiirappi Cremalta oli myös huippu ostos niin halloweeniin kuin syksyyn ylipäätään. Lopuksi löysin vielä viikko sitten Cittarista halloween-teemaisia kakunkoristeita! Näiden jo mainittujen lisäksi ostin muutaman pussin Pandan halloween-patukoita sekä Lidlin halloween-herkkuja (puuttuu kuvasta). 


Kummitusprinttisiä yöpaitoja tuli ostettua puolivahingossa peräti kaksi! Ensin luulin, ettei vaatekauppaketjuihin tule mitään kivoja yökkäreitä, joten tilasin Not so damn mainstream -blogin Iidan printtishopista Kalervo Kummitus -printillä varustetun topin. Myöhemmin New Yorkerille tuli kummitus-teemaisia yökkäreitä, joten ostin sieltäkin yöpaidan. Nyt kelpaa nukkua näillä!


Tässä lopuksi vielä listaa siitä, miten halloween tuli saataville erilaisiin kauppoihin tänä vuonna. Nämä perustuvat siis omiin havaintoihini. Listassa ei siis ole kaikkia mahdollisia kauppoja, vaan ainoastaan ne, mitä olen itse sattunut seuraamaan. Nämä toimitusviikot muuttuvat varmasti vuosittain hieman, mutta tästä saa jonkinlaista osviittaa jälleen ensi vuoden halloween-tuotteita odotellessa.
  • Viikko 32: Finnmari
  • Viikko 35: The Body Shop (vain jälleen kerran Vanilla Pumpkin -tuotesarja, jo viidettä vuotta putkeen), Flying Tiger (vain makeiset), H&M (lapset)
  • Viikko 36: Lush, Espresso House (Pumpkin latte)
  • Viikko 37: Prisma (juhlakrääsät)
  • Viikko 38: Lindex (lapset), Flying Tiger (koristeet), Prisma (makeiset)
  • Viikko 40: New Yorker
  • Viikko 41: H&M (naisten korut)
  • Viikko 42: Lidl

Teitkö jotain kivoja halloween-löytöjä?

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Halloweenin ostosvinkit valtavirran ulkopuolelta

Hei vaan ja ihanaa lokakuista sunnuntaita näin halloweenin kynnyksellä! Mitä kuuluu? Minä olen tulevasta viikosta tosi innoissani, koska silloin minulla on lomaa, jonka omistan askartelulle ja muille DIY-hommille sekä ylipäätään syksyn tunnelmointiin.

Isompien kauppaketjujen halloween-tuotetarjonta on tänä(kin) vuonna ollut surkeaa, ainakin näin 30 vuotta hipovan lapsettoman aikuisen näkökulmasta. Tavaroista merkittävä määrä on juhlakoristeita tai -asusteita, ja niistäkin valtaosa suunnattu lapsille. Olen katsellut heinäkuusta asti yhdysvaltalaisten tubettajien videoita, ja heillä on siellä vaikka mitä kivaa. En haluaisi halloweenista Suomessa samanlaista kulutusjuhlaa, kuin mitä se on rapakon takana, mutta olisipa helposti saatavilla edes jotain aikuisen kotiin sopivaa halloween-tavaraa. Keittiöpyyhkeitä ja tiskirättejä kivalla kuosilla? Pumpkin Spice -tuoksukynttilöitä? Halloweenia henkivä teesekoitus?

Parempia aikoja odotellessa kasasin ostosvinkit hiljattain mielessäni olleista halloweenia sivuavista tuotteista, joita saa Suomesta. Mukaan poimitut tuotteet eivät karju halloweenia yhtä kovaa, kuin pirunsarvilla koristellut hiuspannat tai irtokädet ja muu kauhurekvisiitta, vaan ovat vähän hienovaraisempia ja lähes ympäri vuoden relevantteja. Tuotteet ovat enimmäkseen ketjukauppojen ulkopuolelta, ja mukana on mm. suomalaista käsityötä. Tämä on ylipäätään hyvä muistutus siitä, että Suomestakin löytyy (pien)yrittäjiltä kaikenlaista kivaa, kunhan malttaa vähän penkoa. Kannustan lisäksi kaikkia teitä jakamaan omia halloween-henkisiä ostosvinkkejä tämän postauksen kommenteissa!

Tässä postauksessa olevat tuotekuvat eivät ole omiani, vaan ne ovat peräisin postauksessa mainittujen yritysten verkkosivuilta.

Viiksisiippa-korut (Syyshetki)
Syyshetki suunnittellee ja valmistaa pääasiassa luontoaiheisia koruja jalometalleista. Törmäsin näihin kauniisiin lepakkokoruihin sattumalta, ja onneksi törmäsinkin, koska nämä ovat kerrassaan upeita! Sarjasta löytyy sekä kaulakoru että korvakorut. Kirkkaan hopeinen lepakkoriipus houkuttelee kovasti, koska minulta löytyy ennestään lepakon mallinen Cybershopin rihkamakoru. Olen kiintynyt siihen paljon, mutta se on nyt vuosien käytön jälkeen alkanut menettää väriään.

Lasikurpitsa (Soda Shop Design)
Katselin näitä Soda Shopin lasikurpitsoja parisen kuukautta, kunnes huomasin että suosikkini oli myyty. Tilasin nyt hädissäni kakkosvaihtoehdon, joka sekin on kovin hieno ainakin tuotekuvissa. Soda Shop Design edustaa niinikään kotimaista käsityötaitoa.

Lepakkopehmo (Vivantti / Tampereen luontokauppa)
Tampereen luontokaupan valikoimasta löytyy valtava määrä ihania pehmoeläimiä, mukaanlukien suloisia lepakkopehmoja. Vielä jonain kertana luontokaupassa vieraillessani päädyn ostamaan tämmöisen pörröisen kaverin! 

Helsingin henget (Vanessa Kairulahti / Karolina Kouvola / SKS Kirjat)
Tässä opuksessa otetaan mielenkiintoinen katsaus Hensingin kummitustarinoihin, joita taustoitetaan alueen muulla historiatiedolla. Helsingin henget -kirjan esittely on vilahtanut blogissani jo aiemmin tänä syksynä, joten sieltä voi lukea kirjasta tarkemmin. Kirjaa jälleenmyy mm. Suomalainen Kirjakauppa.

Pumpkin Spice -makusiirappi (Monin / Crema)
Tätä ranskalaista makusiirappia esimerkiksi Espresso House käyttää Pumpkin latessaan. En käsitä, miten tätä ei aiemmin ole tajunnut ostaa kotiin! Espresso House ei siis tätä myy mukaan, mutta näitä löytää ainakin muutamien kahvikauppojen valikoimasta. Oman pullomme tilasimme Cremasta. Lisäksi Mokkamestareilta löytyy Simply-merkin Pumpkin Spice -makusiirappi, jota en tosin ole kokeillut – jos jollain on ollut tätä joskus, niin kuulisin mieluusti kokemuksia!

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Autumn Tag

Bongasin tämän Autumn Tag -kysymyspatteriston viime syksynä Sweet Pandemonium -blogista, ja merkitsin sen jemmaan tätä vuotta varten. Luvassa on siis syksyn hypetystä 20 kysymyksen ja vastauksen verran.

Jos kirjoitat itse blogia, rakastat syksyä, etkä ole kerennyt vielä tekemään Autumn Tagia, niin kopsaa kysymykset myös omaan blogiisi!

1. Lempiasiasi syksyssä?

Raikas ilma ja upeat ruskan sävyt. Niiden lisäksi rakastan sitä, että sohvalla viltin alla teekupposen kanssa hengailu kuuluu kauteen, eikä kukaan leimaa siitä kotihiireksi (vaikka semmoinen kyllä olen).

2. Aavemainen vai viihtyisä syksy? (spooky / cosy)

Viihtyisä, mutta pienellä aavemaisella lisällä. Rakastan kynttilöitä, teetä, villasukkia ja muuta ihanaa syksyn mukanaan tuomaa, mutta mukaan saa heittää myös vähän usvaa, kummitustarinoita ja kauhuleffoja.

3. Kummitustalo vai halloween-juhlat?

En ole ihan varma, tarkoitetaanko tässä kontekstissa kummitustalolla sellaisia huvittelutarkoituksessa pelottavaksi tehtyjä rakennuksia vai taloja, joissa uskotaan kummittelevan. Jos kyse on ensimmäisistä, niin niihin ei kannata tämmöisen jänishousun mennä. Kummitelluiksi epäilyissä paikoissa sen sijaan olen käynyt – niissä on ollut kyse museosta tai muusta vastaavasta.

Mutta palatakseni alkuperäiseen kysymykseen, valitsisin halloween-juhlat. Semmoiset, missä on rentoa hengailua, hyvää ruokaa ja kivoja tyyppejä.

4. Kurpitsan kaiverrusta vai muuta syksyistä askartelua?

Kurpitsan kaiverrus on kyllä kivaa, mutta kallistuisin muuhun syksyiseen askarteluun, etenkin kun syys- ja halloweenkoristeita on muutoin niin heikosti tarjolla. Viimeisimmät syksyiset tekeleeni voi kurkata DIY-haaste-postauksesta.

5. Omenat vai kurpitsat?

Tähän on vastattava omenat, koska jokavuotiseen omenahillorumbaan menee merkittävästi aikaa. Vaiva kuitenkin kannattaa, sillä lopputuloksena meillä on omppuhillovarasto pakkasessa, joka kestää aina seuraavaan kesään asti.

6. Pumpkin spice latte vai chai latte?

Tykkään kovasti molemmista, mutta Pumpkin spice latte vie voiton sen lyhyen ajan, kun sitä on saatavilla. Lähin Starbucks on monen kilometrin päässä, mutta Espresso Housen Pumpkin latte on lähes yhtä koukuttava.

7. Pukeudutko teemanmukaisesti halloweenina?

En yleensä. Useimmiten tulee vain meikattua vähän enemmän teemaan viittaavasti, mutta ei mitään kunnon maskeerauksia silloinkaan.

8. Sadekuuro vai rätisevä nuotio tai takka?

En ole ikinä asunut kodissa, jossa olisi takka, enkä myöskään ole kovin innokas retkeilijä, joten kallistun sadekuuroon. Sateen ropina on tosi rauhoittavaa ja sen jälkeen ilma on ihanan raikas.

9. Oletko ostanut tänä syksynä jotain syysteemaisia sisustusjuttuja?

Olen ostanut vain pari samettipäällysteistä kurpitsaa, joiden sisus lienee styroksia. Harkinnassa on myös ihana lasinen kurpitsa.

10. Lempikuvasi tältä syksyltä?

Tämä on vähän random, koska olen tänä syksynä ollut laiska kuvaamaan. Remontin vuoksi huputettuun kotiin ei tule riittävästi valoa ja en ole jaksanut ottaa kameraa mukaan lenkeille. Tähän kuvaan on kuitenkin tullut palattua muutamaan kertaan. Kyseessä on yksi kuva meidän kodinhoitotilan pienen makeoverin lopputuloksesta.

11. Lempi syysteemainen elokuvasi?

The Crow! Ja jos jotain kevyempää mielii katsoa, niin The Nightmare Before Christmas tai Hocus Pocus.

12. Mitä väriä tykkäät pitää syksyllä?

Mustaa vaatteissa, ympäri vuoden. Tänä syksynä olen innostunut käyttämään silmämeikissä oranssin ja kuparin sävyjä. Kun niitä yhdistää beigen tai ruskean kanssa, kokonaisuus on maanläheinen tai keltaisen ja punaisen sävyihin yhdistettynä räiskyvämpi.

13. Lempi syysteemainen kirjasi?

Luin City of Ghosts -nimisen teoksen viime syksynä ja se oli aivan ihana pimenevään vuodenaikaan! Edinburgh ja kummituksia, mitä muuta täydellinen tarina tarvitsee? Tosin kirjan tapahtumat eivät tainneet sijoittua syksyyn...

14. Mikä on paras tapa viettää sadepäivä?

Hidas aamu herkullisella aamupalalla, kynttilänvalossa Netflixiä tai hyvää kirjaa napittaen. Ehkä myös kodin siivoilua, järjestelyä tai vaikka leipomista?

15. Lempisyysruokasi?

Kanttarellirisotto, kanttarellimunakas... kaikki missä on kanttarellia!

16. Lempisyyssitaatti?

Oh well, olen todella huono painamaan mieleeni lainauksia, joten en osaa vastata tähän.

17. Kaunein puunlehti?

Vaahteran lehdet leiskuvine väreineen! Lisäksi tykkään tammenlehdistä muotonsa puolesta.

18. Lempisyysaktiviteettisi?

Kävelyt syksyisessä luonnossa.

19. Lempisyystuoksu?

Näin yleisesti – mullan ja maan tuoksu sateen jälkeen, sekä kirpsakka omena.

Hajuvesien osalta lempparini tänä vuonna taitaa olla The Body Shopin Smoky Rose, jonka valmistus on valitettavasti lopetettu. Luulen että ensi vuonna on aika ostaa jokin uusi syystuoksu, joten olisi kiva kuulla teidän lemppareista. Heitä siis suosikkisi kommentteihin!

20. Parasta syyspukeutumisessa?

Kerrokset – neuletakit, kaulahuivit, polvisukat sukkisten päällä. Rakastan myös biker-mallista nahkatakkiani, joka on kulkenut kanssani jo yli 10 vuotta. Sitä käyttäessä on aina niin badass-fiilis ja se sopii valtavan moneen asuun.

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Syyskuun parhaat 2021

Syyskuu hujahti ohi hetkessä. Kuukauteen mahtui paljon kivoja juttuja, mutta päällimmäisenä mieleen jäi silti ärsytys surkeasta halloween-tarjonnasta sekä totaalinen kyllästyminen taloyhtiössä meneillä olevaan julkisivuremonttiin. Mutta ei jäädä nyt vellomaan niihin fiiliksiin, koska ne menevät ohi tämän postauksen otsikosta.

Päivä Porvoossa
Syyskuun alussa vietimme Aleksin kanssa treffipäivän Porvoossa. Oli ihan parasta kierrellä vanhan kaupungin katuja rauhassa, kun turistikausi ei ollut enää kuumimmillaan. Kävimme kahvilassa, kaupoissa, nukke- ja lelumuseossa sekä syömässä.

Porvoon nukke- ja lelumuseossa olin viimeksi käynyt lapsena, mutta siellä oli huikean mielenkiintoista näin aikuisenakin. Pienessä museossa riitti paljon katseltavaa, ja huolellisesti kaikki vitriinit kiertäessä meillä hujahtikin tunti. Suosikkejani museosta olivat ehdottomasti pehmoeläimet, jotka ovat todella lähellä sydäntäni. Oli ihanaa nähdä rakastettuja pehmokoiria ja muita otuksia ajalta, jolloin lapset eivät vielä hukkuneet ovista ja ikkunoista tulviviin leluihin.

Porvoosta onnistuin löytämään eräästä antiikkiliikkeestä upean kehystetyn atlaskehrääjän, joka on yksi maailman suurimpia perhoslajeja. Olen niin onnellinen tästä! Meidän perhosseinämme taulut tarvitsevat nyt vähän uudelleenjärjestelyä, jotta saadaan tämä ja yksi toinen tulokas mahtumaan siihen nätisti.

2. koronarokote
Jes, viimein molemmat rokotteet otettu! Jatkan edelleen kiltisti virallisten ohjeiden noudattamista, mutta ihanaa kun nyt voi käydä vähän levollisemmin mielin ihmisten ilmoilla, kuten toimistolla ja ostoksilla.

Kruununhaan kummituskävely
Pääsin viimein rastittamaan to do -listaltani yhden pitkäaikasimmista haaveista pois, kun osallistuin viimein Helsingin kaupunginmuseon järjestämälle kummituskierrokselle, jossa tutustuttiin Kruununhaan alueen kummitustarinoihin. Valtaosa tarinoista oli tuttuja Helsingin henget -kirjasta, mutta se ei haitannut. Osaavan kierroksen vetäjän johdolla kertomuksiin tuli aivan erilailla syvyyttä. Lisäksi kierros alkoi Helsingin kaupunginmuseon ullakolta, joka ei ole normaalisti avoinna yleisölle.

Pumpkin Spice -makusiirappi
Uskomatonta, etten aiempina vuosina tajunnut, että tätä kahviloista tuttua syksyn lempparimakua voi ostaa kotiin. Nyt voi nauttia Pumpkin-kahvista milloin vain poistumatta kotoa! Pitää vielä testata tuota jossain välissä chaihin ja kaakaoon.


Mikä oli kivoin juttu sinun syyskuussasi?

DIY-haaste

Eni vinkkasi minulle hauskan kuuloisesta DIY-haasteesta, jonka ideana oli, että annetaan toisillimme esineitä, joista pitää luoda jotain uutta. Esineiden piti olla omista kaapeista löytyvää tavaraa tai kirpparilta ostettua. Valmiiden tuunailujen määrällä ei ollut väliä, vaan esineitä sai yhdistellä yhdeksi uudeksi tai vanhasta tavarasta sai tehdä useamman uuden esineen.

Tuunattavien tavaroiden vaihto toisillemme tapahtui jo kesäkuussa, mutta sovittiin että otaisiin valmiita elokuun lopussa. Vaan kuinkas sitten kävikään – jouduttiin vielä lykkäämään dedistä 15.9. asti, johon Eni kerkesi, mutta minä en vielä silloinkaan. Vasta nyt sain viimeisetkin tuunailut valmiiksi ja kuvattua.

Eni sai minulta tuunattavaksi päähierojan, lasikehyksen ja meidän saunan entisen puukahvan. Todella random tavaraa siis! En huomannut kuvata näitä ennen luovuttamista, mutta Enin blogista voi käydä kurkkaamassa.

Itse sain Eniltä neljä tavaraa, joista oli lupa pudottaa yksi pois, jotta molemmilla olisi yhtä monta tavaraa tuunattavaksi. Nämä neljä tavaraa olivat viinipulloteline (tätä ei saanut dropata pois haasteesta), korkkinen pannunalunen, kehys ja metallisen kynttilätelineen osa.

Saamieni tavaroiden kanssa pää löi ensin ihan tyhjää. Suurin osa ajasta kului viinipullotelineen pohtimiseen, ja siihen tulikin käytettyä kaikki innovointiteho, mitä tälle projektille oli mahdollista varata. Kaksi muuta tuunailua olivatkin sitten vähemmän oivaltavia.

Haaste-esine 1: Viinipulloteline

Muut käytetyt materiaalit:

  • Akryylimaali (matta)
  • Askartelulakka (kiiltävä)
  • Puuhelmet
  • Liima (Erikeeper ja paperiliima)
  • Ompelulanka

Kuten jo kerroin, niin viinipulloteninettä pyörittelin pitkään mielessäni. Voisiko sitä käyttää telineenä jollekin muulle? Ripustaisiko sen takkinaulakkoon? Tekisikö siitä led-kynttilöille tai pienille vaaseille telineen? Lopulta aloin miettimään telinettä kokonaisen esineen sijaan vain sen muotokielen kautta, jolloin oivallus iski.

Tutustuin Suomessa tavattaviin lepakkolajeihin, joista valitsin korvayökön, pohjanlepakon ja vesisiipan. Etsin Googlesta malliksi kuvat kustakin lepakosta lentämässä, tulostin ne suunnilleen oikeisiin mittasuhteisiin keskenään.

Vanerisen telineen purkaminen oli helppoa poistamalla ruuvit. Liimasin mallikuvat vanerille niin, että lepakon keho asettui aina aatoilevan vanerin "aallon" päälle. Sahaaminen oli työlästä, koska materiaali oli niin tiivistä. Viimeistelin irti sahattujen kappaleiden reunat dremelillä ja kaiversin siipien reunoja hieman ohuemmiksi. Sitten oli maalaamisen, lakkaamisen ja ripustuksien aika.

Tämä on haasteen tuotoksista se, johon olen tyytyväisin. Vaneria jäi vielä sen verran, että yhden lepakon voisi vielä tehdä lisääkin.


Haaste-esine 2: Kehys

Muut käytetyt materiaalit:

  • Akryylimaalit
  • Vesiväripaperi
  • Muste

Tästä tuunailusta en ole niin kovin ylpeä, mutta takki oli aika tyhjä tuntikausia kestäneestä lepakko-mobile-projektista. Kehys sai siis vain kevyen hionnan ja uuden maalipinnan. Kehtasin kokeilla hioa myös kehyksen vähemmän kauniisti patinoitunutta metallista sisäkehää, ja siihen tulikin todella upea kiilto.

Lopuksi tein kehykseen nopeasti halloweeniin sopivan mustepiirroksen – lähinnä siksi, että kehyksestä sai sitten kivemmat kuvat. Voipi olla, että tästä tulee semmoinen taulu, jonka kaivan aina syksyisin esille koristeeksi. Tämä tuunailu oli kuitenkin itselle kiva ja hyödyllinen muistutus siitä, miten rumistakin löydöistä voi saada pienellä vaivalla nättejä.

Haaste-esine 3: Pannunalunen

Muut käytetyt materiaalit:

  • Akryylimaalit
  • Juuttilanka
Tätä korkkista pannunalusta miettiessä ajatukset menivät jo halloweenista jouluun. Päädyin tekemään siitä koristeita, joita voi ripustaa kuuseen tai vaikka kranssiin.

Note to self (ja miksei muillekin): Korkkia on tosi vaikea työstää. Veitsellä leikkaamalla korkki murenee helposti ja totesin yrityksen ja erehdyksen kautta, että parhaiten toimi sahaaminen ja sen jälkeen hienolla hiekkapaperilla viimeistely.

Mitäs tuumailette näistä tuotoksista? Kiitokset vielä Enille, oli tosi kivaa tehdä tämä haaste kanssasi! Käykää tsekkaamassa myös Enin upeat aikaansaannokset hänen blogistaan!