Sivut

sunnuntai 20. elokuuta 2023

Silmäätekevät tennarit

Jaoin muutama vuosi sitten helpon tuunausvinkin ballerinakengille ja tämä on nyt tavallaan sille jatko-osa. Tällä kertaa tuunattavaksi pääsivät Stadiumin alesta 10 eurolla löytyneet varrettomat tennarit. Yllättävää etten ole aiemmin tuunannut tennareita, vaikka pitkän linjan outolintu olenkin ja aloitin alternativeskeneen tutustumisen baby bat -vaiheesta ala-asteella.

Tennarien kärkiin houkutti tehdä jokin graafisempi kuvio, joka sopisi yhteen esimerkiksi yksinkertaisten t-paitamekkojen kanssa. Kärjet toivat muotonsa puolesta minulle mieleen silmät, joten suunnittelin niistä muutamat vaihtoehdot, ja valitsin tämän jossa vahvat sahalaitaripset kurottavat kohti kenkien kärkiä. Luonnostelin mallin lyijykynällä ja sitten piirsin päälle vedenkestävällä tussilla.

Lopputulos on ulkonäöllisesti juuri sitä mitä hain. Silmät (ja muutkin kehon osat) ovat kiehtova teema, kun niiden kuvan tai muodon sijoittaa johonkin totutusta poikkeavaan kontekstiin, kuten vaikka sisustustavaroihin tai kenkiin. (Toim. huom. sama logiikka ei kuitenkaan päde esim. alikulkutunnelien seinille töhrittyihin alapääkuviin. Hienoa sellaista en ole koskaan nähnyt, vaikka edellä kuvattu kriteeristö täyttyykin.)

Vaikka kuvio onkin permanenttitussilla tehty, niin hieman mietityttää näiden kesto käytössä. Välillä kun kenkien kumiosat osuvat toisiinsa kävellessä ja niin edelleen. Jos nämä kuluvat käytössä ihan kamaliksi eikä kuvaa saa korjattua, niin seuraava vaihtoehto on liimata kärkiin jotain kivaa koristetta.

Oletko tuunaillut tennareita? Onko sinulla jakaa hyviä vinkkejä?

perjantai 11. elokuuta 2023

Heinäkuun parhaat 2023

Poistin Kesäkuun parhaat -postauksen Bloggerin luonnoksista. Kesäkuussa elämä oli vielä entisessä uomassaan, ja tuntuisi hölmöltä julkaista nyt postaus, jossa hehkutan puolison kanssa pidettyä juhannusbrunssia tietämättömänä siitä, mitä heinäkuu tuo tullessaan. Postauksen editointi ei myöskään ollut vaihtoehto, sillä en vielä jaksa vierailla muistoissa.

Mietin kovasti, teenkö tätä Heinäkuun parhaat -koostettakaan. Kuukausi oli tähänastisen elämäni hirvein ja oloni on edelleen kuin paraikaa kaninkoloon putoavalla Liisalla. Yllätyin kuitenkin tunnistaessani itsestäni optimistin, joka haluaa kaivaa tästäkin rytöläjästä esille juhlittavaksi ne muutamat hehkuttamisen arvoiset asiat.

Perhe ja ystävät

Avasinkin meneillään olevaa tilannetta pari postausta sitten. Nöyrä ja valtava kiitos aivan jokaiselle, joka on tarjonnut minulle apuaan. Olen saanut osakseni uskomattoman määrän välittämistä viestien, tapaamisten ja keskustelujen muodossa. Erityiskiitos äitilleni sekä ystävälle, jotka auttoivat minut yli akuuteimman vaiheen pitämällä huolta ja seuraamalla että syön. Sekä S:lle, joka tietää että tee sekä erityisesti teehetki piristää aina ja floristiystävälleni, joka yllätti auringonkukalla kun kävimme kahvilassa. Olette kaikki ihan parhaita! <3

Käsityöt

Harrastukset ovat varmaan parasta terapiaa. Siksi heinäkuussa valmistui vihdoin pari vuotta sitten aloitettu riimukivisetti ja korjausompelua odottavien vaatteiden pino hupeni nollaan. Riimukivistä luvassa on oma postauksensa myöhemmin.

Pudonnut paino

Olen ainakin pari vuotta yrittänyt saada muutamaa kiloa pois ja nyt on todettava, että ero on tehokas dieetti. Heinäkuussa saavutin ensimmäisen välietapin, josta luvassa on palkintona minulta itselleni Mujin diffuuseri ja siihen tuoksu tai pari.

Kirppislöytö: Ariana Grande Cloud

Tätä raasua onnisti kirpparilla kovasti kuun viimeisenä päivänä. Olin nuuhkinut Cloudia kaupassa jo aiemmin ja se oli aika kiva, mutta totesin että en tarvitse niin kovasti uusia tuoksuja. Tämä lähes täysi 30 ml versio tulikin sitten kirpparilla vastaan 6 eurolla, jolloin en voinut enää vastustaa kiusausta.