Sivut

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Green Carambola ja kolme muuta Thé Huoneelta

Sain pieni ikuisuus sitten valmistujaislahjaksi pari Thé Huoneen lahjakorttia. Ensimmäisen niistä kävin käyttämässä viime vuoden helmikuussa, kun maailma oli vielä normaali. Olipa muuten ihanan rentoa kaupungilla käyskentelyä silloin. Kaupoissa uskalsi hypistellä tuotteita ilman pelkoa jostain kuolemantaudista, vastaantulijoita ei tarvinnut kiertää kaukaa ja ulkoa kylmästä ilmasta sisälle tullessa oli ihan ok, jos vähän niiskuttaa. Oi niitä aikoja. Mutta anyway, Thé Huoneesta tarttui tuolloin mukaan kaksi mustaa maustettua ja kaksi vihreää maustettua teelaatua.


Ceylon Peach päätyi ostoslistalle, koska rakastan persikalla maustettuja teelaatuja. Tämä kaunis musta Ceylon-tee on maustettu auringonkukalla, ruusun terälehdillä, safflorilla ja ruiskaunokilla. Vahvan teen mausta erottuu selkeästi persikkainen vivahde. Thé Huoneen Ceylon Peach jää kuitenkin kakkoseksi persikkaisten teelaatujen ikisuosikilleni Forsman Tean Persikkapilvelle. Persikkapilven makua on taitettu kerma-aromilla, kun taas Ceylon Peach on enemmän hedelmän makuinen. Ceylon Peachilla on kuitenkin etulyöntiasema jääteeksi, jollaisena se on aivan loistavaa ja kuluikin jo kesällä loppuun.

Irish Morning Tea oli heräteostos. Kyseessä on vahva musta teesekoitus Thé Huoneen mukaan voimakkaalla rommin vivahteella. Teetä kuvailtiin kermaisen täyteäiseksi ja se sisältää kookoslastuja, villimansikan lehtiä, aromia ja safflorin terälehtiä. Yllätyksekseni Irish Morning Tea osoittautui makuuni liian ällömakeaksi, vaikka kaikenlaisista herkkuteelaaduista tykkäänkin. Eiköhän tämä kuitenkin kulu pois pikkuhiljaa.


Sencha Gojiberry on vihreä sencha, jossa on goji‐marjoja, sitruunaruohoa, granaattiomenan siemeniä, ruiskukan terälehtiä ja aromia. Tee on pirteän hedelmäinen ja marjaisa. Makeutta löytyy, mutta ei liiaksi, vaan maku on kuitenkin freesi ja raikas. Sencha Gojiberrysta tulee mieleen kevät tai kesä ja sitä saattaa tulla ostettua toistekin.

Green Carambola oli kivan erilainen, koska karambola ei ole kovin tyypillinen mauste teessä. Green Carambola on vihreää teetä mangon paloilla, appelsiinikuorella, karambolan paloilla sekä saflorinkukilla. Tee on makea, pirteä ja hedelmäinen. Tämmöiset useaa trooppista hedelmää sisältävät teet eivät ole tyypillisimpiä valintoja minulle, mutta Green Carambola oli silti aika hyvää.


Onko Thé Huoneen valikoima sinulle tuttu?

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Galaksikukkaruukku ja muita kirppislöytöjä

Kävin eilen ekaa kertaa pariin kuukauteen kirpparilla. Oli niin ihanaa, kun pääsi pitkästä aikaan kiertelemään hyllyjen välissä etsien aarteita. Normaalisti kirppistely kuuluu tekemisiini lähes viikottain, mutta välttelin niitä nyt jonkin aikaa koronatilanteen vuoksi. Tänä viikonloppuna iski kuitenkin niin kova tylsyys, että kirpparille oli päästävä! Löysin sarvia askarteluun, Partyliten tuoksukynttilän sekä upean kukkaruukun, jonka kuvio muistuttaa harmaaskaalan väristä galaksia. Sarvet olivat jo valmiiksi sahattuja ja katkeilleita, joten ne eivät mene sellaisenaan koristeeksi vaan askartelukäyttöön. Mitähän niistä tekisi?


Muutama kuukausi sitten löysin kirpparilta pussillisen kiviä pikkuhintaan (ehkä 3 €, en enää tarkkaan muista). Enkä ihan mitä tahansa kiviä, vaan kaksi hunajakalsiittia, vihreän kalsiitin, kaksi ruusukvartsia, sekä teollisesti sitriiniksi muokatun ametistin. Kivikokoelmani kasvoi hetkessä siis valtavasti!


Loppukesästä hajuvesihyllynikin sai täydennystä, kun bongasin lähes täyden Escadan Fiesta Cariocan Facebook-kirpparilta. Lisäksi alkusyksyllä kävi aivan uskomaton tuuri, kun löysin Taj Sunsetin 5 eurolla. Taj Sunsetin julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta ja muistan edelleen, kun tuoksuttelin sitä kaupassa, mutta en raaskinut silloin ostaa. Nyt on ensi kesäksi kesätuoksuja tarpeeksi!


Partyliten kynttilä ei suinkaan ole ollut ainoa kynttiläostokseni viime kuukausilta, vaan sen lisäksi olen löytänyt mm. kasan Yankee Candle -kynttilöitä eri tuoksuissa sekä paketillisen harmaiden pyöreiden kivien näköisiä kynttilöitä. Lisäksi löysin kauniin metallisen mustan kynttilätelineen, jonka kuva löytyy kuukausi sitten tekemästäni kysymyspostauksesta. Se on aika monikäyttöinen tulee varmasti vilahtelemaan postauksissa jatkossakin.


Oletko uskaltautunut kirppareille viime aikoina?

lauantai 9. tammikuuta 2021

Loppuneet kosmetiikkatuotteet 2021 #1

Millaisia lupauksia tai muita päätöksiä olet tehnyt tälle vuodelle? Minulle yksi niistä oli iho-ongelmien hoito kosmetiikan lisäksi ruokavaliolla ja sitä varten tilasin TwistBeltä starttiohjeet iho-ongelmien hoitoon sisäisesti. Sain ohjeet eilen sähköpostiin, joten alkutekijöissä ollaan vielä, mutta saamani minulle räätälöity tietopaketti vaikuttaa hyvältä. Yritän myös pysytellä kosmetiikan osalta ostolakossa maaliskuun loppuun asti, koska varasto on vähän päässyt paisumaan. Pidelkää peukkuja minulle!

Kurkataan nyt loppuneita kosmetiikkatuotteita arvosteluineen ensikertaa tänä vuonna. Nämä loppuneet ovat kerätty viime vuoden syyskuusta vuoden loppuun asti. Mukana peräti kolme hiustuotesuosikkiani! Lempparini tunnistat sydämestä nimen lopussa.


Organic Shop volumising hair mask
Kiva ja huokean hiusnaamio, joka jätti hiukset hoidetun tuntuisiksi latistamatta. Olen käyttänyt tämän loputtua saman merkin Argan-hiusnaamiota, mutta tykkään tästä aiemmasta enemmän. Yritän jatkossa olla ostamatta Organic Shopin tuotteita, mutta tämän kohdalla saatan hairahtaa joskus.

Unique Haircare Sea salt spray -suolasuihke
Käytän suolasuihketta lähinnä kesällä ja sillä käytöllä puteli kesti 1,5 vuotta. Viime metreillä suutin meni tukkoon ja avattuani pullon huomasin, että nestemäisen tuotteen lisäksi siellä oli luultavasti reunoille kuivuneesta tuotteesta muodostunut klöntti. Tässähän on kyse käyttäjäviasta, koska tuotteella on 6 kk säilymisaika korkkauksen jälkeen. Myös tuotteen haju oli lopussa muuttunut huonommaksi. Tuote on siis varmaan sopiva suolasuihkeen aktiivikäyttäjälle, mutta itselleni joudun etsimään paremmin säilyvän tuotteen.

Lush Honey I washed my hair shampoo (pakkaukseton, puuttuu kuvasta) 
Tämä toffeen tuoksuinen palashampoo on luottotuotteeni talvella, kun hiuspohja on herkimmillään. Kestää pitkään, pesee sopivasti ja tuoksuu taivaalliselta.

Four Reasons Moisture mist 
Four Reasonsin Moisture mist on yksi pitkän linjan suosikeistani. Tykkään tämän pesunraikkaasta tuoksusta myös paljon, mutta siitä huolimatta seuraavaksi kokeilen hajusteetonta no nothing -versiota.

Four Reasons Moisture conditioner 
Jälleen yksi purkki tätäkin ikisuosikkia loppui. Minulla on sellainen fiilis, että olen alkanut annostelemaan tätä turhan reilusti, vaikka vähemmälläkin pärjää. Pitää tsempata!


Yves Rocher Karite huulirasva
3/5, ihan ok, mutta on niitä parempiakin.

Yves Rocher Lime Antiperspirant
Viimeinenkin puteli tätä loppui. Hyvää tavaraa, mutta siirryin tämän jälkeen käyttämään kotimaista Herbinaa, jonka saatavuus on helpompi. 

Yves Rocher Hydration moisturizing
Vartaloemulsio imeytyi nopeasti ja oli tunnultaan mukiinmenevä. Tuoksu oli kuitenkin ihan horror, mutta se saattaa mennä käyttäjävirheen piikkiin, koska parasta ennen -päivä oli mennyt. Aleksin mielestä tuoksussa ei ollut mitään outoa, joten en tiedä oliko vika vain minun nenässäni.

L'Occitane Ultra rich cream vartalovoide (testeri)
Tykkäsin tämän vartalovoiteen tunnusta kovasti. Harkitaan, jos joskus haluan käyttää neutraalimman tuoksuisia vartalovoiteita.


Flow cosmetics Mansikkamaito kasvonaamiojauhe
Tykkäsin enemmän Signe Seebidin kasvonaamiojauheesta, mutta aika kiva tämäkin oli. Naamio virkisti ihoa ja sitä pois pestessä sai myös kevyen mekaanisen kuorinnan, jota minunkin herkkä ihoni kesti. Uusi purkki on jo käytössä.

Limepop Appelsiininkukkavesi
Appelsiininkukkaisveden tuoksu ei ollut niin kiva kuin olin kuvitellut, mutta käytin tämän jauhemaisen naamion nesteenä, joten eipä haitannut. Samaa en osta uudelleen, mutta muita Limepopin kukkaisvesiä voisin kokeilla.

Flow Cosmetics Detox oil (testeri)
Tämä kuivaöljyseerumi on tarkoitettu rasvoittuvalle iholle ja sekaiholle, jonka vuoksi arvelutti testata tätä pintakuivalle ruusufinniin taipuvaiselle iholleni. Yllätyin kuitenkin, kuinka hyvin tämä sopi minulle näin muutaman päivän kokeilun perusteella. Annostelun kanssa sai olla tarkkana ettei öljyä tule liikaa, mutta se on varmaan helpompaa täysikokoisen tuotteen pipetillä. Pintakuivuus ei pahentunut, mutta näppylät rauhoittuivat. Tätä voisi ehkä ostaa paikallisesti käytettäväksi niihin tilanteisiin, kun ruusufinni villiintymään päin.

Lumene Lähde oil-cocktail (testeri)
En tykännyt. Tuote jäi pyörimään iholle ja tuoksu oli vesimäisen parfyyminen. Valo-sarjan öljy on paljon kivempi.

L'Occtane Immortele reset overnight serum (testeri)
Muistelisin että tämä tuntui kai ihan mukavalta (unohdin kirjoittaa tuolloin arvioinnin muistiin), mutta ei hintansa (60 €/30 ml) puolesta pääse edes harkittavaksi.

Sister & Co. Skin Food raw coconut & matcha green tea sugar scrub
Ostin tämän sokerikuorinnan, koska brändi vaikutti hauskasti minimalistisen noitamaiselta ja tuotteessa oli mukana matchaa. Tämä tuoksui kumminkin enimmäkseen sitruunaruoholle. Käytön kannalta oli oli haaste: mukana oli myös pieniä kasvien paloja, joita poimin massasta pois, koska en tahtonut niitä viemäriin. En ostaisi uudelleen.

Lush Snow fairy saippua
Tämä mukava, mutta ei niin ihana kuin samalta tuoksuva takavuosien Fairy Godmother. Tykkäsin Fairy Godmotherista enemmän, koska sen tuoksu oli mielestäni vahvempi.

L'Occtane Delicious lip scrub
Tämä ei ollut yhtä kuoriva, hoitava tai hyvän makuinen, kuin Lushin sokerihuulikuorinnat. Tiedän toki, ettei näitä ole tarkoitus syödä, mutta huulikuorintahan on semmoinen, jota väistämättä päätyy käytössä suuhun pieniä määriä. En ostaisi.

tiistai 5. tammikuuta 2021

Joulukuun parhaat 2020

Heips ja loistavaa alkanutta vuotta kaikille! Toivottavasti teillä sujui UV mukavasti. Omalta osaltani minulla on korkeat odotukset vuotta 2021 kohtaan. En kuitenkaan toivo mitään mullistavaa, vaan ennemminkin hienosäätöä. Toivon löytäväni tämän vuoden aikana uutta mielenrauhaa selfcaren ja kodin laittamisen kautta. Pari uutta ystävääkään ei olisi pahitteeksi. Kiva jutta on myös se, että huomenna tulee täyteen tasan yksi vuosi siitä, kun muutimme nykyiseen kotiimme. Mieli on pullollaan innostusta ja uusia ajatuksia. Käännetään kuitenkin vielä hetkeksi katse viime vuoteen ja kurkataan joulukuun parhaimmat jutut.

The Ouncen Luminen inkivääri on ollut pitkään yksi talvikauden suosikkiteeni ja joulukuussa se ilahdutti erityisesti. Luminen inkivääri on vihreän ja valkoisen teen sekoitus, jonka päämakuina maistan nimestään huolimatta vadelmaa ja anista.

Joulukoristeista ehti tällä koronakotoilun ansiosta nauttimaan paljon, ja se teki minut hyvin onnelliseksi. Tuntui siltä, että tänä vuonna sain aikaan aiempaa kodikkaamman tunnelman vaikka koristeet olivatkin enimmäkseen samoja kuin edellisinä vuosina.

Uusi petauspatja piti paniikkiostaa juuri ennen joulua, koska vanha ohut vaahtomuovipetari oli mennyt niin lyttyyn, että suorastaan itketti (toivon että tämä ilmaus olisi ollut liioittelua, mutta ei). Onneksi löydettiin Sotkasta laadukas Suomessa valmistettu petauspatja, jonka sai heti mukaan. Uudella petarilla ollaan nukuttu nyt makeasti ja ihmetelty, miksei päivitetty petaria suosiolla jo aiemmin.

Joulu vanhempien luona onnistui koronasta huolimatta. Meillä on useamman vuoden ollut melko pieni joulunvietto kolmisin ja olin todella onnellinen, että se oli mahdollista tänäkin vuonna. 

Sain ihania joululahjoja, joita oli juuri sopiva määrä. En edes osaa sanoa, mistä tykkäsin eniten. Vanhemmat olivat muistaneet mm. parilla lahjakortilla, ihanalla kynttilällä, tunnelmavaloilla sekä herkuilla. Aleksilta sain Kodin noita -kirjan sekä Lunar Beautyn Moon Spell -luomiväripaletin, joka on ehdottomasti laadukkain ja näyttävin paletti, joka minulla on koskaan ollut. Isoveli oli muistanut minua Tarja Kulho -kirjalla. Kun olin lapsi, kuuntelimme veljen kanssa yhdessä Tarja Kulhoa radiosta ja kikattelimme, joten se on sellainen meidän yhteinen juttumme.

Uusivuosi vietettiin meillä Aleksin kaverin ja veljien kanssa. Olimme tehneet iltaa varten perunasalaattia, joka oli positiivinen yllätys. Kaupan valmiit perunasalaatit ovat minusta vähän ällöjä, mutta itse tehdystä saatiin raikas ja maukas. Keskiyöllä mentiin katsomaan ulos raketteja, tehtiin pieni kävely ja nautittiin kenkien alla narskuvasta lumesta.

Mitä teit uutenavuotena ja miten joulukuu sujui?