Eni vinkkasi minulle hauskan kuuloisesta DIY-haasteesta, jonka ideana oli, että annetaan toisillimme esineitä, joista pitää luoda jotain uutta. Esineiden piti olla omista kaapeista löytyvää tavaraa tai kirpparilta ostettua. Valmiiden tuunailujen määrällä ei ollut väliä, vaan esineitä sai yhdistellä yhdeksi uudeksi tai vanhasta tavarasta sai tehdä useamman uuden esineen.
Tuunattavien tavaroiden vaihto toisillemme tapahtui jo kesäkuussa, mutta sovittiin että otaisiin valmiita elokuun lopussa. Vaan kuinkas sitten kävikään – jouduttiin vielä lykkäämään dedistä 15.9. asti, johon Eni kerkesi, mutta minä en vielä silloinkaan. Vasta nyt sain viimeisetkin tuunailut valmiiksi ja kuvattua.
Eni sai minulta tuunattavaksi päähierojan, lasikehyksen ja meidän saunan entisen puukahvan. Todella random tavaraa siis! En huomannut kuvata näitä ennen luovuttamista, mutta Enin blogista voi käydä kurkkaamassa.
Itse sain Eniltä neljä tavaraa, joista oli lupa pudottaa yksi pois, jotta molemmilla olisi yhtä monta tavaraa tuunattavaksi. Nämä neljä tavaraa olivat viinipulloteline (tätä ei saanut dropata pois haasteesta), korkkinen pannunalunen, kehys ja metallisen kynttilätelineen osa.
Saamieni tavaroiden kanssa pää löi ensin ihan tyhjää. Suurin osa ajasta kului viinipullotelineen pohtimiseen, ja siihen tulikin käytettyä kaikki innovointiteho, mitä tälle projektille oli mahdollista varata. Kaksi muuta tuunailua olivatkin sitten vähemmän oivaltavia.
Haaste-esine 1: Viinipulloteline
Muut käytetyt materiaalit:
- Akryylimaali (matta)
- Askartelulakka (kiiltävä)
- Puuhelmet
- Liima (Erikeeper ja paperiliima)
- Ompelulanka
Kuten jo kerroin, niin viinipulloteninettä pyörittelin pitkään mielessäni. Voisiko sitä käyttää telineenä jollekin muulle? Ripustaisiko sen takkinaulakkoon? Tekisikö siitä led-kynttilöille tai pienille vaaseille telineen? Lopulta aloin miettimään telinettä kokonaisen esineen sijaan vain sen muotokielen kautta, jolloin oivallus iski.
Tutustuin Suomessa tavattaviin lepakkolajeihin, joista valitsin korvayökön, pohjanlepakon ja vesisiipan. Etsin Googlesta malliksi kuvat kustakin lepakosta lentämässä, tulostin ne suunnilleen oikeisiin mittasuhteisiin keskenään.
Vanerisen telineen purkaminen oli helppoa poistamalla ruuvit. Liimasin mallikuvat vanerille niin, että lepakon keho asettui aina aatoilevan vanerin "aallon" päälle. Sahaaminen oli työlästä, koska materiaali oli niin tiivistä. Viimeistelin irti sahattujen kappaleiden reunat dremelillä ja kaiversin siipien reunoja hieman ohuemmiksi. Sitten oli maalaamisen, lakkaamisen ja ripustuksien aika.
Tämä on haasteen tuotoksista se, johon olen tyytyväisin. Vaneria jäi vielä sen verran, että yhden lepakon voisi vielä tehdä lisääkin.
Haaste-esine 2: Kehys
Muut käytetyt materiaalit:
- Akryylimaalit
- Vesiväripaperi
- Muste
Tästä tuunailusta en ole niin kovin ylpeä, mutta takki oli aika tyhjä tuntikausia kestäneestä lepakko-mobile-projektista. Kehys sai siis vain kevyen hionnan ja uuden maalipinnan. Kehtasin kokeilla hioa myös kehyksen vähemmän kauniisti patinoitunutta metallista sisäkehää, ja siihen tulikin todella upea kiilto.
Lopuksi tein kehykseen nopeasti halloweeniin sopivan mustepiirroksen – lähinnä siksi, että kehyksestä sai sitten kivemmat kuvat. Voipi olla, että tästä tulee semmoinen taulu, jonka kaivan aina syksyisin esille koristeeksi. Tämä tuunailu oli kuitenkin itselle kiva ja hyödyllinen muistutus siitä, miten rumistakin löydöistä voi saada pienellä vaivalla nättejä.
Haaste-esine 3: Pannunalunen
Muut käytetyt materiaalit:
- Akryylimaalit
- Juuttilanka
Mitäs tuumailette näistä tuotoksista? Kiitokset vielä Enille, oli tosi kivaa tehdä tämä haaste kanssasi! Käykää tsekkaamassa myös Enin upeat aikaansaannokset hänen blogistaan!
Tosi kivoja oivalluksia! Mä olisin ihan onneton tämmöisissä pähkäilyissä ja askarteluissa. Jostain syystä nykyinen arki on vienyt lähes viimeisetkin luovuuden rippeet ja mielikuvitusta ei enää tällaisiin tahdo löytyä, vaikka välillä intoa olisikin. :D
VastaaPoistaKiitos! <3 Liian kiireinen arki on kyllä omiaan tappamaan luovuuden. Tämmöiset geneerisen kirpparitavaran tuunailut on onneksi siitä kivoja, että matskut ei maksa paljoa, jolloin paineet onnistua ei myöskään ole niin suuria. :)
PoistaHienoja ja oivaltavia tuotoksia, etenkin nuo lepakot toi jotenkin sellaisen "ahaa miksen tuota itse keksinyt" -elämyksen, kun tuijotin hetken aikaa tuota ekaa kuvaa yrittäen miettiä jotain ratkaisuja :D Ette kyllä itseänne ja toisianne turhan helpolla päästäneet!
VastaaPoistaKiitos, ihana kuulla! Aivonystyrät pääsi todella työhön tuon viinipullotelineen kanssa. :D Taidettiin myös molemmat Enin kanssa todeta, että tätä haastehommaa voi uudelleen kokeilla vasta sitten, kun aika on kullannut muistot. Sen verran työlästä hommaa!
PoistaKivoja juttuja olet saanut aikaan! Tosi mielikuvituksellinen tuotos nuo lepakot, ei olisi kyllä mulla tullut mieleen tehdä tommosia viinitelineestä, vau! :)
VastaaPoistaKiitos! Lepakot vaati täälläkin päässä tosiaan aikamoista pohtimista, että tuli tuo idea mieleen! :D
PoistaUpeita tuunauksia! Lepakkokoristeidea oli todella oivaltava, ja katselin sitä täällä ruudun toisella puolella monttu auki. 😂 Ihailen kekseliäisyyttäsi!
VastaaPoistaKiitos! Olin ton viinipullotelineen kanssa aluksi kyllä ihan hukassa, mutta onneksi tuli tää idea sit lopulta :D
PoistaNiistä tuli ihan mahtavia! Varsinkin nuo lepakot.♥
VastaaPoistaJoo ei tehdä uudelleen ihan heti. :D
Kiitos! <3 Rankkaa oli, mutta ihan super kivaa oli päästä tekemään tätä haastetta sun kanssa! :)
Poista