Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuoksut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuoksut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

Pirskahteleva yuzu kesätuoksuna

Keskikesän juhla on nyt vietetty ja toivottavasti kaikilla jäi siitä ainakin yksi isompi tai pienempi kiva muisto takataskuun.

Olen nyt kesällä koettanut tehokäyttää The Body Shopin Satsuma-parfyymiöljyä. Sillä on ikää jo 14 vuotta, mutta se on säilyttänyt tuoksunsa mainiosti. Tuoksuhyllylleni on tullut myös yksi uusi tulokas, josta tulin nyt kertomaan teille.

Yuzu on jo parisen vuotta ollut varsin trendikäs hedelmä. Se kuuluu sitrushedelmiin ja makunsa puolesta sujahtaa jonnekin sitruunan, appelsiinin ja limen välimaastoon. Tälle kesälle The Body Shop on loihtinut Yuzu limited edition -sarjan. Nuuhkuttelin ja testailin sarjan body mistia kaupassa pari kolme kertaa ennen ostopäätöstä.


The Body Shop Yuzu body mist -pullo

The Body Shopin Yuzu body mist tuoksuu juurikin sellaiselta, jollaiseksi yuzu-hedelmän makua kuvailin. Se on ihanan pirskahteleva ja iloinen. Body mistit eivät ole tuoksuina kovin vahvoja, ja Yuzukin laimenee iholla mukavaksi makean raikkaaksi pohjavireeksi. Tämä sopii ainakin minulle hyvin, sillä tuoksun ei tarvitsekaan kantautua kauas. Riittää että se ilahduttaa minua, ja että sen voi huomata halatessa.

Kuulostaako yuzu sinun jutultasi?

lauantai 4. toukokuuta 2024

Dark Tales -artesaaniparfyymit

Lukioikäisenä selasin antaumuksella yhdysvaltalaisen Black Phoenix Alchemy Labin nettikaupasta gootahtavien parfyymiöljyjen valikoimaa. Tilausta en kuitenkaan tehnyt, sillä arvokkaiden tuotteiden lisäksi kuluja olisi tullut mantereiden välisestä rahdista ja tullista.

Viime vuonna löysin samanhenkisen yrityksen, joka toimii naapurimaassa Ruotsissa. Dark Tales valmistaa parfyymiöljyjä ja kiinteitä parfyymejä niin ikään tummanpuhuvalla tyylillä. Aiemmin valikoimassa oli myös tuoksuvahoja. Suurinta osaa tässä postauksessa olevista tuotteista ei ole enää myynnissä, sillä Dark Talesin parfyymivalikoima uudistui vuodenvaihteessa. Haluan kuitenkin esitellä ne teille, jotta pääsette tuotteiden kautta tutustumaan tähän ihanaan yritykseen. Hyppää siis kanssani kaninkoloon ja artesaaniparfyymien hurmaavaan maailmaan!



Aloitin Dark Talesiin tutustumisen tilaamalla näytteitä parfyymiöljyistä. Öljyjen tuoksut muuttuvat jokaisen iholla aina hieman erilaisiksi, joten hyvä että testerikokoja on tarjolla. Tuoksujen mukana tuli kauniit kortit, joissa kerrotaan tuoksun teemaa avaava tarina, tuoksunuotit sekä ainesosat. Nämä testerit tilasin (suluissa tuoksunuotit):
  • Antiquities (myrrh, vetiver, cedarwood, black musk (vegan), angelica, coffee, smoked pear, white musk)
  • Baba Yaga (black pepper, black currant, benzoin, juniper wood, siberian pine, myrrh) 
  • Forest Witch (oakmoss, neroli, bergamot)
  • Old Library (cedarwood, vanilla, vetiver, peru balsam, basil, rosewood, bergamot)

Valitsemieni tuoksujen teemat jakautuivat vahvasti dark academiaan sekä aarniometsiin.

Antiquities jätti minut kylmäksi – se oli kukkaisen makea, mutta hieman tunkkainen. Old Library oli sen sijaan jo ihan 4/5. Basilika erottui tuoksusta mielenkiintoisesti. Tämä vanhan kirjaston tuoksu toi kirjahyllyjen sijaan mieleeni trooppisen sisäpuutarhan. Old Library on samaan aikaan pehmeä ja raikas. Forest Witchissa minut hurmasi rahkasammal, joka tuoksuu minusta metsältä häivähdyksellä savua. Baba Yaga vei mieleni myöskin metsään, mutta mustaherukka toi siihen makeaa raikkautta.


Viime vuoden lopulla Dark Talesilla oli suuri alennusmyynti valikoimamuutosten vuoksi. Silloin intouduttiin ystävän kanssa tilaamaan täysikokoiset tuoksut. Tämä tilauksen suunnittelu meni hieman kaoottisesti, sillä vuorotellen toisen tahtomat tuotteet olivat loppu. Lopulta kuu ja tähdet olivat kuitenkin linjassa ja saatiin molemmille mieluisia juttuja ostoskoriin. Parfyymien osalta sain napattua itselleni Baba Yagan.

Kuten kerrottua, aiemmin valikoimassa oli myös tuoksuvahoja. Tilasin alennusmyynnistä pienen laatikollisen makean hunajan tuoksuisia pääkalloja, joita voi käyttää tuoksulyhdyssä tai kylpyöljynä. Lisäksi sain joululahjaksi tuoksulyhdyssä käytettävän The Bloody Baron -nimisen tuoksuvahan, joka on myös aikas ihana. Tämän Verisen paronin  tuoksunuotteja en löytänyt enää mistään, mutta siinä on jotain kukkaista, sekä puisia ja ehkä hunajaisia tuoksuja. Mene ja tiedä. Hyvälle tuoksuu! Toivottavasti tuoksuvahat palaavat joskus vielä valikoimiin.


Oliko Dark Tales ennestään tuttu? Mitä muita artesaaniparfyymejä tiedät?

sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Loppuneet kosmetiikkatuotteet 2024 #1

Blogivuosi 2024 on korkattu ahkerasti käyntiin. Ensi viikolla taidan pitää taukoviikon, mutta tänään kurkkaillaan kosmetiikka-arvosteluja! Mukana postauksessa on loppuneita tuotteita ja testereitä lokakuusta 2023 tammikuun 2024 puoliväliin. Joukkoon mahtuu mm. corpsepaint-sheetmask, pari tuoksua ja halloween-teemainen huulirasva.

fi = Suomessa valmistettu
eco = Ekosertifioitu
♥ = Lempparituotteeni merkitsin tuttuun tapaan näin


Hiukset

Lush Montalbano-palashampoo (testeri)
Montalbano on vaaleiden hiusten sävyä kirkastava palashampoo, jossa on sitruksinen tuoksu. Tätä minulla on ollut aiemminkin ja tykkään siitä kovasti kesällä.

Lush H’Suan Wen Hua | ♥
Herkulliselta maustekakulta tuoksuva hiusnaamio hellii niin hiuksia kuin hiuspohjaakin. Rakastan tätä!

Four Reasons Repair Conditioner
Kokeilin kosteuttavan sijaan rakennepaikkaavaa hoitoainetta. Varsin toimivalta vaikutti tämäkin, joten taidan jatkossa kokeilla vaihdella näiden kahden välillä.

Four Reasons Dry Shaper
Tämä hiuslakka kesti minulla käytössä ikuisuuden. Se toimi myös mainiosti, joten Four Reasonsilla myös jatketaan.

Directions Antique Mauve suoraväri
Directions Pastel Rose suoraväri
Mauve ja Pastel Rose ovat molemmat melko vaaleita värejä, joista sekoittelin haluamani yhdistelmän. Sävyn puolesta tästä kombinaatiosta tuli aivan ihana, mutta jotta väri tarttui kunnolla, vaati se selvästi pidemmän ajan kuin Herman’s Amazingin värit. Toin tähän koktailiin myös hitusen lisää väriä Herman’s Amazingin Patsy Purplella. Teen varmaan joskus toiste vielä Directionsilla muitakin kokeiluita.



Käsivoiteet, kasvojen hoito ja meikit


Oriflame Cozy by the fireplace -käsivoide
Vaniljan ja kanelin sijaan tämä tuoksu toi mieleeni enemmänkin uuniomenan, mikä ei suinkaan haitannut! Kosteusteho ok perus päiväkäyttöön.

L’Occitane Dry skin hand cream (matkakoko)
Hoitavuus on tässä kohdillaan, mutta mielestäni L’Occitanella on monta muuta kivemman tuoksuista käsirasvaa. Tämä oli sellainen Niveamainen.

Lumene Waterproof bi-phase eye & lip makeup remover (matkakoko)
Ei mitään huonoa sanottavaa tästä. Vedenkestävätkin meikit lähtivät hyvin irti, eikä iho ärsyyntynyt.

Flow Cosmetics Lavender Floral Water | fi | eco | ♥
Pullollinen kestosuosikkia loppui taas. Laventelivesi kosteuttaa lempeästi hoitaen samalla epäpuhtauksia. Ja tuoksuu niin ihanalta!

Kaamos Cosmetics Corpse Paint mask / Moisturizing rice brain | ♥
Corpse paint -sheetmask oli ensimmäinen kuvioitu sheet mask, joka ei ollut tavattoman karmiva! Kaikki eläimiä esittävät kangasnaamiot ovat nimittäin naamalla mielestäni todella omituisen näköisiä. Tämä oli myös todella kosteuttava ja iho jäi pitkäksi aikaa mukavan tuntuiseksi.

Crazy Rumors Candy Corn | eco | ♥
En ole koskaan maistanut candy cornia, joten en osaa arvioida kuinka hyvin tämä huulirasva sitä imitoi. Tämä huulirasva hurmasi kuitenkin ihanalla teemallaan ja oli myös erittäin hoitava.

Avril Mascara water-resistant | eco | ♥
Tämä luonnonkosmetiikan vedenkestävä ripsari oli lähes täydelinen ja kesti monenlaisessa menossa mukana pääsääntöisesti moitteitta. Harmi, ettei tätä enää valmisteta! Luonnonkosmetiikasta tuntuu olevan nyt mahdoton löytää tälle seuraajaa, joten pitänee tehdä paluu Lumeneen?

Lumene Nordic Chic Color Correcting cream (SPF20) | ♥
Lumenen CC-meikkivoide on kestosuosikkini vuodesta toiseen. Tuleeko mieleen mitään muita merkkejä, joita minun olisi sinusta hyvä testata?



Vartalo ja tuoksut

Herbina Hoitava antiperspirantti | fi | ♥
Kestosuosikki. Toimii! 😊

The Body Shop Japanese Cherry Blossom suihkugeeli (matkakoko)
The Body Shopin kirsikankukka on niin hyvällä tavalla nostalginen, että tekisi tämän suihkugeelin loputtua ostaa samaa tuoksua myös jonain muuta tuotteena.

The Body Shop Festive Berry suihkugeeli
Tästä marjaisasta kausituotteesta ei jostain syystä tullut minulle mieleen joulu, mutta kivalta se tuoksui kuitenkin.

Victoria’s Secret Dream of Love body mist | 
Sain tämän ikuisuus sitten ystävältäni S:ltä tuliaisiksi rapakon tuolta puolen. VS:ää ei silloin vielä myyty Suomessa. Tämä tuoksu oli täydellinen. Hattaraisen makea, päärynäinen ja pienellä ripauksella jotain kukkaista.

Giorgio Armani My Way (testeri)
My Way on jälkiruokamaisen makea kukkaistuoksu. Siitä tuli mieleen Alyssa Ashleyn Fizzy (2005), joka oli himpun verran raikkaampi ja tykkäsin taannoin siitä kovasti. My Wayssa on jotain pielessä minulle ja se on varmaan jasmiinin voimakkuus (vahvat jasmiinituoksut tekevät minulle hieman etovan olon). Jos tässä jotain positiivista oli, niin tahtoisin löytää uudelleen Fizzyn ja kokeilla tykkäisinkö siitä yhä.



Oliko näiden joukossa sinulle tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?

maanantai 1. tammikuuta 2024

Joulukuun parhaat 2023 + vuoden 2024 blogiaikataulusta

Hyvää uutta vuotta ja hyvästi hirveä 2023! Olen suunnattoman helpottunut siitä, että tähänastisen elämäni kamalin vuosi on nyt taputeltu. Joulukuu tuntui pitkältä, mutta oli kokonaisuutena melko mukava. 2023 antoi kuitenkin vielä viimeisen raipaniskun, kun uudenvuoden aattomaamuna heräsin flunssaisena ja sitä tässä edelleen parantelen.

Mennään nyt kuitenkin postauksen pihviin, eli niihin kuukauden parhaisiin asioihin. Kirjoitan tavallsita lyhyemmin, sillä en nyt nuhaisena jaksa olla tietokoneen ääressä kauaa.

Kuvakollaasi joulukuusta 2023

Raskasta joulua

Kävin ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen nauttimassa livemusiikista Raskasta joulua -konsertissa, ja kokemus oli kovin kiva. Ennen kävin keikoilla paljonkin, mutta sitten opiskelu ja työt verottivat jaksamista ja lopuksi tuli vielä korona-aika. Nyt tuntui kuitenkin mukavalta palata tämän rakkaan asian pariin ja keväällä onkin tiedossa jo seuraava keikka.

Pyrotaidetta käyttöesineisiin

Tein joululahjaksi muutamat polttokolvityöt puisiin paistinlastoihin. Mukavaa, kun omalla harrastuksella voi ilahduttaa muitakin.

Dark Tales -tilaus

Joulukuuta saapui ilahduttamaan ruotsalaisen Dark Talesin -artesaaniparfyymi. Dark Talesista on tarkoitus tehdä ihan ikioma postaus, joten siitä lisää siis myöhemmin!

Kivoja tapaamisia

Joulukuuhun mahtui paljon mukavia tapaamisia ystävien kuin perheenjäsentenkin kanssa.


Miten sinun joulukuusi sujui? (Joulukuusi :---D)


Infoa 2024 blogiaikataulusta

Aiemmin tavoitteenani on ollut tehdä postaus kerran viikossa, mutta se ei selvästikään enää onnistu nykyisellä arjellani. Olen nyt päättänyt tavoitteeksi 3 postausta/kuukausi, eli jokaiselle kuukaudelle saisi jäädä yksi postausvapaa viikko. Katsotaan kuinka hyvin tämä päätös pitää ja koenko sen olevan avuksi. 😊 


sunnuntai 29. lokakuuta 2023

Halloween-kalenteri | 11: Halloween-kauden ostokset

Tänä syksynä tuli ostosteltua edellisvuotta vähemmän tavaraa. Uusi asuntolaina ahdistaa ja toisaalta esim. Lushilta minulla on vielä montaa viime vuonna ostettua tuotetta jäljellä, joten yksi vuosi menee helposti vähän kevyemmillä ostoksilla.

Lushille jalat veivät kuitenkin tälläkin kertaa. Hurmaavaa ja jellylepakoilla viimeisteltyä Toil and trouble -kuorintaa oli saatava lisää. Lushille oli tullut tänä vuonna myös uusi Melt-tuoteperhe, joka sai edustuksen myös halloween-valikoimaan Pumpkin spicen muodossa. Lushin Melt-levyissä on kahdeksan palaa, ja ne voi käyttää joko tuoksutuikussa tai kylpyöljynä. Tuoksu on aivan ihana, makea ja mausteinen. Taattua Sparkly pumpkin -laatua siis. (Kuvasta puuttuu muuten Mr Pumpkin Face -tuorekasvonaamio, sillä unohdin sen jääkaappiin.)

halloween-kosmetiikkaa pöydällä

Olen ollut muutaman vuoden vihainen The Body Shopille, koska he pyörittävät nykyään syksystä toiseen Vanilla Pumpkinia, ja sarjan tuotteet pysyvät aina samoina. Nyt annoin sen verran anteeksi, että ostin sarjan suihkugeelin pitkästä aikaan. Silti toivoisin The Body Shopin syksyihin joko Vanilla Pumpkinista uusia tuotteita, kuten hajuvettä, tai sitten jotain ihan muuta kausituoksua.

Halloween-ostoksia pöydällä

Tigerista bongasin ensikertaa kurpitsankaiverrussetin. Ystävä osasi kertoa, että on niitä aiempinakin vuosina ollut, mutta eivät olleet minun silmiini silloin osuneet. Setti vaikuttaa aika vankalta, vaikka onkin Tigerista, joka ei aina laadulla säteile. Hyvä löytö siis! Suomalainen kirjakauppa oli petrannut halloweenin osalta tänä vuonna kovasti ja siellä oli paljon kaikkea kivaa. Mukaan tarttui tarroina glitterkummituksia sekä lepakkoteippiä, joka hohtaa pimeässä. Lindexin sukat eivät varsinaisesti olleet halloween-valikoimaa, mutta ne näyttivät niin kivoilta, että halusin ikuistaa ne tähän mukaan. Naisten sukkavalikoima on nykyään aika tylsää, joten mainiota että voin täpärästi vielä larpata pikkutassuja ja ostaa sukkia lasten puolelta halutessani.

Oletko tehnyt tänä vuonna halloween-ostoksia?

perjantai 11. elokuuta 2023

Heinäkuun parhaat 2023

Poistin Kesäkuun parhaat -postauksen Bloggerin luonnoksista. Kesäkuussa elämä oli vielä entisessä uomassaan, ja tuntuisi hölmöltä julkaista nyt postaus, jossa hehkutan puolison kanssa pidettyä juhannusbrunssia tietämättömänä siitä, mitä heinäkuu tuo tullessaan. Postauksen editointi ei myöskään ollut vaihtoehto, sillä en vielä jaksa vierailla muistoissa.

Mietin kovasti, teenkö tätä Heinäkuun parhaat -koostettakaan. Kuukausi oli tähänastisen elämäni hirvein ja oloni on edelleen kuin paraikaa kaninkoloon putoavalla Liisalla. Yllätyin kuitenkin tunnistaessani itsestäni optimistin, joka haluaa kaivaa tästäkin rytöläjästä esille juhlittavaksi ne muutamat hehkuttamisen arvoiset asiat.

Perhe ja ystävät

Avasinkin meneillään olevaa tilannetta pari postausta sitten. Nöyrä ja valtava kiitos aivan jokaiselle, joka on tarjonnut minulle apuaan. Olen saanut osakseni uskomattoman määrän välittämistä viestien, tapaamisten ja keskustelujen muodossa. Erityiskiitos äitilleni sekä ystävälle, jotka auttoivat minut yli akuuteimman vaiheen pitämällä huolta ja seuraamalla että syön. Sekä S:lle, joka tietää että tee sekä erityisesti teehetki piristää aina ja floristiystävälleni, joka yllätti auringonkukalla kun kävimme kahvilassa. Olette kaikki ihan parhaita! <3

Käsityöt

Harrastukset ovat varmaan parasta terapiaa. Siksi heinäkuussa valmistui vihdoin pari vuotta sitten aloitettu riimukivisetti ja korjausompelua odottavien vaatteiden pino hupeni nollaan. Riimukivistä luvassa on oma postauksensa myöhemmin.

Pudonnut paino

Olen ainakin pari vuotta yrittänyt saada muutamaa kiloa pois ja nyt on todettava, että ero on tehokas dieetti. Heinäkuussa saavutin ensimmäisen välietapin, josta luvassa on palkintona minulta itselleni Mujin diffuuseri ja siihen tuoksu tai pari.

Kirppislöytö: Ariana Grande Cloud

Tätä raasua onnisti kirpparilla kovasti kuun viimeisenä päivänä. Olin nuuhkinut Cloudia kaupassa jo aiemmin ja se oli aika kiva, mutta totesin että en tarvitse niin kovasti uusia tuoksuja. Tämä lähes täysi 30 ml versio tulikin sitten kirpparilla vastaan 6 eurolla, jolloin en voinut enää vastustaa kiusausta.

lauantai 6. toukokuuta 2023

Loppuneet kosmetiikkatuotteet 2023 #2

Hei siellä! Mitä kuuluu? Minä onnistuin nappaamaan jonkin kevätflunssan, jonka kanssa tämä viikko on menty tiistaista asti puolikuntoisena. Harmittaa kun jouduin jättämään väliin mm. ennalta suunnitellun toimistopäivän ja pysyttelemään kotikonttorilla, mutta minkäs teet. Nyt onneksi olo tuntuu vähän helpottavan. Tällä viikolla on tullut kulutettua meidän teevalikoimaa ja ei niinkään kosmetiikkaa, joka on kuitenkin tämän postauksen teema.


Loppuneita kosmetiikkatuotteita kertyi tammikuun puolivälistä huhtikuun puoliväliin 19, joista yksikään ei ole testeri! En muista onko näin tapahtunut aiemmin. Brändejä on edustettuna 10 ja niistä Lushia on peräti 7 tuotetta.

Kokeilen tässä postauskonseptissa nyt muuten paria uudistusta:

1) Olen ryhmitellyt tuotteita aiemminkin kategorioittain, mutta lisäsin nyt mukaan väliotsikot.
2) Luonnonkosmetiikka ja kotimaisuus ovat minulle tärkeitä, vaikka läheskään kaikki ostokseni eivät sitä ilmennä. Ostopäätöksiini vaikuttavat myös toimivuus, hinta ja elämyksellisyys. Haluan kuitenkin korostaa tuotteiden joukosta ekologisempia ja kotimaisia vaihtoehtoja, joten tuotenimien lopuissa näkyy jatkossa tämmöisiä merkintöjä:

fi = Suomessa valmistettu
eco = Ekosertifioitu
 ♥ = Lempparituotteeni merkitsin tuttuun tapaan näin


Meikit & tuoksut

Lavera Fine loose mineral powder sävyssä Transparent | eco | ♥
Tämä oli ensimmäinen irtopuuterini sekä mineraalipuuterini. Purkki kesti pienen ikuisuuden, oli edullista (alle 20 €) ja lopputuloksesta tuli helposti hyvä. Korkkasin tämän jälkeen Flow Cosmeticsin mineraalipuuterin, joka vaikuttaa paljon hienojakoisemmalta. Lavera on kumminkin hintaluokassaan ei varsin mainio. Tämän sävy oli Transparent, mutta täysin läpikuultavaksi tätä en kuitenkaan kuvailisi. Voisin ostaa uudelleenkin.

Katy Perry's Mad Potion ♥
Mad Potion on kepeä tuoksu, jossa pääosassa on bourbon vanilja taitettuna puuterisella kukkaisuudella (mm. pioni) ja makeudella. Sanoisin, että tämä on vaniljatuoksuksi helposti lähestyttävä ja ainakin minulla tuoksu kesti iholla pitkään, vaikka Mad Potion onkin edullista hintaluokkaa. Sain tämän joululahjaksi vuonna 2015, ja tuoksu kesti koko ajan muuttumattomana. Voisin hyvin joskus hankkia tämän uudelleen arkituoksuksi (joskaan nyt juuri ei ole uusille vaniljaisille tuoksuille tarve).



Hiukset

The Body Shop Fuji Green Tea shampoo
The Body Shop Fuji Green Tea conditioner

Fuji Green Tea -shampoo ja -hoitoaine on tarkoitettu normaaleille hiuksille. Onneksi nämä olivat matkakokoisia ja käytin niitä reissuilla satunnaisesti, sillä kuiville hiuksilleni näissä oli liikaa pesutehoa. Tuoksu oli kiva ja raikas, mutta ei varsinaisesti minusta muistuta vihreää teetä. Jotain kosteuttavampaa voisi ostaa samalta merkiltä matkakäyttöön.

Herman's Amazing Rosemary Mauve
Herman's Amazing Lydia Lavender
Kävin syksyllä kampaajalla värjäysasioilla monen vuoden tauon jälkeen. Tehtiin vaaleita raitoja ja siihen päälle laventelin värinen sävyte. Olen sittemmin muutaman kerran värjännyt kotona Herman’s Amazingin sävytteillä. Herman’s on vähän parjattu kestoltaan, mutta tartuinkin siihen juuri siksi, että haluan karttaa selkeitä rajoja ja ylläpitopakkoa. Näitä kahta sävyä sekoittamalla sain juuri mieleisen värin. Parhaan pysyvyyden olen saanut, kun olen pessyt edellisenä päivänä hiukset ja laittanut seuraavana värin kuiviin hiuksiin. Raidoissa sävy on kestänyt parikin kuukautta. Uudet purnukat samoja on jo ostettu, mutta houkuttaisi kohta kokeilla jotain muutakin merkkiä. (Herman’silla on kuitenkin ylivoimaisesti tyylikkäimmät pakkaukset.)

Four Reasons Nature Color mist | eco | fi | ♥
Tämä kosteuttava color mist oli aivan ihana ja siinä on hurmaava tuoksu. Tämä ekoversio on jonkin verran tyyriimpää kuin Four Reasonsin normilinjan vastaava tuote, mutta ajattelin tehdä nyt niin että ostan niitä molempia, niin olen 50/50 kiltti lompakolle ja luonnolle.

Four Reasons Argan Beauty Serum ♥
Tämä on ollut parasta kuiville latvoille. Seerumi levitetään kosteisiin hiuksiin pesun jälkeen. Pitkiin runsaisiin mutta kevyisiin hiuksiini on riittänyt hyvin pari painallusta eikä lopputulos näytä öljyiseltä. Four Reasonsin ekolinjan vastaavaa olen myös kokeillut, mutta se ei ollut yhtä sopiva.


Kosteutus & naamiot

Lush Cucumber eye pads
Näissä silmälapuissa oli kurkkua kerrakseen ja raikas tuoksu. Alkuun ne tekivät häiritsevän tunteen, sellaisen kuin olisi roska silmässä, mutta tarkistettuani ettei ärsytyksestä ollut näkyviä merkkejä, uskalsin jatkaa käyttöä. Pikkuhiljaa ne alkoivat tuntumaan paremmilta ja etenkin kesällä tämmöiset viilentäisivät. Brittien Lushilla ainakin yksi asiakas oli kommentoinut samasta häiritsevästä tunteesta jota koin. Suomen Lushilta löytyy paria muutakin silmälappua, joille saatan antaa mahdollisuuden, mutta must have -juttuja nämä eivät ole.

Sence Panda sheet mask
Tämä niinikään kurkkumehua sisältävä, virkistävä ja ihon elastisuutta lisäävä Normalin kangasnaamio oli yllättävän kiva ja jätti ihon ihanan pehmeäksi. 

Crazy Rumors Banana split huulirasva | eco | ♥
Nyt on kosteutustehot, tuoksu/maku sekä elämyksellisyys kohdillaan tässä huulirasvassa! Minulla on parhaillaan käytössä pari muuta Crazy Rumorsin huulirasvaa ja niistäkin on pelkkää hyvää sanottavaa.

Lush Sweet Wild Orange hand balm ♥
Sain tämän puoliksi käytettynä puolisolta, joka halusi talveksi tuhdimman käsirasvan. Käyttelin tämän sitten loppuun pikkuhiljaa työpäivien aikana. Siihen kosteusteho riitti ihan hyvin, voide imeytyi nopeasti ja oli riittoisaa. Appelsiinikarkkien tuoksu kruunaa kaiken.

Lush Yog Nog Body Milk
Mausteneilikkainen Yog Nog nojaa herkullisella tuoksullaan vahvasti talvikauteen, mutta body milkin kosteusteho ei ollut siihen riittävä. Saisiko Yog Nogin ensi talveksi vartalovoiteena?



Suihku & kylpy

Lush Bat Art kylpypommi ♥
Bat Art odotti pitkään kaapissa päästäkseen käyttöön, mutta se ei haitannut. Kyply tuoksui siitä huolimatta Junk-parfyymiltä, eli mandariinilta, rosmariinilta ja salvialta. Kylpypommin sulamisessa veteen kesti yli 4 minuuttia, ja sitä oli kiva seurata. Ensin irtosi tumman violettia kimmeltävää väriä, ja loppua kohden mukaan tulivat myös sininen sekä vaaleanpunainen. Valmis kylpy oli syvän violetti ja hopeisen kimalteleva, eli erittäin noitamainen.

Lush Sleepy Bear kylpypommi ♥
Tässä kylvyssä en itse pulikoinut, mutta se tuoksui ihanalta. Sleepy Bear omaa minulle rakkaan Twilight-tuoksun, jossa päärooleissa ovat laventeli ja tonkapapu. Nallukka ei ottanut Bat Artin tavoin aikaa sulamiseen, vaan katosi lähes hetkessä veteen.

Lush Sparkly Pumpkin Shower Slime ♥
Tämä shower slime oli ihan parasta! Pari Lushin shower slimea käyttäneenä sanottakoon kuitenkin, että näiden säilyvyys ei ole yhtä hyvä kuin Lushin suihkugeeleissä. Suosittelen ottamaan shower slimen käyttöön viimeistään 3 kk ostamisen jälkeen. Ottaisin Sparkly Pumpkinin tuoksun mieluusti myös suihkugeeliin, parfyymiin tai vartalovoiteeseen.

Lush Comfort Zone suihkupommi (puuttuu kuvasta)
Tämä oli virheostos parillakin tapaa:
1) Huomasin vasta ostamisen jälkeen, että Comfort Zonessa on chian siemeniä ja Brittien Lushilla joku oli kommentoinut että ne on vaikea pestä pois iholta tai kylpyhuoneesta. Murskasin siis suihkupommin ennen käyttöä ja poimin pikkiriikkiset chian siemenet pois.
2) Kohta 1 saattoi vaikuttaa käyttökokemukseen, mutta tästä tuli siis suihkussa lähinnä semmoista vaahtoavaa tahnaa. Kylpypommeista tuttu elämyksellisyys oli siis kaukana. Sleepy-suihkupommia voisi vielä joskus kokeilla, mutta muutoin taidan panostaa mieluummin muihin tuotteisiin.

Flow Cosmetics Vanilla & Orange himalayan salt body scrub | eco | fi
Note to self: Älä hilloa luonnonkosmetiikan kuorintatuotteita vuosikausia. Ostin tämän 2019 elokuussa, jolloin avasin purnukan vain tuoksutellakseni tuotetta. Silloin siinä oli tosiaan ihana appelsiinin ja vaniljan tuoksu. Käyttöön tämä pääsi vasta 2022, jolloin jäljellä olivat vain kosteuttavien öljyjen tuoksut. Mukava tämä silti oli - karkeus oli juuri sopiva ja mukana oli reilusti kosteuttavia ainesosia. Juuri tätä ei ole Flow Cosmeticsilla enää mynnissä, mutta jotain muuta heidän vartalokuorintaansa pitänee jossain vaiheessa kokeilla.

Oriflame Cozy by the Fireplace bubble bath
Koska meillä ei ole ammetta, käytin tämän nestemäisen vaahtokylpyaineen suihkugeelin tapaan. Tämän pitäisi tuoksua vaniljalta ja kanelilta, mutta minulle tulee mieleen vaan jokin mausteinen omena. Ihan kiva tuoksu kuitenkin siis.


Oliko näiden joukossa sinulle tuttuja tuotteita? Kerro muuten myös, jos sinulla on jotain toiveita näihin Loppuneet-postauksiin rakenteen tai sisällön osalta! :)

sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Tuoksumania – kaikki hajuvedet esittelyssä

Hajuvesihirmu tässä hei! Tuoksut tuovat minulle suunnattoman paljon iloa, olipa kyseessä hajuvesi, suihkugeeli, tuoksukynttilä tai vaikkapa hurmaavalta tuoksuva tee. Ennen kuin hajusteyliherkät siellä ruudun toisella puolella pyörtyvät pelkästä ajatuksesta, niin ei hätää – pyrin käyttämään tuoksuja kohtalaisen hillitysti. Meillä ei käytetä voimakkaasti hajustettuja pyykinpesu- tai huuhteluaineita. Hajuvettä ja/tai body mistia käytän päivittäin, mutta tavoitteena on, että tuoksu tavoittaa vain ihan lähellä olevat lempeästi. En myöskään välitä sellaisista perinteisistä tunkkaisen vahvoista hajuvesistä, jotka jäävät leijailemaan kuin verhona ilmaan.



Numeroita

Postasin viimeksi omistamistani täysikokoisista tuoksuista vuonna 2016 eli 7 vuotta sitten. Ajattelinkin, että nyt on kiva ottaa katsaus siihen, mitä tuoksuhyllyltäni nykyään löytyy. Vuoden 2016 helmikuussa omistin 18 täysikokoista tuoksua, joista 12 on minulla edelleen. Nykyään omistan yhteensä 29 tuoksua (sisältäen näytekoot ja body mistit), joten tulokkaita on aika monta.

Nörttinä tein Excelin omistamistani tuoksuista selvittääkseni niiden keski-iän. Vanhimpien putelien saapumisvuodet jouduin heittämään hatusta. Sain tuoksuhyllyni asukkaiden keski-iäksi 5,8 vuotta. Uusimmat ovat saapuneet viime vuonna ja vanhimmat peräti 14 vuotta sitten. Yleisesti hajuvedet lienevät kosmetiikkatuotteista pitkäikäisimpiä, mutta niidenkin säilyvyydellä on rajansa. Olen aina pitänyt tuoksujani muualla kuin kylpyhuoneessa, jolloin ne säilyvät paremmin, kun eivät altistu märkätilojen kosteusvaihtelulle.


Edellisellä kerralla tarkastelimme tuoksuja tuoksuperheiden mukaan jaoteltuna. Tällä kertaa jaottelin nämä brändien mukaan, sillä vuosien varrella niissä on selvästi korostunut muutama suosikki.


The Body Shop

The Body Shopin tuoksujen joukosta löytyy monta ikisuosikkiani. Satsuma ja Mango ovat aina varmoja valintoja kesäisin. Hurmaava savuisen ruusuinen White Musk Smoky Rose ja vihreiltä omenoilta tuoksuva Glazed Apple taas ovat syksyn suosikkejani, mutta valitettavasti niitä ei enää valmisteta – ensin mainittu on poistunut valikoimasta ja jälkimmäinen oli alkujaankin vain kausituoksu syksyllä 2014. Niiden tyhjennyttyä fiilis tulee olemaan erittäin haikea.

Jo mainittu White Musk Smoky Rose sekä Early-harvest Raspberry ovat kirpparilöytöjä. Jälkimmäinen ei ole täysin makuuni, mutta sen mehujäämäinen tuoksu on todella nostalginen ja siksi silti ihana.

Vaikka osalla näistä The Body Shopin tuoksuista on jo ikää, niin olen huomannut tuoksussa pientä muutosta vain herkullisen toffeisessa Brazil Nutissa, joka on hankittu 2014. Se pääsee varmaan ensi talvena tehokäyttöön.




Lush

Ihastuin Lushin hajuvesiin ja body spray -tuotteisiin 2018. Silloin löysin Twilight body sprayn, joka on yksi tuoksuhyllyni kulmakivistä – jos pitäisi valita vain yksi, niin Twilight olisi vahva kandidaatti. Se on turvatuoksuni ympäri vuoden. Tuoksuhyllystäni löytyy myös kaksi muuta Lushin body sprayta sekä kaksi parfyymia. Ne ovat kaikki niin ihania, että esittelen jokaisen lyhyesti saapumisjärjestyksessä:

  • Yog Nog parfyymi: Yog Nogin päätuoksu on mausteneilikka, jonka kaverina on ylang ylang. Ihanan täyteläinen talvituoksu!
  • Let the Good Times Roll body spray: Tässä yhdistyvät suolainen popcorn ja makea karamelli. Tämäkin on talvikauden suosikkini. 
  • Junk parfyymi: Junk on pirteä yhdistelmä madariinia, rosmariinia ja salviaa. Ostin sen viime vuonna ja sille löytyy käyttöä varmasti keväästä syksyyn.
  • Lord of Misrule body spray: Erikoinen sekoitus patsulia, vaniljaa ja mustapippuria. Ostin tämän myös viime vuonna. Lord of Misrule paikkaa aukkoa, jonka The Body Shopin suosikkisyystuoksujen loppuminen tulee jättämään sydämeeni. (Tästä uudesta spraypullon muotoilusta pidän kuitenkin vähemmän kuin edellisestä versiosta.)


Escada

Escadan kausituoksuja löytyy peräti kuusi kappaletta. Niistä ensimmäisenä olen hankkinut Cherry in the Airin, joka oli aikanaan iso hankinta pienituloiselle opiskelijalle. Cherry in the Air tuoksuu ihanan kirsikkaiselta. Vaalin sitä pitkään, kunnes viime vuonna myyntiin tuli hyvin samankaltainen Cherry in Japan. Nyt kun minulla on se, niin Cherry in the Airia raaskii käyttää paremmin. Born in Paradisen sain valmistujaislahjaksi.

Omistamistani Escadan tuoksuista puolet on kirpparilöytyöjä – Taj Sunset, Miami Blossom ja Fiesta Carioca. Fiesta Carioca oli hutiostos, koska siinä jasmiini tuoksuu sittenkin liikaa minun makuuni. Yritän kuitenkin urheasti käyttää sen loppuun, sillä jäljellä on enä noin puolet. Oikeastaan kaikista näistä muista tykkään kovasti.



Harajuku Lovers

Gwen Stefanilla oli joskus katumuodista inspiraatiota saanut Harajuku Lovers -tuoksusarja, josta minulla on kolme tuoksua ja ollut aiemmin myös testerisetti.

Kepeän kookoksisen ja kukkaisen G:n ostin 2010 Lontoosta. Vaikka sillä on ikää, niin en huomaa tuoksussa juurikaan muutosta. G on siitä erikoinen, että sen tuoksu tuo mieleen myös vaniljan, mutta se sopii oikeastaan mihin vuodenaikaan tahansa. Vuosien varrella korkkina toimivan nuken maalatut vaatteet ovat jostain syystä alkaneet kupruilemaan, mikä on harmi, sillä haluaisin säilyttää sen koristeena.

Lil’ Angel on hedelmätuoksu ja siitä löytyy mm. ananaksen ja mustaviinimarjan nuotteja, jotka sekoittuvat hieman kukkaisempiin tuoksuihin. Tämä on kivaa vaihtelua esimerkiksi The Body Shopin suoraviivaisempiin hedelmätuoksuihin nähden.

Love on kirppislöytö ja sen vuoksi korkkikin puuttuu. Koen useat ruusuiset tuoksut tunkkaisiksi, mutta herkullisen makea Love on yksi poikkeuksista. Siinä ruusun lisäksi estradilla on mm. persikkaa, ylang ylangia ja bergamottia. Tämä ihanuus loppuu luultavasti tänä keväänä, mikä on harmi.



Sekalaista

Jeanne Arthes Love Generation Pink on markettituoksu jostain yli vuosikymmenen takaa. Se on makea mutta raikas sekoitus erilaisia hedelmiä. Tuoksussa on mukana papaijaa, kookosta, ananasta, persikkaa, litsiä ja mandariinia taitettuna santelipuulla. Yllättävän kiva edelleenkin, mutta pitäisihän tämä varmaan pikkuhiljaa käyttää loppuun.

Victoria’s Secretin body misteja löytyy kolme kappaletta. Niistä ensimmäisen, Dream of Loven ystäväni toi tuliaisiksi Yhdysvalloista juuri ennen kuin VS rantautui Suomeen ja nyt tuo puteli tyhjenee tänä keväänä herkullisen makeasta kukkaistuoksustaan. Pure Seduction on sekin tuliaisiksi saatu ja siinä on ihana marjaisa tuoksu. Coconut Passion oli kirpparilöytö ja ainoa tästä kolmikosta, josta en oikein välitä. Se on liian kesäinen talveen ja liian tunkkainen kesään, mutta yritän senkin käyttää loppuun.

Jimmy Choon Blossom kuuluu niihin harvoihin ruusutuoksuihin, joista tykkään. Se on vähän samankaltainen kuin Harajuku Loversin Love, mutta raikkaampi.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä minulta löytyy kaksi Yves Rocherin matkakokoista testeriä, jotka ovat reissukäytössä. Toinen näistä on vanhin omistamani tuoksu, ja juontaa juurensa ainakin vuoteen 2009, ellei sitäkin pidemmälle. Se on talvinen, vahva ja mausteinen. Jäljellä on noin yksi kolmasosa, joten rupeama on jo voiton puolella.


Mitä seuraavaksi?


Joku kerää laukkuja, toinen tennareita ja minä hajuvesiä. Onhan näitä aika monta. Sanoisin, että 25 olisi jatkossa järkevä tavoite itselleni. Se kattaisi hyvin eri vuodenajat ja fiilikset, mutta yksittäisen tuoksun keski-ikä hyllyssä pysyisi luultavasti pienempänä.

Huomasin kirjoittaessani, että olen tehnyt kirpparilta hyviä löytöjä, mutta myös kolme hutiostosta, joten niihin täytyy kiinnittää jatkossa parempaa huomiota. Lisäksi matkakäyttöön riittäisi hyvin vain yksi yleistuoksu, joka toimisi ympäri vuoden.

Kesätuoksut ovat valikoimassani tosi hyvin edustettuna, kuin myös talvisempi tuoksumaailma. Keväiset ja syksyiset tuoksut taas ovat selvästi murrosvaiheessa. Etenkin kevääseen saatan kaivata jotain uutta tuoksuhankintaa sitten, kun Harajuku Loversin Love ja VS:n Dream of Love loppuvat. Toisaalta kevääseen edelleen relevantteja olisivat Jimmy Choon Blossom, Lushin Junk ja Twilight sekä Esacadan kirsikkatuoksut, joten ei ole syytä hötkyillä, vaan voin miettiä seuraavaa siirtoani rauhassa. Olen haaveillut myös vuosikymmenen verran Black Phoenix Alchemy Labin tuoksuöljyistä, mutta suolaiset postikulut ja tullaus rapakon takaa Suomeen eivät houkuttele.


Millaisia tuoksulemppareita sinulla on? Entä vaihtelevatko ne esimerkiksi vuodenajan tai tilanteen mukaan?

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Haamumuki ja muut halloween-ostokset

Mitenhän sitä summaisi Suomen halloween-tuotetarjonnan tältä vuodelta? Isommista ketjuliikkeistä osa oli lähtenyt peliin edellisvuotta pienemmällä valikoimalla ja muutama oli jättäytynyt kokonaan pois. Esimerkiksi en löytänyt halloweenia Lidliltä lainkaan, vaikka heillä on ollut teemaherkkuja aiemmin valikoimissa. Myöskään mistään en bongannut paperisia lautasliinoja tai itselleni kivoja sukkia.*

Suuret ruokakaupat ja Tokmanni olivat hieman laajentaneet valikoimiaan, mutta tarjolla oli lähinnä lastenjuhliin sopivaa krääsää. Mukavaa toki, jos niille on kysyntää ja halloween on saamassa paremmin jalansijaa suomalaisessa juhlakalenterissa. Itse kuitenkin etsin aikuisten kotiin kausikäyttöön tai ympäri vuoden sopivaa tavaraa, jolloin rima on hieman korkeammalla. Jos näiden syksyjen varrella on jotain oppinut niin sen, että halloween-asioissa voi aina luottaa Lushiin ja Flying Tigeriin.


Lushin halloween-valikoima oli tänä vuonna yksi kaikkien aikojen suurimmista. Tarjolla oli myös reilusti muitakin kuin kylpytuotteita, joka ilahdutti ainakin tätä kylpyammeetonta synkiötä kovasti. Minulla oli jo alkusyksystä semmoinen kutina, ettei mikään muu kauppa yllätä halloweenin osalta näin positiivisesti, joten päätin silloin shoppailla överit Lushilta.

Olin pitkään harkinnut Lord of Misrulea parfyymina ja nyt päädyin viimein ostamaan sen body sprayn muodossa. Samaa tuoksua löytyy myös hierontapalasta. Jos Lord of Misrule ei ole sinulle tuttu, niin kyseessä on siis mausteisen makea ja lääkemäinen tuoksu, jossa on patchulia, mustapippuria ja ripaus vaniljaa.

Toinen klassikkotuoksu Sparkly Pumpkin löysi tiensä kotiini nyt shower slimena. Lisäksi ostin kirpsakan Blood Orange suihkugeelin. Viidentenä tuotteena valitsin lumoavan Toil and Trouble -vartalokuorinnan. Laventelilta ja piparmintulta tuoksuvan violetin suolakuorinnan joukkoon on piilotettu myös pari lepakkoa. Kamalan ihanaa!


Tigerissa osa tuotteista oli samoja kuin viime vuonna, mutta koska olin kitsastellut silloin, löysin nyt monta uutta juttua itselleni. Edellisvuonna ostetun kummitusvalon kaveriksi hankin toisen isomman. Lisäksi mukaan tarttui musta kynttilä, seittikuvioinen kangaskassi ja ihka ensimmäinen halloween-mukini! Noin suloisesta haamumukista kelpaa nauttia pumpkin spice kahvit kotona. Hämähäkkivalosarjan ostin joulua ajatellen (koska höpsöt kaupat ei kuitenkaan myy jouluhämähäkkejä).

Tigerillä on myös verraton halloween-herkkuvalikoima, joka oli kasvanut edellisvuodesta entisestään. Paukkukarkkisilmät pitävät klassikkona edelleen pintansa ja uutena juttuna myyntiin oli tullut mm. strösseleitä sekä Smartiesien kaltaisia suklaakarkkeja, jotka muuten puuttuvat kuvasta. 


Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä – *rumpujen pärinää* – minulla on tänä vuonna halloween-teekalenteri! Tilasin Briteistä Bird & Blendin Spooky Halloween Countdown calendar -teekalenterin, jossa on 13 päiväksi aavemaisia yllätyksiä. Kalenteri on teemaan sopivasti hautausmaan mallinen ja jokaisen numeroidun hautakiven sisältä löytyy yllätys. Olen tästä tosi innoissani ja pisteet Bird & Blendille vielä siitäkin, että kalenteri oli hyvissä ajoin lähetetty ja ehti loistavasti perille Suomeen. Ensimmäisen hautakiven saa avata 19.10. eli ensi viikon keskiviikkona. Ajattelinkin, että seuraavassa postauksessa voitaisiin tutustua tähän kalenteriin hieman tarkemmin.

Halloween Countdown calendar on ollut jo jokusen viikon loppuunmyyty, joten kannattaa ensi syksynä olla hyvissä ajoin kuulolla jos mielii itselleen semmoisen. ;)


Postauksen kuvissa esiityneiden juttujen lisäksi haalin paljon Pandan Karkki vai kepponen -patukoita, joissa sisältö on sama kuin Ahaassa. Prisman halloween-valikoimasta ostin kynttilän ja Aleksille löysin yhdet sukat H&M:ltä. Meillä oli myös kahden henkilön puolueeton Pumpkin spice -makusiirappitesti, jossa Maison Routin 1883 voitti Moninin. Kahvilapuolelta uutena Robert’s Coffee alkoi tänä syksynä tarjoamaan Pumpkin Spice Lattea. Heidän maksiirappinsa tuo esiin enemmän makeaa kurpitsaa kuin mausteita. Kovin kivaa vaihtelua!

Oletko tehnyt tänä syksynä jotain kivoja halloween-löytöjä?

*Edit 30.10.2022: Edellisvuosista poiketen halloween-tavaraa tuli kauppoihin ihan lokakuun kahta viimeistäkin viikkoa myöten. Täytyy siis ensi vuonna tehdä halloween-haul -postaus kahdessa eri osassa, tai sitten odotella vain kiltisti lokakuun loppuun.

sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Toukokuun parhaat 2022

Toukokuu, minne menit? Sinua on enää kaksi päivää jäljellä ja vilahdit ohi silmänräpäyksessä. Tämän vuoden toukokuu tuntui todella poikkeukselliselta, sillä viimein julkisissa paikoissa uskalsi kulkea ilman maskia. Aluksi tämmöinen vapaus tuntui jopa pelottavalta, mutta siihen myös tottui nopeasti. Lopulta toukokuusta kehkeytyi kuukausi, jona kävin paljon toimistolla ja muissakin sosiaalisissa livetilanteissa sekä ostelin omituisen paljon kaikenlaista.



Maanala @ Amos Rex

En ollut käynyt Amos Rexissä aiemmin, mutta nyt toukokuussa mentiin katsastamaan erään ystävän kanssa Maanala-niminen taidenäyttely. Maanala käsittelee maanalaista maailmaa mielenkiintoisesti geologian, myyttien, satujen ja psykologian näkökulmasta. Näyttely oli inspiroiva ja herätti paljon ajatuksia. Näin kivi-intoilijana geologiaan linkittyvä osuus oli todella kiehtova, mutta erityisesti tykkäsin maanalaisesta tarujen ja satujen maailmasta, jossa mentiin tarkastelemaan tuonpuolista ja alisen maailman otuksia sekä tietenkin hypättiin Liisan perässä kaninkoloon.

Tapahtuma toimistolla

Kuten sanottua, toimistolla tuli tässä kuussa käytyä peräti kerran viikossa ja nyt pääsikin kunnolla hybridityön makuun. Arvostan kovasti laajoja etätyömahdollisuuksia, mutta oli kiva käydä viettämässä välillä työpäivä toimistolla kun se omiin menoihin sopi. Meidän yksikölle järjestettiin myös yhtenä iltapäivänä ihan kunnon tapahtumakin aftereineen, mikä oli ihana piristys.

Pupuja! Kaiken kokoisia pupuja!

Pihapiirissä pyörii välillä aikuisia rusakoita ja tällä viikolla vierailemassa on usein käynyt myös yksi kevään poikanen. Silkkaa söpöyttä. Kollaasissa on kuva aikuisesta kaverista, joka oli päiväunilla meidän pihalla.

Isommat ostokset

Terassi on vihdoin valmis! Meille tuli siis julkisivuremontin yhteydessä terassille lasitus, joka aiheutti noin 20 cm korkean kynnyksen katetun terassin ja pihan välille. Korotettu terassi oli siis suorastaan pakkohankinta, jotta tilaa voi käyttää. Mentiin nyt helpoimman kautta ja otettiin rakennusfirma tekemään työ, että päästään joskus tänä kesänä vaikka grillaamaankin.

Parvekekalusteet saatiin myös ostettua viime viikolla ja ne tuotiin meille perjantaina. Parvekkeen osalta täytyy vielä selvitellä viimeisiä remonttijuttuja kuntoon ja ostaa ulkokäyttöön sopiva matto, ennen kuin voidaan viedä kalusteet paikoilleen. Partsin sisustamista varten minulla on tekeillä myös tuotekollaasi inspiraatioksi. Kurkataan sitä yhdessä lähiviikkoina.

Pienemmät ostokset

Yleensä olen aika hillitty shoppailija, mutta nyt toukokuussa ostin vaikka ja mitä. Kauheaa millainen törsääjäfiilis! Pitää taas kyllä näiden haalimisten jälkeen vähän himmailla ja olla onnellinen siitä kaikesta mitä kotoa jo löytyy.

Lushin Junk-parfyymi keikkui jo synttäritoivelistalla, ja se oli pakko saada nyt. Tässä ihanassa tuoksussa kirpeä madariini kohtaa rosmariinin ja salvian. Junk on omiaan niin kevääseen, kesään kuin alkusyksyynkin. Löytyykö täältä muuten tuoksuista innostuneita lukijoita, joita kiinnostaisi kuulla lisää meikäläisen tuoksukokoelmasta? Viimeksi tein tuoksuista postauksen vuonna 2016, joten niissä on tapahtunut jo muutoksiakin.

Uudet Nike-lenkkarit oli ihan must. Ostin edellisen parin vuonna 2017, joten ne kestivät pitkään ja menevät vieläkin rönttäkenkinä. Uusilla popottimilla kelpaa sitten mennä vaikka toimistolle.

Minulla oli eilen super kiva ostosreissu äitini kanssa Keravalla. Keravaa aina dissataan, mutta sillä on sydämessäni erityinen paikka. Tällä kertaa Kervo-reissulla löytyi yllättävän paljon noitamaista tavaraa. Löysin kirpparilta gua sha hierontalastan, jollaisen hankkiminen on jo vuoden verran houkuttanut. Lisäksi kirppikseltä tarttui mukaan söppänä kissamekko, joita myytiin Henkkamaukassa joskus 10 vuotta sitten. Kuosi oli silloin muka liian söpö tyyliini, mutta oli selvästi syöpynyt mieleeni ja tuntui nyt vihdoin ajankohtaiselta. Yläosa ei ihan miellyttänyt, joten taidan pitkästä aikaan tehdä pienen ompeluprojektin ja muuttaa mekon hameeksi. Kirsikkana kakun päällä kukkakaupasta löytyi Wikholm Formin Anya-ruukku, joka on noidanpadan muotoinen mutta sillain modernisti.


Miten siellä meni toukokuu?

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Synttäritoiveet 2022

30-vuotispäiväni hiipii hurjasti lähemmäs ja on nyt lähes tasan kuukauden päässä. Syntymäpäiväni tärkein toive olisi rauha Eurooppaan, mutta koska meikäläisen tuttavapiirillä ei ole yhteyksiä Putiniin, niin piti miettiä muitakin toiveita. Alitajuntani pusersi tälle listalle sekä roskakorin että kirjan siivoamisesta, joten jonkinlaista aikuistumista lienee tapahtuneen.

Tulen viettämään synttärini pitkästä aikaan kaverien kanssa päivää juhlistaen, jota odotan innolla. Disclaimer vielä tähän alkuun ennen lahjatoiveita: En edellytä että juhlavieraat hankkivat minulle lahjoja, on vain ihanaa päästä näkemään ystäviä.

Tämän postauksen kollaasissa olevat tuotekuvat eivät ole omiani, vaan ne ovat peräisin postaukseen linkitettyjen yritysten verkkosivuilta.


Meillä saa töissä tehdä jatkossakin hommia etänä sen verran kuin tykkää, joten nyt on korkea aika alkaa panostamaan etätyöpisteen viihtyvyyteen. Tilasin minulta itselleni lahjaksi uuden työtuolin, mutta sen lisäksi työpisteelle sopisi edelleen jo jonkin aikaa toivelistoilla pyörinyt luonnonvalkoinen Hay Shade Bin -roskakori. Lisäksi hauskuutta työpäivään toisivat esimerkiksi Killstarin noidanpadan muotoiset muistilaput. Työpaikan brändissä olevan avainnauhan haluaisin vaihtaa huomaamattomampaan ja paremmin omaan tyyliin sopivaksi. Miikon avainkaulanauha olisi kotimaista hirven nahkaa.

Lahjatoivelistalle hiippaili taasen pari hajuvettä. Escadan Cherry in Japaniin ihastuin heti, ja itseasiassa semmoisen äiti ostikin jo minulle lahjajemmaan. Cherry in Japan on kuin kukkaisemmaksi päivitetty versio vajaa vuosikymmen sitten julkaistusta Cherry in the Airista. Toinen viimeaikojen tuoksuihastukseni on Lushin Junk. Sain toissasyksynä S:ltä ihanan halloweenpaketin, jossa oli mukana Bat Art -kylpypommi, joka tuoksuu samalta kuin Junk. Tuo paketti ilahdutti minua aivan kyyneliin asti, joten tuoksuun liittyy erittäin lämpimiä muistoja.

Hajuvesien lisäksi kosmetiikkaosastolta kelpuuttaisin ostoslistallani iät ja ajat keikkuneen Crazy Rumorsin horoskooppihuulivoiteen – ja niistä tietenkin härän. Kirjojen osalta huomioni kiinnitti hiljattain Ekosiivoojan käsikirja. Siivousvinkkejä on toki netti pullollaan, mutta niiden järkevyydestä ei ole aina takeita, joten olisipa helppoa kun hyllystä löytyisi kokonainen opus valmiiksi hyviksi todettuja ohjeita.

Mitäs muuta? Tässä vielä pläjäys kaikenlaista:

  • Hienot kivet kelpaa aina.
  • Jos saisin joltain synttärilahjaksi fossiilin, lupaan suhtautua siihen lapsenomaisella innostuksella.
  • Apua yläkerran verhokiskojen siirtämiseen ylemmäs seinällä & yhden verholaudan pidentäminen/vaihtaminen pidempään.
  • Ikkunaremontin valmistuttua myös verho-ostokset ovat nyt ajankohtaisia ja esim. Eurokankaan lahjakortille olisi käyttöä.
  • Haluaisin vaihtaa meidän takapihalla olevan laattapolun liuskekiveen. Uusien hienojen liuskekivien noutoon ja vanhojen kivien poisviemiseen kelpaisi apu.

sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Loppuneet kosmetiikkatuotteet 2022 #1

Hei täältä kaaoksen keskeltä! Mitä kuuluu? Minulla on ollut nyt vähän liiankin jännä viikko. Maanantain ja tiistain olin mukavasti vapaalla, mutta loppuviikosta meille rantautui ikkunaremontti. Uudet ikkunat ovat kivan oloiset, mutta remppaan on liittynyt myös tylsiä juttuja, kuten epäselkeää tiedottamista aikatauluista sekä kiireessä kolhittuja kodin muita pintoja. Toivottavasti kaikki kääntyy kuitenkin  parhain päin ja päästään pian nauttimaan meidän uutukaisista ikkunoistamme ilman ylimääräisiä huolia.

Onneksi napsin tähän postaukseen kuvat jo pari viikkoa sitten. Nyt on siis vuorossa loppuneita kosmetiikkatuotteita arviointeineen marraskuusta tammikuuhun loppuun. Joukossa on järjetön määrä Lushin testereitä, koska kävin syksyllä lyhyen ajan sisään pari kertaa Lushilla ja tein yhden verkkokauppatilauksenkin sinne. Sattumalta kaikki tämän arvostelukerran tuotteet ovat vielä värienkin puolesta synkassa keskenään!

Lempparituotteeni merkitsin tuttuun tapaan nimen lopussa olevalla sydämellä.


Lush Karma palashampoo ♥
Karma oli kerrassaan ihana palashampoo. Harmi, ettei sitä ole enää saatavilla! Sen mausteisen appelsiininen tuoksu oli herkullinen ja se oli täydellinen siihen vuodenaikaan, kun lämpötila on plussan puolella.

Four Reasons No nothing sensitive moisture mist
Ostin tätä hajusteetonta No nothing -versiota ilman varsinaista syytä. Oli ihan yhtä hoitavan tuntuista kuin tavallinen versio, mutta tuoksu muistutti kosteuttavaa nenäsumutetta. Palasin tämän loputtua takaisin tuoksulliseen versioon.

Lush Wasabi Shun Kui shampoo (testeri)
Tämän sitruksisen tuoksuisen shampoon luvataan tuuheuttavan, ja niin se tosiaankin teki. Hiuksista tuli tosi nätit, mutta vähän liian narskuvan puhtaan tuntuiset, hoitoaineesta huolimatta. Saattaisin kuitenkin ostaa satunnaiseen käyttöön.

Lush Daddy-O shampoo (testeri)
Vaaleista hiuksista keltaisuutta taittava shampoo oli riittoisaa ja tosiaan taittoi sävyä hennosti kylmemmäksi. Hiuspohjani tykkää talvella hellemmästä Honey I washed my hair -shampoosta, mutta kyllä tämäkin meni. Laitan tämän kesää ajatellen mietintään, koska tykkäsin kovasti lopputuloksesta.

Lush Happy happy joy joy hoitoaine (testeri)
Tämä hoitoaine tuoksuu ihanan sitruksiselta ja oli kiva, mutta ei kyllin hoitava minun hiuksilleni.

Lush Infrawig (testeri)
Etsin kuumeisesti uusia sopivia hiusten muotoilutuotteita, mutta tämä ei ollut yksi niistä. Pieni määrä geeliä ei tehnyt hiuksille mitään ja enemmästä jäi helposti koppuraiset hiukset. En suosittele tätä pitkät ja kevyet hiukset omaaville.


Lush Lord of Misrule vartalovoide ♥
Lord of Misrule on tuoksultaan ainutlaatuinen yhdistelmä patsulia, vaniljaa ja mustapippuria. Se on mausteisen makea ja vaikea kuvailla, mutta rakastan sitä. Vartalovoide oli myös mukavan kosteuttava. Ostaisin uudelleen, jos tätä tulee myyntiin taas.

Lush Twilight body spray ♥
Jos pitäisi valita yksi tuoksu jota käyttäisin aina, se olisi tämä. Tonkapapu, laventeli ja ylang ylang yhdessä muodostavat laventelisen tuoksun, josta löytyi myös makean piparkakkumaisia vivahteita ilman, että tuoksu olisi kuitenkaan jouluinen. Loppumetreillä tuoksusta alkoi katoamaan makeus, jolloin se oli puhtaammin vain laventelinen. Uusi löytyy jo hajuvesihyllyltä.

Lush Groovy kind of love kylpypommi
Lokakuun lopussa teimme minireissun Helsinkiin ja hotellihuoneessamme oli kylpyamme, jota piti tietenkin hyödyntää. Groovy kind of love oli hassuttelevan suloinen kirkkaine väreineen. Tuoksussa oli mukana ruusua, bergamottia ja ylang ylangia. Kylpy oli ihanan tuoksuinen ja jotenkin niin siinä Lushin tuoksukimaran ytimessä.

Oriflame Festive wonderland bubble bath
Edelleenkään kylpyammetta en omista, joten tämä meni käyttöön suikugeelinä. Tämä tuoksui punaisilta omenoilta, joten se oli ihanan makea ja syksyinen, vaikka onkin Oriflamen joulusarjaa.

Herbina Soft Cashmere antiperspirantti
Pitäisiköhän nämä pudottaa jo loppuneet-postauksista pois? Ei ole kovin kiehtovaa sisältöä, että ostan vuorotellen tätä ja saman sarjan Fresh cottonia.

Lumene CC color correcting cream sävyssä Light (testeri)
Sain testerin tästä tuttuakin tutummasta meikkivoiteesta, jota olen jo vuosia käyttänyt. Ei lisättävää. Mikä on muuten teidän luottomeikkivoiteenne? Olisi kiva testata välillä jotain muutakin.

Apeiron Anti wrinkle fluid sy-voide (testeri)
Tämä oli erittäin kivan oloinen. Kosteuttavan ja ravitsevan tuntuinen, mutta imeytyi silti nopeasti. Voisin ostaa!

Flow cosmetics Lavender floral water
Tämä korkealaatuinen laventelivesi on parasta tavaraa ikinä. Ihoni on nyt paremmassa kunnossa kuin kolmeen vuoteen – en väitä, että se johtuisi nimenomaan tästä tuotteesta, mutta sillä on selvästi suotuisia vaikutuksia iholleni, joten laventelivedellä mennään myös jatkossa.

Lush Let the good times roll tuoreputsari (testeri)
Tykkäsin tästä kuorivasta tuoreputsarista paljon ja herkullinen kakkutaikinamainen tuoksu on jo tuttu saman nimisestä body spraysta. Tähän erityisesti kuivaihoisille tarkoitettuun putsariin lisätään siis tilkka vettä, ja sitten tahnaa hierotaan hellävaraisesti kasvoille ja pestään pois. Vaikka koostumus oli hieman rakeinen, oli se kuitenkin kyllin hellävarainen meikäläisenkin herkälle naamalle. Voisin ostaa!

Lush Beauty sleep vartalo- ja kasvonaamio ♥
Käytin tätä ainoastaan kasvoille, ja siihen se olikin aivan ihana. Tämän jälkeen iho tuntui niin virkistyneeltä ja pehmoiselta. Jatkoon!

Evolve Hyaluronihappo-silmänympärysseerumi (puuttuu kuvasta)
Tämä tuote kohtasi väkivaltaisen lopun pudottuaan hyllyltä, jolloin lasinen hylsy rasahti rikki. Tosi harmi, koska tämä oli aika kiva. Ainoa miinus rollonista, joka on tavallaan kätevä, mutta josta tuli helposti liikaa tuotetta ulos.

Oliko joukossa tuttuja tuotteita tai kenties jotain mitä on ostoslistalla?

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Maaliskuun parhaat 2021


Pääsiäiskoristeet
Innostuin omaan tyyliin sopivista pääsiäiskoristeista kunnolla viime vuonna ja sama viehtymys niihin jatkui tänäkin keväänä. En tällä kertaa tehnyt koristeista omaa postaustaan ettei tule liikaa toistoa, mutta kenties ensi vuonna jälleen, kun koristelu ja ylipäätään kotimme sisustus on jalostunut eteenpäin.

Teeletin English Breakfast
Tämän klassikon kaikki varmaan tuntevatkin vähintään yksittäispakattujen teepussien kääreistä, mutta irtoteestä haudutettu English Breakfast on kyllä aivan omaa luokkaansa. Laadukkaan English Breakfastin hankkiminen sekä Teelettiin tutustuminen olivat molemmat olleet teemaailman to do -listallani pitkään, ja olen iloinen että ne sai nyt suoritettua samaan aikaan.


Puutarhakausi
Olen todella innoissani siitä, että omaa pihaa pääsee taas laittamaan kesäkuntoon. Pihan muutostöiden osalta on kuitenkin vielä paljon suunniteltavaa, kuten kukkapenkin rajauksen päättäminen ja ylipäätään sen muoto.

Keväiset hajuvedet
Rikkinäinen levy tässä hei! 3/4 näistä tuoksuista on sellaisia, joita hehkutin jo maaliskuun 2017 postauksessa. Niin paljon kuin vaniljaisista ja mausteisista tuoksuista tykkäänkin talvisin, nämä kukkaispainotteisemmat tuoksut ovat aina yhtä säväyttävää ottaa käyttöön keväällä. Tämän ja ensi vuoden aikana nelikkoon tulee kuitenkin väistämättä muutoksia, kosta VS:n body mist sekä Harajuku Loversin Love alkavat olemaan lopussa. Olen aivan surkea kukkaistuoksujen ostaja, joten olisi ihana kuulla teidän kevätlemppareista - ehkä niiden joukosta löytyisi hyviä uusia kandidaatteja tähänkin kööriin.

Loma
Nautin lomasta maaliskuussa, siitäkin huolimatta, että ravintolasulku rapsahti päälle juuri sen aikana. Valtaosa lomasta sujuikin kotona, mikä ei onneksi yhtään haitannut. Panostin nukkumiseen, hyviin aamupaloihin ja liikuntaan. Google Fit mittasi maaliskuulle aktiivisia minuutteja enemmän kuin yli puoleen vuoteen. Lomalta erityisen ihana juttu oli päivä, jona kutsuttiin vanhempani meille syömään ja tilattiin ravintola-annokset kotiinkuljetuksella. Heillä ei ole tapana tilata ruokaa takeawayna tai kotiinkuljetuksena, joten ravintolaruoka tähän maailmanaikaan oli heille erityistä.

Leivonta
Leivontaa tuli pitkästä aikaan tehtyä aktiivisemmin maaliskuussa. Tein porkkanakakkua, rahkapiirakkaa, mutakakkua sekä rocky roadia, jos jälkimmäistä voi leipomiseksi väittää. Rocky roadiin sai kätevästi upotettua hiljattain vanhaksi menneitä maapähkinöitä, mutta niitä on silti edelleen noin 800 g. Hyväksi todettuja maapähkinää sisältäviä reseptejä siis otetaan kernaasti vastaan!


Miten sinun maaliskuusi sujui?

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Galaksikukkaruukku ja muita kirppislöytöjä

Kävin eilen ekaa kertaa pariin kuukauteen kirpparilla. Oli niin ihanaa, kun pääsi pitkästä aikaan kiertelemään hyllyjen välissä etsien aarteita. Normaalisti kirppistely kuuluu tekemisiini lähes viikottain, mutta välttelin niitä nyt jonkin aikaa koronatilanteen vuoksi. Tänä viikonloppuna iski kuitenkin niin kova tylsyys, että kirpparille oli päästävä! Löysin sarvia askarteluun, Partyliten tuoksukynttilän sekä upean kukkaruukun, jonka kuvio muistuttaa harmaaskaalan väristä galaksia. Sarvet olivat jo valmiiksi sahattuja ja katkeilleita, joten ne eivät mene sellaisenaan koristeeksi vaan askartelukäyttöön. Mitähän niistä tekisi?


Muutama kuukausi sitten löysin kirpparilta pussillisen kiviä pikkuhintaan (ehkä 3 €, en enää tarkkaan muista). Enkä ihan mitä tahansa kiviä, vaan kaksi hunajakalsiittia, vihreän kalsiitin, kaksi ruusukvartsia, sekä teollisesti sitriiniksi muokatun ametistin. Kivikokoelmani kasvoi hetkessä siis valtavasti!

Loppukesästä hajuvesihyllynikin sai täydennystä, kun bongasin lähes täyden Escadan Fiesta Cariocan Facebook-kirpparilta. Lisäksi alkusyksyllä kävi aivan uskomaton tuuri, kun löysin Taj Sunsetin 5 eurolla. Taj Sunsetin julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta ja muistan edelleen, kun tuoksuttelin sitä kaupassa, mutta en raaskinut silloin ostaa. Nyt on ensi kesäksi kesätuoksuja tarpeeksi!


Partyliten kynttilä ei suinkaan ole ollut ainoa kynttiläostokseni viime kuukausilta, vaan sen lisäksi olen löytänyt mm. kasan Yankee Candle -kynttilöitä eri tuoksuissa sekä paketillisen harmaiden pyöreiden kivien näköisiä kynttilöitä. Lisäksi löysin kauniin metallisen mustan kynttilätelineen, jonka kuva löytyy kuukausi sitten tekemästäni kysymyspostauksesta. Se on aika monikäyttöinen tulee varmasti vilahtelemaan postauksissa jatkossakin.


Oletko uskaltautunut kirppareille viime aikoina?